tiistai 2. toukokuuta 2017

Diane Ducret: Diktaattorien naiset


Nyt on tarjolla unelmien poikaystävä jos toinenkin, sillä Diane Ducret'n Tinderistä löytyy korkeimman poliittisen tason naistenmiehiä. Kannattaa siis olla erityisen valppaana, sillä nämä ovat miehiä, joille ottajia riittää jonoksi asti.

Marssitan kandidaatit esiin siinä järjestyksessä kuin he Ducret'n kirjasssa on esitelty.

Voilà:
Benito Mussolini, Vladimir Lenin, Josif Stalin, António Salazar, Jean-Bédel Bokassa, Mao Zedong, Nicolae Ceauşescu, Adolf Hitler.

Teitkö jo valintasi?

*

Ensimmäinen asia, joka minua tässä teoksessa hämmentää on se, että siinä kuvatuilla diktaattoreilla on yksityiselämä. Tietenkin on selvää, että näin on, mutta en ole ennen Ducret'n kirjaa tullut tätä asiaa ajatelleeksi sillä tasolla kuin nyt näistä miehistä lukiessani. Huomaan, että kuvani heistä on perustunut pääasiassa historian kirjoituksiin ja muuhun julkiseen kirjoitteluun, joissa yksityiselämän piiriin kuuluvista asioista ei paljoa ole puhuttu. Vaikutelmani vahvuuttaa lisää vielä se, että Ducret pitkälti leikkaa kuvaamansa miehet irti julkisen alueelta ja jotta hämmennykseni olisi täydellinen hän aloittaa teoksensa siteeraamalla Hitlerin saamaa fanipostia, jonka lukumäärä on suurempi kuin jos laskettaisiin yhteen Mick Jaggerin ja Beatlesin saamat ihailijakirjeet. Jagger tosin on yhä elossa ja varmaan saa fanipostia edelleenkin, joten hänen ottamisensa tähän mukaan on aika outo veto. Joka tapauksessa tosiasia on se, että naiset lähettivät Hitlerille niin paljon "naisten raapustuksia", että ne piti arkistoida erityiseen arkistoon.

Rakas Führerini,
Minun on pakko ajatella teitä joka päivä, joka tunti, joka minuutti. [...] Käy miten käy, elämäni kuuluu teille. [...] En pysty enää tekemään työtä, sillä ajattelen teitä koko ajan. En voi rakastaa muita kuin teitä.

Mitä vallanhimoisempi ja brutaalimpi mies, sitä enemmän naissydän tässä teoksessa läpättää. En tiedä, miten tätä ilmiötä voitaisiin selittää ja tähän puoleen Ducret ei kirjassaan puutu. Hitler ja kumppanit tuntuvat synnyttävän naisissa jonkinlaisen massapsykoosin ja joukkohysterian, joka saa heidät muuttumaan naisten elämän tarkoitukseksi. Kyse on vääristyneen henkilökultin (onko muunlaisia olemassakaan?) muodosta, josta lukeminen tuntuu sekä häpeälliseltä että ihan kamalan kiinnostavalta. Ja se kauhein kysymys kuuluu: jos olisin ollut otollisessa tilanteessa oikeaan aikaan, olisinko minäkin rakastunut johonkin näistä kauhumiehistä? Vastausta en halua kuulla. Varmuuden vuoksi.

Yhteistä Ducret'n kirjassa kuvatuille diktaattoreille on, että he kaikki enemmässä tai vähemmässä määrin ymmärsivät naisten suosion olevan se avain, jolla aukeaisi portit valtaan ja maineeseen. Erityisesti Mussolini kunnostautui persoonansa brändääjänä ja rakensi itsestään tietoisesti legendaa ja ruumiistaan "poliittista argumenttia." Hänen ajattelussaan naisten ja väkijoukkojen väliin kirjoittui yhtäläisyysmerkit.

Väkijoukko on naisten tavoin tehty väkisin otettavaksi.

Vanha sanonta, jonka mukaan jokaisen menestyvän miehen takana on nainen pitää Ducret'n teoksessa kuvattujen miesten osalta karmealla tavalla paikkaansa. Aina naiset eivät myöskään jääneet pelkiksi taustavaikuttajiksi, vaan olivat itsekin armottomia vallankäyttäjiä, jotka mieluummin valitsivat kuoleman kuin olisivat tunnustaneet oman tappionsa. Tästä äärimmäinen esimerkki on Hitlerille loppuun asti uskollinen, Saksan ensimmäiseksi naiseksikin kutsuttu Magda Goebbels, joka Hitlerin tultua tiensä päähän myrkytti kuusi lastaan ja jonka hänen miehensä ampui ja heti sen perään itsensä.

