Siirry pääsisältöön

Italo Calvino: Kenraali kirjastossa

Tunnustan. Italialainen kirjailija Italo Calvino (1923-1985) oli yksi nuoruuteni ehdottomista kirjallisista rakkauksista. Erityisesti hänen teostaan 'Jos talviyönä matkamies' (Se una notte d'inverno un viaggiatore, 1979) lukiessani muistan olleeni suorastaan typertynyt ihastuksesta. Calvinon absurdi leikittelevyys oli  jotain ihan muuta kuin mihin olin kirjallisuudessa aiemmin törmännyt.

Myös toimittajana ja kustannusvirkailijana työskennellyt Calvino oli tuottelias kirjailija. Hänen tunnetuimmille teoksilleen on tyypillistä absurdismin lisäksi kokeellisuus, vertauskuvallisuus ja kirjallisuuden maailman keinotekoisuuden esiintuominen, ts. piirteet, jotka yleisesti on liitetty postmoderniin kirjallisuuteen. 'Kenraali kirjastossa' kattaa Calvinon kirjoituksia vuosilta 1943-1984, joten se antaa hyvän läpileikkauksen myös Calvinon kirjallisen tyylin kehityksestä.

Teoksen ensimmäinen osa koostuu faabeleista ja tarinoista aina vuoteen 1958 asti. Faabelista Calvino itse kirjoittaa teoksen esipuheessa, että se "syntyy sorron aikan. Kun ihminen ei voi enää ilmaista ajatuksiaan suoraan, hän turvautuu sadun keinoihin. Nämä pikku tarinat liittyvät nuoren miehen poliittisiin ja yhteiskunnallisiin kokemuksiin fasismin kurimuksen aikana." Calvino kehottaa lukijaa kiinnittämään huomiota tekstien syntyajankohtaan faabelien ymmärtämiseksi. Oma historiantuntemukseni ei riitä, jotta pystyisin asettamaan faabeleita tarkempiin konteksteihin, mutta jo sen tiedostaminen, että ne on kirjoitettu Mussolinin diktatuurin aikana luo viitekehyksen, jota vasten lukija voi faabeleita peilata. 

Jos faabeleita haluaa lukea historiasta irrallaan ei sekään ole ongelma, vaan silloin ne vaan avautuvat toisella tavalla. Oma suosikkini teoksen ensimmäisen osan kertomuksista oli "Harhautunut rykmentti", jossa Calvinon absurdismi puhkeaa loistoonsa. Tarina kertoo nimensä mukaisesti rykmentistä, joka marssiessaan harhautuu reitiltään ja päättää hevosineen kaikkineen oikaista kerrostalon rappukäytävän kautta. Se on myös hyvä esimerkki Calvinolle tyypillisestä tavasta muokata arkitodellisuuden lainalaisuuksia ja samanaikaisesti tuoda esiin yhteiskunnallisia ongelmia aikana, jolloin suoraan puhuminen ei ollut mahdollista.

Teoksen jälkimmäinen osa on nimetty kertomuksiksi ja dialogeiksi ja se käynnistyy vuonna 1969 kirjoitetulla "Päälliköiden päät pölkylle"-nimisellä kertomuksella, joka sisältää esityksen uudeksi yhteiskuntajärjestykseksi. Yhteiskuntakritiikki on faabeleita avoimempaa, mutta se on verhottu sarkasmiin, jonka suojista Calvino esittelee yhteiskuntamallin, jossa säännöllisin väliajoin yhteiskunnan johtava luokka surmataan rituaalisin menoin.

Riemastuttavia ovat myös dialogit, joissa haastatellaan 30.000 vuotta vanhaa neandertalinihmistä, asteekkihallitsija Montezumaa ja Henry Fordia. Jälkimmäinen sisältää varsinaisen oppitunnin siitä, miten haastattelijan esittämät kysymykset ja kritiikki käännetään aina omaksi eduksi ja omien tekojen oikeutukseksi.

Koska 'Kenraali kirjastossa' ei ole Calvinon itsensä kokoama, ei se ole samalla tavalla ehyt kokoelma kuin esimerkiksi 'Kosmokomiikkaa' (Cosmicomiche, 1965) tai 'Näkymättömät kaupungit' (Le città invisibili, 1976). Tästä huolimatta se tarjoaa lukijalle monia elämyksiä ja riemukkaita hetkiä. "Neandertalinihmistä" lukiessani en voinut olla nauramatta ääneen. Aikamoinen velikulta tuo Calvino!

Kommentit

  1. Ah, tämä pitäisi lukea! Calvino oli minunkin nuoruudensuosikkini ja pidin erityisesti samaisesta Jos talviyönä matkamiehestä, lisäksi kolmen romaanin muodostama "satuallegoria" oli mieleeni (ja on edelleen, Paroni puussa on yhä huikea).

    VastaaPoista
  2. Itse en ole uskaltanut lukea vuosia sitten lukemiani Calvinoja uudestaan, koska pelkään, että ne eivät olisi enää yhtä suuria elämyksiä kuin aikoinaan olivat. Tosin tämän "kirjastokenraalin" perusteella pelko lienee aivan turha. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän