En ole nähnyt pitkään aikaan harhakuvia. Toivon taas elämääni enemmän näkyjä jostain sellaisesta, mitä ei voi saavuttaa. Tämä selkeä ja karu todellisuus on varmasti vain välivaihe.
Viime vuosina olen lukenut suomalaista nykyrunoutta suht kattavasti ja sen myötä voin kertoa asian, jota kukaan tuskin olisi osannut aavistaa. Ei edes postpostmoderni Jussi, jonka känsäisessä kourassa on kuokan sijasta iPhone ja joka on vaihtanut suon helsinkiläiseen lähiöön. Kuten vaikkapa Jakomäkeen.
Runoutemme on moninaista. Se on sitä mitä moninaisimmilla tavoilla.
Jarkko Jokisen uuden runokokoelman nimi Yhteen liimautuneet tähdet ja komeetat herättää oitis kysymyksen siitä, miten tähdet ja komeetat ovat liimautuneet yhteen. Liimanko avulla? Erikeeperinkö kenties vai jonkun toisen brändin liimalla? Tai. Olisiko jopa mahdollista, että perunalla, jota esiaikoina käytettiin liiman sijasta, kun liiman saatavuus oli vielä huono.
Jarkko Jokinen ei ole minulle uusi tuttavuus, sillä ihastuin jo hänen kokoelmaansa Ajatukseni olisivat kaivanneet ripauksen ruususuolaa, josta bloggasin kesällä 2017 (klik). Jokisen uusin kokoelma jatkaa samalla hyväksi havaitun naivistisella linjalla. Koska jo tiesin, mitä odottaa, lähdin lukemaan "Yhteenliimautuneita" varsin eri tilanteesta kuin "Ruususuolaa" aiemmin.
Olen elänyt, kuollut ja ollut kuolematon lukemattomia kertoja.
Keksikää minulle jotain uutta päräyttävää.
Jokisen runot sopivat erityisen hyvin tähän raskaaseen pandemia-aikaan, sillä jos iloa on jostain löydettävissä, siihen tarttukaamme.
Jokisen runoissa iloa on paljon. Tai ei niinkään sinänsä itse runoissa vaikka niissäkin toki, mutta ennen kaikkea niissä tunteissa, joita nämä runot herättävät, kun ne lukiessa kohtaavat maailman, jossa elämme. Vähän niin kuin pääsisi käymään suloisen viattomuuden vyöhykkeellä, jossa voi kääntää katseensa suuntaan, joka estää näkemästä sitä varjoa, joka ei ole kiva kaveri.
Nämä runot ovat lempeitä kuin kuumakivihieronta, josta minulla tosin ei ole kokemusta, joten saatoin käyttää kyseistä hierontalajiketta kuvauksellisesti epätarkasti. Mahdollisesti myös väärin.
Jokinen simuloi sanoissaan lapsille tyypillistä ilmaisua, jonka viehättyvyys syntyy siitä, että puhuja itse ei ole tietoinen sanojensa sisältämästä herkullisuudesta. Tarvitaan toinen ja kolmas. Toinen on runojen sisäistekijä, kolmas lukija.
Kun astuin äänettömyyden maailmaan, kuulin talitintin viserryksen. Ymmärsin ilman selityksiä, tiedotteita ja kasvatustieteitä, että lintujen laulu on osa äänettömyyttä.
Runojen synnyttämiä vaikutelmia korostaa ja dialogisoi Ronja Westerlundin mainio kuvitus. Kuvia voisi halutessaan myös värittää. Ehkä on niin, että olen tullut lukeneeksi poeettisen värityskirjan. Hmm. Missäköhän puukynäni ovatkaan.
Jarkko Jokinen: Yhteen liimautuneet tähdet ja komeetat
56 sivua
Enostone (2020)
Kirjasta kiitos runoilijalle
Runot ovat viime vuosina käsittääkseni kokeneet jonkinasteisen nousun takaisin luetuksi kirjallisuudeksi? Mikä ihme on sisäistekijä? Jotenkin tuntuu että ehkä tajuan mutta kysyn nyt kuitenkin...
VastaaPoistaVoisn lukea tuon teoksen ihan vain sen tähden että käyttää sanaa päräyttävä!! Noissa lyhyiisä esimerkkipätkissä on tosiaan omanlaistansa huumoria ja naivistisuuttaa, kiinnostavaa...Harvoin kiinnostun runoista, tykkään enemmän kirjoittaa niitä (löytyy blogistani https://sushuokailee.blogspot.com/p/runolluksia.html)
Sisäistekijällä yleensä tarkoitetaan ns. hypoteettista tekijähahmoa.
PoistaLue ihmeessä. Päräytetään tosiaankin. Onpa muuten jännä sana tuo 'päräyttävä', kun sitä alkaa ajatella.