lauantai 11. helmikuuta 2017

Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän - #runo100

Romaani on kuin sika, se syö mitä vaan, totesi aikoinaan kirjailija Matti Pulkkinen. Tämä sanonta on hyvä pohja Anja Erämajan runokokoelman tarkastelulle, sillä Ehkä liioittelen vähän on syönyt syöttökaukalot puhtaaksi hyvällä halulla, liponut vielä päälle sen viimeisen pisaran, joka aina tulee ennen pitkää ja on ylpeä viimeisyydestään ja tarkennuksena nyt vielä, että en nyt puhu mistään pienistä tai keskisuurista kaukaloista, vaan enempi olympiastadionin kokoisista. On siis tarjolla sen seitsemää sorttia ja sanon seitsemää siksi, että se kuulostaa sanana tässä yhteydessä ja monessa muussakin yhteydessä paremmalta kuin kahdeksan tai yhdeksän ja edellisen totesin siksi, että et luulisi, että seitsemän on pelkkä luku. Ei ole, se on suomeksi paljon tai valtavasti tai hirmuisesti.

*

Kokoelmassa on 8 osaa (tai oikeastaan 7 + 1), joiden nimet ovat pyykkipoikia, joista niiden alle kirjoitetut runot roikkuvat. Pyykkipoikien koristeena on sydäntarra ja jokainenhan sen tietää, että sydäntarra olisi ostettu Tiimarista, jos Tiimari vielä olisi. Huijasin vähän, se ei ole tarra ollenkaan, sen sijaan kyllä sydän. Sitä ei ole tehty painamalla nuolta ja kolmosta. Se on varastettu Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta, sen yhdeltä tietyltä osastolta, jossa kirurgit kuuntelevat Verdin aarioita.

Palataanpas nyt takaisin. Pyykkipoikien nimet ovat: Julkilausuma, Lähipuhelu, Radiosoitto, Ydinkysymys, Perhepalaveri, Eläintarinoita, Stand up, Kiitos. Kun ne nyt näin kirjoittaa, niin pistää silmään, että perhepalaveri päättyy vereen.

*

Olen optimisti, olen vähän niin kuin kalassa, moneen vuoteen ei ole napannut, mutta koskaan ei voi tietää. Se on mottoni. Koskaan ei voi tietää.  

Blogini Facebook-sivulla heitin ilmoille ajatuksen, että kirjoittaisin Anja Erämajan kokoelmasta bloggauksen perustuen siihen, mitä kaikkea lukiessa mieleen tulee.  Mitä tulee tähän tekstiin tästä eteenpäin, olen pitkälti tehnyt juuri niin. Lukiessani kirjoitin muistiinpanoja ja olen kopioinut ne tähän bloggaukseen melko lailla sellaisinaan paitsi että joidenkin kappaleiden järjestystä olen vaihtanut.

Näin minä tämän kokoelman koin:

Intertekstuaalisuus ja kulttuuriset viitteet kukkivat Erämajan kokoelman sivuilla. Kukkivat välillä ruusuina, toisinaan tulppaneina ja joskus taas valtavina monien lajikkeiden puskina, joiden takaa kurkistelee ... hetkinen, kukas se onkaan, onko se. On se. Ihminen. Ihmisen vieressä Dingo (ei eläin), Leino, Sapfo, satavat miehet ja muutama muu. Muu kuin puu, tai lehmän vuorosana.

Erämajan kielellinen notkeus on käärmenaisen luokkaa. Sillä ei paikoin ole luita ollenkaan, vaan se menee minne haluaa ja kiinnittää huomioni itseensä ja tulee minusta ulos ihastuksena, nauruna ja hämmennyksenä. On kuin mikäkin Catwalkin kuningatar, jolla on hirmuisen varma askel ja lantiossa ihmisyyden mustelma. Kun kieli menee rikki Catwalkin kunigattarelta katkeaa korko ja pankkiirin silmiin syttyy hymy ja rakkaus.

Rakkautta on paljon, enkä nyt enää tarkoita pankkiiria, vaan kysyn, että miksi ihmeessä muita niin kovin kiinnostaa, ketä minä rakastan. Mitä se heille kuuluu, sillä minun polviini ja vain minun minun rakkaani romuluiset polvet öisin kolisevat. Tärkeää on vain se, että kun seisomme yhdessä jossain, maa meidän allamme tärisee.

Ihan kohta tyhjyys tulee väliimme. Se on jo matkalla ja sen tähden olisi korkea aika ja miksei matalakin aika kysyä, että voiko tyhjyyden täyttää sillä että sanoo minä rakastan sinua.

Nyt vielä minulla on kuitenkin sinulle niin paljon kerrottavaa, että minun täytyy oksentaa tämä ja tämä ja tämä. Oksentaa niin nopeasti, että melkein tukehdun, sillä en voi odottaa yhtään hetkeä, sekuntia, hetken osaa, vaan tämä ja tämä ja tämä on kerrottava sinulle nyt. Ja se mitä kerron, menee päällekkäin, välillä vähän hassustikin päällekkäin, sitä ei voi estää, menee rusetinmuotoiseen umpisolmuun.

En jaksa odottaa, että pääset töistä. En jaksa odottaa, että matkustat metrolla bussilla junalla ratikalla. Tule rakkaani tule valoa nopemmalla taksilla, tule hälytysvalot vilkkuen, sillä ilman sinua minä olen hälytystilanne. Minulla on väärät vaatteet, mutta minä tykkään sinusta tykkään sinusta sinusta tykkään sinusta, kun Dingo laulaa autiotalosta, joka on nyt meidän talomme, ihan toisenlainen talo ja ihan meidän ja Aulikko Oksanen rakastaa sinua, sinua sinua rakastaa. Aulikki hänen sinuaan ja minä sinua sinua.

Ja sitten. Minun sanani menevät ihmisen raajojen muotoon.

*

Nyt minä olen toinen minä. Mullon tylsää. Mullei oo mitään tekemistä. Mut hei sain idiksen: mennään naimisiin, siinä on puuhaa. Mun rakkaus on sitä, etten tee sulle pahaa tai vaadi. Siitä sä tiedät, että olen tosissani. Jaetaan sulle ja mulle ja sä huijaat, mutta en sano mitään, koska huijaan itsekin.

Nyt en tieks ole ihan varma. Se saattaa johtuu siitä, että olen metsässä. Vaikea tietää, kun akku on loppu. Ei sen näin pitänyt mennä. Mennä näin, kun se nyt näyttäisi menevän. Otan sinusta valokuvan varmuuden vuoksi, sillä jos olet ottamassani kuvassa, olet ollut aika lähellä minua.

Kun rakkaus menee lukkoon, ei sitä lukolla pelasteta (jonkun ilkeän ihmisen laittama kyltti sillankaiteeseen rakkauslukkojen viereen).

*
Nyt taidetaan olla jo jossain muualla, mutta minä olen vielä rakkaudessa ja kun kertoja pyytää olemaan alistumatta en ole varma, onko se määräys vai neuvo. Mihin sitä turvaisi, kun kaikki pyörii, eikä käteen jää muuta kuin omaa nahkaa. Älä huoli, voi ottaa luvun. Ota hyvä luku, älä ota pahaa lukua. Hyvä luku antaa turvan. Sitä mitä paha luku antaa en uskalla ajatella. Toisaalta voi se olla niinkin, että kyse on nyrkkeilijästä, joka makaa kanveesissa ja jolle luetaan luku ja luvunlasku. Mihin asti ne luvut laskevat, laitetaanko niiden eteen miinus?

Jos nyt miettii, mitä ihminen päivän aikana tekee, siitä tulee iso kasa kaikenlaista ja paljon siitä on turhaa. Ihminen on kelloviisari, tahtoo käydä kohti kahtatoista ja kun sinne pääsee verbin aikamuoto on korjattava imperfektiin. Ihmisen lyhyt elämänkerta on se, jossa hänen etu- ja sukunimensä väliin on laitettu joku sana, kuten vaikka substantiivi, esim. Donald ”appelsiini” Trump.

Yksi ehdotus vielä. kokeillaan kieltä.

Ajattelitko äsken kieltä suussasi vai kieltä, jota puhut vai kenties jotain muuta kieltä tai jonkun toisen kieltä sen toisen suussa vai vierasta kieltä vai lehmän kieltä.

*

Ehkä liioittelen vähän on äänekästä ja tarttuvaa runoutta, joka voi vaikuttaa ryhtiin ja kävelytapaan. Se saattaa muuttaa solisluun alle asumaan tai tehdä pesänsä hiusten juuriin. Se järjestää pirskeet rakkaudelle, joka on usein vähän "söteem", joka on myös illan viimeinen biisi, jonka jälkeen alkaa aina jotakin silloinkin kun ei ala.


Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän 2016
70 sivua
Kustantaja: WSOY

#runo100


Helmet lukuhaaste, kohta 1: Kirjan nimi on mielestäsi kaunis


45 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus, vaikka aloinkin nyt taas epäillä muistiani; enkö olekaan lukenut tätä :D

    Ootko Omppu jo nähnyt tämän: https://m.youtube.com/watch?v=BJz0mTdwDyo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, vaikka olisitkin niin tämän voi hyvin lukea uudestaan. Ja uudestaan ja sen jälkeen uudestaan.

      Kiitos linkistä. En ole just tätä kyseistä nähnyt aiemmin. Pitäiskin muuten mennä viemään roskat. :D

      Poista
  2. Mielenkiintoinen runokirjapostaus, kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai. Kirjoittelin nyt näin. En halua jättää runoista postaamatta sen takia, että en tunne kaikkia hienoja virallisia termejä, joilla niistä "kuuluu" kirjoittaa. :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Katri, kun tulit sanomaan ääneen. Erämaja on hyvin inspiroiva. :D

      Poista
  4. Tunnustan jälleen tyhmyyteni: en ollut edes tajunnut, että tämä on runokirja! Jostain syystä luulin novelleiksi... Täytyypä seuraavan kerran kirjaan törmätessä vilkaista sitä vähän tarkemmin. Ehkä jopa lainata kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa. Mistäköhän tuo vaikutelma tuli, että kyseessä olisi novellikokoelma? On Maija riemukasta, että meidän Helmet-kirjastossa tämä Erämajan kokoelma on niin suosittu, että mulla juoksee sakot parhaillaan, kun en ole viitsinyt (lue: raaskinut) tätä vielä kirjastoon palauttaa. Vien huomenna. Lupaan partiolaisen kunniasanalla. :D

      Poista
    2. Piti ihan nettikirjastosta tarkistaa ja täällä tämä on tosiaan luokiteltu kaunoon, 84.2, eikä runoihin, 82.2. Erikoista! Laitoin varaukseen. :)

      Poista
    3. Onpa jännä juttu. Piti tarkistaa ja myös Helmetissä sen luokka on 1.4, joka on kaunon luokka. En käsitä. No, pääasia kuitenkin, että luet tämän. :D

      Poista
  5. Kirjoituksesi tuli minusta ulos ihastuksena, nauruna ja hämmennyksenä, erityisesti ihastuksena. Itse en osaa tehdä muistiinpanoja lukiessani, kun en millään malta keskeyttää lukemista. Samasta syystä en turvaudu sanakirjoihin vieraalla kielellä lukiessani. Ja nyt en tarkoittanut lehmän kieltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Tiina lukemaan tämän kokoelman, se aiheuttaa kaikenlaista kuplivaa lukijassaan. :D

      Onpa jännä, kun minä taas en osaa ollenkaan lukea ilman muistiinpanoja tai osaan ja osaan, mutta lukeminen tuntuisi jotenkin jäävän vajanaiseksi, jos en tekisi muistiinpanoja. Muistikirjoja sitten onkin kertynyt blogiaikana jo vino pino. Riittäis useammallekin lehmälle nuoleskeltavaa :D

      Poista
  6. Vau! Kirjoitat kirjallisuudesta ja siitä tulee kirjallisuutta. Kiitos, Omppu, että jaoit muistiinpanosi. Ne ovat hienoja. Suorastaan viherryn kateudesta, kun kirjallisuus synnyttää sinussa tällaista.

    Postauksesi myötä muistin myös, että minun piti lukea tämä kirja. Olin kuuntelemassa Anneli Erämajaa kerran eräässä runoillassa ja vaikutuin. Hänen runonsa olivat ihastuttavalla tavalla sekä herkkiä että jotenkin ironisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essielina, tiedäthän, että minä taas kovasti ihailen sun analyyttisiä kirjoituksia. Tämä Erämajan kokoelma ja sitä ennen lukemani Salmenniemen novellikokoelma ovat olleet sellaisia, että ne ovat herättäneet mussa paljon kirjoitusta. Suosittelen tätä kokoelmaa lämpimästi. Kuvaat osuvasti tuota herkkyyden ja ironian liittoa ja uskon, että pitäisit näistä runoista kyllä. Mulla jäi runojen rytmi moneksi päivää päähän ja kun luin ihan muita runoja niin Erämajan "ääni" tunki sinne väliin. :D

      Poista
  7. Hih! Hauska ajatus ja hauska toteutus! 😊 Teos on minulle outo, enkä ole aivan varma siitä, kuinka hyvin tunnen sitä nytkään, mutta kirjoitus toi hymyn huulille. Ja on hyvä esimerkki siitä, kuinka monenlaisia ajatuksia kirjallisuus parhaimmillaan mielessä herättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän leikkimielellä otin alunperin puheeksi, että jos kirjoittaisi vaan ihan sen mitä tulee mieleen. En tiedä, onko se kuinka järkevää, mutta onkos moni muukaan asia tässä elämässä niin kovin järkevää ja tarviiko ollakaan? Mukavaa, että hymyilytti.

      Poista
  8. Tällaiset postaukset ovat hyvin tervetulleita eikä käy mielessäkään, millainen runoteospostauksen pitäisi muka oikeasti olla. Tervetulleita siksi, että tekstiäsi on niin riemukasta lukea ja siksi, että se saa tällaisen runoja hieman pelkäävän naisen todennäköisesti jopa tarttumaan niihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, huomaan että kun olen nyt lukenut enemmän runoja niin ne vie monenlaiset pelot mennessään.:D On kyllä jännä ilmiö tämä, että niin monet meistä kokevat jonkinlaista kauhua runojen edessä. Mietin sitäkin, että liittyykö tämä osin siihen, kun runo on sillä tapaa villi, että sitä ei voi kesyttää ja ottaa haltuun samalla tavalla kun monet romaanit. Suosittelen tutustumaan vaikka just tähän kokoelmaan!

      Poista
  9. Todella upea teksti - siis wau!
    Itse luen runoutta hyvin vähän - en edes osaa sanoa, miksi tartun lyriikkaan erittäin harvoin. Voisi yrittää pikkuhiljaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hande, Erämaja on just sellasta runoutta, jota on hyvin helppo lähestyä. Hänellä on paljon puheen rytmiä, eikä ole mitään abstraktia tai muuten vaikeasti hahmotettavaa. Tarkkutta ja silmää sen sijaan on roppakaupalla.

      Poista
  10. Meinaan taas aloittaa, et en kestä, mutta en halua viljellä sitä sentään liikaa. :D Sen sijaan sanon, että tämä kirjoitus on ihan viis kautta viis. Tässä muuttuu kirjabloggaus runokirjasta itsessään runoksi. Mulla on ollut tämä kirja lukulistalla jo rikollisen kauan odottamassa vuoroaan, ja nyt kyllä kun saan tän kommentin lähetettyä, kirjoitan osoiteriville Helmet.fi ja varaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi sun "mä en kestä" on kyllä mainio ilmaisu, vaikka sen nyt peruutitkin. :D Tämä kirjoitus on tällasta vaikutuksen alaisena olemista ja tavallaan bloggaus siitä, mitä tapahtuu, kun runo ottaa valtaansa. :D

      Palautan oman kappaleeni huomenna kirjastoon, niin on sitten yksi enemmän Helmetin kierrossa. Tosi suosittu tämä tuntuu olevan, kun on varauksia.

      Poista
  11. Ooo! Tässähän olisi jo uusi runokokoelma, jonka voisi lukea runohaasteeseen...

    Olet taitava pukemaan tunnelmat sanoiksi. Lukija vaan huokailee ja toteaa, että eiköhän runoudesta voi kirjoittaa vaikka miten. Miksi runoudesta pitäisi kirjoittaa analyyttisesti ollenkaan? Kiitos houkuttelevasta arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kyllä kyllä, tämä on erinomainen valinta runohaasteeseen tai ihan muutenkin vaan tietysti.

      Olen Elina lukenut Säkeilyvaaraa ja se on rohkaissut just tuohon mainitsemaasi "miten vaan" -kirjoittamiseen. Huomasin, että postasit Haasjoen kokoelmasta ja olen nyt tänään yrittänyt selvittää päätäni sen suhteen, että mitä ajattelen Planeetasta. Vähän jänskättää tulla lukemaan sun teksti, vaikka se eri kokoelmasta onkin.

      Poista
  12. Hieno postaus!

    Se herätti taas kerran ajatuksen siitä että runoista voi kirjoittaa niin monella tavalla, ei ole mitään tiettyä "oikeaa" tyyliä. Ja kuitenkin itse ajattelen että "en minä osaa runoista kirjoittaa". Nytkin hyllyssä odottaa muutama todella kiinnostavan tuntuinen runokirja joista haluan ehdottomasti kirjoittaa blogiin - ja osallistua myös runohaasteeseen. Otan itseäni niskasta kiinni, luen ja kirjoitan just omalla tyylilläni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Krista, kumman sitkeessä on tuo ajatus, että "en minä runoista osaa kirjoittaa" - no, nyt sille annetaan runohaasten myötä huutia. Just niin, että jokainen tyylillään. Toki kaipaan niitäkin kirjoituksia, joissa runoja on asiantuntevasti analysoitu, mutta sen tehkööt ne, joilla on siihen taito. :D

      Poista
  13. Enpä olekaan tällaisesta Erämajasta ennen kuullut. Hieman hengästyin, pitäisi varmaan päästä makuulle erämajaan. Sellaiseen, jossa on takka ja kliseinen karhuntalja sen edessä. Minulla on salasuhde runoihin (joudun tässä muuten ilmoittamaan, että minun on nyt kuitenkin skipattava se sinun runohaaste, koska ei nyt yksinkertaisesti riitä tarmo kaikkiin haasteisiin, pöh) ja se nyt jääkin sitten salaiseksi. Pidän runoista, joita lukiessa ei hengästy. Mieluummin vaikka nukahtaa tai saa turpaansa (juu, runoudessa pidän brutaalisuudesta, mutta en lihallisesta sellaisesta). Hieno kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan ostaa kliseisen karhuntaljan. :D

      Erämaja esittää paljon livenä runojaa ja olin häntä kuulemassa runousaamiaisella ja voin kertoa, että kun hän aloitti sanomalla "minä tykkään sinusta, minä tykkään sinusta oikein paljon" (en ole ihan varma, menikö tuo juuri noin, mutta niin muistelisin) niin hän sanoo sen tavalla, jossa on niin paljon, niin monia sävyjä lempeästä ymmärryksestä ironiaan, että ah!

      Runous on Suomessa juuri nyt hyvin voimissaan tai sellainen kuva mulle on ainakin tullut, mutta kenties johtuu osin siitä, että olen nyt niin intona runouteen. Juuri tänän pidin ensimmäisen privaatin runousaamiaisen eli aloitin päiväni kahvilla ja runoilla.

      Harmi, että joudut skippaamaan haasteen, mutta tietysti täysin ymmärrettävää. Olen nyt itse lähtenyt haastamaan itseäni myös runoista kirjoittamisen suhteen ja vaikka ensin lähinnä vaan kauhistutti, niin nyt jo välillä ihan odotan, että pääsen runoista kirjoittamaan. Tässä asiassa tästä Erämajan kokoelmasta postaamisella oli suuri merkitys. Niinku nyt vaikka se, että onhan tämä vähän noloa, mutta olkoon. :D

      Poista
  14. Hieno teksti. Runojen maailma on jäänyt minulle aika lailla vieraaksi, ja kokoelmaa lukematta on hankalaa ottaa siihen kantaa. Mutta selvästi Erämaja saa tunteet liikkumaan. Sehän on jo hyvän kirjallisuuden merkki. :) Olen samaa mieltä kanssasi tuosta Helmet-haasteen kohdasta, oivallinen valinta siihen. Itse valitsin ko. kohtaan Haahtelan Naiset katsovat vastavaloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan saa tunteet liikkumaan. Tämä oli kuin riemukas nesteytys kuivuudesta kärsivälle :D Olen itse nyt tosi tosi tosi innostunut runoista. En edes käsitä, miten oli aiemmin niin monta vuotta välissä, että en lukenut runoja (paitsi niitä tiettyjä omasta hyllystä). Nyt otan tämän vahingon takaisin!

      Poista
  15. Minulla on hieman etäinen suhde runoihin, myös suomalaisiin runoihin. En ole lukenut edes Eino Leinoa. Eeva Kilven runoista pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähän olen itsekin Leinoa ihan lukemalla lukenut ja tämä sama pätee moniin muihinkin runoilijoihin. Olen lukenut jotain, mutta en usein kovinkaan systemaattisesti.

      Poista
  16. Ihan on tekstisi kuin runoutta itsekin.
    Kaikkiaan jäin miettimään, miksi ihmeessä en lue runoja oikeastaan ollenkaan. Ehkä minulle jäi alitajuinen allergia siitä, kun tiedän äitini nuorena niitä lausuneen. Hän puolestaan ei lue romaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, mulle runojen lausumisesta tulee ekana mieleen sellainen Ella Eronen -tyylinen dramaattinen runonlausuntatapa, jossa sielu räytyy ja ääni värisee. Eipä silti, se on hienoa sekin. Ehkä tosiaan olet äidiltäsi saanut runoallergian. Miten olisi siedätys?

      Poista
  17. Valtavan hienosti kirjoitettu!
    Oma suhteeni runoihin on katkonainen ja sekava. Nuorempana tuli luettua enemmän, mutta nykyisin aivan liian vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulevi. Mullakin on niin, että nuorempana luin paljon runoja, sitten oli pitkä kausi, että luin vaan tiettyjä runosuosikkeja ja nyt olen taas innostunut uudestaan.

      Poista
  18. Minulle tulee kirjaston runohyllyllä pakokauhuinen olo. Runokirjat ovat minulle mysteeri. Ehkä ne ovat tosiaan niin villejä, kesyttömättömiä tapauksia. Ja sitten alan panikoida, jos olisikin mukavampi pysytellä henkisesti laiskana ja ottaa joku turvallisen viihdyttävä kaunokirja siitä viereisestä hyllystä. Mutta nyt aion käydä taistoon henkistä löperyyttäni vastaan (ja yleensä lopulta huomaankin, ettei runous oikeasti edes ole hankalaa, olen vain rimakauhuinen tapaus). Tämä teos lähti varaukseen kirjastosta niin että läiskähti. Kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen, että runot ovat ikään kuin kielen varasto. Tuo pakokauhuinen tunne taitaa olla suht yleinen (ja olen sitä itsekin kokenut) ja siksi mua kiinnostaakin paljon, että mistä se johtuu ja mitä se meistä kertoo. Jostakin varmaan kuitenkin.

      Rakkautta ja rimakauhua :D Ja nyt olisi sen rakkauden vuoro :D Ihanaa, että laitoit tämän varaukseen, sillä Erämaja kyllä antaa kaikille rimakauhuille kyytiä. Olisi kiva myöhemmin kuulla, mitkä sun fiilikset tästä kokoelmasta oli.

      Poista
  19. Hypnoottinen rytmi tekstissäsi, ihan täällä opettajainhuoneen hälinässäkin pääsin keskittymään. Lukioikäisenä lueskelin välituntisin paljon runoja, nykyään vähemmän, vaikka tykkäisin kyllä. Eihän siinä kun aloittaa vaan. Lainaan tämän.

    Oletko lukenut Westerbergiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo rytmi tulee Erämajalta jotain kautta. Mullakin on tuo sama, että nuorena (alle 20v. erityisesti) luin aika paljonkin runoja, mutta jotenkin ne sitten jäivät matkasta ja luin vaan tuttuja samoja omasta hyllystä. Tämä on kyllä mahtava päivä, kun olet jo toinen ihminen, joka lainaa tämän kokoelman. Siihen vois silleen keskisuuresti todeta, että Jiihaa!

      Olen lukenut Westerbergiä joskus, mutta en kyllä nyt osaa ajatuksiani hänen runoista tässä tiivistää. Sen verran heppoisilla jäillä hänen suhteensa luistelen.

      Poista
  20. Olipa hauska ja virkistävän erilainen bloggaus, ihana! (Mikseivät omat muistiinpanoni ole yhtä viihdyttäviä? :D )

    Tein itselleni suureellisen uudenvuodenlupauksen, että luen tänä vuonna enemmän runoja. Aika vähän niitä on tullut eteen opiskelujenkaan puolesta, mikä on oikeasti aika harmittavaa. Pitää siis vain ottaa itseään niskasta kiinni ja istuttaa itsensä runokirjan ääreen. Runojen lukemista suurempaa rimakauhua on herättänyt runoista kirjoittaminen, mutta hah, kuka muka sanoo miten niistä pitäisi kirjoittaa? Sinun kirjoituksesi toimi ainakin loistavasti, vaikkei se mikään valtavirtapostaus ollut. Ehkä minäkin rohkenen kirjoittamaan runoista enemmän.

    VastaaPoista
  21. Oli pakko lukea postaus uudelleen heti viimeisen pisteen jälkeen. Sinä aikana meni kupillinen kamomillateetä.
    Omppu koska sulta tulee oma kirja? :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah ja hih. Omasta kirjasta ei ole mitään tietoa. Tämä oli tällaista Erämajan vaikutuksen alla kirjoittamista. :D

      Poista
  22. No niin, kokeillaanpa tänään uudelleen, onnistuisikohan kommentointi nyt, kun Blogger näköjään söi edellisen.

    Tämä on mykistävän hieno bloggaus, jota viime viikon aikana palasin useampana päivänä lukemaan uudelleen. Tykkään runojen lukemisesta, mutta en osaa etsiä uutta luettavaa suosikkieni (Harmaja, Vala, Leino, Ruuska, Gibran...) rinnalle.

    Blogiringin aikana törmäsin Luettua elämää -blogissa sinun runohaasteeseesi luettuun Pauliina Haasjoen teokseen Pääskynen ja lepakko, joka alkoi kiinnostamaan. Olisi mahtavaa päästä juttusille jonkun laajan runotietämyksen omaavan ihmisen kanssa, joka osaisi lukemani ja tykkäämäni perusteella luoda tiekartan runoviidakkoon, jotta pystyn välttämään petolliset suonssilmäkkeet ihastuttavan laajan runovalikoiman edessä ja löytämään uusia suosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että blogger nyt salli sun kommentoida. Toi on niin ärsyttävää, kun kommentti hukkuu ja mulle käy niin yleensä just silloin, kun olen kirjoittanut pidemmän kommentin.

      Niina, mukava kuulla, että tykkäsit tästä postauksesta. Suosittelisin sulle mielelläni runoja, mutta en taida olla kovin kyvykäs ko. tehtävään. Tosin ainakin Eeva-Liisa Manner ja Aila Meriluoto tuli mieheen. Haasjoki on minusta varsin haastava runoilija. Luin juuri hänen uusimpansa, Planeetan. Ehkä on vaan parasta kokeilla rohkeasti, jättää sitten sikseen, jos ei iske.

      Poista