Siirry pääsisältöön

Lyhyet 3 - Belinda McKeon: Tender; Ahava & Puikkonen: Rakennenautintoja; Francesca Segal: The Innocents



Belinda McKeonin romaanin Tender nappasin mukaani matkalukemiseksi ajatuksella, että eipähän ainakaan lopu kesken (432 sivua suht pienellä fontilla).

Paljastui sekä oikein hyvää, että vähemmän kiinnostavaa.



Tender kertoo irlantilaisista nuorista 1990-luvun lopulla. Useimmat heistä ovat juuri aloittaneet yliopiston. McKeon sanoittaa tarkalla otteella kaiken sen epävarmuuden, eksyksissä olemisen ja suunnan hakemisen, jonka kanssa kamppailevat nuoret, jotka eivät ole enää teinejä, mutta jotka eivät oikein ole vielä astuneet aikuistenkaan maailmaan.



Tarina Tenderissä ei ole kaikkein tavanomaisimpia, sillä se rakentuu jännitteelle, joka syntyy Catherinen ja Jamesin välille. Kun nämä kaksi tapaavat ensimmäisen kerran, tietävät he heti, että he ovat luodut toisilleen. Ystävinä.

Catherine kuitenkin alkaa haluta enemmän kuin ystävyyttä. James taas on homo, joka yrittää tulla toimeen ja hyväksyä homoutensa ympäristössä, jossa varsinkin vanhempien ihmisten mielipiteet homoja kohtaan ovat tuomitsevia.

Catherine on Jamesille pitkään ankkuri, jonka avulla hän pysyttelee pinnalla. Romaanin kuluessa riippuvuussuhteet kääntyvät ja Catherinesta tulee se, joka roikkuu kiinni Jamesissa sokeana sille, miten hänen toimintansa todellisuudessa enemmän vaikeuttaa kuin helpottaa Jamesia.

McKeon kuvaa rakenteellisten keinojen kautta erittäin hienosti tilannetta, jossa Catherine joutuu hyväksymään sen, että Jamesilla on kumppani. Catherinen musertuessa myös teksti fragmentoituu.

Paikoin Tender on niin koukuttavaa tekstiä, että kirjaa ei voi laskea käsistään. Se on täynnä energiaa ja aitoa koskettavuutta. Miinuspuolena on, että kesti kymmeniä sivuja ennen kuin romaani varsinaisesti käynnistyi, enkä myöskään ole tyytyväinen teoksen loppuosaan ja sen aikahyppyyn, vaikka sillä pointtinsa onkin. 

Tender on kerrottu Catherinen näkökulmasta ja lukijana en koskaan saa tietää Jamesin syvempiä ajatuksia. Tästä huolimatta tunsin Jamesia kohtaan suurta lämpöä ja myötätuntoa.

Catherinen ja Jamesin ystävyyden kautta McKeon nostaa esiin kysymyksen ihmisen toimien vilpittömyydestä ja kyvystä huijata itseään olemalla sokea omille motiiveilleen.


Belinda McKeon: Tender
432 sivua
Picador 2015



Selja Ahavan ja Emma Puikkosen Rakennenautintoja - esseitä kirjoittamisen ja lukemisen ilosta on oivallista luettavaa niin kirjoittajille kuin lukijoille. Jälkimmäisille se tarjoaa myös erinomaisen mahdollisuuden todeta, miten vajavaista oma lukeminen usein on. Samalla se antaa käyttöön keinoja oman lukemisen parantamiseen.

Teoksen nimen mukaisesti Ahava ja Puikkonen tarkastelevat kirjallisuutta rakenteiden näkökulmasta. Millä tavoin kirja voidaan rakentaa ja miten erilaisia rakenteellisia työkaluja käytetään.

Koska itse olen erityisen kiinnostunut juuri rakenteista tämä teos on kuin minua varten kirjoitettu. Lukiessani liitelen ja unohdan arkielämän haasteet. Kommentoin itsekseni lukemaani, pohdin ja uppoudun.



Rakennenautintoja on populaariesitys kirjallisuuden maailmaan, eikä vaadi lukijaltaan erityistä etukäteisperehtyneisyyttä kirjallisuuden teoriaan. Ahava ja Puikkonen paitsi tarkastelevat eri kirjojen rakenteita (esim. Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus) myös avaavat omia teoksiaan ja niiden kirjoitusprosesseja.

Teoksen lopusta löytyy myös kattava sanasto, jossa avataan kirjallisuuden termistöä ja lähdeluettelosta on näppärää poimia kirjallisuuden teorian "jatkokursseja".

Rakennenautintoja saa erittäin todennäköisesti rakastamaan kirjallisuutta entistä enemmän. Raskain mielin palautan tämän teoksen kirjastoon.

Rakennenautintoja on "pakko" hankkia omaksi, sillä uskon, että niinä hetkinä kun ovi kirjallisuuden edessä pysyy itsepintaisesti kiinni ja lukujumi vaivaa tämä teos voi pelastaa lukijan. Yhtä lailla tyhjää näyttöä tuijottava kirjoittaja voi tästä kirjasta löytää ponnahduslautoja kirjoittamiseensa.

Nautinto!


Selja Ahava & Emma Puikkonen: 
Rakennenautintoja - Esseitä kirjoittamisen ja lukemisen ilosta
303 sivua
Kosmos 2023



Vaikka Francesca Segalin esikoisromaanin The Innocents sijoittuu Lontooseen on sen varsinaisena tapahtumapaikkana juutalainen kulttuuri.

Segalin romaanissa juutalaisuus on elämää määrittävä tekijä. Se luo kehikon ja säännöt, joiden ulkopuolelle ei sovi haluta. Adam ja Rachel ovat tunteneet lapsesta asti ja heidän sukunsa ovat käsikirjoittaneet heidän päätymisensä avioliittoon.

Kaikki on hyvin kummankin elämässä. Kaikki on suorastaan täydellistä. Rachel tekee kaiken, kuten juutalaisen naisen kuuluu tehdäkin. Hän on kuuliainen ja hillitty. Adam työskentelee Rachelin isän lakifirmassa, eikä rahasta ole huolta.

Kun Rachelin serkku Ellie olosuhteiden pakosta joutuu palaamaan USA:sta Lontooseen Adam huomaa, että hänen elämästään on sittenkin puuttunut paljon. Siitä on puuttunut Ellie. Arvoituksellinen, normeista piittaamaton, kapinallinen ja vaikeuksissa oleva Ellie. 

The Innocents on kolmiodraama, jonka Segal rakentaa taiten. Haluan Adamin ja Ellien saavan toisensa ja alan tuntea yhä kasvavaa antipatiaa säntillistä Rachelia kohtaan. Juutalaiset juhlat ja suvun kiinteä yhteydenpito alkaa tuntua ahdistavalta. Ellien kanssa Adamille avautuisi aivan uusi maailma, mutta Adam menee kiltisti naimisiin Rachelin kanssa. Se ei kuitenkaan lopeta hänen Ellietä kohtaan tuntemaansa vetoa ja romaanin kääntyessä kohti loppuaan jännite kasvaa sivu sivulta, enkä voi olla hämmästelemättä, miten tämä tarina niin veikin mukanaan.


Francesca Segal: The Innocents
436 sivua
Vintage 2013





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip