Kun some-tilit pullistelevat kirjallisista uutuuksista on nautinnollista jättää ne rauhaan ja hypätä 50 vuotta ajassa taakse päin. Vaikuttaakin siltä, että Sparkista on kovaa vauhtia tulossa yksi niistä kirjailijoista, jotka auttavat minua torjumaan sitä ahdistusta, jota uutuusteoksista lähtevä mekkala herättää.
The Public Image (1968) on viiltävän satiirinen kertomus siitä, miten ihmiselle on tärkeintä pitää yllä oikeanlaista julkisuuskuvaa. Samalla esiin nousee aviopuolisojen välinen kauna, kun toinen menestyy ja toinen ei. Tässä tapauksessa se menestyvä osapuoli on vieläpä nainen eli rouva Frederick Christopher, jonka elokuvamaailma tuntee English Lady-Tigerina.
Herra Christopher on näyttelijä hänkin, mutta hänen hommansa tyssäävät melko lailla alkuunsa ja hän alkaa kirjoitella elokuvakäsikirjoituksia. Sillä välin hänen vaimonsa Annabel saa yhä isompia rooleja ja hänen maineensa ja tunnettavuutensa kasvaa ja sitä myötä oikean imagon ylläpito käy entistä tärkeämmäksi.
Yksi lukemistani yllättävimpiä käänteitä sisältäneistä romaaneista on Sparkin The Driver's Seat, jonka parissa hieraisin silmiäni useammankin kerran. Että mitä! The Public Image ei ole romaanina yhtä arvaamaton, mutta myös se sisältää mojovia yllätyksiä. Spark on mestari muuttamaan tarinan suuntaa ja tunnelmaa täysin arvaamatta. Hän huijaa lukijaa niin taitavasti, että on ilo ja suorastaan kunnia tulla huijatuksi.
The Public Image on tänä päivänä vielä hurjan paljon ajankohtaisempi kuin ilmestyessään. Annabel on oma versionsa Hyacinth Bucket'sta, jolle ulkoinen vaikutelma ja julkisivu ovat kaikkea muuta tärkeämpää. Ei puutu kuin kynttiläillalliset.
Sparkin kuvaamat valokuvaussessioiden set-upit voisivat hyvin olla ohjeita instagram-feediä varten:
Annabel lounging on the bed in her nightdress, one shoulder-band slipping down her arm and her hair falling over part of her face.
[...]
Only the animals remain natural.
Spark on sovinnaisuuksille pyllistelevä kirjailija, jota ei kiinnosta ulkopuolisten katseille sliipattu etupiha, vaan möyrintä takapihan rikkaruohikossa. Tällä kertaa sieltä löytyy mm. avioliiton korttitalo, joka kestää huonosti sitä, että Annabel on perheen elättäjä. Frederick kutsuu vaimoaan jatkuvasti tyhmäksi ja marmattaa, että tämä ei osaa näytellä ja suunnittelee jättävänsä tämän.
Frederick ei soisi vaimolleen menestystä ja niin hän keksiikin ilkeän kepposen tuhotakseen vaimonsa uran. Sen myötä Spark tarjoaa pikimustaa satiiria julkisen kuvan ylläpitämiseen liittyvistä keinoista ja samalla paljastuu, minkälainen ihminen Annabel pohjimmiltaan on.
Muun hyvän lisäksi Spark on hauska. Hän kirjoittaa hilpeän kirpeitä lauseita, jotka saavat tyrskähtelemään.
Never try to explain yourself to others, it leads to confusion. Avoid psychiatrists.
The Public Image on oiva "oppikirja" siitä, miten julkisuuskuvaa pidetään yllä ja miten siihen voidaan vaikuttaa. Halpaa hommaa se ei ole ja kustannuksia ei voida laskea pelkästään rahassa.
Muriel Spark: The Public Image (1968)
192 sivua
Kustantaja: MacMillan
Onneksi pidät Muriel Sparkia esillä. Olen lukenut häneltä vain romaanin A Far Cry from Kensington. Pidin siitä todella paljon, erityisesti sen hienovireisestä huumorista. Pitäisi lukea näitä muitakin.
VastaaPoistaLueskelen Sparkia aina silloin tällöin. Viime viikolla löysin niin ulkoasultaan kauniin kappaleen häneen kirjastaan Memonto mori, että se oli pakko (:D) ostaa. En ole sitä ennen lukenutkaan, mutta lisää Sparkia tulossa blogiin jossain vaiheessa.
Poista