Naisten hyväksikäytössä oman poliittisen agendansa edistämiseksi kunnostautui erityisesti Lenin, joka oli hyvin suosittu aikansa feministien, esimerkiksi Rosa Luxembourgin ja Aleksandra Kollontain keskuudessa. Lenin oivalsi jo varhain, että naiset ovat hänelle erityisen tärkeitä tukijoita, koska he eivät ole hänen poliittisia kilpailijoitaan. Leninille naisaktivistien tasa-arvopyrkimykset edustivat lähinnä poliittiseti ikävää ja epäkorrektia vastavallankumouksellisuutta ja pohjimmiltaan porvarillista ajattelutapaa.  On uskomatonta, että niin viisaat naiset kuin Luxembourg ja Kollontai astuivat Leninin asettamaan miinaan. Karismaattisena ja naisten suurta suosiota nauttineena henkilönä Lenin onnistui kuitenkin asettamaan epäilyksenalaisiksi kaikki ajatusrakennelmat ja ideologiat, jotka eivät suoraan tukeneet hänen omaa agendaansa. Tuomituksi tuli myös muuan Siegmund Freud hypoteeseineen, jotka Leninin mielestä olivat "vulgaaria koululaistason työtä."

Sekä Leninistä että Stalinista kertovat osuudet ovat oivallista luettava myös siksi, että ne auttavat hahmottamaan Venäjän nykypolitiikkaa ja sen taustoja. Valitettavan monen asian kohdalla ei mikään ole muuttunut paremmaksi ja supermieskultti elää ja porskuttaa.

*

Ducret'n teos tarjoaa monia yllätyksiä. Pakko tunnustaa, että en oikeastaan koskaan ole tullut ajatelleeksi Maoa mitenkään erityisen seksuaalisena miehenä, mutta tässä teoksessa hän osoittautuu varsinaiseksi "tiikeriksi." Vaikka häntä ja hänen vaimoaan alunperin yhdistikin ajatus avioliitosta sorron muotona, tunnetuksi tulee Maon avioliittoreformi, jossa avioliiton sijasta kannatetaan vapaata rakkautta. Tämä tietenkin sopi erinomaisesti Maon itsensä elämäntapaan.

Minulle teoksen kiinnostavimmat jaksot liittyivät Keski-Afrikan tasavallan presidenttiin Bokassaan sekä Romaniaa vaimonsa kanssa hallinneeseen Nicolae Ceauşescuun. Kumpikin heistä loi ympärilleen valtavan, tyhjän päällä lepäävän spektaakkelimaisen näytöksen luksusasuntoineen, joiden rakentamisessa rahaa ei säästelty, vaikka tavallinen kansa eli kurjuudesssa ja näki nälkää. Bokassan kruunajaiset ovat hyvä esimerkki hulvattomasta rahankäytöstä, sillä ne tulivat maksamaan yli 5 miljoonaa dollaria ja mallia juhlallisuuksiin otettiin suureelliseen tyyliin niin Napoleonilta kuin Iranin shaahilta ja Englannin Elisabethiltakin. Ihmisenä Bokassa otti minkä halusi, eikä hänen edessään ollut mahdollista kieltäytyä. Vaimonsa Catherinen esimerkiksi hän ensin kidnappasi ja meni vasta sen jälkeen pyytämään naisen vanhemmilta tämän kättä. Hänellä oli useita muitakin puolisoita, mutta Catherinea vartioitiin tarkasti ja hän eli käytännöllisesti katsoen vankina omassa kodissaan. Bokassan suuruudenhulluus ei rajoittunut hänen kotimaahansa, vaan hän pyrki jatkuvasti luomaa hyötysuhteita muiden valtionpäämiesten ja erityisesti Ranskan Giscard d'Estaingin kanssa. Hänen luomaansa hirmuhallintoa voi syystä kutsua todellistuneeksi representaatioksi Joseph Conradin Pimeyden ytimestä.

Diktaattorien naisia lukiessani minua hävettää se, miten kiinnostunut olen Ceauşescun aikakaudesta. Tämä johtuu uskoakseni osin siitä, että muistan uutisoinnin, jota käytiin Ceauşescun vallasta syöksemisen jälkeen. Mieleeni on erityisesti jäänyt, että rouva Ceauşesculla oli uskomaton määrä kenkiä. Ceauşescun aikakausi on lisäksi esimerkki täysin harhojen vallassa eläneestä hallitsijaparista, joiden kohdalla on vaikea uskoa todeksi kaikkea tapahtunutta, sillä heidän elämäntyylinsä muistutti enemmänkin täysin absurdia näytelmää. Muista teoksessa kuvatuista hirmuhallitsijoista Nicolae Ceauşescun erottaa se, että hän toimi tiiviinä tiiminä vaimonsa Elenan kanssa ja he ruokkivat keskinäisiä suuruudenkuvitelmiaan harhojen käydessä ajan myötä yhä todellisuudesta vieraantuneimmiksi. Ceauşescu kärsi mm. pahasta puhtausneuroosista, jonka vuoksi hän ei voinut kätellä tapaamiaan henkilöitä.

Ceauşescun määräykset ulottuivat aina ihmisten intiimeimmille alueille asti. Väestönkasvun takaamiseksi hän määräsi yhdyntätiheydestä ja kielsi abortin poikkeustilanteita (raiskaus, insesti) lukuuottamatta. Myös kuukausittaiset gynekologitarkastukset olivat naisille pakollisia ja lapsia oli synnytettävä vähintään neljä. Yli 25-vuotiaat naimattomat ja lapsettomat joutuivat kärsimään 5-10 vuoden kuritushuonerangaistuksia. Ceauşesculle naisen ruumis oli hallinnan väline ja alistamisen kenttä. Samaan aikaan hänen vaimonsa Elena loi itsestään kuvaa kaikkien romanialaisten naisten esikuvana ja pönkitti omaa asemaansa mm. 17 keksityllä tohtorinarvolla ja muilla titteleillä.

Esitystavaltaan Ducret'n teos on jossain määrin kaavamaisesti etenevä, mutta sisällöltään sitäkin mielenkiintoisempi. Se osoittaa, että diktaattorin käsissä mikä tahansa yhteiskuntajärjestys tai ideologia muuttuu painajaiseksi, josta kovimman hinnan maksavat ihan tavalliset ihmiset. Ducret pakottaa kysymään, miten on mahdollista, että teoksessa kuvattujen hirmuhallitsijoiden tapaiset henkilöt pääsevät vallan huipulle yhä uudestaan. Mitä meistä kertoo se, että niin tapahtuu yhä edelleen. Diktaattorien naiset saa myös pohtimaan naisten merkitystä vastarinnan tekijöinä ja mahdollistajina ja tätä kautta avautuvia mahdollisuuksia kohti parempaa maailmaa.




Diane Ducret: Diktaattorien naiset - Elämää Mussolinin, Leninin, Stalinin, Salazarin, Bokassan, Maon, Ceauşescun ja Hitlerin kanssa
410 sivua
Ranskankielinen alkuteos: Femmes de dictateur
Suomentanut: Pirjo Thorel
Kustantaja: Atena - Kiitos arvostelukappaleesta!




Helmet lukuhaaste, kohta 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö



12 kommenttia:

  1. Mä olen muuten selaillut yhtä rouva Ceausescun kirjaa, kokoelmaa tieteellisiä artikkeleita kemian alalta joissa Ceausescu oli ykköstekijänä kaikissa (tällainen on siis jopa käännetty suomeksi). Mahdollisesti artikkelit ovat ehkä jopa ihan vakavasti otettavaa kamaa ja niiden co-authorien tekemiä mutta laitoin kirjan kuitenkin eteenpäin kaverille...

    Ja Maon leski pysyi asemissa vielä jonkin aikaa miehensä kuoleman jälkeen Neljän koplassa...selvästi diktaattoreista on ollut etua omassa uranedistämisessä (okei, vaarana on kuolla samalla kun diktaattori itse raivataan pois)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käännetty suomeksikin! No jopas. Mua alkoi Ceausescu-osuutta lukiessa kiinnostaa, että mitä ihan tavalliset ihmiset siitä touhusta ajatteli ja missä vaiheessa heille selvisi, että kaikki tai no suurin osa ainakin oli pelkkää bluffia. Ei ole kyllä vaihtoehtoinen totuus tämän päivän keksintöä.

      Tämä kirja oli kyllä hyvin valaiseva siinä suhteessa, että mitä valta/valtaa lähellä oleminen voi ihmiselle tehdä.

      Poista
  2. No jopa esittelit oivalliset sulhot - millään en osaisi päättää, kenen puoleen kallistuisi :D Vaikuttaa superkiinnostavalta kirjalta, jonka nimen merkitsen oitis ylös. Tätä kirjaa ei tutkimusteni mukaan ole englannistettu ainakaan toistaiseksi, joten kenties kesällä laiturinnokassa Suomessa.

    Minua(kin) kiinnostaa tämä ilmiö, jossa naiset sankoin joukoin rakastuvat diktaattoreihin tai muihin murhamiehiin. Breivikhän sai myös vankilaan ison läjän rakkauskirjeitä. Kiinnostaisi tietää, mikä saa naiset rakastumaan tällaisiin miehiin. Vastaavaa massarakastumista ei taida esiintyä päinvastaisessa tilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka diktaattoreja eivät olisikaan niin nyt alkoi uteloittaa millaista henkilökohtaisempaa postia esim. Margaret Thatcher tai Golda Meir mahtoivat saada, tai vaikka Angela Merkel tai Marine Le Pen nykyään...

      Poista
    2. Elegia arvelinkin, että tämä saattaisi olla kirja, joka kiinnostaa sua. :D Muistelisin joskus lukeneeni, että osin tuota naisten kirjoittelua vankilaan rikoksia tehneille on selitetty sillä, että nainen ajattelee jotenkin voivansa parantaa sen tyypin. Onhan sekin sitten aikamoinen harha, jos uskoo sellaisia voimia omaavansa. Pari vuotta sitten luin kirjan, joka kertoi ruotsalaisnaisesta, joka nuorena rakastui Juha Valjakkalaan. Hänelläkin oli suuri fanilauma. Sen nyt jotenkin saattaa käsittää, koska nuorena Valjakkala näytti rokkipojalta. Tuota Breivikille kirjoittelua on kyllä jo suhteellisen vaikea käsittää.

      En kyllä muista lukeneeni, että tämä kuvio toimisi vastaavalla intensiteetillä toisin päin. hdcanis, miten nyt jotenkin tuntuu, että nämä naispuoliset vallanpitäjät saisi enemmän viha- kuin rakkauspostia. Veikkaan, että Thatcherillä oli aikamoiset arkistot kiukkuisia kirjeitä.

      Poista
    3. Joo, olen käsittänyt että nollasta eroava määrä avioliittotarjouksia kyllä tapaa tulla (enemmän jos on naimaton, mutta ei nykyinen puoliso kai mikään ehdoton rajoite ole) mutta tuollainen intensiivisempi rakkauskirjoittelu on kuitenkin enemmän naisten juttu...

      Poista
    4. En suostu uskomaan, että "intensiivinen rakkauskirjoittelu" olisi vaan naisten juttu. :D Ehkä naiset vaan enempi lähettää niitä kirjeitään, kun taas miehet jemmailee niitä laatikoihin. :D

      Poista
  3. Tämäpä voisikin olla mielenkiintoista luettavaa! En oikeastaan tiedä näitten diktaattorien naisista kuin Hitlerin Eva Braunin ja Ceaucescun vaimon kohtalon. Romania oli kyllä luku sinänsä. Euroopassa ja niinkin myöhään! Iät ajat sitten olen lukenut jotain Nadia Comaneccista, moninkertaisesta kultamitalistivoimistelijasta, joka loikkasi Yhdysvaltoihin. Muistanko väärin jos sanon että diktaattorin poika Nico olisi iskenyt silmänsä tyttöön? En muista varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta C:n pojan rakkauskuviosta en tiedä. Mikseipä olisi, sillä olihan NC maailmankuulu aikanaan.

      Tähän kirjaan kannattaa tutustua, jos ihmisten pohjamudat kiinnostaa. Mitenköhän Pohjois-Koreassa, onkohan siellä vastaavaa?

      Poista
  4. Minun piti pyytää tämä luettavaksi mutta sitten tietysti tuli mieleen sama asia, jonka vuoksi moni muukin kiinnostava kirja on jäänyt lukematta - "pitäisi lukea alkukielellä". Kohta en varmaan ole lukenut mitään ranskalalaista...
    Vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  5. näin dokumentin telkus eilen, filippiläinen Imelda Marcos ihan hullu... hän vieläkin näyttäytyy köyhien joukossa, timantit päällä - jotta köyhilläkin olisi jotain iloa häntä katsellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "jotta köyhilläkin olisi jotain iloa" - huh huh mitä ajattelua Marcosilta. Ihan sairaalta kuulostaa.

      Poista