Siirry pääsisältöön

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Välttelin pitkään Riikka Ala-Harjan 'Maihinnousun' lukemista. Olin lukenut, että 'Maihinnousussa' Ala-Harja kuvaa lapsen sairastumista syöpään ja että kuvaus perustuu tositapahtumiin, hänen lähisukulaisensa sairastumiseen. Kirjailija ei tietenkään elä tyhjiössä, vaan kaikki hänen kokemansa suodattuu kirjoihin tavalla tai toisella. Silti tositapahtumiin perustuva lapsen sairauden kuvaaminen tuntui hyväksikäytöltä, liian kipeältä aiheelta leviteltäväksi ihmisten luettavaksi. Kun 'Maihinnousu' valittiin vuoden 2012 Finlandia-ehdokkaaksi muutuin toiveikkaaksi sen suhteen, että Ala-Harja on käsitellyt aihetta taitavasti sortumatta "ryöstöviljelyyn".

Kun aloin lukea 'Maihinnousua' etukäteisspekulaationi haihtuivat. Ala-Harjan romaani imaisi mukaansa ja luin sitä fiktiona miettimättä sen yhteyksiä reaalimaailmaan. 'Maihinnousu' on paitsi kertomus lapsen sairastumisesta myös hajoavan perheen tarina. On 8-vuotias Emma, joka sairastuu leukemiaan. On vanhemmat, Julie ja Henri, jotka ovat muuttuneet muukalaisiksi toisilleen. On myös sota, liittoutuneiden maihinnousu, laskuvarjohyppääjänuket, verta, pelkoa ja kuolemaa.

'Maihinnousu' on rakenteeltaan kiinnostava. Ala-Harja limittää historiallisen tapahtuman, Normandian maihinnousun, taisteluun syöpäsairautta vastaan. Tosin 'Maihinnousussa' sotamies ei ole niinkään leukemiaa sairastava Emma kuin Julie, ammatiltaan osuvasti maihinnousuopas, jonka eteen elämä heittää samanaikaisesti kaksi taistelurintamaa: tyttären syövän ja avioeron. 

Kuvaus lapsen sairauden aiheuttamista tuntemuksista ja reaktioista on hyvin todentuntuista. Itse asiassa niin todentuntuista, että en pysty ottamaan sitä vastaan tunnetasolla. Ajatus oman lapsen vakavasta sairaudesta on liian kipeä, tuska ja huoli kuviteltuinakin vuorenkorkuisia. Miksi miksi miksi? Olisiko jotain voinut tehdä toisin? Olisiko sairauden voinut estää? Alkoiko Emman keho tuottaa syöpäsoluja, kun vanhemmat vain riitelivät suljettujen ovien takana? 

'Maihinnousu' on kerrottu pelkästään Julien näkökulmasta. Väliin tuntuu aika epäuskottavalta, miten joustavasti Emma suhtautuu sairauteensa ja vanhempiensa välien viilenemiseen. Vai onko niin, että Julien näkökulmasta vain näyttää siltä, että Emma liukuu hoitotilanteesta toiseen tyynen rauhallisesti ja tilanteen hyväksyen. Päällimmäiseksi minulle kuitenkin jää tunne, että niin Emma kuin Henrikin ovat vain Julien tunteiden näyttämöjä. 

Ala-Harjan kunniaksi on sanottava, että hän ei mässäile avioerolla. Pikemminkin hän osoittaa, että sellaista vaan tapahtuu. Ihmiset vieraantuvat toisistaan, lopettavat seksin ja puhumisen. Surullista on, että aikuisten keskinäiset välit voivat mennä niin solmuun, että he eivät kykene kommunikoimaan keskenään edes lapsen sairasvuoteella.

On kirjoja, jotka blogatessa kasvavat mielessä. Löytyy uutta, aiemmin irrallisilta tuntuneet palaset yhdistyvät. Syntyy elämyksiä, joita ei lukiessa huomannut. 'Maihinnousun' kanssa kävi päinvastoin. Lukiessani sitä teos puhutteli kovastikin. Kieli soljui, teksti oli samaan aikaan tiivistä ja avaraa. Tätä kirjoittaessani en kuitenkaan enää tavoita niitä nyansseja ja tuntemuksia, joita lukiessani koin. Maihinnousu, se historiallinen, hyökyy tarinan yli. 


Lukiessa mieleen tullut "teos" - Queen: Show must go on


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip