Sulje silmäsi. Siirry 1920-luvun Alaskaan. On pakkanen, suuret lumihiutaleet satavat maahan harvakseltaan, auringonvalo taittuu jääpuikoista, hiljaisuus kaiken yllä. Kuvittele pieni mökki. Siinä asuvat Jack ja Mabel, keski-ikäinen pariskunta, joka on muuttanut Alaskaan aloittaakseen elämänsä alusta sen jälkeen, kun heidän vauvansa syntyi kuolleena.
Tarina kehiytyy auki surusta, pienen vauvan menetyksestä. Elämä on kovaa ja karua, mutta sen yllä lepää kummaa taikaa. Mabelin suru on käsinkosketeltavaa, vaikka vauvan kuolemasta on kulunut jo kymmenen vuotta. Seuraan Mabelia heikolle jäälle, pelkään jään pettävän. Iloitsen, kun ihme tapahtuu ja jää kantaa hänet joen toiselle puolelle.
Iveyn vahvuus on juuri henkilökuvaus. Hän kuvaa Mabelia ja Jackia (kuten tarinan muitakin henkilöitä) hellän realistisesti. Työntää lukijan heidän ihonsa alle ja synnyttää heitä kohtaan lempeää rakkautta. Kun Mabel ja Jack päättävät tehdä mökkinsä pihalle lumilapsen, toivon, että minulla olisi taikasauva ja voisin muuttaa lumilapsen oikeaksi lapseksi. Siksi lapseksi, josta Mabel ja Jack joutuivat luopumaan. Ja mitä ihmettä? Kohta pihapiirissä on kuin onkin pieni tyttö, joka tuntuu elelevän metsässä ihan yksikseen. Venäläinen kansansatu lumitytöstä, jonka lumisydän ei pysty tuntemaan rakkautta alkaa kirjoittua uudestaan.
Lumilapsi Faina on villi ja kesyttämätön. Hän tulee Mabelin ja Jackin luokse, mutta jäämisen sijasta hän lähtee aina takaisin metsään, joka on hänen kotinsa. Ivey kuvaa taitavasti Mabelin pettymystä, kun hän ei voi "kesyttää" Fainaa. Elämä jatkuu kylmänä ja lumisena. Köyhyys on välillä äärimmäistä ja kanatkin pitää tappaa, kun ei ole varaa ostaa niille rehua. Elämän kovuudesta huolimatta teoksen pohjavire on toiveikas. Kun hätä on suurin, rientävät naapurit apuun. Vaikeudet käännetään voitoksi yhteistyöllä.
Arkisen elämän yllä on kuitenkin jatkuvasti pelko. Selviääkö Faina yksinään metsässä? Hyökkääkö susi, karhu tai ahma hänen kimppuunsa? Luonto ympärillä on sekin paikoin selittämättömällä tavalla vihamielinen. Kun Jack vaeltaa metsässä etsimässä Fainaa, hän nolostuu huomatessaan olevansa "eläimellisen peloissaan".
Hämmentäviä ajatuksia kieppui hänen mielessään, tarinoita, joita hän oli varmaan poikasena kuullut metsäneukoista ja karhuiksi muuttuneista miehistä. Häntä ei niinkään pelottanut tyttö kuin outo lumen, kiven ja hiljaisten puiden maailma, jossa tyttö vaivatta liikkui.
Faina ei ole näkyvästä maailmasta. Pitkään aikaan häntä ei edes näe kukaan muu kuin Mabel ja Jack. Faina liikkuu lumessa ihmistä keveämmin, eivätkä lumikiteet sula hänen kasvoilleen. Hänen vihansa on luonnonvoimaa, joka voi nostattaa lumimyrskyn. Hän kulkee rajalla, jossa meidän maailmamme kohtaa paitsi luonnon maailman, myös kuoleman. Korostaakseen Fainan asemaa eri maailmojen välisenä ylittäjänä, Ivey käyttää hyväkseen joutsensymboliikkaa. Faina voittaa taistelussa joutsenen ja kun hän menee naimisiin, hän koristelee hääpukunsa joutsenensulilla.
Lumilapsen kahta ensimmäistä osaa voidaan lukea maagisena realismina, jossa maagista edustaa Faina ja luonto, kun taas Mabelin ja Jackin jokapäiväinen elämä on kuvattu hyvin realistisesti. Porttina näiden maailmojen välillä toimii venäläinen satu Lumilapsesta, jota myös Mabelin isä luki hänelle lapsena. Sadun ja Mabelin taikauskon kautta Ivey luo tarinaan jännitteen, joka saa lukijan aavistelemaan, että Fainalle käy huonosti.
Venäläisessä kansansadussa lumityttö saa äidiltään kyvyn tuntea rakkautta ja tämän seurauksena hänen lumisydämensä sulaa. Iveyn versiossa Faina rakastuu Mabelin ja Jackin naapurinpoikaan Garrettiin. Teoksen kolmas osa, jossa kuvataan Fainan ja Garrettin rakkaustarinaa on tyyliltään selkeästi erilainen kuin sitä edeltävät osat. Siinä missä Fainalle oli mahdollista ylittää luonto- ja ihmiselämän välinen raja, on hänen nyt valittava joko luonto tai rakkaus.
Pian Faina alkaa odottaa vauvaa ja sitten jo vietetäänkin hänen ja Garrettin häitä. Luonnon kutsu on kuitenkin väkevämpi kuin rakkaus Garrettiin tai vauvaan. Fainan on mentävä, jotta hänen lumisydämensä ei sulaisi lopullisesti.
*
Lumilapsen alkusivuilta lähtien koin, että olin lukemassa romaania, josta kuuluu pitää. Vähän sama juttu kuin elokuvat, joissa kuuluu itkeä. Minussa tällainen kirjoittamaton vaatimus aiheuttaa ahdistusta ja epämukavuutta. Menen helposti pitämis- ja itkemiskapinaan.
Minulle Lumilapsessa kiinnostavinta oli rajat ja niiden ylittäminen. Valitettavasti tämän tematiikan käsittely jäi muun teoksen jalkoihin. Uskon kuitenkin, että monet pitäisivät Lumilapsesta. Siitä on kirjoitettu myös useita blogimerkintöjä, ks. esim. La petite lectrice Lillin kirjataivas P. S. Rakastan kirjoja Kirjakirppu Sonjan lukuhetket Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
Tarina kehiytyy auki surusta, pienen vauvan menetyksestä. Elämä on kovaa ja karua, mutta sen yllä lepää kummaa taikaa. Mabelin suru on käsinkosketeltavaa, vaikka vauvan kuolemasta on kulunut jo kymmenen vuotta. Seuraan Mabelia heikolle jäälle, pelkään jään pettävän. Iloitsen, kun ihme tapahtuu ja jää kantaa hänet joen toiselle puolelle.
Iveyn vahvuus on juuri henkilökuvaus. Hän kuvaa Mabelia ja Jackia (kuten tarinan muitakin henkilöitä) hellän realistisesti. Työntää lukijan heidän ihonsa alle ja synnyttää heitä kohtaan lempeää rakkautta. Kun Mabel ja Jack päättävät tehdä mökkinsä pihalle lumilapsen, toivon, että minulla olisi taikasauva ja voisin muuttaa lumilapsen oikeaksi lapseksi. Siksi lapseksi, josta Mabel ja Jack joutuivat luopumaan. Ja mitä ihmettä? Kohta pihapiirissä on kuin onkin pieni tyttö, joka tuntuu elelevän metsässä ihan yksikseen. Venäläinen kansansatu lumitytöstä, jonka lumisydän ei pysty tuntemaan rakkautta alkaa kirjoittua uudestaan.
Lumilapsi Faina on villi ja kesyttämätön. Hän tulee Mabelin ja Jackin luokse, mutta jäämisen sijasta hän lähtee aina takaisin metsään, joka on hänen kotinsa. Ivey kuvaa taitavasti Mabelin pettymystä, kun hän ei voi "kesyttää" Fainaa. Elämä jatkuu kylmänä ja lumisena. Köyhyys on välillä äärimmäistä ja kanatkin pitää tappaa, kun ei ole varaa ostaa niille rehua. Elämän kovuudesta huolimatta teoksen pohjavire on toiveikas. Kun hätä on suurin, rientävät naapurit apuun. Vaikeudet käännetään voitoksi yhteistyöllä.
Arkisen elämän yllä on kuitenkin jatkuvasti pelko. Selviääkö Faina yksinään metsässä? Hyökkääkö susi, karhu tai ahma hänen kimppuunsa? Luonto ympärillä on sekin paikoin selittämättömällä tavalla vihamielinen. Kun Jack vaeltaa metsässä etsimässä Fainaa, hän nolostuu huomatessaan olevansa "eläimellisen peloissaan".
Hämmentäviä ajatuksia kieppui hänen mielessään, tarinoita, joita hän oli varmaan poikasena kuullut metsäneukoista ja karhuiksi muuttuneista miehistä. Häntä ei niinkään pelottanut tyttö kuin outo lumen, kiven ja hiljaisten puiden maailma, jossa tyttö vaivatta liikkui.
Faina ei ole näkyvästä maailmasta. Pitkään aikaan häntä ei edes näe kukaan muu kuin Mabel ja Jack. Faina liikkuu lumessa ihmistä keveämmin, eivätkä lumikiteet sula hänen kasvoilleen. Hänen vihansa on luonnonvoimaa, joka voi nostattaa lumimyrskyn. Hän kulkee rajalla, jossa meidän maailmamme kohtaa paitsi luonnon maailman, myös kuoleman. Korostaakseen Fainan asemaa eri maailmojen välisenä ylittäjänä, Ivey käyttää hyväkseen joutsensymboliikkaa. Faina voittaa taistelussa joutsenen ja kun hän menee naimisiin, hän koristelee hääpukunsa joutsenensulilla.
Lumilapsen kahta ensimmäistä osaa voidaan lukea maagisena realismina, jossa maagista edustaa Faina ja luonto, kun taas Mabelin ja Jackin jokapäiväinen elämä on kuvattu hyvin realistisesti. Porttina näiden maailmojen välillä toimii venäläinen satu Lumilapsesta, jota myös Mabelin isä luki hänelle lapsena. Sadun ja Mabelin taikauskon kautta Ivey luo tarinaan jännitteen, joka saa lukijan aavistelemaan, että Fainalle käy huonosti.
Venäläisessä kansansadussa lumityttö saa äidiltään kyvyn tuntea rakkautta ja tämän seurauksena hänen lumisydämensä sulaa. Iveyn versiossa Faina rakastuu Mabelin ja Jackin naapurinpoikaan Garrettiin. Teoksen kolmas osa, jossa kuvataan Fainan ja Garrettin rakkaustarinaa on tyyliltään selkeästi erilainen kuin sitä edeltävät osat. Siinä missä Fainalle oli mahdollista ylittää luonto- ja ihmiselämän välinen raja, on hänen nyt valittava joko luonto tai rakkaus.
Pian Faina alkaa odottaa vauvaa ja sitten jo vietetäänkin hänen ja Garrettin häitä. Luonnon kutsu on kuitenkin väkevämpi kuin rakkaus Garrettiin tai vauvaan. Fainan on mentävä, jotta hänen lumisydämensä ei sulaisi lopullisesti.
*
Lumilapsen alkusivuilta lähtien koin, että olin lukemassa romaania, josta kuuluu pitää. Vähän sama juttu kuin elokuvat, joissa kuuluu itkeä. Minussa tällainen kirjoittamaton vaatimus aiheuttaa ahdistusta ja epämukavuutta. Menen helposti pitämis- ja itkemiskapinaan.
Minulle Lumilapsessa kiinnostavinta oli rajat ja niiden ylittäminen. Valitettavasti tämän tematiikan käsittely jäi muun teoksen jalkoihin. Uskon kuitenkin, että monet pitäisivät Lumilapsesta. Siitä on kirjoitettu myös useita blogimerkintöjä, ks. esim. La petite lectrice Lillin kirjataivas P. S. Rakastan kirjoja Kirjakirppu Sonjan lukuhetket Hiirenkorvia ja muita merkintöjä
En päässyt Lumilapsessa alkua pidemmälle. "Kuuluu pitää", näin minäkin teosta luonnehtisin. Jonkinlaista sensationalismia on havaittavissa siinä, miten Ivey valikoi aiheita ja kuvaa niitä. Tuntuu, että sitähän on ihan hirveä ihminen, jos tästä söpöilystä ei pidä.
VastaaPoistaNo joo, ehkä mielipiteeni on seurausta tuosta mainitsemastasi kapinahengestä. Ei ollut minun kirjani, mutta sinun laillasi en ihmettele, että tästä tykätään.
Kiitos Noora. Hassua, miten tuntuukin helpottavalta, että en ole ainoa, joka ei ihastunut Lumilapseen.
VastaaPoista