perjantai 29. maaliskuuta 2019

Yksin kakseuden maailmassa - Malin Lindroth: Nuckan

En ollut edes kuullut Malin Lindrothista ennen kuin löysin hänet tämänvuotiselta Helsinki Lit -festarin esiintyjälistalta.

On erinomaisesta, että Helsinki Lit antaa lattiaa myös kirjailijoille, jotka eivät ole kaikkein tunnetuimpia. Niin sitä voi tehdä löytöjä, kuten minulle kävi Malin Lindrothin kanssa, jolta luin hänen esseistisen teoksensa Nuckan.

Malin Lindroth (s. 1965) on ruotsalainen kirjailija, dramaturgi ja kulttuurivaikuttaja. Näytelmät mukaan laskien Nuckan on hänen 18. teoksensa.

On vaikea päättää miten suomentaisin sanan nuckan, joka tarkoittaa vanhapiikaa tai ikäneitoa. En voi käyttää sanaa vanhapiika, joka on auttamattoman sopimaton kuvaamaan nykymaailman yksin elävää naishenkilöä. Sitä paremmalta ei tunnu sana ikäneito, joka on omituinen iän ja neitouden varaan rakennettu sanahirviö ja taatusti ilmaus, jota kukaan ei haluaisi itsestään käytettävän.

Käännössanan valinnassa on otettava huomioon myös se, että Lindroth kirjoittaa nimenomaan yksin elävistä naisista. Mielikuvat ja määritelmät yksinelävästä kun ovat varsin erilaisia riippuen siitä, puhutaanko naisista vai miehistä.

Yksin elävään mieheen liitetään usein gloriaa, josta yksin elävien naisten on turha edes haaveilla.

En ensam man kan beskrivas som en cowboy, en stor konstnär, en festlagd ungkarl - alla kulturellt eller fysiskt potenta roller

Koska hyvää suomenkielistä sanaa nuckalle ei tunnu olevan olemassa päädyin sanaan spinsteri, jossa on sporttista huomattavasti enemmän kuin vanhapiikassa tai ikäneidossa.

Teoksessaan Lindroth pyrkii valtaamaan takaisin sanan nucka ja määrittelemään sen omista lähtökohdistaan käsin kuvaamaan vastentahtoisesti yksin eläviä naisia.

Lindroth itse on elänyt lähes koko aikuisikänsä yksin ja kuten hän tuo esiin on yksinelävä nainen yhteiskunnallinen ongelma ja spinsteri tuomitaan helposti epäonnistujaksi, jonka seuraa kannattaa välttää, jotta hänen elämäntilanteensa ei tarttuisi.

Lindroth kuvaa, miten hän jo lapsena oli siinä mielessä erilainen, että hän ei ollut hyvä ns. tyttöjen jutuissa. Hän tuo esiin niitä lukemattomia torjutuksi tulemisen tunteita, kun miehet ovat sanoneet hänelle ei. Hän kertoo, miten jopa feministisessä facebook-ryhmässä naisten suurin pelko on, että he joutuisivat elämään loppuelämänsä ilman parisuhdetta.

Yhteiskunnassa vallitsee Lindrothin mukaan spinsterifobia ja tämän vuoksi on suorastaan pakko kysyä: miksi on niin kamalaa, jos nainen elää yksin? Lindroth ei suoraan sano, mutta hänen tekstistään voi lukea, että yksinelävä nainen on uhka patriarkaatille, sillä hän rapauttaa osaltaan patriarkaatin luomaa kakseudelle perustuvaa naisten kontrollijärjestelmää.

Stoori menee näin: naisen kuuluu mennä naimisiin ja olla avioliitossa heikompi astia, jota mies ylivertaisella viisaudellaan hallitsee, kontrolloi ja ohjaa. Patriarkaatin näkökulmasta yhteiskunta toimii parhaiten, kun "irto naisia" on mahdollisimman vähän. Ties mitä naiset saattavat saada päähänsä, kun heidän aikansa ei mene miehen ja lasten hoivatyöhön. Yhteiskunnan luonnollinen yksikkö on kaksi ja ne, jotka elävät kakseuden ulkopuolella ovat epäonnistuneita. Piste ja loppu.

Lindrothin teoksessa spinsteriys muodostaa oman kaappinsa, josta ulos tuleminen on monissa ihmisten välisissä kontakteissa niin hämmennystä aiheuttavaa, että paljon helpommalla pääsee kun imitoi perheellisiä ja vaikenee yksin elämisestään.

Nuckanissa Lindroth tuo kiinnostavasti esiin myös, miten yhteiskunnan näkemys spinsteriyden ongelmallisuudesta on vaihdellut eri aikoina. 1800-luvulla spinsteri oli ennen muuta yhteiskunnallinen ongelma, kun taas Freud puolestaan piirsi yhtäläisyysmerkit spinsterin ja neuroottisen naisen välille ja nykyaika näkee spinsteriyden henkilökohtaisena epäonnistumisena.

Kakseus on pyhä yksikkö, jota vahvistetaan kulttuurisesti kaikkialla.

Vi vill vara två. Bör vara två. Måste vara två. Den tanken stöts och blöts i vartenda fikarum, besjungs i varenda schlagerfestival och reproduceras i reklam, lekar, konst, politik och populärkultur under dygnets alla timmar.

Spinsteriksi ei synnytä, eikä se ole suuntaus tai valinta. Lindroth muistuttaa, että jos spinsteriys olisi valinta meillä olisi läjäpäin spinsteriyteen keskittyneitä yhteisöjä, t-paitoja, tutkimusta, kangaskasseja ja vastaavaa. Hänen mukaansa spinsteriys on asema, jota yhteiskunta kovin huonosti sietää.

Joku ehkä muistaa muutaman vuoden takaisen, Riku Niemisen esittämän Putous-hahmon nimeltä Munamies, jonka hokema kuului "pieni muna, iso sielu." Nuckania kuvaa erinomaisesti tämän sloganin muuttaminen muotoon pieni kirja, iso sielu.

Nuckan on harvinaisen avoin ja paljas kirja, jossa Malin Lindroth asettaa itsensä alttiiksi lukijoiden mahdolliselle halveksunnalle. Hän ei kerää teoksellaan sympatiapisteitä, vaan kertoo elämästään sellaisena kuin se on. Ne epämukavuuden tunteet, joita tämä teos saattaa lukijassa herättää ovat kokonaan lukijan ongelma, eikä niistä voi syyttää kirjailijaa.

Jään odottamaan Malin Lindrothin esiintymistä Helsinki Lit -festareilla. Olen tuskin väärässä, jos ennustan, että odotettavissa on raa'an rehellinen ja paljon ajatuksia herättävä keskustelu, kenties jopa ravistelu.


Lisäys: Kirja on tulossa suomeksi ja kustantaja on Atena



Malin Lindroth: Nuckan
117 sivua
Norstedts (2018)

20 kommenttia:

  1. tärkeä kirja, kuuntelin häntä:
    http://hannelesbibliotek.blogspot.com/2018/07/nuckan-av-malin-lindroth.html

    VastaaPoista
  2. Mäkin suosittelen vahvasti tätä kirjaa. Se on tulossa suomeksi Atenalta. He suomensivat nimen vanhaksipiiaksi. Itse pohdin suomennosta taannoin Instagram-päivityksessäni, jolloin Atena kommentoi, että hekin juuri miettivät samaa asiaa. Itse suosittelin vanhaapiikaa, joka minusta on osin ironisesti otettu nykykäyttöönkin. Mä näen spinsterin vähän liian vauhdikkaana nimenä varsin vakavalle tekstille. Ruotsissa enkusta otettuja sanoja käytetään tosi paljon, mutta Lindroth halusi käyttöön vanhan sanan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon nimen kääntäminen oli tosi hankalaa. Mun omat assosiaatiot vanhapiiasta on niin negatiiviset, että en vaan pystyny sitä käyttämään. :) Mutta mutta, voidaanhan vanhapiika sanana reclaimata ns. uskoon ja sun kommentista päätellen niin on jo alettu jossain määrin tehdäkin.

      Totta tuo, että spinsteriin liittyy vauhdikkuutta ja kirjan sävy on pohtivan vakava. Toisaalta kai spinstereitäkin voi olla monenlaisia? Kuinka tahtoonsa niin loistavaa, että kirja tulee myös suomeksi. Lisään sen tiedon tuohon bloggaukseen vielä.

      Poista
  3. Yhdistetäänkö yksin elävään mieheen todella gloriaa, cowboy- tai taiteilijamyyttiä? Ei minusta muuta kuin joissain poikkeustapauksissa. Kyllä ihmiset sukupuolesta riippumatta ovat minusta tämän aika pakottavan parinormin alaisia. Lievimmillään yksin elämisestä ollaan huolestuneita, pahimmillaan ahdistellaan ja ehdotellaan ratkaisuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minusta on sellaista nähtävissä taitelijoiden kohdalla varsinkin sillä tapaa, että se on hienompaa tai myyttisempää mies- kuin naistaiteilijan kohdalla. Ja oma tuntumani on, että yksin elävää naista pidetään yleisesti ottaen epäonnistuneempana kuin miestä, vrt. miten naistenlehdet on täynnä näin löydät sen oikean -juttuja. Ehkä jotenkin niin, että naisen kohdalla kyse on juuri viasta ja epäonnistumisesta, miehen kohdalla enempi asiasta yleensä

      Poista
    2. Olen kyllä samaa mieltä kanssasi, Omppu. Mielikuvissa yksinelävän naisen ei edelleenkään, ainakaan vanhemman sukupolven ajattelumaailmassa, kuvitella tyydyttävän nimenomaan seksuaalisia tarpeitaan hakemalla seuraa ravintoloista tai vastaavista. Mies on aina voinut näin tehdä eikä koskaan häneen ole liitetty kunniattomuuden leimaa! Yksinelävä naisimmeinen on outo, vaarallinen kun sotkee pahasti patriarkaatin piintyneitä kuvioita. Ja siksi hänelle on varattu se kuuluisa nimi. (Mielestäni sana gigolo ei vastaa tätä naisesta käytettyä sanaa, jota sormeni eivät suostu kirjoittamaan.)

      Poista
    3. Asenteet muuttuvat hitaasti ja tekisi mieleni toivorikkaasti lisätä, että ne muuttuvat myös varmasti 🙂

      Poista
  4. Mikähän mä sitten olen? Ja kaikki me, jotka elämme yksin, mutta joilla on lapsia, mutta jotka ovat jo maailmalla. Ruksaan joka paikkaan, että olen eronnut, vaikken olekaan, koska en ole koskaan liittynytkään, ainakaan virallisesti. Se antaa pienen kunniallisuuden tunteen, heh, heh tässä maailmassa, jossa vielä joku vuosikymmen sitten lapsiani olisi kutsuttu äpäröiksi. On tahoja, joissa tätä sanaa edelleen käytetään ja joku voisi kutsua minua vaikka sanoilla: "Äpärien äiti, yksinelävä naiskunniaton"... Sitä yhtä sanaa en kylläkään pysty tähän lisäämään enkä koskaan käyttämään edes heistä, jotka naiskentelevat rahasta, vaikka se on yksi maailman käytetyimmistä sanoista… Miehet, lasten ISÄT, ovatkin sitten ihan eri juttu! (UPS! Tämä on julkinen, kuinka näin unohdinkin…) Mutta kirja, joka siis täytyy lukea. Kiitos, Omppu hyvästä tekstistä, jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on lapsia ja/tai on joskus ollut naimisissa saa jo vähän anteeksi. Niin tulkitsisin ja niin olen omalla kohdallanikin huomannut. En ole täysin epäkelpo, koska olen joskus jollekin kelvannut :D (hah-hah-haa). Yksinhuoltajiin liittyy myös valtavasti ihan pöllöjäkin käsityksiä ja niitä esittää juuri ne, joilla ei asiasta ole omakohtaista kokemusta. Jos sitten yksinhuoltaja on mies, niin häntä pidetään usein suurena sankarina ja poikkeuksellisena yksilönä.

      Tämä kirja tosiaan tulossa suomeksiksin ja toivottavasti sitä myös herättää lisää keskustelua.

      Poista
  5. Kyllä nykyään lapsellinen nainen saa jo anteeksi olemassaolonsa vaikkei olisi (peruaan kristillisessä) avioliitossa koskaan ollut, mutta ei siitä kauaa ole kun hän kantoi h-leimaa otsassa. Itse sain kuulla tuon sanan englanniksi, se sylkäistiin suusta ohi kävellessäni n. 25 vuotta sitten toisen kulttuurin edustajan, miespuolisen suusta. Mutta siitä on jo siis kauan. Silti sen muisteleminen sattuu vähän vieläkin, sillä äitinä oleminen oli parasta ja ihaninta mitä mulle oli siihen astisen elämäni aikana koskaan tapahtunut. Olin todella onnellinen lapsistani ja siitä, että sain olla äiti joillekin. (Ps. rasistiksi minua ei kukaan saa ☺.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinhuoltajiinkin liittyy aivan outoja käsityksiä. Usein en niistä ollenkaan edes tunnista itseäni, mutta toki aina on tahoja, jotka ovat tietämisen mestareita asioissa, joista eivät mitään tiedä ❤️

      Poista
  6. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta teokselta, jolla on tärkeä aihe. Olisi kiva saada tämä jostain käsiin ihan ruotsiksi. (Yksi lukutavoitteeni tälle vuodelle on lukea enemmän ruotsiksi ja enkuksi alkukielistä kirjallisuutta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mitenkään vaikea ruotsia, joten lämpimästi suosittelen lukemaan alkukielellä. Itse lainasin Helmet-kirjastosta. Luulisi, että muissakin isoimmissa kirjastoissa olisi saatavilla. Toivottavasti löydät

      Poista
  7. Vaikuttaapa kiintoisalta. Itsekin olen elänyt suurimman osan elämääni yksikseni ja olin sinänsä varautunut niin tekemään jatkossakin. Sattumoisin lähes kolmekymppisenä löytyi kuitenkin mies, jonka kanssa asiat kolahtivat kohdilleen. Lapseton ja yksin elävä vainen se vasta "kamala" onkin. Parisuhdekaan ei pelasta tuntemattomien kritiikiltä (huom. kritiikki lähes aina kohdistuu nimenomaan naiseen, ei mieheen), jos ei niitä lapsia syystä tai toisesta ilmaannu (anteeksi tämän saa ainoastaan, jos ei voi saada lapsia, mutta kyseessä on valinta niin se on ihan kauhistuttavaa). Koska miksi edes olla naimisissa, jos ei aio perustaa "perhettä" (niin kuin minulla ei jo olisi perhe!).

    Hienoa, että tämä suomennetaan. Ruotsin kieli ei oikein enää suju minulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten älyttömän hyvä pointti, että miksi kysymykset lapsista kohdistetaan edelleen pääsääntöisesti naisille. En muista kuulleeni ikinä, että joku olisi kysynyt vastaavaa mieheltä ja kun siihen lapsentekoon sentäs molemmat tarvitaan. Ylipäänsä ihmeellistä, miksi muiden tekemiset niin kovin paljon kiinnostavat ja varsinkin jos muiden päätökset on erilaisia kuin omat ja tietysti vielä se, että aina ei tosiaan ole edes kyse valinnasta

      Poista
  8. Tämän kyllä haluan lukea, kuhan ilmestyy suomeksi!

    VastaaPoista