Siirry pääsisältöön

"Kun laukesin olin olemassa" - Kathy Acker: Tunnottomien valtakunta

Tunnottomien valtakunnassa ei ole pinkkiä, eikä glitteriä. Sen temaattiseti hallitsevin väri on sisälmystenpunainen ja tuoksu spermanhajuinen. Kirjan kannessa ei turhaan lue: Hard core.

Kathy Acker (1944/1948-1997)* oli amerikkalainen kirjailija, jonka teokset ovat provokatiivisia ja vahvasti seksuaalisuuden maaperää kyntäviä. USA:ssa hänen teostensa ympärillä on käyty metakka jos toinenkin ja Ackerin kuolema kirvoitti valtaisan määrän sekä häntä kehuvia että haukkuvia kirjoituksia.**

Tunnottomien valtakunnan (Empire of the Senseless, 1988) lisäksi suomeksi on käännetty myös Pussy, merirosvokuningatar (Pussy, King of the Pirates, 1996). Miksiköhän muuten kuningas on suomennettu kuningattareksi? Outoa.

Jos väitän, että Kathy Acker on kautta aikojen vimmaisin amerikkalainen naiskirjailija on hyvin mahdollista, että olen täysin oikeassa. Omassa lukuhistoriassani hänen räävittömyyttään lähimmäksi pääsee ranskalainen Virginie Despentes, mutta Ackerin rinnalla hänkin saattaa usein vaikuttaa suorastaan tunteelliselta. Voisin tietysti mainita tässä myös muutaman mieskirjailijan, mutta enpä nyt taida niin tehdä.

Tunnottomien valtakunta on kulttiklassikko, joka on kauimpana hyvän mielen kirjasta, eikä sen lukeminen ole erityisen miellyttävää. Kestää esimerkiksi aikansa tottua siihen, että naisiin viitataan usein yleisnimityksellä pillu. Kannattaa kuitenkin muistaa, että koska nimi ei pahenna miestä siitä loogisesti seuraa, että nimi ei pahenna myöskään naista.

Joku saattaa hädissään lukea Ackerin romaanin huumorina ja se hänelle tottakai suotakoon. Omapahan on menetyksensä. Muistutan kuitenkin, että teoksen on kääntänyt Silja Hiidenheimo, joka on asia, joka jo itsessään takaa sen, että kyse ei ole mistään turhasta kirjallisuudesta. Voisin kuvitella, että Tunnottomien valtakunnan kääntäminen on ollut yhtä helvettiä, mutta niin vain Hiidenheimo on tehtävässä hienosti onnistunut.

Tunnottomien valtakunnan kohdalla on turha puhua juonesta tai henkilöhahmoista. Edellistä ei tässä teoksessa ole ja jälkimmäiset ovat lähinnä merkkejä paperilla. On helpompi kirjoittaa, kun sillä, joka tekee jotain on nimi.

Ackerin romaani murskaa moraalin sen kiinnikkeitä myöten. Naps! Naps! Naps! Se pyyhkii sanavarastosta niin armon, pyhän kuin tunteetkin. Se on kavahtamaton ja kylmä. Se ei ainoastaan kaada tabuja, vaan tekee niistä murskaa. Sen seksuaalinen estottomuus on luokatonta ja sen maailmassa on ihan ok, että kuka tahansa nussii kenen tahansa kanssa lähisukulaiset mukaan lukien.

Tunnottomien valtakunta on suunnilleen kaiken kritiikkiä. Se ratkaisee maailman köyhyysongelman ja sanoo ääneen sen, mitä lihava kapitalisti ajattelee mielessään.

Köyhyys pois kaduilta sinne minne se kuuluu. Kuolemaan.

Ackerin räävitön vimma iskee suoraan länsimaisen yhteiskunnan rakenteisiin ja osansa saavat niin historia, kulttuuri kuin filosofiakin. Jos tämä teos pitäisi tiivistää yhteen sitaattiin huonomminkin voisi valita kuin nostamalla esiin Descartesille pyllistävän lauseen:

Kun laukesin olin olemassa.

Tunnottomien valtakunnasta löytyy myös roppakaupalla hard core -feminismiä ja erityisen suoraan se tulee esiin Arabinaisen ja Arabimiehen välisessä keskustelussa.

Arabinainen:
...minun vittuni on ruusu tai tuulten henki. Haisen kaikelta. Sinun kyrpäsi ei koskaan pääse tänne sisälle koska et saa minua kiinni etkä voi laittaa minua vankilaan. Minä en ole minkään miehen tekemän häkin kyyhkyläinen.

Edellinen teksti on kesyä, jos sitä vertaa Ackerin romaaniinsa sisällyttämään Sinbad merenkävijän tarinan uudelleenkirjoitukseen, joka on niin pornoa, että en ota tähän edes sitaattia. Jos kyseinen kohta kiinnostaa se löytyy teoksen sivuilta 189-190.

Acker vaikuttaa olevan erityisen kiintynyt merimiehiin ja heihin liittyvään kuvastoon. Minulle merimiehistä tulee ensimmäisenä mieleen Jean Genet'n romaani Querelle (1947) ja Fassbinderin sen pohjalta ohjaama samanniminen elokuva, joka valmistui vuonna 1982. Sitä, miten relevantti tämä mielleyhtymä on Ackerin romaanin kannalta voin vain arvailla, mutta Querellen tapaan Ackerin romaanissa melskaavat seksuaalisuuden kiihkeät ilmentymät ja sakeat intohimot.

Tunnottomien valtakunnassa Kathy Acker on luonut puhdasverisen kulttikirjan, joka ei säästä mitään eikä ketään kirjalliset konventiot mukaan lukien. Tämä teos tarjoaa kulttikirjoille ominaisesti vaihtoehtoisen maailmanjärjestyksen, jota monikaan meistä ei olisi valmis toivottamaan tervetulleeksi.



Kathy Acker: Tunnottomien valtakunta
267 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Empire of the Senseless (1988)
Suomentanut Silja Hiidenheimo
Kustantaja: Like (1996)



Osallistun Tunnottomien valtakunnalla Mitä luimme kerran -blogin Joka päivä on naisten päivä -haasteeseen (klik)

*Kathy Ackerin syntymävuodesta on ristiriitaista tietoa ja oikea vuosi sijoittuu vuosien 1944-1948 väliin

**Andrew Calcutt & Richard Shephard: Cult Fiction - A Reader's guide, Prion 1988



Helmet-lukuhaaste, kohta 34 Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta



Kommentit

  1. Mikä mahtava kirjavalinta JPONP-klassikkohaasteeseen! (jonka nimeä en edes itse jaksa enää kirjoittaa haha :D) Jotain juuri tällaista ajattelinkin sinulta mukaan tulevan, vimmaista, hienoa ja vähän hard corea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, mitä lukisin sun haasteeseen ja äkkiä muistin Ackerin ja sain hyvän syyn vihdoin lukea jotain häneltä ja onnistuin jopa käymään tuumasta toimeen. Acker on armoton - sanan kaikissa vivahteissa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän