Betoniyö on nimensä mukainen - kova maailma Itäväylän katveessa, jossa varovainen hellyys kohoaa sementin läpi rikkaruohon sitkeydellä. Se on kuuman kesäyön nopeasti ohimenevä hetki ja niin äkkiä on ilta kuten Quasimodon runossa.
Pirjo Honkalo ohjasi Betoniyöstä kuudella Jussilla palkitun elokuvan vuonna 2013. Kävin katsomassa sen Kluuvikadun Maximissa, jonne se hyvin sopikin, sillä Maxim ei ole palatsi, vaan elokuvateatteri. Honkasalon luoma mustavalkoinen sukellus oli visuaalisesti karun tinkimätöntä ilmaisujuhlaa ja muistan ajatelleeni, että nyt on elokuva siinä tehtävässä kuin mihin se on tarkoitettu. En tiedä, miten hyvin tämä elokuva toimii kotikatsomossa, mutta jos saat tilaisuuden sen katsoa suosittelen vahvasti niin tekemään.
*
Betoniyö (1981) kertoo kahdesta veljeksestä, Simosta ja Ilkasta. Heti ensi sivuilta on selvää, että kun elämän onnenkortteja jaettiin eivät nämä kaksi olleet paikalla. Kesäpäivä on pahaenteisen tukahduttava. Se liimaa vaatteet vasten ihoa ja huohottaa kuin satimeen jäänyt saaliseläin. Saisio ei selittele, vaan heittää ilmoille lähtötilanteen, jossa äiti keskellä yötä pyytää Simoa viemään veljelleen kaljan. Taustalla ujeltaa hälytysajoneuvon sireeni. "Haiveipatrolli painaa ..."
Tänään tapahtuu jotakin kamalaa.
Teoksen kirjoitusajankohta, 1980-luvun alku, soi sen kielessä. Sanasto kantaa mukanaan menneitä ilmaisuja ja luo aikalaiskuvaa. Nuoren miehen toivottomuus sen sijaan ei tunne viimeistä käyttöpäivää. Tulevaisuudentoivon elämästään kadottanut nuorimies on valitettavasti ihmistyyppi, joka on meidänkin ajallemme varsin tyypillinen. Betoniyössä korostuu työn merkitys ihmisen yhteiskuntaan ankkuroijana ja sama pätee tietysti nykyisinkin. Työstä tosin on alkanut tulla ylellisyystavaraa, jonka ostamiseen ei edes tutkintotodistukset tahdo riittää.
Henkilöhahmot ovat tässä romaanissa käsinkosketeltavan todellisia. Saisio tuo heidän omainaislaatunsa esiin pitkälti dialogin ja toiminnan kautta. Tässä on poikien äiti papiljotit päässään valmistautumassa tansseihin lähtöön. Radiosta valuu ajan musiikkia, toivon sanoja elämän värittömyyteen. Tässä on Ilkka, joka näinä päivinä on lähdössä kärsimään vankeusrangaistusta. Tässä on Simo, joka myötäilee muiden puheita ja ihannoi isoveljeään ja hakee tältä hyväksyntää. Simo ei tunne itseään. Häntä katsoo peilistä joku vieras, kuka lie.
Simo oli alkanut epäillä, että naamaa ei saanutkaan ilman muuta, syntymälahjana. Naama piti saavuttaa.
Naama piti tehdä itse.
Unet ovat Betoniyössä sakeita, täynnä merkityksiä ja suistumisen uhkaa. Niiden päivämuotona toimivat isoveljen humalaiset profetiat. Maailman matka kohti torakoiden valtakuntaa.
*
Lukiessani Betoniyötä nykyajasta käsin sen syvimmäksi teemaksi nousee homofobia, jonka seurauksia kuolema tässä teoksessa niittää kummallakin kourallaan.
Veljesten naapurissa asuu hintiksi ja hämyksi kutsuttu epämääräisen oloinen mies, joka kuuman päivän iltana alkaa juttusille Simon kanssa. Simo päätyy miehen kotiin ja tulkitsee miehen kosketuksen lähentelyksi ja joutuu hallitsemattoman agression valtaan.
The End.
Niin äkkiä kaikki voi peruuttamattomasti muuttua. Niin äkkiä vainoharhaisuus ja syyllisyys tehdä pesänsä Simoon.
Elämä, täältä ei tulla.
*
Betoniyö on kaikin puolin hallittu romaani. Sen lyhyet, dokumentaaritset lauseet kantavat askelissaan kohtaloa tai jotakin muuta, jonka kanssa Simon kaltainen epävarma nuorukainen ei omaa voiton mahdollisuuksia.
Saision kyky luoda kokonaisia henkilöhahmoja hyvin minimalistisin keinoin on tässä romaanissa huipussaan. Yhdenpäivän romaani lajina sisältää jo itsessään draaman kaaren ja Saisio hyödyntää sitä kautta romaanin aina sen väistämättömään loppuun asti.
Pirkko Saisio: Betoniyö (2011/1981)
171
Kustantaja: Tammi, BON-pokkari
Aiempiin BAR Finland -postauksiin pääset tutustumaan tästä
Elokuva on vielä katsomatta, valitettavasti. Kirja oli vaikuttava, tummanpuhuvaa, trillerimäistä tekstiä. Ei juuri ilonpilkahduksia.
VastaaPoistaHieno juttu, että kirja päätyi Bar-Finland-listallesi.
Tässä on sellainen kirja ja elokuva -kaksikko, että elokuva ei kalpene kirjan rinnalla. Ovat tietysti erilaisia kokemuksia, mutta hienoja molemmat. Poikkeuksellista oli sekin, että tässä tapauksessa olin ensin nähnyt elokuvan, kun yleensä on toisinpäin.
PoistaMinusta oli tärkeää saada Saisio Baariin mukaan ja päädyin valitsemaan Betoniyön, jota en aiemmin ollut lukenut. Sinänsä olisin voinut Saisiolta aika monta muutakin teosta, mutta tämä Betoniyö on kyllä kova.
Nuoren miehen toivottomuus taitaa tosiaan olla sellainen aihe, joka sopii valitettavan hyvin suomalaisen romaanin aiheeksi ja aineksi löytyy mistä ammentaa kirjoihin draamaa. En nyt itse ole tästä aihepiiristä hirmuisen kiinnostunut, mutta Saision kirjoihin kyllä tekisi mieli tutustua. En ole lukenut häneltä vielä mitään, mutta vaikka näin kotimaisen juhlavuoden kunniaksi tekisi mieli edes kokeilla jotain häneltä. Valinnanvaraahan löytyy.
VastaaPoistaTekee nyt mieli sen verran pitää mainospuhetta, että jos tätä kirjaa ajattelee nuoren miehen toivottomuuden kuvauksena, niin tämä on kyllä siinä sarjassa ihan huippu ja ja ja miten sen nyt sanoisi. Suuri merkitys on Saision kirjoitustavalla; sillä, miten hän muutamalal sanalla ja dialoginpätkällä luo henkilöhahmot lukijan eteen.
PoistaSaisiolla kirjoja tosiaan riittää ja voi vielä valita, minkä hänen kirjailijanimensä myötä lähtee tutustumisretkelle.