Reader, why did I marry him?

Kotona sydän on. Se iloitsee. Vaan mistä? Varjosta talon? Vaiko puiston? Tuskin niistä. Puisto on vanha, kituliaat haavat, kauheaa! Talo on raunioina ... Lammet levä valloittaa ... Nuo menetykset! ... Veli vastaan veli ... Loukkaukset! ... Tomua, mädännyttä ... Kallellaan seisot ... Silti kaadu et ... Asumus kenen? Kotiliesi? ... Kortteeri kenen on? Vain kuollut kuoppa, makuusija uuniton ...  (Innokenti Annenski) Lukiessani Ljudmila Ulitskajan romaania Vihreän teltan alla tein varmaankin viime vuosien pakahtumisennätykseni. Sen tunnistaa, jos sen on kokenut. Kun sydän läpättää niin paljon, että pää ei pysy mukana. Kun tekee mieli juosta pitkin katuja ja huutaa: lukekaa Ulitskajaa! Kun tekee mieli mennä viltin alle piiloon ja leikkiä, että muuta maailmaa ei ole. Kun tekee mieli puristaa kaikki rakkaimmat kainaloonsa. Kun itkee ääneti ja kyyneleet vain putoilevat poskille ilman että kuuluu pienintäkään nyyhkytystä. Kun luin Ulitskajaa oli niin hiljaista. Niin kova ...

Lukiessani TPTA:n III osaa päällimmäisimmät tunteeni olivat hengästys ja ihmetys. Miten kukaan saattoi selvitä järjissään elämästä, jonka pirstoi ensin kansalaissota, sen jälkeen Lapuan liike ja suojeluskunnat sekä lopuksi vielä talvisota ja jatkosota, joka vei hautaan omat pojat. Vaikka noista ajoista on historiallisesti mitaten vain hyvin lyhyt aika, on elämä sen jälkeen muuttunut täysin radikaalilla tavalla. Jos aiemmin ahkeruus ja työnteko antoivat ihmiselle merkityksen ja olemassaolon tunteen, on niiden tilalla nykyisin virtuaaliset tykkäykset. TPTA:n III osassa yritetään päästä elämään kiinni kansakuntaa kahtaalle repineen kansalaissodan jälkeen. Elämä on haurasta hapuilua, kulkua heikoilla jäillä, jotka koska tahansa saattavat pettää alta. Sodan jättämät arvet ovat pitkiä ja näkyviä. Paljon on vihaa ja kaunaa pinnan alla ja tuntuu, että taistelu oli aivan turhaa. "Punikilla ei voi olla mitään laillisia oikeuksia." Köyhät ovat entistä köyhempiä ja rikkaiden ylväs...

'Popula' on ilotulitusta ja tragikoomista räiskintää, joka luotaa nykyihmisen pahaa oloa ja merkityksettömyyden tunteita. Ihmiset ovat solmussa niin itsensä kuin toistensakin kanssa, elämä pitkää putkea, jonka läpi kirjan henkilöt yrittävät valua miten kukin parhaaksi taitavat. Hassisen romaanin avainsanoja ovat äiti-tytärsuhde, vanhustenhoito, rasismi, väljähtynyt avioliitto, uusnatsit, alkoholismi, taidekäsitys, epätoivo, väkivalta. Nämä Hassinen puristaa tekstuaalisen lihamyllyn läpi ja tuloksena on sanallista jauhelihaa, josta omassa luennassani nousi päällimmäiseksi näkemys siitä, miksi ihmisestä tulee perussuomalaisten kannattaja. Teoksen päähenkilöt ovat naapurukset Pirjo ja Perttu, joilla on keskenään ihmissuhde, mutta ei parisuhdetta. Pirjo on lapsesta asti halunnut maalata tauluja, mutta hänen äitinsä on suhtautunut asiaan halveksien ja torjuvasti.  "Äläkä vain rupea kuvittelemaan, että sinä mihinkään Ateneumiin pääsisit opiskelemaan. [...] Älä sinä har...