Siirry pääsisältöön

Pauliina Haasjoki: Planeetta #runo100

Planeetta puhaltaa pohjoistuulta, joka muuttaa huulet sinisiksi ja saat luut rokkaamaan hyisen rockin. Ensivaikutelma (huom! ensivaikutelma, myöhemmin tapahtuu jotain muuta, suurta) Pauliina Haasjoen kokoelmasta on voittopuolisesti kylmä ja luotaantyöntävä ja sitä ensimmäistä kertaa lukiessani kirjoitin ylös seuraavia adjektiiveja, jotka alla lämmitän sitaateilla Planeetasta:

Kappaleinen - kirskuva - kuolemallinen

Kun ajattelee jotakuta jolla jo on oma kuolema, siis, kuten häntä, on kuin ei olisi mahdollista enää tunkeilla eikä koskaan enää saada tunkeiluaan anteeksi. 

Lunaarinen - lukusuhteinen - lumisotainen

Ja se lumisota jonka keskelle he joutuivat, lumisodan joukot, ja kohotetut laulut joita he lauloivat, ja miten aurinko sinkosi heidän heristetystä lumestaan. Jouset, joissa oli viiniä.

Magneettinen -matemaattinen - matkustava- materiaalinen -metallinen

Ja pitkän juhlan jälkeen miten parveke avautui puutarhaan jonka värit olivat verhoja, kiinni toisissaan ja täynnä syvyyttä ja materiaalia mutta läpipäästäviä.

Sininen - singoutuva - suorakulmainen

Nyt tulee sininen näkyviin, siellä se on ollut taas kaiken aikaa, aina kaiken aikaa on sinistä ja valon sen yllä mikä on puolet.

Vektoriaaninen - vertikaalinen - viivallinen

Ja missä on järvi, ovat kylmät jalat kaukana jäätiköllä
ja vesiputous, vuoren seinällä vertikaalinen metsä
jossa virtaa pystysuora puro

*

Muutama viikko sitten tein päätöksen, että ostan suunnilleen kerran kuussa jonkun suomalaisen runoilijan kokoelman. Pauliina Haasjoen Planeetta on ensimmäinen tämän "projektin" myötä ostamistani teoksista. Itse asiassa ostin sen puolivahingossa tai ehkä pitäisi sanoa olosuhteiden pakottamana, sillä tapahtui niin, että kävellessäni kauppakeskuksessa minut valtasi tunne, että en voi lähteä sieltä kotiin ilman Planeettaa

Planeetan runokuvat kulkevat teitä, jotka on poljettu tiukkaan ja välillä ne jopa kääntyvät samoista tienristeyksistä kuin monet vahvat suomalaiset runot niitä ennen. Näin Haasjoen runot kurkottelevat kahteen suuntaan: sekä siihen, jota on ollut ennen, että siihen, joka tulee olevaksi tämän kokoelman myötä.

Planeetta on hitaasti avautuva. Kymmenen kertaa pitää maistaa ennen kuin voi sanoa, tykkääkö vaiko ei. Planeetta on pallo, joka lähenee ja loittonee ja luovuttaa itsestään ensin vain vaatimalla. Se on hurmaavan itsevarma kuin ihminen, joka tietää tulevansa katsotuksi, mutta jolle katsotuksi tuleminen ei ole tärkeää. Se on kiveä, jota sade valaisee ja josta valonsäteet heijastuvat sen omien lakien mukaan, joista se haastattelussa ei suostu kertomaan yhtään sen enempää.

Ota tai jätä. En tule vastaan. Tähän tapaan Planeetta pyytää minua tanssiin. Luen alusta loppuun, mutta enemmän sieltä täältä mistä sattuu aukeamaan. Johonkin anarkiaan minun sentään pitää turvautua, koen sen suorastaan velvollisuudeksi, kun olen tekemisissä Planeetan kanssa. Otan sen käteeni ja pyöritän ja taas putoaa uutta. Seuraavalla ja sitä seuraavalla ja sitä seuraavan seuraavalla sama juttu. Luulen tai tiedän, että voisin jatkaa niin kauan, että en tietäisi, kuinka kauan olen jatkanut.

Planeetta iskee silmää ja ne pienet tukiportaat, jotka olen saanut lukemiselleni rakennettua tempautuvat sen silmän sisään ilman että se silmä yhtään värähtää. Ilman että sen suupieli kohoaa tai sen kurkusta pääsisi lämmin sana tai edes henkäys. Ajattelen, että olisipa mahtavaa, jos osaisin olla maailmassa niin varmana kuin Planeetta.

