Siirry pääsisältöön

#runo2020 -haaste - liikennevalot

Tässä tulee vuoden 2020 runohaaste.

Kuten tapanani on ollut julkaisen tänäkin vuonna runohaasteen, johon voi osallistua mahdollisimman helposti. Tarkoituksena on edelleenkin rohkaista ihmisiä lukemaan runoja ja kirjoittamaan niistä.

Pidetään mielessä, että runoja ei voi lukea väärin, eikä niistä voi kirjoittaa väärin. Vaiennetaan se ääni, joka väittää, että sinä, minä ja xyz emme osaisi lukea runoja tai kirjoittaa niistä.

Viime aikoina olen usein kuullut sanottavan, että runous elää tällä hetkellä vahvasti. Lavarunotilaisuuksissa tuvat ovat täynnä ja runoja julkaistaan valtavasti - tosin ei useinkaan niiden perinteisempien kustantamojen toimesta. Edelliseen on tietysti syynä se, että runojen julkaiseminen on bisnesmielessä kannattamatonta.

Rahako sitten on maailmassa tärkeintä? Siltä usein tuntuu nykyisin myös kirjallisuuden osalta. Huonoa ja mitäänsanomatonta kirjallisuutta julkaistaan yhä enemmän. Trendi tuntuu olevan myös, että kunhan onnistuu tekemään itsestään julkisuuden henkilön (tai on sellaiselle edes sukua) on huomattavasti helpompaa saada kustannussopimus. Kirjallisia ansioita tärkeämpää vaikuttaa olevan, että tulevalla kirjalla on jo valmiiksi mahdollisimman suuri potentiaalinen ostajakunta.

Koska kustantamot eivät voi toimia ilman voittoa, on ymmärrettävää, että ne joutuvat tinkimään kirjojen laadusta ja satsaamaan suurta yleisöä kosiskelevaan kirjallisuuteen. Jos eläisimme täydellisessä maailmassa hyvän kirjallisuuden kustantaminen nauttisi erityistä tukea.

Kaupallistuneessa kirjallisuusmaailmassa on entistä tärkeämpää puolustaa kirjallisuutta kirjallisuuden itsensä tähden ja osa tätä "pelastussuunnitelmaa" on runouden esiin tuominen, jota tämäkin haaste omalta vaatimattomalta osaltaan on.

*

Runo2020-haasteen toteutussuunnitelmana ovat liikennevalot:

MUSTA

PUNAINEN

SININEN


Haasteen voi suorittaa lukemalla haluamansa määrän runokokoelmia ja luokittelemalla ne yllä mainittujen liikennevalojen värien suhteen.

Mitä tarkoittaa musta? Sen päätät sinä
Mitä tarkoittaa punainen? Sen päätät sinä
Mitä tarkoittaa sininen? Sen päätät sinä


Haasteaika alka n.y.t ja päättyy 31.12.2020. Hashtag on #runo2020.


Tervetuloa mukaan!



Kommentit

  1. Kustannusala on kova ala niin kuin kaikki kaupalliset alat. Ymmärrän kassamagneettien hamuamisen, jotta niiden tuotoilla kustantaja voi julkaista marginaalilaatua. Mutta ei se taida kuitenkaan niin mennä.

    Onneksi on runoja luettavaksi ja onneksi niitä kuitenkin julkaistaan. Onneksi on sinnikkäitä osuuskuntia ja pienkustantamoita. Olen siis mukana haasteessa. Mietiskelen vielä, millaiset liikennevalot minulla palavat. Kiitos haasteinnovaatioistasi!

    VastaaPoista
  2. Ostin Oslosta yhdeksän kokoelmaa runoutta, pääosin 2000-luvun sellaista ja jotain vanhempaa. Kyseisessä kaupassa oli tavallista parempi runotarjonta, mistä olin hämmentynyt; ylipäätänsä siitä, että suoraan kirjakaupan hyllystä saa jotain kiinnostavaa tilaamatta mitään mistään. Ja halutessaan myös useamman vuoden vanhaa, tosin kaikkein vanhimman takia piti suunnata antikvariaattiin. Muutaman islantilaisen ja tanskalaisen kokoelman hankin sitten muualta. Sanoisin, että kyllähän hyvää kirjallisuuttakin edelleen saa, mutta harvemmin pääsee hypistelemään sitä. Pitää olla tuuria ja osata kaivaa netin syövereistä. Norjan pikkukauppa oli luksusta. Jaan silti tunteesi.

    Olen siis tänäkin vuonna mukana jakamassa pohjoismaisen runouden hienouksia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta. Liikennevalot saattavat toimia, jos saan tarpeeksi runokirjoja luettua. Olen mukana. :)

    VastaaPoista
  4. Tjooh. Jossain muodossa kyllä osallistun, vaikka sitä aina viehättävää "mennään kirjaston hyllylle, poimitaan kivan oloisia kirjoja"-linjaa ei nyt ulkosuomalaisena voikaan harrastaa niin hyvin...
    Sitten miettimään että haluanko lähestyä värejä systemaattisesti vai assosioinko vuoden varrella vapaasti ja vuoden lopussa mietin että onko valinnoissa ollut joku logiikka...

    Ja, no, kustannuspolitiikka, siitä en jaksa edes hermostua, olen hyväksynyt tilanteen että runous tulee suurelta osin pieniltä kustantamoilta. Samoin kuin esim. kiinnostava käännöskirjallisuus...

    VastaaPoista
  5. Olen samaa mieltä kaupallistuneesta kustannusalasta ja sen julkaisuperusteista. Pelkkä julkisuus tuntuu usein riittävän, kustannustoimittajat sitten kai "toimittavat" ne teokset? Markkinatalous on niin ihanaa, vaikka se olisi rikki, kuten Hesarissakin yhä vahvasti uskot(ella)aan...

    Runoutta olisi ihana lukea lisää, ja minusta se toimisi erinomaisesti myös e-kirjana – valitettavasti kirjaston kokoelmissa niitä on äärimmäisen vähän, ja sielläkin tuntuu se julkkisperiaate painavan.

    Silti, kaikesta huolimatta, koitan ottaa kopin ja ainakin kirjoittaa lisää runoudesta, siten miten minä sen lukijana koen.

    VastaaPoista
  6. Tartun haasteeseen, koska kaipaan hyviä syitä lukea enemmän runoja, ja haaste on aina hyvä syy! Värit alkoivat heti pyöriä mielessäni ja järjestyä monilla tavoilla - saa nähdä, mihin ja miten ne asettuvat. Kiitos inspiraatiosta, Omppu!

    VastaaPoista
  7. Ok, ja yritän! Ainakin pitämällä tämän mielessä, tosin yleensä unohdan haasteet noin vuorokaudessa... Mutta oikealla asialla olet ja kiitos siitä!

    VastaaPoista
  8. Mukana taas! Yksi kirja jo lainattuna ja #runo19-koonti vireillä. Ihana, kun kannat runouden soihtua. ❤

    VastaaPoista
  9. Hei!
    Luin viisi runoteosta. Sinisiä:Kaskinen - Immonen: Avarille poluille,
    L. Onerva: Iltarusko ja Anna-Mari Kaskinen: Joulun iloa. Khaled Hosseinin Meren rukous -kirjan määrittelin mustaksi,punaiseksi ja siniseksi, se oli niin moninainen, ja Joutsenet Jumalan kasvoilla. Udmurttilaista kansanrunoutta määrittelin punaiseksi. Hyvää runollista lukuvuotta myös 2021.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino kun olit mukana. Tämä haaste jäi nyt vähän hunningolle haasteen emännän taholta 😅Lukekaamme runoja jatkossakin

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän