lauantai 20. toukokuuta 2017

Sirpa Kyyrönen: Ilmajuuret

Kun ensimmäisen kerran avasin Sirpa Kyyrösen runokokoelman Ilmajuuret niin sattuma tai mikä lie korkeampi voima pani sen avautumaan sivulta 29, jossa katseeni osui seuraaviin kahteen riviin:

kun soitat moottoritien huminasta vitut sinkoillen kun taivas
lepattaa kylmänä minä olen syyllinen kun bussi ei kuulu

Jos ihan rehellisiä ollaan en kiinnittänyt huomiotani säkeenylitykseen, vaan niihin sinkoileviin vittuihin. Niitä on liikkeellä. Teini-ikäisten perheessä niitä välimerkeiksi muuttuneita vittuja on liikkeellä erityisen paljon ja tunnistan hyvin myös ilmiön, jossa olen syypää asioihin, joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Ei nyt kuitenkaan vaivuta epätoivoon, vaan muistetaan, että niillä vituillakin on juuret ja juurihoito on teinin kehitystehtävä.

Juuret tietysti tässä kokoelmassa ovat paljon muutakin. Muistikirjaani olen kirjoittanut seuraavia juuren sisältäviä lauseita:

Juuret, jotka ihmisten välille kasvavat; ryteiköt, jotka myrskyt repivät irti leikkiessään hippaa
Juuret, jotka työntävät ihmiset eroon, koska ne tarvitsevat lisää kasvutilaa
Juuret, jotka puskevat ihmisen jalkapohjista läpi ja tulevat päälaesta läpi ja jättävät ihmisen sisälle kummallisia möykkyjä
Juuret niiden välillä, jotka luulivat kesinäisen rakkautensa olevan loppuelämän tila
Juuret äitien ja lasten välillä, venyvät, repeävät, kaikenkestävät
koska muuta vaihtoehtoa ei ole ja jos muu vaihtoehto olisi, se olisi huono vaihtoehto
Juuret lapsien, vanhempien ja puolisoiden välillä. Juuret runoilijan, tämän kirjan ja lukijan välillä.

Runoilija, joka saa sanat kasvamaan juuria "maahan, kertomuksiin ja kukkiviin puihin."

Runoilijat ja äidit, nuo toivossa väkevät
vittua huutavan teininsä moottoritiellä näkevät

*

Kyyrösen lauseet ovat performatiivisesti vahvoja. Ne saavat tapahtumaan.  Kokoelman sivuilla avioero tulee todeksi ja sen seurauksena vanhempien elämässä "tulee päivä kun pistämme sinut puoliksi, järjestämme tapaamis- ja käyttöoikeuksia." Tulee päivä, jolloin lapsi katkeaa ja juuresta alkaa kasvaa uusi haara. Se ei kestä vielä minkään painoa.

Sanat jäävät roikkumaan rivin loppuun. Jäävät harkitsemaan siirtymistä seuraavalla riville, käyvät siellä kokeilemassa. Eivät osaa päättää. Sanat kuin rakastaja, joka kurkottaa kohti vanhaa tuttua, mutta hamuaa samaan aikaan vierasta, uutta ja kiiltävää.

Toisinaan Ilmajuuret on happiletkullinen ilmaa suoraan suoneen. Vakava hälytystila, kuten esimerkiksi silloin, kun Kyyrönen kirjoittaa

Minä synnytän kuollakseni vähemmän

tai

että kuolinjärjestyksen mukaisesti äitien vuoro on ensin

Ilmajuuria lukiessa tuntuu sydänalassa usein vähän samalta kuin katsellessa, miten ekaluokkalainen menee kouluun liian iso reppu selässään. Miten hän kävelee niin, että toiveikkuus on perillä ensimmäisenä ja miten kuuden vuoden päästä hän istuu Alepan edessä juomassa siideriä silmät elämän mysteereistä tyhjinä.

Kyyrösen runot ovat tyyppiä, jotka puhuttelevat minua paljon. Eikä vähiten siksi, että hänen sanoistaan minulle kasvaa kirjoitusta. Kun hän kirjoittaa

meressä olet turvassa, niskassa kutiseva hengitysaukko,
ruumiin rajojen katoaminen, vertyminen

minä aloitan lauseen sanalla ruumiillisuus, mutta deletoin sen ja kirjoitan sen sijaan: kala lainaa ihmiselle kiduksiaan, sillä ihmisenkin on hengitettävä. Kalaisoäidin silmissä viisaus ja pyyntö palauttaa lainassa olevat ihosuomut kalojen kirjastoon.

Ilmajuuret on osa "meren kantoliinaa." Televisiossa tutkija kertoo, että lapset, joita pidetään kantoliinassa oppivat kävelemään aikaisemmin kuin vaunulapset. Niin tärkeää on olla lähellä sydäntä. Niin tärkeää on olla juuret. Ja ilma.



Sirpa Kyyrönen: Ilmajuuret (2016)
59 sivua
Kustantaja: Otava

#runo100




4 kommenttia:

  1. Hieno arvio, kiitos. Luin itsekin kirjan juuri ja pidin kovasti runojen ilmavuudesta ja virtaavuudesta, toisaalta niiden juurevuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan erinomainen yhdistelmä ja balanssi. Kyyrönen tuo taitavasti arkista mukaan ja liittää sen osaksi suurempia kontekstejä.

      Poista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja inspiroivalta runoteokselta! Sinulla on taito kirjoittaa teoksista esiin niiden henki ja lukukokemuksen vaikutus yhtä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kokoelmasta Elina luulisin, että sinäkin tulet tykkäämään. Mulla tuo henki syntyy joskus liiaksi yksityiskohtien kautta, mutta toisaalta ne on niitä juttuja, joista lukemani jää mieleen. Kiitos, kun sanoit niin kauniisti.

      Poista