Pyydän anteeksi Planeetta, että luulin käsiesi olevan kylmät tunnesyistä. Matkasta se johtui. Siitä, että jouduit matkustamaan niiden kaikkien kylmien ja vielä kylmempien vyöhykkeiden läpi ennen kuin päädyit minun viereeni vihreälle sohvalle. Tiedän ja muistan. Minunkin käteni ovat kylmät, kun olen seisonut 20 asteen pakkasessa ilman käsineitä. Sinä sentään matkustit vuosisatoja kestäneen matkan, niin pitkän, että en ole varma, osaanko sen pituutta numeroin kirjoittaa niin että se menisi oikein.

Sinä ennustit tämänkin kun sanoit:

Tämä on esimakua tulevasta

Jos koskaan epäröin sinun olemistasi oikeassa pyydän anteeksi. Sinä tiesit, että tulevassa olen yhä onnellisempi siitä, että sinä olet ikiomani. Että Helmet-järjestelmä ei karju kuin mikäkin vihainen isäntä pää punaisena sakkojaan. 

Planeetta, sinun sisälläsi on linnunradan karaokebaari, josta kuuluu vuorolaulua. Menen sinne aukomaan suutani en siis päätäni. Menen, mutta ääneni hukkuu sinun kohinaasi ja rakkauteni on eksyksissä. Kuljeskelen ja törmään, kunnes rei'itetyt silmäni näkevät, että sinä se olet se rakastettu, joka kerran oli vieras ihminen muiden ihmisten joukossa, mutta josta tuli minun maailmani ja sen sellaiset rajat, joiden ulkopuolelta avaruus on imetty pois. 

Sinun kanssasi minä haluan olla, sinua juoda ja sinussa rakastaa aina vaan ja yhä uudestaan.

Kirjoitettu paratiisi voidaan aina avata uudelleen.



Pauliina Haasjoki: Planeetta (2016)
77 sivua
Kustantaja: Otava
Kansi: Markus Pyörälä

#runo100


Kommentit

  1. Täytynee tämä kirjallinen Planeetta yrittää valloittaa, niin hyvin vakuutat sen oivallisuudesta. Pääskynen ja lepakko tuntui vallan mainiolta, mutta joitain jäätiköitä jäi sen pinnalta tutkimattomiksi.

    Runohaasteesi meinaa mennä kaikesta muusta lukemisesta ohi. Aloitin just seitsemännen kokoelman sitä varten. Nyt kyllä taisin tarttua jo johonkin ylivoimaiseen, mutta siitä lisää myöhemmin. Haasjoki jää ehdottomasti vaikuttavaksi tuttavuudeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka Planeetan seurassa oli kyllä kiinnostava. Sen hienouden kyllä tunnistin heti, mutta tunnesuhteen luominen oli vähän pidempi juttu. On kyllä aivan loistava kokoelma.

      Mulla on nyt vähän sama tilanne runojen kanssa. Eilen luin romaania ja se tuntui suorastaan kummalliselta, kun olen nyt niin paljon lukenut runoja. Sinä olet kyllä ehtinyt mahdottoman paljon. Mulla runojen lukeminen on hidasta, kun luen niin moneen kertaan ja tutkin ja mietiskelen eri juttuja eri kerroilla.

      Haluan ehdottomasti kuulla tuosta sun ylivoimaisesta. Toivottavasti siitä tulee pian kirjoitus.

      PS. 8.3 Naistenpäivä *silmänisku*

      Poista
  2. En osaa tätä Haasjokea kommentoida, mutta runohaaste on tosi hieno. Yritän lukemiani ymmärtää, mutta eivät ole nykyrunot helppoja. Toki kokeilla kannattaa silti. Lätisen sorry - kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, minä taas en ensijaisesti oikeastaan yritä ymmärtää. Kiinnostaa nyt ihan hirveän paljon, minkälaisia kuvia runoista nousee (oli ne sitten ns. oikeita tai vääriä, niin turvaudun lukijanoikeuteeni). Kiva kun lätiset :D

      Poista
  3. Oon lukenut Planeettaa ehkä kolmasosan ja mulle se on ollut harvinaisen helppolukuista (miellyttävää/kiinnostavaa/ymmärrettävää/hyvää?), kun usein tuntuu, että runokirjoissa jokin kovasti riipii tai niistä ei nolosti vaan meinais saada mitään otetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, onpa mukava kuulla, että olet päässyt Planeetan kyytiin heti ensilukemalla. Se on kyllä aivan mahtava kokoelma, johon tiedän palaavani vielä usein.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j