Siirry pääsisältöön

Tua Forsström: Merkintöjä

Otan sinua kädestä ja kädestä sinua pidän, kunnes kätesi erkanee ja omani jää hapuilemaan tyhjää. Sitä ennen, kenties paljonkin sitä ennen, me liu'utaan läpi veden. Uimaveden ja itkuveden ja muun sellaisen märän aineksen, jota vedeksi kutsutaan, koska vesi on sana, joka sitä parhaiten kuvaa.

Tua Forsström on kirjoittanut sanoja, joihin palaan vuodesta toiseen. Hän on kirjoittanut merenvihreistä leningeistä, joka roikkuvat kaapissa omieni vieressä. Hän on tatuoinut käsivarteeni sanat:

Man anmäler sig saknad.
Man anmäler sig skadad.
Jag förvarade någon tätt
i min mun tills det
flödade över. 
(Snöleopard)

Nyt hän sanoo:

Kirjoita käsivarteeni että vaellamme pimeydessä. On olemassa yhdistys niille jotka vaeltavat pimeydessä. Jotain tapahtui, väärinkäsitys jota ei voi selvittää. Etsimme toisiamme maailmassa hiljaisessa vastarintaliikkeessä.

Hetken tuntuu yhteiseltä. Sellaista harhaa tarvitaan, jotta voi sanoa ääneen:

Me molemmat olemme väärässä
maailmassa, mutta emme samassa

Merkinnöissä on paljon vettä ja lunta ja tuulta. Tässä kokoelmassa sataa. Ei niin kuin taivaalta, vaan niin kuin sataa sinän sadetta.

Sataa W.G. Sebaldin, W.H. Audenin ja Vilja-Tuulia Huotarisen sadetta, eikä unohdeta myöskään Ralph Waldo Emersonia, jolle hänen poikansa kuolema tuntui samalta kuin olisi "menettänyt kauniin kiinteistön."

Merkintöjen motto on Sebaldilta ja hän antaa oppaaksi näiden runojen lukemiseen omenanpalaa pesevän pesukarhun. Nuo pienet käpälät, niiden karva ja pesukarhun sylki, joka puolimatasti kiiltelee omenan pinnalla. Nyt mennään.

Myöhemmin kokoelmassa Sebald muistuttaa, että aikaa ei välttämättä ole olemassa. Mitä sitten on? Kasoittain kysymyksiä, joita esittää Vilja-Tuulia Huotarinen. Kysymys synnyttää uusia kysymyksiä, jotka synnyttävät taas uusia kysymyksiä niin että kysymyksistä tulee parvi, jota kuvioi kalan hopeasuomujen välähdykset, kun sade taittuu sitä vasten.

Auden puolestaan vastaan kysymykseen siitä, voiko runous muuttaa yhteiskuntaa tai ihmisluontoa ja sanoo runojen olevan seuralaisia. Muistutuksia siitä, että "iloitsisimme vähän elämästä tai ainakin koettaisimme kestää." Runot "pitävät meille hetken seuraa." Nyt jatketaan.

*

Luen Merkintöjä aamuisin, sillä se on niiden lukemiseen paras vuorokaudenaika. Kun iho on vielä unesta lämmin ja silmissä kysymysmerkkejä ja unen kuvia, joita tuleva päivä jo väkivalloin varastaa.

Maailmassa, jossa megafonit tuuttaavat väsymättömästi more more more, on suorastaan häkellyttävää lukea runokokoelmaa, joka fyysisenä esineenä on niin pieni kuin Forsströmin Merkintöjä. Ajattelen, että tähän ehkä kykenen. Teoksen pieni koko korostaa Merkintöjen marginaalisuutta. Että tällaistakin on. Näin kirkasta ja terävää, jos vaan malttaa sen äärelle pysähtyä. Että ääniä on myös siellä, jossa teknisten välineiden sijaan asuu ihminen tai jokin hänen kaltaisensa.

Merkintöjen tuuli ei ole myrsky, sille ei anneta ihmisen nimeä, eikä sillä tapetoida iltapäivälehtien sivuja. Se on tuuli, joka tulee kauempaa. Olet oikeassa, se on sukua alkutuulelle. Läpi historian ja menneiden vuosien ja niiden, jotka ovat edessä päin ja NYT juuri tässä. Kyllä, voimme sanoa, että se märkä poskellasi on lumihiutaleen jälki.

Lunta sataa pienen hevosen päälle kun se vetää
rekeä lumessa ja rakkaus
on surun kääntöpuoli.

Verho on vedetty salaisuuden edestä. On annettu nähdä ja nyt verho suljetaan. Pieni hevonen jää kulkemaan. Sen hengityksen ääni. Sen sydämen verkkainen syke. Toivo siitä, että pienen hevosen voimat eivät loppuisi.

Joku lähtee ja vie mukanaan, tekee viemästään itselleen siivet. Joku, josta sanotaan, että hän saattoi olla ihminen. Tai ehkä kuitenkin enemmän hevonen.

*

Ihailuni näitä runoja kohtaan on suunnatonta.

Merkintöjä vie hälyttömään huoneeseen, jonka läpi kulkeva vesi on tuulta täynnä. Tässä huoneessa kiedon vesikaulahuivin kaulaani kertoakseni rakkaudestani sinuun. Hiljaisuuden takaa löytyy toinen hiljaisuus ja kolmas ja neljäs ja missä tahansa olenkin käynyt, tähän huoneeseen palaan aina uudestaan.

Tämän huoneen seinät ovat täynnä merkintöjä. Joku on käynyt täällä ennen minua ja joku tulee minun jälkeeni, eikä tämä huone lakkaa olemasta niille, jotka etsivät lohtua runoudesta.

Kun kaikki on sanottu ja riisuttu. Kun kaikki on sanottu, riisuttu ja pesty, mitä jää?

Jää Merkintöjä.



Tua Forsström: Merkintöjä (2018)
52 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos: Anteckningar
Suomentanut Jyrki Kiiskinen
Kustantaja: Siltala

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip