On kirjoja, joiden kohdalla hävettää sanoa, että on niiden lukemisesta ihan tuhannen tunnelmissa.
Minun kohdallani näihin kirjoihin kuuluvat erityisen väkivaltaiset teokset ja tässä suhteessa kärkipaikkaa on jo useamman vuoden pitänyt Ryan Gattisin romaani Vihan kadut (All involved, suom. Like 2015). Järkyttävä ja kamala kirja, jota luin kuin transsissa.
Nyt Gattisin romaani on saanut kilpailijan. Fernanda Melchorin romaani Hurricane Season on totaalisen kammottava. Äärimmäisen väkivaltainen teos, jonka luin kuin hypnotisoituna kahdelta istumalta.
Mikä näin väkivaltaisessa romaanissa viehättää? Romaanissa, jonka yleisin sana on fuck (verbinä) ja jossa ihmisiin sukupuolesta riippumatta viitataan sanalla cunt. Romaanissa, jossa kukaan ei ole turvassa seksuaalisilta hyökkäyksiltä ja jossa veden sijasta juodaan viinaa ja sekoitetaan päätä aineilla, joita nyt satutaan käsiinsä saamaan. Romaanissa, jonka henkilöistä useimmilla ei ole muuta lähitulevaisuutta kuin kuolema.
Melchorin teoksessa on kyse ennen muuta rytmistä, joka on kuin koski, johon astuttuaan sen pyörteistä ei enää pääse pois. En ole erityisemmin pitkälauseisten romaanien ystävä, mutta Melchorin teoksen kohdalla lauseiden pituus ei haitannut ollenkaan. Ei sekään, että kappalejaot puuttuvat.
Hurricane Season on pitkää hirvittävää huutoa, joka nostaa ihokarvat hälytystilaan.
Hurricane Season on haiseva oksennus, jonka lukemista en uskalla suositella oikein kenellekään.
Hurricane Sesaon on yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista.
Melchorin romaani etenee spiraalina pyörivän kerronnan kautta, joka ruoppaa vauhtia liikehdinnästä menneen ja nykyhetken välillä. Samat tapahtumat tulevat kuvatuiksi useamman henkilön näkökulmasta ja kokonaiskuva romaanin henkilöiden välisistä suhteista täydentyy vähitellen. Samalla kerrontaratkaisu korostaa, että romaanin henkilöt elävät ympyrässä, josta ei ole poispääsyä kuin kuoleman kautta. Ei unelmia, ei parempaa tulevaisuutta.
Gattisin Vihan katujen lisäksi Hurricane Season on sukua Roberto Bolañon romaanille 2666 ja erityisesti tämän romaanin keskipaikkeilla olevalle kymmenien sivujen pituiselle kuvaukselle tapetuista nuorista tytöistä. Temaattisia, kerronnallisia ja lukijaa moukaroivia yhteyksiä Melchorin romaani omaa myös Anna Burnsin Maitomiehen (Milkman, suom. Docendo 2019) kanssa. Yhteyksiä löytyy niin ikään myös Evie Wyldin romaaniin Me olemme susia (The Bass Rock, suom. Tammi 2020) sekä Jennifer Clementin teokseen Varastettujen rukousten vuori (Prayers for the Stolen, suom. LIKE 2014). Suomalaisesta kirjallisuudesta Hurricane Seasonin draivia ja romaanihenkilöiden näköalattomuutta lähimmäksi pääsee viime vuosina julkaistuista kirjoista Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo.
Kuten edellä mainitutkin teokset, on myös Hurricane Season pohjimmiltaan yhteiskunnallinen romaani. Se nostaa päivänvaloon ihmiset, joista voisi sanoa, että he ovat menettäneet kaiken. Näillä ihmisillä vaan ei ole koskaan ollut mitään, jota voisi menetettävää - jos omaa henkeä ei lasketa mukaan. Melchorin teoksen voi nähdä myös luokkaromaanina ja kannanottona meksikolaisen yhteiskunnan epätasa-arvoiseen tilaan.
Melchor sekoittaa teokseensa myyttisiä kerrostumia, jotka puristuvat esiin ennen muuta Noidan kautta. Nodan, joka toimii objektina, jonka päälle ja sisälle henkisen pahoinvoinnin ja hyväksikäytön sperma ruiskutetaan.
Vaikka Melchor kuvaa vinksahtaneen ja väkivaltaisen seksuaalisen kiiman koskevan usein romaanin henkilöitä sukupuolesta riippumatta, ovat tytöt ja naiset ensisijaisia väkivallan ja sadismin kohteita, eikä sille, mitä heille voidaan tehdä ole mitään rajaa.
Koska vaarana on, että varoitustani siitä, että tämän kirjan lukemista kannattaa todellakin harkita ja että tämä teos saattaa aiheuttaa pahaa oloa, järkytystä ja ahdistusta, ei oteta vakavissaan, päädyin ottamaan mukaan sitaatin.
Alla oleva sitaatti tuo karmealla tavalla esiin Hurricane Seasonin väkivaltaisuuden, mutta sen avulla en onnistu tekemään Melchorin romaanille oikeutta, sillä itse teos on niin paljon enemmän kuin väkivaltansa. Päädyin ratkaisuun, jossa sitaatti on kirjoitettu hyvin haalealla tekstillä, jotta se ei pomppaa kenenkään silmille ja sen voi halutessaan helposti ohittaa.
- you know, the famous video that everyone keeps sharing on their phones, a video of him doing horrific things to some girl, barely more than a child, all skin and bones, barely able to hold up her head she was so doped, or so ill, because they say that's what those fuckers do to the poor girls they abduct on their way to the border: they're put to work in the knocking shops like slaves and when they're no longer ripe for the picking, they slaughter them like lambs, exactly like in the video, they chop them up into pieces and sell their meat to the roadside food stands as if it were a prime cut, perfect for the region's legendary tamales ...
Melchorin romaani on armottomuudessaan 100 prosenttisen täyttä timanttia. Sitä lukiessa joutuu käymään itsensä kanssa epämiellyttävää keskustelua siitä, miksi näin väkivaltainen teos lumoaa niin totaalisesti. Nämä keskustelut saattavat hyvinkin paljastaa lukijalle asioita, joista hän ei ole ennen tiennyt ja joista hän mieluummin saattaisi olla tietämättä yhä edelleen.
Fernanda Melchor
Hurricane Season
Espanjankielestä englanniksi kääntänyt Sophie Hughes
Fitzcarraldo Editions
226 sivua
Teos on niin kaukana sinun elämästäsi kuin voi olla mutta kuitenkin mahdollisesti jonkun muun oikeata elämää, siinä yksi syy. Toinen on että fiktiivinen väkivalta kiehtoo meitä, mielikuvitus kun tuppaa olemaan rajaton ja sitä näkee itsensä kirjan hahmojen roolissa toteuttamassa mielitekojaan maailmassa missä ei ole pidäkkeitä.
VastaaPoistaEnemmän minua kiinnostaa että oletko lukiessasi se joka lyö vai se jota lyödään?
Suosittelen Elukkatehdasta jos et ole lukenut, itse paukuttelin tämän vankilakuvauksen vankilassa istuessani, tuli vähän kertoimia plus se ihana huomio että kyllä Suomen linnat on iisejä paikkoja verrattuna USAn länsirannikkoon=) Kirja ei ehkä tyydytä väkivaltaisuuden nälkääsi mutta kun osaat noin hyvin eläytyä niin ahdistava on.
Vastauksena kysymykseesi: en kumpikaan. Olen tosi huono samaistumaan kirjan henkilöihin. Koen, että jos ja kun samaistuin niin lähinnä kirjan sisäistekijään, mutta tätä on aika hankala selittää.
PoistaTässä Melchorin kirjassa oli kyse ennen muuta rytmistä, jossa oli jotain sellaista, että se vei ihan täysin mukanaan. Näin varmaan olisi käynyt, vaikka kuvauksen kohteen olisivat olleet toisenlaisia.