sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Riikka Pelo: Kaikki elävä

Riikka Pelo on Suomen Donna Tartt. Tämä ei ole sinänsä olennaista, mutta Pelon vertaamisella Tarttiin on monia perusteltuja syitä.

Sekä Pelo että Tartt julkaisevat harvoin. He kuuluvat niihin nykymaailmassa harvinaisiin kirjailijoihin, jotka malttavat antaa aikaa teostensa valmistumiselle. Jotka hiovat lauseitaan yhä uudestaan ja uudestaan välittämättä siitä, että teokseen kirjoittamiseen kuluu vuosia. Jotka puhaltavat hengen romaaneihinsa henkäys hengäyksellä. Kiireellähän, kuten tiedämme, ei synny kuin kusipäisiä kakaroita, jos niitäkään.

Yksi harvan julkaisutahdin seurauksista on, että odotan kieli pitkällä kuin kuuta nousevaa milloin Pelolta tai Tarttilta tulee uusi romaani. Lisäväreitä asiaan tuo se, että kumpikin näistä kirjailijoista kirjoittaa tiiliskiviä, jotka lähtökohtaisesti eivät ole juttuni ollenkaan. Tarttin ja Pelon kohdalla teosten pituus ei kuitenkaan haittaa minua ollenkaan, vaan pikemminkin päinvastoin. Kun se onnenpäivä koittaa, jolloin kädessäni on uusi Pelo tai Tartt astun mieluusti heidän luomaansa maailmaan pitkäksi aikaa.

Sekä Pelon että Tarttin kirjoissa on valtava pala maailmaa ja tavallaan enemmän kuin yhteen romaanin voisi edes mahduttaa, mutta siitä huolimatta heidän teosten sivuilla ei ole aihetungoksen tuntua.

*

Kaikki elävä pingottuu kolmen eri langan varaan. Niitä ovat pakolaisuus, teinit ja ulkopuolisuus. Alan Melek on jesidinuorukainen, joka on paennut vainoa kotimaassaan Suomeen, jossa viranomaiset eivät halua tunnistaa hänen hätäänsä. Alanin myötä lukija pääsee kokemaan paperittoman elämää sen sisältä käsin. Maailman onnellisimman kansan maassa ihmiset voivat pahoin ja avunsaanti on usein sietämättömän vaikeaa.

Todellakin, jos olet hoidon tarpeessa, kannattaa sanoa, että olet vaikka ajatellut iskeä kirveen jonkun kalloon metrossa, mieluiten länsimetrossa.

Helsinki on Pelon romaanissa monella tapaa jakautunut pääjakolinjan kulkiessa lännessä asuvien rikkaiden ja itäosien köyhien välillä. Alanin status on vielä jälkimmäisiäkin alhaisempi. Häntä ei virallisesti ole edes olemassa.

Alan on suojaton ja kieltä vailla. Hänen tarinaansa ei haluta kuulla saati ymmärtää. Pakolaisten asioita käsittelevässä koneistossa hän menettää ihmisyytensä ja muuttuu nimettömäksi objektiksi.

He puhuttelevat minua ensin, kuin he pitäisivät minua ihmisenä, kaltaisenaan, ja sitten kieltävät koko ihmisyyteni, oikeuteni omaan kokemukseeni, sisäisyyteeni, itseeni, ikään kuin heillä olisi oikeus arvioida kaikkea sitä m ikä minussa on salaisinta ja yksityisintä. Ja täällä heille se oikeus on annettu.

Kaikki elävässä Pelo rinnastaa Alanin ja suomalaisen teinitytön Auran elämäntilanteet ja osoittaa, että hyvin erilaisista lähtökohdista huolimatta heidän kohtaloissaan on paljon samaa. Näin eri kulttuurista lähtöisin olevien ihmisten väliset rajat murtuvat ja esiin siilautuu kaikille yhteinen ihmisyys.

Teinityttöjen elämää on teoksessa kuvattu draivilla, joka on täynnä nuoruuden rätisevää sähköä, kun maailma vielä valheellisesti näyttää siltä, että kaikki on mahdollista. Erityisesti Auraa ja hänen ystäväänsä Saraa kuvaavissa osuuksissa on teinityttöjen elämä tavoitettu tarkkuudella, joka tuo mieleen niin Elena Ferranten Napoli-sarjan Elenan ja Lilan kuin Silvia Avallonen kuvaamat nuoret hänen romaanissaan Teräs. Estrogeenista, elämän nälästä, hukassa olemisesta ja oman identiteetin epätoivoisia muotoja saavasta etsinnästä syntyy tyrmäävän elämänmakuinen sekoitus.

Nuoret tytöt ovat Pelon romaanissa alttiita. Heitä on helppo käyttää hyväksi ja sillä mitä heille tapahtuu,  on seurauksia, jotka vaikuttavat ja lyövät mustan varjon koko heidän loppuelämäänsä.

Ruumis on Kaikki elävässä muistin paikka ja pinta. Alanin kohdalla jäljet ruumiissa ovat myös konkreettisia, mutta ruumiin muisti kätkee sisälleen paljon sellaistakin, joka ei suoraan ulospäin näy ja jolle on vaikea antaa sanallista muotoa. Alanin menneisyys on kirjoitettu hänen ruumiiseensa ja tämän vuoksi siitä on mahdotonta päästä eroon. Lisäksi hänen ruumiinsa on hälytystilan tyyssija, joka on jatkuvassa pakenemisvalmiudessa.

Lainsuojattomuutensa osalta Aura ja Alan ovat moderni versio Bonniesta ja Clydesta.   Pelo käyttää valtavan hienosti typografiaa hyväkseen kuvatessaan näiden kahden välisen suhteen liikkeitä. Tekstin sijoittelusta tulee näin keino, joka antaa puhumattomille äänen.

Teoksen läpi kulkee yhteiskuntakritiikki ja humanistinen ihmisen puolutustua. Pelon teksti on arkaaista ja vyöryilevää. Se virtaa vesiputouksen lailla ja möyrii mukaansa paloja myyteistä.

Loppua kohden Kaikki elävä saa yhä dystooppisempia sävyjä, jotka ovat luettavissa kritiikkinä ilmastonmuutosta kohtaan suunnattujen toimien riittämättömyydestä. Auran päälle maailma vyöryy voimalla, joka saa hänet muiden pakopaikkojen puuttuessa vaipumaan syvälle itseensä muiden tavoittamattomiin. Hänen äitinsä osaksi tulee raskas taakka. Uskoa päivästä toiseen, että tytär vielä paranee.

Kaikki elävä on valtavan suuri romaani, johon Pelo on imeyttänyt kaiken sen, mitä ympärillämme parhaillaan tapahtuu.  Se on se peili, johon jokaisen meistä tulisi katsoa.




Riikka Pelo: Kaikki elävä
613 sivua
Teos



8 kommenttia:

  1. Pelo on mulle ihan vieras, en ole lukenut yhtään hänen kirjaansa, enkä oikeastaan edes tiedä miksi. Tai no, ainahan jotain jää lukematta, paljonkin, ei siihen aina mitään syytä tarvita tai ole. Mutta (varsinkin) tämän tekstin jälkeen kiinnostaa kyllä kovasti.
    Mutta, vaikket ehkä sitä niin tarkoittanutkaan, ei kaikki julkaise tiivisti, tai tiiviimmin kuin Pelo tai Tartt, koska haluavat julkaista tai on muuten kiire, kirjat syntyvät niin eri tavoin, olisi hassua ajatella että kaikkia kirjoja tulisi kirjoittaa viisi kuusi kymmenen vuotta ja sitten ne olisivat parempia ja eheämpiä kuin kahdessa vuodessa syntyneet. Joskus voi käydä myös päinvastoin, pitkä työstämisaika alkaa ottaa tilaa, syödä tekstiä ja fokus katoaa.

    ps. oon niin iloinen kun yhä kirjoitat ja ajatuksella, niin moni hyvä kirjablogi hiljentynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on useitakin kirjailijoita, joita en ole lukenut, vaikka on monesti mielessä ollutkin, mutta jotenkin on vaan jäänyt. Ei tosiaan mistään erityisestä syystä. Pelon teksti on valtavan voimakasta ja olen iloinen, että sain Kaikki elävän luettua, vaikka nyt on menossa vaihe, jossa kirjat lähinnä jäävät kesken, vaikka vika ei olekaan itse kirjassa.

      On varmasti myös kirjailijoita, jotka kirjoittavat paksuja kirjoja ja julkaisevat tiheään ja kirjat ovat ihan mainioita. Minulla ei kyllä nyt tullut ketään mieleen, joka saattaa johtua siitä, että kyse on kirjailijoista, joita en lue tai tunne. Toki voi loistavakin teos ryöpsähtää nopeasti, mutta aika monen kirjan kohdalla viime vuonna huomasin, että pikkasen enempi malttia ja työstämistä olisi nostanut teoksen "ihan ok -riman" yläpuolelle.

      Kiva kun kävit kommentoimassa. Bloggaamistahtini on tosiaan kovasti hiljentynyt. Nähtäväksi jää, miten jatkossa käy. En kyllä haluaisi kokonaan lopettaa, mutta motivaatio on ollut jo pitkään aika alhaalla.

      Poista
    2. Ah en ajatellutkaan että puhuit vain paksuista kirjoista! Mutta joo, on paikoin kyllä ihan samaa mieltä tuosta, että viime vuonna monen kohdalla maltti (ja myös huolellisempi kustannustoimittaminen) olisi tehnyt hyvää.

      Mistähän tää blogien vaipuminen johtuu? Musta on viime aikoin ollut ihana kirjoittaa just blogiin, siellä on jotenkin niin paljon enemmän happea ja tilaa kuin vaikka instassa. Oon yrittänyt kysyä tätä muiltakin mutta kukaan ei oikein osaa vastata mitään.

      Poista
    3. En osaa minäkään mitenkään tyhjentävästi vastata siihen, että miksi monet kirjabloggarit ovat lopettaneet. Mulla vaikuttaa osaltaan ainakin se, että vain uutuuskirjoista kirjoitetut tekstit herättävät edes jossain määrin kiinnostusta. Sitten taas uutuuksia ei voi analysoida yhtä lailla kuin vanhempia kirjoja, koska analyysi on usein suht hankalaa spoilaamisvaaran takia.

      Poista
    4. Pakko kommentoida tähän, että minulle juuri tekstit vähän vanhemmista kirjoista on se syy, miksi blogeja luen. Uudet kirjat pöhisyttävät omalla uutuudellaan väistämättä aikansa, mutta mistä minä kuulisin vaikka hienoista 1960-luvun kirjoista, jotka eivät ole päässeet kaanoniin mutta ansaitsisivat tulla muistetuiksi? En mistään, paitsi esimerkiksi täältä sinun blogistasi. Suurkiitokset siitä, ja toivottavasti jaksat jatkaa kirjoittamista.

      Poista
    5. Mulle uutuuksista tulee helposti sellainen epämääräinen ähky, mutta jatkuvasti ne houkuttavat puoleensa. Yritän kyllä pitää esillä blogissa myös vähän vanhempaa / epätutumpaa kirjallisuutta - vaihtelevin menestyksin. Tosi mukava kuulla, että on muitakin, jotka arvostaa myös vanhempaa kirjallisuutta.

      Poista