F*ck lineaarinen tarinankerronta - Monika Fagerholm: Kuka tappoi Bambin?

En tiedä mistä aloittaisin. Ehkä keskeltä. Tai alusta. Tai sivulta 150. Ehkä siitä kohdasta, jossa Kuka tappoi Bambin? on vienyt minut maailmaansa niin, että en enää ole Helsingissä omassa huoneessani.

Ehkä parasta olisi edetä joka suunnassa ja suuntaan samanaikaisesti. Edetä itsensä ympäri, vieressä, ylä- ja alapuolella ja olla perillä ja matkalla saman aikaisesti. Siltä Bambin lukeminen tuntuu. Se tuntuu siltä kuin kaivaisi esiin tekstiä, joka on vuosien kuluessa kasvanut oman ihon alle. Se tuntuu siltä, että Bambi on minun ja minun ja minun, eikä kenenkään muun. Se tuntuu rakkaudelta.

Bambia lukiessa tekee mieli kertoa kaikille, että tämä on se kirja. Tämä on tämän vuoden Se Kirja.

On ihmisiä, jotka saavat vaikeissa elämäntilanteissa lohtua kirjoista. Itse kuulun valitettavan harvoin heihin. Rankat elämäntilanteet saavat lukemiseni lukkoon. Sanat valuvat jälkiä jättämättä, eivätkä ne sytytä minussa mitään. Joskus käy niin onnellisesti, että löytyy kirja, johon voin mennä hengittämään kuin pakopaikan suomaan turvaan. Kuka tappoi Bambin? on sellainen kirja.

Tähän kohtaan minun piti kirjoittaa Bambin henkilöistä, mutta sen sijaan esitänkin ajatuksen kirjallisen teoksen ja lukijan identiteetin välisestä suhteesta. Voisiko, kysyn, voisiko kenties olla niin, että Bambia kohtaan tuntemani kokonaisvaltainen viehätys johtuu siitä, että se on olemassa kirjallisena teoksena tavalla, joka vastaa oman identiteettini rakenteita?

Sinne, tänne, tässä, tuolla, eilen. Palataan takaisin, mennään palatessa eteenpäin. Särkymisen monisakarainen tähti. Sen itsepintainen valo pimeydessä, jota mikään kukaan muu ei pysty valaisemaan.

Okei ne henkilöt. Tarkemmin: OSA niistä

Gusten Grippe, 26-vuotias menestynyt kiinteistövälittäjä
Emmy, Gustenin ex-tyttöystävä, jossain kohtaa kirjaa raskaana
Saga-Lill; Emmy paras kaveri ja Emmyn kanssa riidoissa. Henkilö, jonka kanssa Gusten Grippe paremman tekemisen puutteessa välillä harrastaa seksiä
Saga-Lillin faija, nykyinen vuonomaan kansalainen, aika paska tyyppi
Cosmo Brant ("the-least-likely-to-succeed-guy"), Gustenin kaveri
Nathan Häggert, Gustenin kaveri, poika auringonpaisteessa, auringon joka pimeni
Angela Grippe, oopperalaulaja ja Gustenin äiti
Annelise Häggert, Nathanin äiti, hevosenhymyinen uraohjus, ajatuspaja Kultaisen suihkulähteen bosslady, Gayn Handin ajatusten ja omaneduntavoittelun kannattaja
Simone Weil, yksi lempifilosofeistani, joka on sanonut mm., että "Rakastaa vierasta kuten itseään merkitsee kääntäen: rakastaa itseään kuten vierasta"
Joukkoraiskaus, tapahtuma
Kylmäjärvi, järvi
Auringonpaisteenkatu, katu
Huvilakaupunki, pikkukaupunki
Hiljaisuus, äänekäs ja vihlova elementti

Kirjoitan tätä tekstiä, kun on sunnuntai. Jonain muuna päivänä olisin kirjoittanut toisella tavalla, mutta joka ikisenä päivänä ja yönä niin maan päälllä kuin maan ulkopuolella olisin kirjoittanut, että Bambi on sielukirjani ja sitä suurempaa meriittiä kirja ei voi saada.

Kuinka monta suPERLAtiivia yhteen bloggaukseen on kohtuullista laittaa? Bambin kohdalla tuntuu, että mikään ei ole riittävästi. En yhtään tiedä, enkä oikeastaan haluakaan tietää, vaikka toisaalta haluan juuri sitä. Siis että miten Fagerholm pitää kertomansa kasassa? Ainakin: F*ck lineaarinen tarinankerronta.

Joku voisi sanoa, että Bambi on ihmisen tapa ajatella, muistella, yrittää tulla toimeen sen tyypin kanssa, jota pitää itsenään. Palata ja möyriä. Joskus myös lähes pakkomielteisesti. Yrittää unohtaa ja olla hiljaa. Ne kasvot hei. Kasvot muiden ihmisten edessä. Jenni Vartiainen: "Ne ei tiedä mitään, ne ei kuulu tähän tarinaan." Se  naamio, joka pitää menestyksen ja onnellisuuden ilmettä kasvoilla. Se naamio, joka hiostaa ja saa ihon kukkimaan ruttoa.

Täysien sivujen nautinto -blogia pitävä Maisku kertoi Fagerholmin sanoneen kirjoittamisesta Helsingin kirjamessujen lukupiirissä: "Älä ajattele tekstiä, ajattele maailma."

Bambissa todellakin on ihan omanlaisensa maailma ja tässä suhteessa se tuo mieleeni Kjell Westön liian vähälle huomiolle jääneen romaanin Älä käy yöhön yksin. Myös siinä on maailma, johon olen kaivannut monesti lukemisen jälkeen. Muistan, kun luin sitä jouluna lapsuudenkodissani. Istuin ruskeassa nojatuolissa. Oli yö Oli suklaata Oli joulun- ja lukemisenihme.

On ihanaa, että näin vahvoja kirjallisia maailmoja on olemassa. On kamalaa, että nämä maailmat ovat fiktiivisiä, eikä niihin voi oikeassa elämässä matkustaa, kuten vaikka Koivukylään.

Ei ostaa junabussimetrolaivalentokonehelikopterisukellusvenemitäniitäonkaanlippua. Mutta voi avata kirjan ja matkustaa yhä uudestaan.

Lörpöttelen tässä nyt kaikenlaista, koska en halua lopettaa Bambista kirjoittamista. Fagerholmin romaani kuuluu siihen kastiin, jota asuttavat samanaikaisesti sekä kirjallisesti korkea-arvoiset teokset että henkilökohtaiset lempikirjani. Nuo kaksi attribuuttia eivät ollenkaan aina käy käsikynkkää. Monet ovat ne suurina ja mahtavina pidetyt teokset, joista en ole onnistunut innostumaan, vaikka olisinkin niiden meriitit sinänsä pannut merkille.

Minulle hyvä kirja on kuitenkin vahvasti myös sitä, että se saa minut haltioitumaan, saa minut puhumaan siitä kaikille, saa minut silittelemään sen kantta, saa minut lukemaan itseään uudestaan uudestaan uudestaan sieltä täältä tuolta, saa minut toteamaan kerran toisensa jälkeen mahtavaa aivan mahtavaa. Bambi on sellainen kirja. Bambi ON ON ON!!!!!!!!!!!!!!!!! (kiva laittaa monta huutomerkkiä, vaikka moNta ei olekaan tarpeeksi).

Selvyyden vuoksi vielä sillä edellä kirjoitettu on toki epäselvää vaikkakin enemmässä ja vähemmässä kaoottisuudessaan aidointa mihin pystyn eli siis: Kuka tappoi Bambin? on minulle vuoden 2019 SE KIRJA.




Monika Fagerholm: Kuka tappoi Bambin?
222 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos Vem dödade Bambi?
Suomentanut Laura Jänisniemi
Teos (2019)