Siirry pääsisältöön

Irène Némirovsky: Tanssiaiset

Irène Némirovsky (1903-1942) oli venäläisjuutalainen kirjailija. Hän syntyi Ukrainassa, asui myöhemmin Moskovassa, pakeni Venäjän vallankumousta Suomeen, jossa asui vuoden verran ja muutti tämän jälkeen Pariisiin ja kuoli lavantautiin Auschwitzin keskitysleirillä Puolassa. Némirovskyn läpimurtoteos oli vuonna 1929 julkaistu 'David Golder'. 'Tanssiaiset' (Le Bal) julkaistiin vuotta myöhemmin. Vuonna 2004 julkaistiin postuumisti Némirovskyn pidemmäksi sarjaksi aikoma 'Suite Francaise' (suom. Ranskalainen sarja, 2005), josta hän kuitenkin ehti saada valmiiksi vain kaksi ensimmäistä osaa.

Tanssiaiset on kristallinkirkas pienoisromaani. Niin hyvä, että lukiessa huomaa tämän tästä huokailevansa ihastuksesta. Se on kertomus uusrikkaasta Kampfin perheestä, joka on hankkinut rikkautensa perheen isän pörssikeinotteluilla. Rouva Kampfille tärkeintä on antaa muille ihmiselle sivistynyt ja varakas vaikutelma. Tämän rinnalla kaikki muu on toisarvoista, myös hänen tyttärensä, 14-vuotias Antoinette. 

Rouva Kampfin pyrkimykset hyvän vaikutelman luomiseksi saavat välillä lähes tragikoomisia piirteitä. Hänelle ihmisissä tärkeintä on heidän arvonimensä ja se, mitä nämä ajattelevat Kampfeista. Sen sijaan hänen ja Antoinetten välinen suhde on kaukana komiikasta. Mistä tahansa tyttöä on mahdollista syyttää, oli sitten kyse teoista, tekemättä jättämisistä, käytöksestä tai ulkonäöstä, niin rouva Kampf ei sanojaan säästele. "Yhäkö sinä pillität? Mahdoton oikuttelija...! Omaksi parhaaksesi sinua kai tässä ojennetaan! Varokin hermostuttamasta minua enempää..."  [...] "Istu suorassa, noin sinä näytät ihan kyttyräselältä."

Antoinette pakenee äitinsä ankaruutta unelmiin, joissa hän on ihailtu ja rakastettu. Kun rouva Kampf päättää järjestää suuret tanssiaiset, Antoinette fantasoi "pyörryttävästä musiikista", "syrjäisessä budoaarissa kuiskatuista lemmekkäistä sanoista" ja miehen vahvoista käsivarsista vartalonsa ympärillä. Rouva Kampf kuitenkin evää tyttäreltään pääsyn tanssiaisiin. 

Nèmirovsky kuvaa ihmisten välistä kanssakäymistä sosiaalisena pelinä, jossa pisteitä jaetaan sen mukaan, kuinka monta kreiviä, markiisia ja paronia kunkin tuttavapiiriin kuuluu. Muut ihmiset ovat ensisijaisesti kilpailijoita ja kateus myrkyttää ihmissuhteet. Pienin vihjauksin hymy huulilla tehdään mestarillisia iskuja toisen herkimpiin kohtiin. 

Antoinette on yksinäinen tyttö, jota kukaan ei tunnu rakastavan. Hän on kuitenkin tarkkasilmäinen ja juuri Antoinetten havaintojen kautta Némirovsky paljastaa nousukasmaisen elämän typeryyden. Koska kenelläkään ei tunnu olevan aikaa Antoinettelle hän kapinoi mielessään kokemaansa kohtelua vastaan. Hänen tunteensa ovat teini-ikäiselle tyypillisesti suuria ja kohtalonomaisia.  Elämän toistuminen päivästä toiseen samanlaisena samoine rutiineineen herättää hänessä kaipauksen toisenlaisesta elämästä ja kuolemakin vaikuttaa välillä elämää houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Eräänä päivänä Antoinette kuitenkin keksii oivan keinon kostaa äidilleen kaikki tämän ilkeät sanat ja nöyryytykset. Antoinetten tekemä temppu on huikaisevan hieno ja tehokas ja se muuttaa koko hänen perheensä elämän ratkaisevalla tavalla.  

Lukijana en voinut kuin ihailla Antoinetten rohkeutta 'Tanssiaiset' ei kuitenkaan suostu yksitasoiseksi kertomukseksi, jossa paha äiti saa palkkansa, vaan Némirovsky osoittaa, että sekä äiti että tytär kärsivät rakkaudettomuudesta ja heidän romanttiset unelmansa siitä, että tulisi joku, joka tekisi elämästä elämisen arvoista ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia. 

***
Etsiessäni tietoa Némirovskysta törmäsin erittäin mielenkiintoiseen asiaan. Némirovskyn perheen asuessa Suomessa hänen isänsä vei varoja säilytykseen asianajotoimisto Dittmar & Indreniukselle ja varat ovat siellä vielä tänä päivänäkin. Huikaisevaa! Némirovskya haluan ehdottomasti lukea lisää.

Tällä teoksella osallistun Vive la France!-haasteeseen.

'Tanssiaisia'  lukiessa mieleeni tullut teos: brittiläinen komediasarja Keeping up appearances (Suomessa esitetty nimellä Pokka pitää).

'Tanssiaisista' muualla blogimaailmassa: Mari A:n kirjablogi  Kirjava kukko Kirjapolkuni

Kommentit

  1. Käsittämätöntä, että tällainen helmi on jäänyt multa lukematta! Lukulistalle lennähti nyt sukkelasti. Ihana tämä blogisi, kun et ainoastaan arvioi uutta kirjallisuutta, vaan löydän täältä oman nuoruuteni rakkauksia kuin myös niitä vahingossa ohi käveltyjä :D.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j