Siirry pääsisältöön

#runo19 - haastekoonti

Vuoden 2019 runohaasteen ohje oli seuraava:

1. Lue runoja
2. Kirjoita tai puhu runoista
3. Innostu runoista
4. Vuoden lopussa nosta esiin sinulle merkittävimmät sitaatit lukemistasi runoista (muista mainita mistä ja kenen kokoelmasta sitaatti on peräisin) ja yhdistä sitaatit yhdeksi runoksi eli tee oma runosi sitaattien avulla. Älä muuta sitaateissa mitään, älä lisää, poista tai taivuta sanoja, vaan anna sitaattien kommunikoida keskenään sanatarkasti sellaisina kuin runoilija on ne alunperin kirjoittanut.

Itse epäonnistuin tässä haasteessa pahasti, sillä oikeastaan koko syksy meni niin, että en saanut aikaan kirjoittaa runoista ja loppuvuotta kohden yhä harvemmin mistään muustakaan. Niinkin voi käydä. Sekin on ihan okei. Aina tekstiä ei vaan synny, eikä omia runojen tai kirjojen ylipäänsä herättämiä tuntoja pysty kuvailemaan.


Nelli Ruotsalainen: Täällä en pyydä enää anteeksi
Heli Slunga: Kehtolauluja kuoleville
Gertrude Stein: Herkät napit
Eeva Maria al-Khazaali: Että näkisin siitä unia
Teemu Helle: Kahden kaupungin runot
Miira Luhtavaara: Sinusta roikkuu valoa
Kari Aronpuro: Aperitiff - avoin kaupunki
Reetta Pekkanen: Kärhi
Athena Farrokhzad: Vitsvit
Tiina Lehikoinen: Terra nova
Jouni Teittinen: Sydäntasku
Maila Pylkkönen: Tarina tappelusta
Jere Vartiainen: Minuus / miinus
Silene Lehto: Kultapoika, kuplapoika
Tuukka Pietarinen: Yksin ja toisin
Pauliina Haasjoki: Promessa
Väinö Kirstinä: Pitkän tähtäyksen LSD-suunnitelma


Vuoden vaikuttavimmaksi sitaatiksi olen valinnut seuraavat kolme riviä Jere Vartiaisen runokokoelmasta Minuus, miinus


Mutta Puppekin löysi pallon.
Toivoa on.

On, on.


Tämän myötä hyvää uutta vuotta kaikille!




PS. En itsekään noudattanut runohaasteen tehtävänantoa ihan kokonaan. Sekin on okei.

Kommentit

  1. Olethan sinä tehnyt hienoa työtä runojen suhteen. Itse sain vain neljä runoteosta luettua. Huonosti meni, mutta koosteen voi silti lukea täältä:

    https://mannilainen.blogspot.com/2019/12/runohaasteen-koosteruno.html

    Kiitos runohaasteen emännöinnistä ja hyvää uutta vuotta 2020!

    VastaaPoista
  2. Ja vielä lisäys. Nyt vasta huomasin tuon linkin tuossa alla, mutta ehkä ystävällisesti lisäät postaukseni. Saatan saada tuonkin sekaisin, jos kokeilen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamala, en nyt ymmärrä mitä tarkoitat.

      Poista
    2. Hyvä, ettet ymmärrä. Tuossa kommenttiboksin alla on teksti Linkit tähän tekstiin - Luo linkki. :D

      Poista
  3. Kiitos Omppu taas järjestelyistä. Osuuteni on täällä. http://klassikkojenlumoissa.blogspot.com/2020/01/runohaasteen-hetket-ja-muistelot.html

    VastaaPoista
  4. En ollutkaan yksin tuhma, kun en ihan noudattanut haasteohjeita! Mutta haaste on mainio, ja osallistuin. Tuleeko uusi haaste, Omppu? Täsä viimevuotinen tulokseni: https://tuijata.com/2020/01/05/runohaasteen-2019-tulos/

    VastaaPoista
  5. Omppu, aina ei kaikkea ehdi, mutta runohaasteesi ovat olleet hienoja. Ne ovat innostaneet lukemaan runoja - kiitos <3
    En ollut varma haluatko koonnit tähän, mutta tässä omani:
    https://kirjaviekoon.blogspot.com/2019/12/runovuosi-2019.html

    VastaaPoista
  6. Kiitokset taas runohaasteesta! Tein koonnin blogiin. https://tekstiluola.blogspot.com/2020/01/runohaaste-runo19-koonti.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän