Siirry pääsisältöön

Lyhyet 4 - Lydia Sandgren: Läpileikkaus; Kaija Rantakari: Kertosäe; Edna O'Brien: The Little Red Chairs


Lydia Sdandgren: Läpileikkaus


Tiedän nyt aika paljon siitä, millainen mies on göteborgilainen kustannustoimittaja Martin Berg. Tunnen myös hänen vaimonsa Cecilian - tosin vain Martinin kautta, sillä Cecilia itse ei pääse kertomaan tarinaansa. Kuitenkin juuri Cecilian rooli teoksessa on olennainen, sillä hän katosi pian väitöstilaisuutensa jälkeen ja jätti Martinin ja heidän kaksi lastaan. 

Tutuksi minulle tuli myös Gustav, joka tauluillaan suurin piirtein pelasti koko ruotsalaisen 1900-luvun maalaustaiteen. Gustav, joka joi liikaa ja käytti aina tavalla tai toisella vinossa olevia ja/tai teipillä korjattuja silmälaseja. Gustav, jolle tavallinen elämä oli vieras konsepti.

Martinin ja Cecilian tyttären Rakelin kautta pääsen kokemaan, millaista on, kun kadonnut äiti on jatkuvasti läsnä. Gustav nimittäin maalasi ennen muuta Cecilian muotokuvia. Vähemmässä määrin tutustun Rakelin pikkuveljeen Elikseen.

Läpileikkaus kulkee eri vuosikymmenillä, valaisee ja etsii kohteekseen. Pysähtyy ja tarkastelee. Sykkivänä sydämenä hän, joka on poissa, mutta poissaolonsa vuoksi jatkuvasti läsnä.

Vuonna 1987 syntyneen Lydia Sandgrenin jättimäinen 718-sivuinen romaani (suom. Sanna Manninen) on häkellyttävä suoritus ollakseen vielä esikoisteos. Sandgrenin kuvaus on hyvin todentuntuista, elämän ja fiktion välinen raja ohut. En ole varsinaisesti tiiliskivien suurin ystävä, mutta Läpileikkauksen onnistuin lukemaan lähes väsähtämättä. 


Ps. Läpileikkaus toimii hyvin joogablokkina


Lydia Sandgren: Läpileikkaus

Samlade verk (suom. Sanna Manninen)

718 sivua



Kaija Rantakari: Kertosäe

"lähden iltaan iho ihon päällä"

Kertosäkeeseen ei pidä astua ryminällä. Siihen on laskeuduttava niin kuin laskeudutaan sellaiseen kaivattuun (kuten rakastettuun), jonka mahdollisimman lähelle ei vielä malttaisi käydä, koska on parasta ikinä, että koko ihana on vielä edessä. Että ei ihan vielä kosketa. Että on odotuksen hurmaannuttavaa värinää täynnä.

Kaija Rantakarin runot ovat runoja kaikille aisteille. Esteettinen, ruumiillinen ja eroottinen kuvaelma, joka kiipeilee pitkin lukijaansa. Koskee hipaisemalla. Tästä ja sieltä ja tuoltakin. Että tuollainenkin paikka minusta löytyi.

Kevyen ja painon liitto. Kiertymä.

Se maalauksen pyöreä hedelmä, joka purskahtaa kehysten ulkopuolella.


Niin lähellä että sumenee. Avautuu.

Tulen hänen samettiaan vastaan.

"elimet ovat elämistä varten"


Kaija Rantakari: Kertosäe

54 sivua

Wsoy (2023)



Edna O'Brien. The Little Red Chairs


Irlantilainen Edna O'Brien (s. 1930) on varsin tuottelias kirjailija. The Little Red Chairs on hänen 18. romaaninsa ja sen jälkeen häneltä on julkaistu vuonna 2019 vielä romaani nimeltä Girl. Romaanien lisäksi O'Brien on kirjoittanut novelleja, näytelmiä ja non-fiktiota.  Itse olen lukenut häneltä aiemmin vain teoksen August is a Wicked Month. 

The Little Red Chairs on romaani, jolla on mustaakin mustempi sydän. Teoksen alussa Cloonoilan kylään saapuu mies, joka herättää suurta kiinnostusta paikallisen väestön keskuudesta. Mies, dr Vlak, esiintyy parantajana ja hänen karismansa hurmaa erityisesti kylän naiset. Yksi naisista, Fidelma McBride, alkaa pettää miestään dr Vlakin kanssa.

Kun todellisuus dr Vlakista paljastuu Fidelma joutuu kokemaan kauheuksia, joiden unohtamiseen yksi ihmiselämä ei riitä. 

Nimensä The Little Red Chairs lainaa tapahtumalta, jota vietetään Sarajevon miehityksen ja uhrien muistoksi (ks. kuva alla).


Teoksen keskellä on osio, jossa O'Brien tuo yhteen naispakolaiset maailman eri kolkilta ja kuvaa heidän välistään solidaarisuutta. Naiset kertovan tarinansa ja tulevat kuulluiksi. Se, mitä Fidelmalle tapahtui on kuitenkin liian järkyttävää edes muille naisille kerrottavaksi. 

The Little Red Chairs herättää voimakkaita ja ahdistaviakin tunteita, joten sisältövaroitus kirjan suhteen on paikallaan. 


Edna O'Brien: The Little Red Chairs

299 sivua

Faber & Faber (2016/2015)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän