Siirry pääsisältöön

Päättymätöntä hyväilyä - Kaija Rantakari: Koko meren laajuus

Nyt kävi tavalla, jolla on hyvin harvoin runoja lukiessa käynyt.

Romaanien kohdalla ajattelen aina toisinaan, että jos olisin kirjallisuudentutkija, tässä olisi kirja, jonka kimppuun haluaisin käydä kirjallisuusteoreettisen apparaatin keinoin. Runojen kohdalla niin ei juuri ole käynyt ja runot ovatkin minulle lähempänä kuvataidetta kuin romaaneja.

Runoja lukiessa voin hihkua ja hehkua samaan tapaan kuin taidenäyttelyssä tai museossa ilman että koen, että minun olisi osattava perustella tuntemukseni. Nautinto riittää. Usein sitä on yltäkylläisesti.

Kaija Rantakarin runokokoelma Koko meren laajuus on kuitenkin toista sorttia. Sitä lukiessani jossakin mieleni pohjalla jyskytti, mutta en saanut kiinni, mikä tuon jyskeen aiheutti.

Yhtäkkiä - kuin juurikin se kuuluisa kirkas salama - välähti ja tiivistyi yhteen nimeen. Luce Irigaray.

Luce Irigaray (s. 1930) on ranskalainen feministi, filosofi ja kulttuuriteoreetikko, joka on tutkinut erityisesti sukupuolten välistä eroa. Hänen ajattelussaan on keskeistä ajatus, että tullakseen subjektiksi yksilön on oltava osa kielen symbolista järjestystä ja tämä taas on kielletty naisilta.

Rantakarin runojen kannalta keskeiseksi nousevat Irigarayn näkemykset naisen nesteisyydestä sekä hänen tulkintansa huulista, jotka viittaavat paitsi kasvojen huuliin myös niihin toisiin huuliin.

Nyt olen mahdottoman edessä.

Voidakseni tehdä Kaija Rantakarin runoille oikeutta minun olisi otettava haltuuni kaikki Irigarayn kirjoitukset. Eikä siinä vielä olisi tarpeeksi. Olisi tavattava vähintäänkin myös herrat Maurice Merleau-Ponty, Emmanuel Levinas ja ainakin ohimennen Edmund Husserl.

En kykene. Etsin tekosyyni Irigarayltä. Miten voin kirjoittaa, jos olen nainen, joka ei ole subjekti? Koska en voi, laskostelen.

Rantakarin runoissa nainen levittäytyy mereksi, jatkuvasti itseään hyväileväksi. Liikkuvaksi, lähteväksi ja palaavaksi. Meri on näissä runoissa keinu, jossa kaksi tulee yhteen liukuakseen toisistaan erilleen toistensa hipaisujen muuttamina.   Mikään ei pääty, lause ei lopu.

etäisyydet toimivat omien lakiensa mukaan,
mutta sinä olet luonani aina kun ja joka päivä kun

Rakastajien kasvot eivät sijaitse vain heidän kasvoillaan vaan koko ruumiissa, kirjoittaa Irigaray Sukupuolieron etiikassa.

Koko meren laajuudessa meri heijastaa rakastavaisten kasvoja, jotka ovat alati tulossa, alati menossa

kaikki elävä kaipaa enemmän,
kaikuluotaa omaa asentoa tauotta

ei aivan odottamatta, otat kasvoni käsiisi

ilme täynnä välimerkkejä

Toinen on minulle arvoitus. Mikään ei ole vain itseään, vaan toisen läpäisemää ja rakkaudellisesti läpäisemäksi tullutta. Rakastettu valuu ja nousee aaltona. Se, mikä palaa ei koskaan palaa samaan, josta se lähti. Halun sydän on liikkuvasta materiasta tehty ja olemuksellisesti meren kaltainen.

haluaminen
merkitsi alkuaan virtaamista

Ei ole pistettä, josta voisi sanoa: se on tässä. Ei paikkaa, joka olisi perillä.

Toisen ruumis on loputon ?, jossa meren käytävä avautuu meren käytävään, jonka seiniä koristaa halun valuva tapetti. Se, joka kulkee meressä ei voi välttää sen päälle astumista. Ei voi olla tulematta sen merkitsemäksi yhä uudestaan ja uusilla tavoilla. Yhä toisin.

Edessä päin on lisää. Enemmän lisää, lisän jälkeen lisää.

valtameren syvin kohta on jne., ja niin edelleen,loppumattomiin jne., ja niin edelleen

Minun huuleni avautuvat sinua kohti ja jos minä olen nainen, minulla on myös toiset huulet. Ne, jotka ovat alempana ja koskettavat toisiaan alati riemukkaasti.

Vaan sinun huulistasi minun nyt piti. Sinun edessäsi eksyin itseeni ja itsessäni sinuun. Me tulimme toistemme luokse yli rajan, eikä tulemisemme ole lakannut. On tultava jatkuvasti niin kuin jatkuvasti on hengitettävä.

Sisäänhengitys, kun välissämme ei ole etäisyydestä huolimatta enää kuin se mitä välillämme on. Huulesi raottuvat vielä toisiinsa takertuen. Pimeä ovaali venyy, terävöityy.

Rakas ei vielä, en halua sen olevan ohi. Rakas hitaammin tässä, jossa se on vielä tulollaan. Uidaan hevosta ilman suitsia sen tulemista kohti. Muututaan veden kirjoitukseksi. Muututaan nesteistä tehdyiksi sanoiksi. Loiskitaan vasten symbolista järjestystä.

Kaija Rantakarin runojen lukeminen ja niistä kirjoittaminen on päättymätöntä hyväilyä. Kun niin on, on hyvin. Yötaivaallinen tähtiä, jotka tanssivat meressä.



Kaija Rantakari: Koko meren laajuus
73 sivua
Kustantaja: Poesia
arvostelukappale


Kommentit

  1. Tästähän tuli hieno. Kirjasta nousseet kuvat ihmisestä merenä, halusta virtana veivät kyllä ajatukset jonnekin écriture féminine -teoreetikoihin, mutta olen toistaiseksi lukenut heistä vain Cixousia varsinaisesti, Irigaray pitäisi varmasti ottaa myös lukuun. Tuo sitaatti "kaikuluotaa omaa asentoa tauotta" oli mulle yksi sellainen vavahduttava tässä teoksessa. Lukiessa sitä oli vain onnellinen, että tällaistakin tekstiä suomeksi kirjoitetaan ja iimestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En myöskään mitenkään "hallitse" Irigarayta ja hänen ajattelunsa on herättänyt ja herättää edelleenkin mussa ristiriitaisuutta. Naiskirjoituksen käsite on sekin mulle hankala, koska en osaa ratkaista sitä, että luodaanko siinä väistämättä naiset/miehet -kategoriaa. Olen ajatellut, että on ihan ok, olla itsensä kanssa sekä samaa että eri mieltä.

      Oli ilahduttavaa, että Rantakari sai Toisinkoisen ja sitä kautta toivottavasti nämä runot löytävät lisää lukijoita.

      Poista
  2. Nyt harmittaa hiukan, että en ostanut tätä kirjamessuilta, vaikka kävin parikin kertaa kirjaa hipelöimässä. Aavistelen, että tämä on kirja, jonka sivuihin ja marginaaleihin haluan piirrellä ja kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että onnistuit vastustamaan tämän kirjan kutsua, jota se kaikesta päätellen sulle voimakkaasti esitti. Luulen, että olet oikeassa, kun kirjoitat marginaaleihin piirtämisestä. Juuri niin tämän kanssa saattaa käydä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän