torstai 9. tammikuuta 2014

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Välttelin pitkään Riikka Ala-Harjan 'Maihinnousun' lukemista. Olin lukenut, että 'Maihinnousussa' Ala-Harja kuvaa lapsen sairastumista syöpään ja että kuvaus perustuu tositapahtumiin, hänen lähisukulaisensa sairastumiseen. Kirjailija ei tietenkään elä tyhjiössä, vaan kaikki hänen kokemansa suodattuu kirjoihin tavalla tai toisella. Silti tositapahtumiin perustuva lapsen sairauden kuvaaminen tuntui hyväksikäytöltä, liian kipeältä aiheelta leviteltäväksi ihmisten luettavaksi. Kun 'Maihinnousu' valittiin vuoden 2012 Finlandia-ehdokkaaksi muutuin toiveikkaaksi sen suhteen, että Ala-Harja on käsitellyt aihetta taitavasti sortumatta "ryöstöviljelyyn".

Kun aloin lukea 'Maihinnousua' etukäteisspekulaationi haihtuivat. Ala-Harjan romaani imaisi mukaansa ja luin sitä fiktiona miettimättä sen yhteyksiä reaalimaailmaan. 'Maihinnousu' on paitsi kertomus lapsen sairastumisesta myös hajoavan perheen tarina. On 8-vuotias Emma, joka sairastuu leukemiaan. On vanhemmat, Julie ja Henri, jotka ovat muuttuneet muukalaisiksi toisilleen. On myös sota, liittoutuneiden maihinnousu, laskuvarjohyppääjänuket, verta, pelkoa ja kuolemaa.

'Maihinnousu' on rakenteeltaan kiinnostava. Ala-Harja limittää historiallisen tapahtuman, Normandian maihinnousun, taisteluun syöpäsairautta vastaan. Tosin 'Maihinnousussa' sotamies ei ole niinkään leukemiaa sairastava Emma kuin Julie, ammatiltaan osuvasti maihinnousuopas, jonka eteen elämä heittää samanaikaisesti kaksi taistelurintamaa: tyttären syövän ja avioeron. 

Kuvaus lapsen sairauden aiheuttamista tuntemuksista ja reaktioista on hyvin todentuntuista. Itse asiassa niin todentuntuista, että en pysty ottamaan sitä vastaan tunnetasolla. Ajatus oman lapsen vakavasta sairaudesta on liian kipeä, tuska ja huoli kuviteltuinakin vuorenkorkuisia. Miksi miksi miksi? Olisiko jotain voinut tehdä toisin? Olisiko sairauden voinut estää? Alkoiko Emman keho tuottaa syöpäsoluja, kun vanhemmat vain riitelivät suljettujen ovien takana? 

'Maihinnousu' on kerrottu pelkästään Julien näkökulmasta. Väliin tuntuu aika epäuskottavalta, miten joustavasti Emma suhtautuu sairauteensa ja vanhempiensa välien viilenemiseen. Vai onko niin, että Julien näkökulmasta vain näyttää siltä, että Emma liukuu hoitotilanteesta toiseen tyynen rauhallisesti ja tilanteen hyväksyen. Päällimmäiseksi minulle kuitenkin jää tunne, että niin Emma kuin Henrikin ovat vain Julien tunteiden näyttämöjä. 

Ala-Harjan kunniaksi on sanottava, että hän ei mässäile avioerolla. Pikemminkin hän osoittaa, että sellaista vaan tapahtuu. Ihmiset vieraantuvat toisistaan, lopettavat seksin ja puhumisen. Surullista on, että aikuisten keskinäiset välit voivat mennä niin solmuun, että he eivät kykene kommunikoimaan keskenään edes lapsen sairasvuoteella.

On kirjoja, jotka blogatessa kasvavat mielessä. Löytyy uutta, aiemmin irrallisilta tuntuneet palaset yhdistyvät. Syntyy elämyksiä, joita ei lukiessa huomannut. 'Maihinnousun' kanssa kävi päinvastoin. Lukiessani sitä teos puhutteli kovastikin. Kieli soljui, teksti oli samaan aikaan tiivistä ja avaraa. Tätä kirjoittaessani en kuitenkaan enää tavoita niitä nyansseja ja tuntemuksia, joita lukiessani koin. Maihinnousu, se historiallinen, hyökyy tarinan yli. 


Lukiessa mieleen tullut "teos" - Queen: Show must go on


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti