Siirry pääsisältöön

Aivo-orgasmi - Veera Antsalo: Imago

Ai että mitä olen tehnyt viime aikoina?

Olen lukenut Veera Antsalon runoelmaa Imago. Olen aloittanut alusta ja lukenut loppuun ja aloittanut alusta ja lukenut loppuun ja aina välillä olen lukenut keskeltä ja sieltä täältä ja tätä olen toistellut nyt viimeiset kolmisen viikkoa.

Sillä olen ihastunut. Kenties jopa rakastunut. Minussa loksahtelee. Tuntuu siltä, että aika avautuu äärettömäksi ja yhdessä hetkessä tulee kokeneeksi 5 miljardia vuotta. Tuntuu siltä, että alkutuuli ja myöhempien aikojen tuleva tuuli yhdistyvät siinä kohdassa, jossa istun ja luen ja hämmästelen. Se on mahtavaa. Imago on mahtava.

Tässä kohdassa on kuolaa.

Puhun Imagosta kaikille, joiden voisin uskoa olevan siitä kiinnostunut. Puhun myös niille, jotka eivät yleensä lue runoja. Imago kulkee taskussani. Siinä, jossa on reikä ja siinä, joka sijaitsee muualla kuin maailman konkretiassa.

Säilön aikaa ja tuijotan hypnoottisesti (menihän se niin?) miten aika laajenee tämän kirjoittamani sivun yli ja tämän huoneen ja tämän talon ja tämän kadun ja tämän kaupungin ja tämän maan ja tämän maanosan ja tämän maailman ja tämän maapallon ja tämän galaksijonon ja sen tämän, joka on tunnetun ulkopuolella ja jonka koordinaatit löytyvät ajasta, jolloin ei vielä laskettu aikaa.

Tyttö on Imagossa lainausmerkeissä, mutta minä riisun ne. Kuulitko kopsahduksen? Se oli lattialle pudonneista lainausmerkeistä lähtenyt ääni. Eikä vain lattialle, vaan lattian läpi ja talon perustusten ja maa-aineksen käytäviin, joita kaivamalla pääsee Kiinaan, kuten lapsena uskottiin.

Toistuvat ja järjestyvät. Toistuvat ja menevät epäjärjestyksen kautta järjestykseen. Siis nämä: huoneet, ikkunat, peilit, lasi, heinä, kulma, hihasta ulos tuleminen, uni, vakava aines, seinää vasten nojaava luuta, kengät, tektoniset syyt, kvintesenssi. Muun muassa.

Tämä kokoelma menee DNA:ni kaksoiskierteeseen ja se tapahtuu tietenkin "tektonisista syistä." Se tapahtuu "nochalantisti ja barokkisen rennosti". Nämä sanat tanssivat paso doblea proteiinisynteesini linjastoilla, eivätkä tumani enää ole entisellään. Niistä on tullut lasia ja heinää. Niistä on tullut hesiä ja lainaa.

Imagossa maistan Henriikka Tavin Esim. Esan ja Eeva Turusen Neiti U:n, joka muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa, joka Imagon läpi nähtynä on visii miljardia vuotta pitkä. On siinä muistelemista. Sen tarkemmin sitä ei voi sanoa, sillä herkkua haluava kieli vetää kaiken huomion itseensä kuin lapsi, jonka keltaisen lapion toinen tuhma lapsi vei lupaa kysymättä. Kielen poreilevat nystyt kvintesenssiä täynnä. Kyllä todellakin näissä kuohuviinilaseissa on Samarinia ja puolukoita.

Näiden runoja eteneminen on jännittävää ja mieluista. Ei kuljeta polkua vaan tehdään se kulkemalla ja peitetään kohteliaasti seuraavaa kulkijaa varten. Käytössäännöt ja etiketti. Dervissien kvintesenssi. Sanat, jotka hulmuavat kuin hameesta karkuun lähteneet helmat, jotka ovat lasia ja heinää. Imagon toisella laidalla nainen, joka kulkee sipulinvarsihameessa. Hän on tietysti kukas muukaan kuin Lassi Hyvärisen Tuulesta ja kissasta karannut nainen.

Joo. Niin ne naiset vaan lähtevät. Muuttuvat filmitähdiksi ja kuningattariksi, eivätkä enää muista, että lapsena ne olivat pelkkiä tyttöjä lainausmerkeissä. Ne ovat jättäneet menneisyytensä taakseen, eikä siitä sen enempää. Ei nyt tehdä niistä mitään roolimalleja, sillä mitä siitäkin tulisi jos

Jätetään roikkumaan ilmaan. Pää alaspäin tai jalat tai hermosto. "Sen tarkemmin sitä ei voi kuvailla."









Tuossa yläpuolella on "planetaarista sumua."
Tuossa yläpuolella on "planetaarisen sumun" olemus.
Tuossa yläpuolella on "planetaarista sumua" viiden miljardin vuoden takaa.

Tai ehkä kuitenkin "hevosenpääsumua" tai mahdollisesti kenties sekin mahdollisuus on otettava huomioon, että tuossa yläpuolella on kuvattu aikaa. Aina ei voi tietää, jos ei ole tietäjä, joka on paennut sadusta ennen onnellista loppua.

Imago hivelee edestä takaa ylhäältä alhaalta tulevasta menneestä. Se on kokonaisvaltainen aivo-orgasmi, jota lukiessa noin suunnilleen kaikki hajoaa, mutta hajotessaan kokoontuu, kunnes taas hajoaa niin, että hajonneen ja hajoamattoman välille voi laittaa =-merkin. Josta tulee !-merkki, josta tulee en kerrokaan.

Imagon liikkeet ovat arvaamattomia ja toistuvia ja siihen kiintyy kuin johonkin lämpimään ja hengittävään. Se tuo tullessaan ja vie mennessään. Se jää.





Veera Antsalo: Imago (2018)
103 sivua
Kustantaja: Teos






Helmet-lukuhaaste, kohta 29: Kirjassa on lohikäärme

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän