Siirry pääsisältöön

Otto Lehtinen: Nämä kallisarvoiset asiat


En ole liiemmin törmännyt teksteihin tai arvioihin Otto Lehtisen romaanista Nämä kallisarvoiset asiat. Ihmettelen tätä, sillä Lehtisen romaanissa on paljon juttuja, joiden vuoksi tätä teosta pitäisi nostaa esiin.

Nämä kallisarvoiset asiat sisältää kaksi eri tarinajuonta. Toisessa niistä seurataan Judya ja hänen muistisairaudesta kärsivää miestään Heikkiä. Toisessa taas tarkastelun kohteena on Jon sekä aikuisena että lapsena ja tähän tarinalankaan liittyvät lisäksi kuvaukset Jonin kumppanin Samuelin näkökulmasta.

Lehtisen kuvaamat tarinalangat liittyvät löyhästi toisiinsa, sillä Jon työskentelee ateriapalvelussa ja Judy on yksi hänen asiakkaistaan. Syvempiäkin yhteyksiä löytyy. Jonin ja Samuelin sekä Judyn ja Heikin tarinoiden limittäminen toisiinsa luo kiinnostavaa liikehdintää näiden kahden narratiivin välille, jonka voisi tiivistää muotoon miesten välinen rakkaus meets vanhusten välinen heterorakkaus.

Nämä kallisarvoiset asiat nostaa etualalle väkivallan ja sen uhkan. Judylla on perustellut syynsä olla vihainen Heikille ja hänen tuntemuksensa purkautuvat aggressiiviseksi kostoksi puolustuskyvytöntä Heikkiä kohtaan. Lehtinen tarttuu aiheeseen, joka on melkeinpä tabu ja kuvaa sitä maltillisen tehokkaasti sortumatta yleisöreaktioita kosiskelevaan roiskintaan.

Judy nimenä viittaa Judy Garlandiin, jonka kaltaiseksi Heikki vielä terve ollessaan halusi vaimonsa pukeutuvan. Avioparin välillä on paljon mustaa tahmaa, joka saa Judyn käyttäytymään paitsi väkivaltaisesti, myös ristiriitaisen pakkomielteisesti miestään kohtaan. Teos sisältää erittäin tihentyneitä, suorastaan painjaisunimaisen piinaavia kuvauksia Judyn käytöksestä.


Jonin lapsuutta käsittelevät jaksot kiristävät ruuvia vähitellen. Ensin on lepattava aavistus, mitä Jonille lapsena tapahtui ja pitemmälle lukiessa aavistus kasvaa mustasiipiseksi perhoseksi. Hyvän ja turvallisen rinnalle tulee paha ja nuoren pojan mielen rikkovat leikit. 

Lehtisen romaanissa korostuu ajatus ihmisen olemisesta omien kokemustensa vanki ja näiden kokemusten tuottamasta yksinäisyydestä, joka eristää ihmisen silloinkin, kun muita on läsnä. Julkisen ja sisäisen minän väliin kasvaa kuilu, jonka ylittäminen on työlästä ja aiheuttaa runsaasti pahoinvointia. Samalla se, mikä toisen käytöksessä saattaa vaikuttaa hämmentävältä, selittämättömältä ja julmalta voisi olla hyvinkin ymmärrettävää, jos asiaa pystyisi tarkastelemaan toisen ihmisen koko elämän kontekstissa.

Sanotaan, että tangoon tarvitaan kaksi. Nämä kallisarvoiset asiat -romaanissa nämä kaksi ovat rakkaus ja pelko. Ne taistelevat toisiaan vastaan, pyrkivät osoittamaan omaa hallitsijan asemaansa väkivaltaisin taivutuksin. 


Eikä minulla ole antaa kunnollisia perusteluja itselleni, koska voiko tuntea olonsa mukavaksi paikassa, jossa lyödään, mitä kamalaa voi olla uudessa elämässä, jos entisessä riuhdotaan hiuksista katsomaan, mikä ryppy silitettyyn paitaan on jäänyt, mitä rakkautta se on, jos pelkää?


Tottumus on velho, joka naamioituu rakkaudeksi. Kun toisen pinta on läpipääsemätöntä ainesta on houkuttavaa Samuelin tavoin etsiä rakkautta ja läheisyyttä ihmisestä, jonka lähelle on helpompi päästä.


Lehtisen romaanin pohjavirrat ovat vahvoja ja imuisia. Rakkaus saa romaanissa moninaisia asuja, joista osan tehtävänä on peittää, osan paljastaa. Kahden hyvin erilaisen rakkaustarinan kuljettaminen vierekkäin on onnistunut ratkaisu. Vanhempien ihmisten välisten parisuhteiden mutkikkuutta ja puolison sairastumisen tuomia haasteita ei kirjallisuudessamme ole liiaksi kuvattu. Toisaalta taas Lehtinen käsittelee raikkaasti kahden miehen välisen suhteen kipukohtia.


Otto Lehtinen: Nämä kallisarvoiset asiat

295 sivua

Gummerus (2020)





Kommentit

  1. Tuosta sivusta bongasin lukemiesi kirjojen sivumäärän, 27 000 on kova suoritus. Nostan hattua, lukeminen sivistää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä kulunut vuosi ei ole ollut kovinkaan hyvä lukemisen osalta, mutta ihmeesti noita sivuja on kuitenkin kertynyt. Mukana on kyllä myös muutama äänikirja.

      Poista
  2. Tutkiskelin äsken, että kirjasta ei löytynyt googlaamalla yhtään arviota ennen tätä sun julkaisemaa. Vain mainintoja Runebergin pitkälle listalle pääsemisestä. Kirjagramissakaan tätä ei ole tullut ennen omaa postaustani juuri vastaan, erikoista! Romaani kuitenkin käsittelee monia tärkeitä asioita tyylikkäällä tavalla. Itse pidin siitä, että Jonin ja Samuelin suhteessa ei ollut oikeastaan suurta merkitystä sillä, että kyseessä on kahden miehen suhde, vaan heidän ongelmansa syntyivät muista asioista. Toisaalta taas Samuelin tarinalinjassa tulee esille toisessa kulttuurissa elävän homomiehen vaikea asema, joka tavallaan peilautuu siihen, että joissain asioissa Jonilla ja Samuelilla on helpompaa koska he elävät Suomessa. Eli Samuelin sivusuhteessa vaikutti myös omanlaisensa valta-asetelma, kun sitä ajattelee sen kautta. Tässä on kyllä tosi paljon teemoja suht tiiviissä romaanimuodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kyllä jännä, että tästä ei ole sen enempää kirjoitettu. Mikäköhän lienee asiaan syynä. Kirjassa on monia juttuja, joihin tarttua ja käsittelytapakin on onnistunut. Kirjoitin aluksi, että Lehtinen näyttää, miten ihmissuhdeongelmat ovat aika samanlaisia oli sitten kyse homo- tai heterosuhteista, mutta poistin tuon maininnan, kun en enää saanut päähäni sitä esimerkkiä, johon tuon ajatuksen varsinaisesti perustin ja aloin miettiä, että onko sittenkään noin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän