Pirjo Hassinen: Popula

'Popula' on ilotulitusta ja tragikoomista räiskintää, joka luotaa nykyihmisen pahaa oloa ja merkityksettömyyden tunteita. Ihmiset ovat solmussa niin itsensä kuin toistensakin kanssa, elämä pitkää putkea, jonka läpi kirjan henkilöt yrittävät valua miten kukin parhaaksi taitavat. Hassisen romaanin avainsanoja ovat äiti-tytärsuhde, vanhustenhoito, rasismi, väljähtynyt avioliitto, uusnatsit, alkoholismi, taidekäsitys, epätoivo, väkivalta. Nämä Hassinen puristaa tekstuaalisen lihamyllyn läpi ja tuloksena on sanallista jauhelihaa, josta omassa luennassani nousi päällimmäiseksi näkemys siitä, miksi ihmisestä tulee perussuomalaisten kannattaja.

Teoksen päähenkilöt ovat naapurukset Pirjo ja Perttu, joilla on keskenään ihmissuhde, mutta ei parisuhdetta. Pirjo on lapsesta asti halunnut maalata tauluja, mutta hänen äitinsä on suhtautunut asiaan halveksien ja torjuvasti. "Äläkä vain rupea kuvittelemaan, että sinä mihinkään Ateneumiin pääsisit opiskelemaan. [...] Älä sinä harakka rupea uskomaan, että sinua on yhtään sen hienommista tarpeista tehty kuin muitakaan tässä talossa."

Kun Pirjo on 16-vuotias hänet raiskataan lavatansseissa ja hänestä tulee tyttärensä Ritan yksinhuoltaja. Pirjo maalaa kukka-aiheisia tauluja, jotka eivät kelpaa gallerioihin ja rakastaa tytärtään intohimoisen tukahduttavasti vielä silloinkin, kun tytär on jo aikuinen. "Joka kerta, kun Ritan kohtasi, jokin täyttyi ääriään myöten. [...] Se oli ihailua, oman lapsen outoa fanitusta." Ritan aikuistuttua Pirjon elämänhallinta alkaa murentua ja hän etsii lohtua alkoholista. Pettymys taiteilijana epäonnistumisesta kulminoituu Pirjon taidesabotaasiin Ateneumissa. 

Pirjoa paremmin ei mene Pertullakaan, joka Pirjolle on P.A.H.A (Perttu Alvari Hermanni Aalto). Siinä missä Pirjon suhde tyttäreensä on symbioottinen, käy Perttu läpi luopumisprosessia dementiaa sairastavasta äidistään. Hassinen kuvaa riipaisevasti, miten Pertun äiti on "jätetty haalistumaan kuoliaaksi" "muumiomarkettiin" eli vanhainkotiin. Teoksen tragikoomisuus saavuttaa huippunsa, kun Perttu vaihtaa äitinsä huonetoverin vaipat, kun henkilökunta ei ehdi. Avun ele tuo paikalle poliisit ja epäilyn seksuaalisesta ahdistelusta.

Pirjo on täynnä pettymystä, Perttu vihaa. Pirjo saa syytteen toiminnastaan Ateneumissa, Perttu pahoinpitelystä työssään portsarina.  Kun Perttu tutustuu Popula-puolueeseen elämään alkaa tulla juonta. Puolue on medianäkyyvyyttä saadakseen valmis maksamaan sekä Pirjon että Pertun oikeudenkäynnit. Sirpaleinen ja kaoottinen elämäntarina saa puolueen palkkaaman juristin käsittelyssä selkeän muodon. Vihdoinkin Pirjo ja Perttu tulevat nähdyiksi. Juristin myötä on "löytynyt joku, joka osasi luoda kaiken uudelleen paljon järkevämpänä kuin se oli ollut".

Puolueelle Pirjo ja Pertti ovat välineitä, joiden avulla puolue pääsee mediaan. Jopa Pirjon taulut alkavat mennä kaupaksi, kun niitä markkinoidaan Populan nettilehden sivuilla.  Pertulle työpaikka puoluessa antaa elämäntarkoituksen, joka tosin osoittautuu myöhemmin lyhytaikaiseksi. Siinä missä Populan juristi tekee menneisyydestä johdonmukaisen kertomuksen, antaa puolueen nokkahahmo Jukka Kalmari ihmiselle selkärangan. Kalmarin uho lähentelee uskonnollista hurmosta, kun hän julistaa, että hänellä on antaa ihmisille tie ja uusi elämä. Hänen puheensa kuulostavat välillä hyvin timosoinimaisilta. "Voiko meillä olla takanamme vahvempaa valtakirjaa kuin kansan vitutus?"

Hassinen kuvaa Populan ideologian pitkälti identtiseksi perussuomalaisten ajatusmaailman kanssa. EU on paha, rahaliitosta on erottava, maahanmuutto lopetettava, Suomi kuuluu suomalaisille, ulkomaalaiset ovat raiskaajia ja sosiaalitukien väärinkäyttäjiä. Populan poliittisen ohjelman esittelystä alkaa Hassisen romaanin alamäki. Sleepy Sleepersien vanhan hitin modifiointi muotoon "Me halutaan nolla neekereitä" ja Kalmarin julistus holokaustin välttämättömyydestä israelilaisen puskurivaltion synnyttäjänä eivät riitä satiirin aineksiksi sen enempää kuin romaanin lopussa yliampuvasti kuvatut uusnatsien kiristysyritykset ja väkivaltakaan.

Kerronta kurkottaa liian moneen suuntaan ja näkökulmien tiheä vaihto tekee lukemisesta levotonta. Pirjon tyttären Ritan uusperhekuvio, jonka problematiikka kiertyy Ritan miehen entisen vaimonsa kanssa adoptoiman tummaihoisen Tuulian murrosiän ympärille, olisi esimerkiksi jo sinänsä oman romaaninsa aihe. Parhaimmillaan 'Popula' kuitenkin tiivistää nasevasti jotakin hyvin olennaista nykykeskustelusta, jossa epäonnistumista usein pidetään ihmisen omana syynä. "Sillä sitä kuuli joka päivä, joka tuutista: mitäs Perttu Aalto oli ryhtynyt väkivaltaiseksi - oma vika! Mitäs Pirjo Vainio meni täyttämään 50. Mitäs maisteri Aalto [Pertun äiti] meni dementoitumaan." Näiden kysymysten ja niiden ratkaisun luulisi kiinnostavan myös Kalmaria, mutta tämä keskittyy mieluummin syömään poronselyksiä ja puhumaan matkustelusta.

Perttu joutuu pettymään Populaan ja hän ymmärtää, että puolue ei ole vastaus hänen ongelmiinsa, vaan yhden miehen suuruudenhullu unelma. Kalmari ei ole visionääri ja kansanmies. Hän tekee itsensä ja Pertun välille selvän pesäeron julistaessaan: "Minä olen katso tämmöinen erilainen kuin sinä, minä olen johtaja, joo-o, mutta minä en ole rahvasta."

Mitä pidemmälle 'Popula' etenee sitä osoittelevammaksi teksti käy. Teos sisältää loistavaa sanankäyttöä ja sen aihepiiri on ajankohtainen ja tärkeä, mutta jokin syvempi substanssi siitä puuttuu. Suhteeni 'Populaan' muuttui paljonkin siitä, miten koin sen lukiessani ja miten sitten taas tätä blogimerkintää kirjoittaessani. Lukiessani olin aluksi hyvinkin innostunut. Välillä teki mieli itkeä ja nauraa samaan aikaan, joka mielestäni on yksi hyvän kirjallisuuden tunnusmerkki. 

'Popula' on siitä erikoinen teos, että mitä enemmän sitä mietin, sitä kauemmaksi siitä etäännyn. Syistä, joita en osaa tarkemmin eritellä, minä haluaisin pitää 'Populasta'. Samanaikaisesti kuitenkin suorastaan ihmettelen, miten sen alkuosaa lukiessani olin niin innoissani. Hassinen on kirjoittanut ovelan romaanin, joka herättää minussa reaktioita, joiden kanssa olen yhtä hämilläni kuin 'Populan' henkilöt elämänsä kanssa.

Muita blogimerkintöjä 'Populasta': Mari A:n kirjablogi Ilselä Lukukausi