Kansallisteatterin Tainaron perustuu Leena Krohnin samannimiseen romaaniin vuodelta 1985. Muistan, miten kaverini aikoinaan hehkutti Tainaronia ja hänen innoittamaan luin sen itsekin. Tuolloin elettiin 90-lukua, joten mitään tarkempia muistikuvia minulla ei tästä romaanista enää ole. Lähdinkin katsomaan teatteriesitystä nimenomaan teatteriesityksenä, en kirjaan pohjautuvana sovituksena.
Kansallisteatterin Tainaron ei ole puheateatteria, vaan maailma. Vuorosanat ovat siinä yhtä lailla elementti kuin lavastus, musiikki ja äänimaailmakin.
Olin odottanut palavasti näkeväni Kati Outisen näyttämöllä, sillä olen aiemmin nähnyt hänet vain elokuvarooleissa. Lienee niin arvattavaa, että erikseen ei tarvitsisi edes mainita, mutta sanon nyt varmuuden vuoksi kuitenkin, että odotuksiani ei ainoastaan palkittu, vaan sain enemmän.
Outisen ei oikeastaan tarvitsisi edes sanoa mitään, sillä pelkkä hänen läsnäolonsa näyttämöllä on jo tarina sinänsä. Tainaronissa hän ruumiillistaa sen vierauden, jota ihminen kokee paikassa, jota ei tunne ja josta hän ei oikein tiedä, missä se edes on ja mitä siellä seuraavaksi tapahtuu.
Outisen ihminen on herkästi värähtelevä ja tuntosarvinen. Ihmetys on hänessä niin pinnalla kuin sen allakin. Hän näyttää, että tähän on tultu. Tämän kanssa elettävä.
Vieraassa ympäristössä ihminen kirjoittaa kirjeitä vastaanottajalle, joka on toisessa maailmassa, mutta ei koskaan vastaa. Eikö hän halua vastata vai onko yhteys Tainaronin ja muun maailman välillä katkennut kokonaan? Onko maailmasta sellaisena kuin me sen tunnemme tullut vain muisto, joka päivä päivältä haalenee?
Lavasteilla näyttämölle on luotu kaunista ja outoa. Hopeanhohtoiset "madot" matelevat pitkin näyttämöä ja saavat seurakseen muita mekaanisia ja outoja otuksia. Ne liikkuvat aikansa, kunnes pysähtyvät. Toistan: kunnes pysähtyvät. Syntyy kyborginen tunnelma, joka saa kysymään, missä kulkee elävän ja mekaanisen välinen raja.
Muodonmuutos, identiteetti, kuolema, valta, vieraus, dystopia. Tainaron kertoo tästä päivästä ja tulevaisuudesta. Kun ottaa huomioon, että Krohn kirjoitti kirjeromaaninsa yli 30 vuotta sitten vaikuttaa siltä, että hänellä on ollut käytössään kristallipalo.
 |
| Kuva: Kastehelmi Korpijaakko |
Tainaronissa ihminen kohtaa asioita, joita ei voi selittää. Sen sijaan, että ihminen olisi se, joka saa tapahtumat liikkeelle hän on tapahtumisen kohde. Hän ei hallitse, vaan tulee hallituksi. Kun ajatellaan vaikkapa tekoälyn kehitystä voimme hyvinkin pian olla tilanteessa, jossa ihmisen kruunu luomakunnan herrana on pelkkää ruostunutta, hapertunutta ja käyttökelvotonta metallia, joka ei näytä kauniilta edes taitavan valokuvaajan ottamassa kuvassa.
Tainaron on kahden naisen esitys. Kati Outisen rinnalla esiintyy Aino Venna, joka vangitsee ja hurmaa. Tekee mieli sanoa: voihan keijukaisen radioaktiivisen siiven isku, miten lahjakas on Aino Venna. Kautta esityksen erityistä voimaa ja kierrettä syntyy Vennan säveltämästä musiikista ja hänen laulu- ja kitaraesityksistään, jotka luovat Tainaroniin kauhun uncannyn kudoksen.
There is no salvation, laulaa Venna.
Pelastusta ei ole.
Vennan kukkaistyttömäiseksi puettu roolihahmo ja laulujen voima ja kauneus ovat paikoin pakahduttavassa ristiriidassa esityksen sanoman kanssa.
Niin taidokasta. Niin kaunista. Niin julmaa.
Teoksen äänimaailma ottaa haltuun. Se kirskuu ja korostaa ja kaataa kylmää vettä katsojan kasvoille. Se tulee iholle asti ja tuntuu värinänä. Se tuntuu hyvältä ja hyväilevältä, vaikka on täynnä tuntematonta ja tuhon tilkettä.
Essi Rossin ohjaama Tainaron on kokonaisvaltainen kokemus, joka vetää mukaan kuvaamaansa maailmaan. Istuin aivan penkkirivin reunassa ja kun Kati Outinen käveli ohitseni jotakin maagista tapahtui. Hän käveli ympäri katsomon ja kietoi meidät osaksi näyttämön tapahtumia. Jos siihen asti oli ollut mahdollista kuvitella olevansa turvassa, oli tullut aika todeta, että pakoteitä ei ole. Turvaa ei ole.
Kansallisteatteri: Tainaron
Rooleissa: Kati Outinen ja Aino Venna
Tainaronin dramatisointi Leena Krohin romaanin pohjalta: Iida Hämeen-Anttila ja Essi Rossi
Ohjaus Essi Rossi
Musiikki:Aino Venna
Lavastus ja valosuunnittelu: Milla Martikainen
Äänisuunnittelu: Pauli Riikonen
Pukusuunnittelu: Auli Turtiainen
Lipuista kiitos: Bloggariklubi ja Kansallisteatteri
Tainaron pääsi vähän yllättämään. Se vei jonnekin ihan muualle. Kertakaikkisen energisoiva ja lumoava. Vieläkin vähän leijun sen tunnelmissa.
VastaaPoistaMulla tulee kans vähän väliä uusia juttuja Tainaronista mieleen.
PoistaVoi miten maagisesti tästäkin kirjoitat! Harmi etten päässyt mukaan, mutta onneksi Omppu osaa kertoa. Ihastuin käsitteeseen ”kauhun uncanny kudos”, vaikka se onkin osaksi väärää kieltä. 😘 Nämä sun arviot ovat oma mystinen taideteos.
VastaaPoistaIhmettelinkin, missä olit, kun sua ei näkynyt.
PoistaJoitain sanoja ei vaan voi kääntää suomeksi tai jos kääntää, niin merkityksiä jää liikaa pois. Uncanny on näistä yksi, vaikka toki saksankielinen unheimlich on vielä parempi.
Kiitos kun sanoit niin nätisti. 😘
Hups, menin ja ostin lipun 11.9. näytökseen. Et kyllä saisi kirjoittaa näin innoittavasti! Jos en osta kirjoitustesi perusteella kirjoja, niin sitten lippuja ☺. Mutta kiitos ♥. Kirjaa en ole lukenut, mutta tuskin haittaa.
VastaaPoistaNo mutta hups! 😘 Tainaron on hieno esitys ja uskon, että sinäkin koet sen taian. Se tulee säilymään mielessäni pitkään.
PoistaEi minusta haittaa yhtään, vaikka ei kirjaa olisi lukenutkaan. Kansiksen esitys on ihan oma maailmansa, vaikka kirjaan perustuukin.
Tainaron todellakin kosketti. Tuli tunne, että tämän haluaisin nähdä useampaan kertaan. Tainaronin tähdet Outinen ja Venna ovat yksinkertaisesti omien taiteenalojensa neroja. Tähän voi mielessään palata, kun alkaa ottaa oikein kovasti pannuun.
VastaaPoistaKiitos seurasta ja pastillista! 😘
PoistaEn etukäteen odottanut varsinaisesti mitään (paitsi näkeväni Outisen), joka varmaan johtuu siitä, kun en kirjasta tosiaan enää paljoakaan muista.
Lumoava kokemus ja totta tuo, että esityksen voisi katsoa moneenkin kertaan ja varmasti löytyisi taas uutta. Hieno.
Luin kirjan pari-kolme vuotta sitten, ja olihan se loistava, en olekaan Krohnilta muuta vielä lukenut. Näyttämöversio kiinnostaa kovasti, ja tämän perusteella vielä enemmän. Sekä Outinen että Venna ovat huippuosaavia tekijöitä, ja jo ajatus Vennan musiikista tällaisessa yhteydessä, huh. Kuten olen puhunut, olen huono saamaan aikaan näiden teatteriesitysten kanssa, mutta tämän näkemisen otan nyt vahvasti päämääräksi.
VastaaPoistaTämä esitys on hyvä päämäärä. 😀
PoistaItse aktivoiduin teatterin suhteen viime keväänä. Sitä ennen meni monta vuotta, että en oikein saanut aikaan varata lippuja yms. härdelliä, mitä asiaan liittyy. Monella tapaa vahva esitys, joka ei hevin unohdu.