sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Mirkka Mattheiszen: Lokki

Kaikkihan Lokin tuntee. Se on se tyyppi, jota varten kauppatorin yläpuolelle piti asentaa verkot, jotta se ei veisi jengin eväitä omiin suihinsa. Sen se nimittäin osaa erityisen hyvin. Taitavan ja nopean varastamisen.

Viimeksi törmäsin Lokkiin Kansallisteatterissa, joten voimme päätellä, että se on lintu, joka omaa kulttuurista kerrostumaa. Sen jälkeen kun yks tyyppi nimeltä Tsehov keksi antaa näytelmälleen nimeksi Lokki ei se ole lakannut lentelemästä milloin milläkin näyttämöllä.  On siis ihan mahdollista, että se on lintu, jolle on taputettu eniten.

Mirkka Mattheiszenin runokokoelma Lokki - Erään kohtaamisen muistiinpanot on kierrelehtiön muotoinen. Muodosta seuraa, että kokoelman lukeminen on loputonta, sillä viimeistä sivua ei ole, vaan loppuun päästyään lukija on taas alussa. Lukeminen simuloi näin lokin lentoa, joka jatkuu ja jatkuu aina vaan.

Kierremuodon etuja on, että kokoelman lukeminen on helppo tauottaa mihin kohtaan hyvänsä. Tauosta tulee ikään kuin lokin pysähdys. Se hetki, kun se luopuu lentämästä ja asettuu tarkkailijan rooliin silmät uteliaisuutta kiiluen. Samalla Lokista tulee itsensä kirjanmerkki.

On merkillepantavaa ja samalla erittäin harvinaista, että tekijän nimi puuttuu kokoelman kannesta. Tämän seurauksena tekijäksi asettautuu kokoelman kannessa oleva lokki. Ihmistekijä on häivytetty pois ja lokilliset pidot voivat alkaa.

Lokissa Mattheiszen kyseenalaistaa ihmisen ja eläimen rajat. Lajien väliset rajat ja erot murtuvat. Lokki venyttää ihmisyyttä, jonka ihmisyyden voi todistaa esimerkiksi kielitoimisto, joka toteaa, että ihmiseen viitatataan pronominilla hän. Juuri näin Mattheiszen kokoelmassaan tekee.

Lentämällä ja ajautumalla paikkoihin, tekemällä erinäisiä tekoja - harrastamalla kehonrakennusta, kaahaamalla moottoritiellä, piirtämällä asemakaavaa, jne. - Lokki tulee kirjoittaneeksi lokkikirjaa. Se on hänen kuvauksensa maailmasta. Nokanisku ympärillä tapahtuvaan.

Lokki on kokoelmana randomin tuntuinen ja herättää kysymyksen siitä, miksi mukaan on otettu jokin tietty asia tai tapahtuma, eikä joku toinen. Mikä tässä kuvatuksi valitussa on sillä tapaa olennaista, että juuri se on otettu mukaan, kun taas jotain muuta on suljettu pois? Randomiuden tunnetta voisi perustella sillä, että se imitoi (eläin)lokin tapaa olla maailmassa. Yllättäviä syöksyjä ja yleistä käytöksen arvaamattomuutta, kun sen tekoja tarkastelee ihmisen näkökulmasta.

En kuitenkaan voi pelkästään tyytyä edelliseen tulkintaan, koska kysymykseen randomiudesta liittyy niin paljon mielenkiintoista. Miksi joku sana vaikuttaa siltä, että se on juuri siinä paikassa kuin sen pitääkin olla? Miksi joku toinen sana herättää tunteen, että se on siinä sattumalta ja että sen tilalla voisi aivan hyvin tai jopa paremmin olla joku toinen sana? Mistä syntyy tunne sanojen välisistä kytköksistä? Mikä vetää sanoja toistensa läheisyyteen?

Mattheiszenin kokoelmassa on allegoristen eläinsatujen tunnelmaa. Lokki

kääntää sivua, lehteilee sukupuuta, piirtelee itseään oksistoihin
[...] 
on tukevasti juovuksissa

Onko Lokki/lokki symboli? Ja jos niin, mille? Mitä on lokkiuden erityisyys?

Lokki on - myös kokoelmana - vieras, muu, toinen. Se ei ole vangittavissa. Se on subjekti, joka valuu objektiksi, joka "kypsennetään uunissa 175ºC/viitisen minuuttia molemmin puolin".




Mirkka Mattheiszen: Lokki - Erään kohtaamisen muistiinpanot
Sivunumeroimaton
Puru-kollektiivi (2019)

Kirja saatu kustantajalta. Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti