Siirry pääsisältöön

Emilia Karjula: Kuningatar Mab


"Häntä oli ihana ajatella. Hän aukeni kuviksi, joita halusin lisää."

Emilia Karjulan esikoisteoksessa huomioni kiinnitti ensimmäiseksi sen takakansitekstin maininta, jonka mukaan Karjulan romaani on surrealistista chick litiä. En ole aiemmin törmännyt vastaavaan luonnehdintaan, joten lähdin ottamaan selvää, mistä on kyse.

Takakansitekstit ovat usein ongelmallisia, koska ne johdattavat lukemista tiettyyn suuntaan. Luovat position, josta käsin teokseen tutustuminen alkaa tapahtua. Karjulan teoksen kohdalla tulin varsin nopeasti siihen tulokseen, että kyse ei ole chick lit -kirjallisuudesta, jos chick lit käsitetään, kuten se yleensä on tapana käsittää eli nuorehkoille naisille suunnatuksi viihteelliseksi kirjallisuudeksi.

Toki Kuningatar Mabia voi lukea viihteenäkin, mutta väitän, että silloin sen tärkeimmät pointit menevät kyllä kokonaan ohi. 

Minulle Kuningatar Mab edustaa viihdekirjallisuuden vastakohtaa. Se vaatii lukijaltaan huomattavan paljon ja erityisesti hyötyä on, mikäli lukija tuntee Shakespearen näytelmät Romeonja Julia sekä Kesäyön unelma. 

Romeossa ja Juliassa kuningatar Mab on keijujen kätilö, joka "välittää ihmisten uniin heidän sisimmät toiveensa." Wikipedia tietää kertoa, että nimellä "Mab" on viitattu alempiluokkaisiin naisiin, prostituoituihin ja noitiin. Sanan "queen" taustalla taas on "quean", joka sekin on prostituoiduista käytetty ilmaisu.*


'Kuningatar Mab' on Julian ja Paulin rakkaustarina.  Julia voisi sanoa: hei Paul, mä rakastan sua, kunnes mä kuolen. Paitsi silloin kun olen Mabin kanssa, kun olen rymyämässä pitkin maita ja mantuja ja Mabin huoneessa, jossa ... ehkä et halua ihan kaikkea kuulla.

Muistetaan kuitenkin, että Karjulan teoksen määrittäminen pelkästään rakkaustarinaksi on kuin japanilaista jalkojen sidontaa. Väkivaltaa, jonka ulkopuolelle jää huomattava määrä kaikkea kiinnostavaa.

Lisäksi. Yhtä lailla Kuningatar Mabia voisi kutsua kolmiodraamaksi, sillä Paulilla on toinenkin tyttöystävä. Pyyhenainen. Ja Julia taas, kuten edellä jo kävi ilmi,  ajautuu intiimeihin väleihin Mabin kanssa. Ja on Julialla muitakin naisia, mutta jätetään heidät nyt rauhaan.


Kuningar Mabissa kohtaavat keijukaisten maailma ja reaalimaailma. Rikkoutuvat niiden väliset rajat. Eri maailmojen välisenä yhdyssiteenä toimii paitsi Julian ja Mabin kohtaamiset myös se, että Julia tekee tutkimusta Shakespearen keijukaishahmoista. 

Väitöskirjansa tutkimussuunnitelmassa Julia kirjoittaa, että hänen tarkoituksenaan on lähestyä "keijukaisia yhtäältä luonnonvoimien personifikaatioina ja toisaalta alitajunnan vapautena." Kun Julia pitää esitelmän tutkimusaiheestaan hänen tekemänsä luonnehdinnat kuvaavat juuri niitä tuntemuksia, joita Kuningatar Mabin lukeminen herättää. 


"I hope to achieve what I call an uneasy reading that does not attempt to teach a harmonious, finite outcome." (kursivoinnit Karjulan)

"[...] rakennan epämukavaa, asettumatonta lukutapaa, joka ei pyri tavoittamaan särötöntä lopputulosta."


En tiedä, miten tätä teosta tulisi lukea. Chick lit kuiskii korvani vieressä. On sitkeä pikkuhyönteisen lailla. Läimin. Tulen tappaneeksi.

Julian väitöskirjasuunnitelmien kautta teos tarjoaa mahdollisia lähestymistapoja itseensä. Näin nousee esiin myös ajatus siitä, että Mab ei ole todellinen lainkaan, vaan Julian alitajunnan asukki. Potentiaali. Hahmo sille, mitä voisi olla. Juhlasta täysi naisten välinen rakkaus.


Entä miten tämä kaikki pysyy koossa? 

Olga Palo kirjoittaa teoksessaan Aion kertoa nyt kaiken, että johdonmukaisuus on patriarkaatin salajuoni. Tämä toteamus sopii hyvin kuvaamaan myös Kuningatar Mabia. Hush lineaarisuus, hush riviin ja järjestykseen asettuminen. Ihanat naiset ovat siirtyneet rannalta metsiin ja väliäkös sillä, jos toinen heistä on keijukainen ja toinen ihmisnainen.

'Kuningatar Mab' on kielellisesti kutsuva teos, konstailematon ja hieman vallattomasti poreileva. Kun Mab nukkuu puun sisällä palaan mielessäni Sheila Hetin romaaniin Pure Colour. Kuin kaksi puuta, joiden oksat kurkottelevat kohti toisiaan. Kutittelevat.

Kuningatar Mabin kevyessä on painoa ja lehahduksia. Surrealismia kohti elehtiviä hypähdyksiä. Ja rakkaus on. On se.




Emilia Karjula: Kuningatar Mab
255 sivua
Kustantamo S&S (2024)




* https://fi.wikipedia.org/wiki/Mab_(mytologia)

Kommentit

  1. Kirjoitat todella mielenkiintoisesti tästä kirjasta! Olen samaa mieltä noista takakansien tekstistä, ja ne voivat pahimmillaan ohjata lukemista aivan väärään suuntaan ja herättää odotuksia, jotka eivät sitten täytykään. Tästä syystä yritän olla niitä kovinkaan usein lukematta

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip