sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Rachel Cusk: Transit


Rachel Cuskin tapa kirjoittaa on kirjoittamisen suurta juhlaa, mutta en silti usko kovin monien hänen teoksistaan viehättyvän. Toki erittäin mielelläni olisin tässä asiassa väärässä.

Transit ei tarjoa sen enempää pakopaikkoja kuin viihdettäkään. Se ei anna mitään, jos sille ei anneta. Cusk ikään kuin jättää romaaninsa näyttämölle kuin se olisi hänen ruumiinsa. Tule lähelle, tule liki, avaa suusi. Haukataan toisiamme.


*

En oikeastaan haluaisi kirjoittaa tästä kirjasta mitään ja olenkin lykännyt tämän tekstin kirjoittamista jo yli kuukauden. Kun nyt kumminkin olen pitänyt tapanani kirjoittaa kaikesta lukemastani, niin rustaan tähän muutaman rivin tietoisena siitä, että sillä mitä tähän kirjoitan ei ole mitään väliä. Itse asiassa Transitista kirjoittaminen on aika ahdistavaa, koska haluni olla kirjoittamatta siitä on niin vahva.

Olen miettinyt Rachel Cuskia ja Elena Ferrantea. Jälkimmäinen on ollut suorastaan kirjallinen sensaatio. Elenan ja Lilan tarinan on lukenut valtava määrä ihmisiä ja on sanottu, että kukaan ei ole aiemmin kirjoittanut naisten välisestä ystävyydestä niin kuin Ferrante. Se, miksi ylipäätään mietin tässä kohtaa Ferrantea johtuu siitä, että minua kiinnostaisi tietää, voisiko maailman edes periaatteessa vallata myös Cusk-kuume. Jos muutama arvovaltainen kirjallisuuslehti nyt julistaisi, että Cuskin trilogia, josta tämä Transit on keskimmäinen osa, on jotakin ennenkokematonta, niin tarttuisiko tämä kuume lukijoihin? 

Rachel Cuskin teksti on sukeltamista veden alla silmät auki. Kuten trilogian edellisessä osassa (Outline) ei myöskään Transitissa ole juonesta tietoakaan. Transitin luettuani minussa alkaa vahvistua ajatus, että Cusk haluaa kirjoittaa niin, että kirjan sijasta se mikä tapahtuu, tapahtuu nimenomaan lukijassa. Tästä seuraa, että Transit on jokaiselle lukijalle enemmän eri kuin romaanit yleensä. Se todentaa Roland Barthesin ajatusta, jonka mukaan kirjoittajan tarkoittamia merkityksiä oleellisempia ovat lukijan teoksesta luomat merkitykset. Ehkä Cusk jopa leikkii barthesilaista leikkiä, jossa hän tahallisesti tarjoaa pelkkiä täkyjä, jotka kukin lukija nielee tavallaan.

Olen pyörryksissä siitä, mitä Cusk minulle tarjoaa. Hän näyttää ihmisen niin läheltä, että minun on pakkoa astua hiemaan syrjään, että katseeni pystyisi tarkentamaan hänen luomiaan kuvia. Kuten trilogian ensimmäisessä osassa,  on myös Transitissa päähenkilönä nainen, joka on kirjailija. Hän on eronnut ja hänellä on kaksi poikaa. Edellinen tieto ei ole romaanin kannalta mitenkään olennainen, sillä Cusk käyttää henkilöhahmoja muutoinkin ihan omiin tarkoituksiinsa nostamalla heidän kauttaan esiin asioita, joita hän haluaa tutkia ja lukijalle tarjoilla.

Transit-teema lävistää koko romaanin ja kasvaa ihmisen elämää jäsentäväksi periaatteeksi. Se, miten tämän romaanin kokee on uskoakseni pitkälti kiinni siitä, millainen lukijan suhde on muutokseen ja paikallaan pysymiseen. Transit ei tapahdu sanoina paperilla, vaan sanoja Cusk käyttää lähinnä siksi, että kirjoittaminen ilman sanoja on mahdotonta. Transit on kuin automerkkikaimansa. Se lastaa itseensä kasan ihmisiä ja ajaa  minun ja historiani lävitse. Kokemus on intiimi ja juuri sen vuoksi olisi houkuttelevaa vaieta tästä kirjasta kokonaan. Haluan pitää Transitin tarjoamat kokemukset ominani. Puristaa niitä. Painaa ne vasten sydämeni pomppulinnaa. Ne ovat minun. Vaikka sinä sanoisit mitä. Vaikka sinä vaatisit ja uhkailisit ja panisit aseen ohimolleni. Ne ovat minun.

Se, että kokemukseni Transitista ovat yksin minun on paitsi loputtoman surullista, kertoo se myös ihmisen osasta elämässä laajemminkin. Seison kielekkeellä, joka sekin on välitila. Tulin sinne/tänne, seison hetken ja matkani jatkuu ellei pääty. Hetki kestää kuukauden, vuoden tai elämän. Punon sanoja kertoakseni sinulle, vaikka tiedän hankkeeni mahdottomuuden. Transit on ystäväni. Tyttöpoikakaveri, jonka kanssa voin olla hiljaa ja hiljaisuus on syvää ja tekee hyvää. Siitä ei tahdo pois, kun kaikki on, kuten kaiken tulee olla. Väliaikaisesti tietenkin.

Transit vastustaa itsestään kirjoittamista voimakkaammin kuin Raija Siekkisen tekstit ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin se on aika pirunmoinen saavutus. Transitioteema toimii kokoavana verkkona, johon kaikki romaanissa kerrottu suhteutuu. Moni tietänee kirjoitusharjoituksen, jossa otetaan kohteeksi joku tavanomainen esine ja kirjoitetaan siitä. Kun ko. esinettä katsoo pidempään se alkaa kerätä itseensä merkityksiä ja kerroksia, joita sillä ei olisi etukäteen osannut kuvitella olevan. Cuskin kirjoitustapa muistuttaa tämäntyyppistä harjoitusta ja se on loistava esimerkki siitä, että kirjoituksen vahvuus ei synny ensisijaisesti aiheista, vaan siitä, miten niistä kirjoitetaan.

Samoin kuin Outlinen kohdalla, suosittelen myös Transitia erityisesti kaikille niille, jotka itsekin kirjoittavat. Cuskin sanoissa on taikaa, joka saattaa viedä vahvasti mukanaan.


Rachel Cusk: Transit (2016)
260 sivua
Kustantaja: Jonathan Cape
Kannen kuva: Man Ray


Helmet lukuhaaste kohta 10 Kirjan kansi on mielestäsi kaunis



6 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta mutta myös haastavalta. Onkohan näitä tarkoitus suomentaa, tai voiko näitä suomentaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs näissä Cuskin kirjoissa onkin "jännää", kun periaatteessa ne on ihan simppeleitä, mutta sitten kumminkin ovatkin ihan muuta. En nyt ollenkaan osaa selittää. Välillä en myöskään erota, että mitä olen lukenut ja mitä kuvitellut ja varsinkin tämän Transitin kohdalla, kun kesti tosiaan yli kuukauden, että sain postauksen aikaan.

      En usko, että suomennetaan. Valitettavasti. Eivät sinänsä olisi kielellisesti mitenkään vaikeita suomentaa. Tosin ovat aika nyanssintarkkoja, joten ehkä sittenkin olisivat. En tiedä, en osaa sanoa mitään, tykkään vaan sekä tästä että Outlinesta vallan hirmuisesti.

      Poista
  2. Ihailen sitä, että pystyt kirjoittamaan kaikesta lukemastasi. Tässäkin kirjoitat siitä, että et halua kirjoittaa ja silti sanot paljon ja saat aikaan sellaisen kutkun, että kirjailijaan ja hänen teksteihinsä tekee mieli tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, pelkään sitä, että jos jätän jostain kirjoittamatta niin siinä käy niin, että aina kun on joku hankalampi tapaus, niin en sitten kirjoitakaan.

      Tämä Cusk on niin omanlaisensa. Olis pitäny kirjoittaa tästä kirjasta heti kun olin sen lukenut, mutta en saanut aikaan ja nyt en enää tiedä, mikä on kirjan pohjalta ja mikä sitten menee enempi jo pelkkien omien ajatusten puolella.

      Mietin muuten just eilen, että en ole pitkään aikaan huomannu mitään postausta sulta. Pitää käydä tutkimassa. En tykkää tästä bloggerin uudesta tavasta, jossa pitää erikseen mennä lukemisto-välilehdelle.

      Poista
  3. En tunne kirjailijaa, mutta kannen kuva sai heti sydämeni hypähtämään. Man Rayn kuvat ovat hienoja, tekniikka sattumalta löydetty ja siitä eteenpäin taiteeksi kehitetty. Erinomaista! (Ja menee tosiaan mainiosti Helmet-haasteen kymppikohtaan!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Rayn kuvat ovat upeita ja tämä kyseinen kuva sopii hienosti tämän kirjan kanteen moniselitteisyydessään. Se olisikin ihan oman juttunsa aihe miettiä tämän kannen ja itse kirjan välistä vuoropuhelua.

      Poista