tiistai 19. maaliskuuta 2019

Feminismi ei ole identiteetti vaan tekoja - Laurie Penny: The Bitch Doctrine


But nobody ever said that changing the world was going to be easy.  

Pulssi hakkaa suunnilleen tuhatta ja pöksyt on tulessa, kun mietin, että olen aloittamassa bloggausta  Laurie Pennyn kirjasta Bitch Doctrine - Essays for Dissenting Adults. Tärisen innostuksesta, sillä mitään näin feministisesti terävää ja voimaannuttavaa en ole vähään aikaan lukenut.

Penny kirjoittaa sunnilleen kaikista feminismin olennaisimmista kysymyksistä ja hän tekee sen selkeästi, asiantuntevasti, suorapuheisesti ja täysin vastustamattomasti. Bitch Doctrine on kirjan muotoon puettu feministinen vallankumoushuuto, käsikynkkä ja hellänvahva halaus.

Pennyn esseeteos on kapitalismin kritiikkiä intersektionaalisen feminismin kautta tarkasteltuna. Ihan erityisen kiitoksen Penny ansaitsee siitä, että hän pitää teksteissään jatkuvasti mukana myös muita kuin valkoisen feministinaisen identiteettiä, ie. mm. rodullistettuja, homoseksuaaleja ja transihmisiä.

Kirjansa aluksi Penny puhuu eräästä peiteväriä oranssi kantavasta presidentistä, mutta en nyt kommentoi tuota kirjoitusta tässä, koska en halua antaa tilaa kyseiselle presidentille blogissani. Pennyn teksti ko. tyypistä on kyllä vallan mahtava, eikä hän to-del-la-kaan säästele sanojaan.

Mutta.

Eteenpäin.

Pennyn mukaan kapitalistinen patriarkaatti yllyttää naisia itsesyytöksiin, jotta huomiomme suuntautuisi pois sen naisia alistavista toimintatavoista. Kirkkaimmaksi tavoitteeksi se asettaa Bermudan kolmion, jonka kulmissa majaa pitävät avioliitto, lapset ja ura. Tämän "kolmiyhteyden" toteuttaminen menestyksekkäästi on kuitenkin mahdotonta jopa hyvin toimeentulevien naisten kohdalla saati sitten vähemmän taloudellisia resursseja omaavien kohdalla.

Milloin olet kuullut mieheltä kysyttävän, miten hän on onnistunut sovittamaan yhteen uran ja perhe-elämän? Itse en ole päässyt todistamaan ainuttakaan tällaista tilannetta.

Penny muistuttaa, että pojille ei syötetä tulevaisuuskuvaa, jossa mies pyrkii sovittamaan yhteen isyyden ja työelämän. Naisten sen sijaan annetaan ymmärtää, että kunhan vaan tarpeeksi yrittää sitä voi olla sekä loistava äiti että uraihminen. Sitä ei kerrota, että mikään yrittäminen koskaan ei ole tarpeeksi. Kärjistäen: miesten kohdalla tasapainottamisen ongelmaa ei ole, kun taas naiset saavat syyttää vain itseään siitä, jos kun he epäonnistuvat yksityisen ja julkisen alueiden yhdistämisessä. Tätä epäonnistumista patriarkaattinen yhteiskunta tukee väsymättömästi.

Miehet ovat avioliitossa suuria voittajia ja vahvasti saamapuolella ja yhteiskuntamme on Pennyn mukaan rakennettu tälle epätasa-arvolle. Miehen valta on normalisoitu ja normaali määritellään miesnäkökulman kautta. Kun tämän ymmärtää, ymmärtää myös, miksi syntyy niin kova älämölö, kun naiset eivät enää kiltisti pysykään ruodussaan. On tavallaan varsin ymmärrettävää, että miehet eivät halua luopua etuoikeuksistaan. Onneksi toisenkinlaisia miehiä on ja heitä on yhä enemmän. Heidän määränsä kasvaa jatkuvasti.

Feministimiehet ovat uhka patriarkaatille ja toksisen maskuliinisuuden sosialisaation käytännöille. Tämä tulee esiin mm. siinä, että tasa-arvoa kannattavia miehiä halveksutaan ja heidät pyritään leimaamaan ei-oikeiksi-miehiksi.

We would do well to recall that for centuries there was a quota for representation of men in politics and the press, sometimes legally enforced, sometimes so universally accepted that it didn't have to be codified in law. The quota was 100 percent.

Patriarkaatti osaa lukemattomia näppäriä keinoja, joiden avulla se pyrkii pitämään muut kuin ei-valkoiset heteromiehet työelämän johtopaikoilla. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa työnhaun sukupuolikiintiöt, joita valkoisia heteromiehiä suosivat valkoiset heteromiehet ovat kritisoineet siitä, että kiintiöt estävät sen, että työtehtävään palkattaisiin paras mahdollinen hakija. Se, mikä tässä keskustelussa unohtuu on, että vuosisatojen ajan parhaana kandidaattina on automaattisesti pidetty valkoista heteromiestä. Tätä valkoisen heteromiehen 100 prosentin kiintiötä ei kuitenkaan ole pidetty minkäänlaisena ongelmana.

Penny osoittaa kerran toisensa jälkeen, miten kapitalistinen patriarkaatti pyrkii vaientamaan naiset, rodullistetut sekä homo- ja transseksuaalit liikuttiin sitten millä yhteiskunnan tasolla tahansa. Tähän vaientamiseen osallistuvat vahvasti myös mainokset, elokuvat, tv-sarjat yms.

Kun nainen kirjoittaa erityisesti naisen asemaa pohtivan ja tarkastelevan romaanin tai ohjaa elokuvan sitä kritisoidaan siitä, että teos ei edusta kaikkia ihmisiä. Taas kerran, vastaavaa kritiikkiä ei esitetä mieskirjailijoille tai miesohjaajille, vaan heidän teoksiaan pidetään universaalisti kattavina. Tämä keskustelu on Suomessa tullut varsin tutuksi esimerkiksi Saara Turusen romaanien kohdalla.

Mutta kun tämä teos ei ole yhtään mulle, en löydä siitä itseäni, valittaa valkoinen heteromies. Jostakin syystä naisilta vaaditaan, että heidän teostensa pitäisi ottaa huomioon kaikki ihmiset, kun taas valkoiset heteromiehet ovat satojen vuosien ajan saaneet napanöyhtäillä omassa positiossaan ilman että heitä olisi vaadittu ottamaan huomioon ketään muita kuin itsensä.

On hurjan voimaannuttavaa, kun löytää lukemastaan kirjasta oman tarinansa ja positionsa. Mitä useampia vähemmistöidentiteettejä ihmisellä on, sitä harvemmin tällainen tilaisuus kuitenkin tarjoutuu, koska em. identiteettejä käsitteleviä teoksia on yksinkertaisesti niin vähän. Itse sain Bitch Doctrinea lukiessani vahvan kokemuksen siitä, että on olemassa joku - kuten Laurie Penny - joka kokee juuri niin kuin minä. Tässä suhteessa erityisen avaava oli hänen seuraava lauseensa:

I've never felt quite like a woman, but I've never wanted to be a man, either.


Bingo! On yksi juttu kokea ulkopuolisuutta yleensä, mutta vielä tuskallisempaa on kokea sitä ns. omiensa - omassa tapauksessani muiden naisten - seurassa. Sukupuolivaihtoehdot ovat rajoittuneita, eivätkä ne tarjoa läheskään kaikille samaistuttavaa positiota. Asian tekee astetta vaikeammaksi se, kuten Penny huomauttaa, että nainen on ensisijaisesti nainen ja vasta toiseksi ihminen. Valitettavan usein nainen on edelleen samassa tilanteessa kuin Henrik Ibsenin vuonna 1869 kirjoitetun näytelmän Nukkekoti päähenkilö Nora Helmer, joka vaatii oikeutta tulla tunnustetuksi ihmiseksi sanoillaan "Jeg tror at jeg er først og fremst et menneske."

Penny kirjoittaa, miten naisia kohtaan esitetyt kulttuuriset vaatimukset tulevat julki transnaisia kohtaan esitettyjen vaatimusten kautta. Transnaisten odotetaan representoivan erityistä naisellisuutta,  jonkinlaista superia feminiinisyyttä, jota ilmaistaan esimerkiksi hameen ja korkokenkien avulla. Transnaisen kuuluu ilmaista olemisessaan naiseuden attribuutteja, joka kulttuurisesti tarkoittaa, että transnainen tekee identiteettinsä oikein vain vahvistaessaan naisiin liitettyjä stereotypioita.

Naiseuden oikein tekemisen mallia löytyy kosolti mainoksista, jotka joko julkisemmin tai piilotellummin välittävät kuvaa, joka kertoo minkälainen on "oikea" nainen. Mainosten naiskuvan Penny tiivistää seuraavasti:

[b]ehave, be quiet and pretty and compliant, control your messy, hairy, hungry self, or you are not a woman at all.

Koska tytöistä kasvaa naisia tyttöjä kohtaan osoitetaan jatkuvasti vaatimuksia, joista monet ovat ristiriitaisia ja omiaan edesauttamaan suurta hämmennystä. Tämä koodisto tulee esiin paljaimmillaan siinä, miten tyttöjä vaaditaan olemaan kauniita ja seksikkäitä pukeutumista myöten, mutta jos tyttö raiskataan on se hänen ja hänen liian provosoivan vaatetuksensa vika. Mitäs pukeutui niin avonaiseen toppiin ja lyhyeen hameeseen -tyyppiset kommentit ovat arkipäivää. Tytön tulee olla mieskatsetta varten, mutta kun häntä kohdellaan huonosti ja väkivaltaisesti se on tytön oma vika. Yhtä lailla tytöiltä odotetaan, että he ovat itsenäisiä eivätkä tukeudu miehiin, mutta samaan aikaan heitä syytetään juuri samasta asiasta.

Seuraava Pennyn esittämä vetoomus on yksi Bitch Doctrinen tärkeimmistä:

So please, just stop it. Stop telling girls contradictory things. Stop telling them that they're worthless if they're not sexy, beautiful and willing and then shaming them into believing that if they were raped, it must have been their fault for dressing like sluts. Stop telling them they have to be high-achieving and independent and not rely on a man and then hating them for any freedom they manage to hold on to.

Mutta arvatkaas mitä! Naiseus ja mieheys ovat täysin keksittyjä kategorioita, joiden avulla ihmisiä kontrolloidaan ja joihin liitetyt käytännöt ja niihin sisältyvät valta-asetelmat meitä vaaditaan allekirjoittamaan. Tämän tajuaminen, Penny muistuttaa, on oleellista, jotta voi ymmärtää miten seksismi ja misogynia toimivat muiden kuin ei-valkoisen heteromiehen alistamiseksi. Tässä kohdin kannattaa vetää esiin oma mielikuvitus ja kuvitella maailma, jossa ei olisi sukupuolikategorioita. Monelta osin tämänkaltaisen maailman pelkkä kuvittelu tuntuu lähes mahdottomalta, koska naiseus ja mieheys ovat niin syvällä ihan joka kohdassa kulttuurimme rakenteissa.

Kuvitteleminen on tärkeää. Se on myös vastarintaa sille yleisesti tarjotulle ajatukselle, että vaihtoehtoja ei olisi. Nykyisenkaltainen sukupuolijärjestelmä ei ole luonnonlaki, vaan ihmisten työn tulosta. Vaikka se vaikuttaa kiveen hakatulta, sitä on mahdollista muuttaa, rapauttaa kapitalistisen patriarkaatin perusteita kivi kiveltä.

Ihmisluonne huomioon ottaen on sinänsä täysin ymmärrettävää, että ne, joilla on kosolti valtaa ja etuoikeuksia haluavat pitää niistä kynsin hampain kiinni. Yksi tapa tarrautua kiinni omaan etuoikeutettuun positioon on vaatia kritiikkiä esittävältä vaihtoehtoja kritisoidun asian tilalle. Ajatuskulku menee niin, että on parasta pitää turpansa kiinni, jos ei ole tarjota vaihtoehtoja. Tähän samaan liejuun osuu myös viimeaikainen keski-ikäisten ja vanhempien ihmisten sormella osoittelu niitä nuoria kohtaan, jotka ovat alkaneet esittää vaatimuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Ei tarvitse kauankaan somessa pyöriä, kun löytyy herra tai rouva X, joka kysyy ilmastoaktivistinuorelta: no, mutta mitäs sinä itse olet tehnyt? Herra ja rouva X:n kohdalla kyse ei kuitenkaan usein ole ilmastonmuutoksesta lainkaan vaan nuorten hiljentämisestä. Kun vielä otetaan huomioon, että vaatimuksia esitetään erityisesti nuorille naisille käy selväksi, että naisviha ja halu kontrolloida naisia se tämänkin asian pohjalta löytyy.

Bitch Doctrine on kirja, jonka haluan ehdottomasti omistaa. Niinä päivinä, kun tuntuu, että en jaksa taistella tasa-arvoisemman maailman puolesta on hyvä ottaa Bitch Doctrine käteen ja imeä siitä virtaa.

Onneksi meillä on Laurie Penny.


Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! Kaikille!



Laurie Penny: Bitch Doctrine - Essays for dissenting adults
373 sivua
Bloomsbury Circus (2017)

4 kommenttia:

  1. Huh, jo tämä kirjoituksesi oli mieltä laajentava kokemus, hankin ehdottomasti käsiini myös tämän Laurie Pennyn kirjan. Kiitos vinkistä!! Ja hyvää Minna Canthin päivää! / Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaankin tajunnan päräyttävä kokemus. Olin paikoin niin innoissani, että lähiympäristö sai kuulla kerran jos toisenkin "miniesseitä" tästä kirjasta 😅

      Poista
  2. HUh, tämän kirjan haluan ehdottomasti lukea!! Ei meijän kirjastosta löydy, ni pitää alkaa etsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat tämän kirjan käsiisi. Penny on aivan loistava ja asiat joista hän kirjoittaa mitä tärkeimpiä

      Poista