Siirry pääsisältöön

Toni Morrison: Home (Koti)

Suhteeni Toni Morrisoniin ja hänen tuotantoonsa on siinä mielessä kummallinen, että ihailen häntä kirjailijana aivan valtavasti, vaikka häntä lukiessani tiedän, että moni asia menee minulta ohi. Erityisesti hänen viime aikaiset teoksensa - Love (2003, suom. Rakkaus (2004)) ja Mercy (2008, suom. Armolahja (2009) - ovat olleet niin vaikeita, että en varmasti ole ymmärtänyt niistä kuin pienen osan. Siksi olenkin erityisen iloinen, että tulin lukeneeksi hänen pienoisromaaninsa Home (2012, suom. Koti (2014), joka toki sekin oli haastava, mutta kuitenkin paljon helpommin lähestyttävä kuin kaksi edellä mainittua.

Romaani alkaa morrisonmaiseen tapaan vavahduttavasti hänen kuvatessaan miten sisarukset Frank ja Cee näkevät, kun ruumis pudotetaan kottikärryiltä hautakuoppaan. Seuraavassa kappaleessa Morrison siirtyy kuvamaan jo aikuista Frankia, joka kantaa sielussaan Korean sodan aiheuttamia traumoja. Se, mitä Frank on sodassa nähnyt ja kokenut, ei jätä häntä rauhaan, vaan pulpahtelee esiin hänen mielessään välähdyksinä ja muistikuvina, joiden ahdistavuus ja paino vangitsevat lukijan. Morrison kuvailee Frankin tuntemuksia uskomattomalla intensiteetillä, vaikka hänen kuvauksensa on pikemminkin luonnosmaista kuin varsinaisesti kertovaa.  On huimaa lukea, miten Frank lopulta joutuu tunnustamaan, että hän on pettänyt itseäänkin.

Toni Morrisonilla on ihmeellinen taito kirjoittaa niin, että hänen lauseensa sisältävät paljon suurempia merkityksiä kuin niiden sisältämät sanat. Hänen lauseensa resonoivat ja avautuvat moniin suuntiin samanaikaisesti. Tämän vuoksi Morrisonin lukeminen vaatii suurta tarkkaisuutta, jotta sanojen väliset ja niiden yli ulottuvat merkitykset tulisivat huomioiduiksi. Kun Morrisonin luomaan maailmaan onnistuu solahtamaan pääsee lukija nauttimaan lyyrisen flow:n tilasta, joka toisinaan lyö ilmat pihalle keuhkoista ja toisinaan saa pidättämään hengitystä.

Teoksen alusta lähtien tekstin ylle heittyy musta ja uhkaava taivas, kun Frank saa viestin, jossa sanotaan: "Come fast. She be dead if you tarry." Pulassa oleva on Frankin sisko Cee. Vaikka teos aluksi aukeni tarinana nimenomaan Frankista, kasvoi se loppua kohden kertomukseksi ennen muuta hänen siskostaan. Morrison osoittaa taas kerran, että ihminen pystyy selviytymään mitä järkyttävimmistä kokemuksista. Ceen kohdalla apuna on mustien naisten yhteisö, uskonnolliset laulut, naisten viisaus ja tilkkutäkkien valmistaminen. Morrisonin teoksissa pidänkin erityisesti siitä, että hän ottaa aina mukaan mustan kulttuurin elementtejä, kuten tässä tapauksessa tilkkutäkit, joilla on vahvat historiasta nousevat juuret mustien naisten selviytymisessä.

Kiinnitin huomiota myös Homen erityisen onnistuneeseen kansikuvaan. Ensin ihmettelin, miksi kuvassa olevan naisen kasvoja ei näytetä. Morrisonin romaanin luettuani ymmärrän syyn kasvojen osittaiseen posjättämiseen. Kaiken kaikkiaan Home on täydellisin romaani, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Se on puhdasta nautintoa ja muistutus siitä, miksi kirjallisuus on tärkeää ja hienoa ja miksi sanat voivat olla aseita vaarallisempia. Home on paitsi Frankin ja Ceen selviytymistarina, myös kertomus sisaruudesta ja löytyypä siitä rakkaustarinakin. Morrison punoo hienosti yhteen kotiin liittyvän tematiikan sekä kertoen että jättäen tulkittavaksi. Koti kun voi tarkoittaa niin kovin monenlaisia asioita.

Lopetan kirjoitukseni teoksen alkulehdellä oleviin sanoihin, jotka teoksen lukemisen jälkeen saivat ihoni entistä enemmän kananlihalle. 

Whose house is this?
Whose night keeps out the light
In here?
Say, who owns this house?
It's not mine.
I dreamed another, sweeter, brighter
With a view of lakes crossed in painted boats;
Of fields wide as arms open for me.
This house is strange.
Its shadows lie.
Say, tell me, why does its lock fit my key?

Home (2012), 147 sivua, Vintage
Suomeksi romaani on ilmestynyt nimellä Koti (2014) Morrisonin luottosuomentajan, Seppo Loposen, kääntämänä


Ks. myös esimerkiksi Suketuksen hieno kirjoitus




Kommentit

  1. Morrisonin romaani on upea, kirjoitat siitä hienosti!
    Suomalaisen laitoksen kansi on paljon tylsempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna. Minusta tämä kyseinen kansi on näkemistäni kansivaihtoehdoista ehdottomasti paras.

      Poista
  2. Olen lukenut Morrisonilta vain Solomonin laulun ja Jazzin, jota avaan elokuussa luin sen jo maaliskuun lopulla. Tuttuja elementtejä tässäkin. Pidän paljon Morrisonista hän tuo esiin kyllä paljon asioita, jotka saavat ajattelemaan, pidän hänen tyyliään hyvin rehellisenä kuten Munroa ja Gordimeriakin, jotka niin ikään ovat naisia. Tämä ei ehkä ole sukupuolikysymys, mutta Nobel-palkittujen on enemmistö on miehiä, mutta esim Gordimer on varsin tasokas kirjailija, muttei kovinkaan blogattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet bloggaamassa Jazzista. Minulla on ollut se hyllyssä lukemattomana jo vuosia. Morrisonin kohdalla aina vähän pelkään, että en ymmärrä hänen kirjojaan tarpeeksi ja niin Jazzinkin lukeminen on siirtynyt. Yritän jonain päivänä uskaltaa käydä sen kimppuun.

      Ostin nyt kesällä pari Munroa ja niidenkin lukeminen jännittää. Olen kyllä häntä lukenut, mutta myös hänen teoksensa vaativat suurta tarkkaavaisuutta ja elämän heitellessä milloin mitenkin päin en itse aina kykene keskittymään tarpeeksi.

      Gordimeria en taida olla edes lukenut, paitsi Burgerin tytärtä ehkä olen joskus aloittanut. Tämänkin aukko pitäisi paikata.

      Morrisonista minulle tulee aina mieleen, että hänellä on ihan hirveästi asiaa ja juttua kirjoituksensa takana ja siitä koko kasasta hän sitten pusertaa lukijalle timantteja sanojen muodossa.

      Poista
    2. Jazzin bloggaus on tulossa 17.8 klo 10. En ole lähtenyt avaamaan kirjaa, mutta laittanut ranskalaisin viivoin eri näkökulmia tai sirpaleita. Minusta Morrisonin tyyli on vaihtaa näkökulmia.

      Poista
    3. Ihailtavaa täsmällisyyttä Jokke. Sunnuntaina olen tarkkana kuin porkkana. :)

      Poista
  3. Mulla on vähän sama suhde Morrisoniin. Pidän häntä (tälleen tosi objektiivisesti) yhtenä merkittävimpänä ja parhaimpina nykykirjailijoista. Mutta nämä uusimmat (Rakkaus, Armolahja ja Koti) ovat menneet vähän ohi. Todellakin tuntuu, että ymmärtää vain murto-osan. Luin jostain, että vanhemmat teokset ovat eeppisiä toisin kuin nämä uudemmat. Ja minä kun luulin, etten oikein edes pidä eeppisistä (nyky)kirjoista.;) Morrisonin uskomatonta taitoa on myös se, että nämä uusimmat sisältävät niin paljon ja silti ovat melko ohuita! Koti oli näistä kolmesta minustakin "helpoin", Rakkaus on varmaan mennyt aika lailla ohi, kun en muista siitä juuri mitään. Armolahjan loppu oli niin upea, että olin mykistynyt kaikesta ymmärtämättömyydestäni huolimatta. Toni Morrisonin kirjojen loput ovat aina upeita, kirjan vieläkin korkeammalle nostavia. Niin myös tämän uusimman loppu. Häkellyttävän loistava kirjailija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häkellyttävän loistava tosiaankin. Onneksi Morrison sai Nobel-palkinnon, koska käsittääkseni vasta sen jälkeen häntä alettiin kääntää myös suomeksi. Hänen vanhemmat kirjansa ovat tosiaan vähän eri tyyppisiä ja tietyllä tavalla helpompia kuin nämä uudemmat, mutta kyllä niissäkin on hirmuisen monia kerroksia. Minusta kaikkein selkein on hänen esikoisteoksena Sinisimmät silmät (The bluest eye).

      Tuon Rakkauden luin ensin englanniksi. Ei oikein auennut. Sitten luin sen suomeksi, eikä auennut sen enempää. Siinäkin kyllä havainnoin suurta loistokkuutta, mutta en jotenkin saanut lukiessa koottua palasia yhteen. Armolahjasta aloin miettiä, että olenko sittenkään lukenut sitä tai sitten vaan muistissani Rakkaus ja Armolahja liimaantuvat yhteen.

      Nyt kyllä innostuin tästä Homesta/Kodista siinä määrin, että en aio vielä antaa periksi. Pitää varmaan yrittää tuota Rakkautta kolmannenkin kerran. Eikös kolmas kerta toden sano?

      Poista
    2. Piti ihan tarkistaa; ennen Jazzia ja Nobelia oli jo suomennettu kolme Morrisonin viidestä(kait) romaanista. Nobelin jälkeen sitten suomennettiin pian ne kaksi suomentamatta jäänyttä.

      Kyllä kolmas kerta toden sanoo! Ei kahta ilman kolmatta! jne.:) Nyt mietin pitäisikö mun sitten lukea uudestaan se Armolahja..? Olen kyllä lukenut joitain Morrisonin kirjoja uudestaan, esim. Minun kansani, minun rakkaani (taitaa olla englanniksi Beloved) oli huima ekalla lukukeralla, mutta vielä parempi toisella. Voi olla, että myös lisääntynyt ikä vaikutti.;)

      Poista
    3. Kiitos korjauksesta Sanna. Olin katsonut tuon suomennosasian huolimattomasti. Mietin muuten ihan samaa, että ehkä Morrisonin kirjat vaan paranevat, kun lukija tulee vanhemmaksi. :) Love on nyt ostettuna ja odottaa sopivaa hetkeä. :)

      Poista
  4. Morrison on minulle vielä täysin lukematonta aluetta, mutta aion tutustua hänen teoksiin. Koti on lukupinossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, sulla on valtava, häkellyttävä, hurja, kaunis, raaka, kananlihaistuttava maailma odottamassa. Odottelen Morrison-postauksiasi.

      Poista
  5. Kirjoituksesi houkuttelee minua yrittämään Morrisonin lukemista uudelleen. Olen lukenut häneltä vain Jazzin, enkä päässyt "lyyrisen flow:n" tilaan. Ymmärrän kyllä ilmaisusi kuvaavuuden. Kirjahyllyssä on odottamassa kehuttu Minun kansani, minun rakkaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun tuntemukseni on, että Morrisonin lukeminen vaatii tiettyä mielentilaa ja -rauhaa. Ainakin omalla kohdallani. Minun kansani, minun rakkaani oli meillä lukupiirikirjana pari vuotta sitten ja se herätti paljon keskustelua ja ihailua. Se toki onkin helpommin lähestyttävä kuin nämä hänen uudemmat kirjansa, tosin monikerroksinen sekin kuinkas muuten.

      Poista
  6. Tutustuin jokin aika sitten kirjailijaan enkä oikein päässyt mukaan (lienee vika lukijassa). Muistaakseni kerronta oli jotenkin haastavaa ja kronologia pomppaili ajasta toiseen. Ainakin hänen kirjoissaan kerrotaan tärkeistä asioista. Hyllyssäni ovat Jazz, Rakkaus ja Minun kansani, minun rakkaani - kaikki keltaista kirjastoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä muista, että kukaan olisi sanonut, että Morrison on helppo kirjailija. Juuri tuo, että hän usein tekee lähes huomaamattomia aikasiirtymiä ja aina ei ole kovin selvää sekään, kenestä puhutaan.

      Päätin nyt, että luen Loven/Rakkauden vielä kolmannen kerran jossain vaiheessa ja ostin sen tänään kirjakaupasta. Oli pakko, kun se oli samaa sarjaa kuin tämä Home ja kansi on niin kaunis. :)

      Poista
  7. Tämä on hyvä! :) Minulla olisi Jazz hyllyssä odottamassa mutta aloitin juuri melkoisen opuksen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja nyt muistinkin, että sinun kanssasihan se oli aiemmin puhetta Morrisonista ja sen keskustelun jälkeen Home/Koti siirtyi lukulistallani ylemmäksi.

      Tuo Jazz voisi olla kiva vaikka kimppalukuna, jos sopiva ajankohta löytyisi.

      Poista
  8. Oi, Home kuulostaa huikealta. Pidän Morrisonista hurjasti, joskaan hänen muutamat edelliset teoksensa eivät ole olleet niin omaan makuuni. Mutta tämä voisi olla taas sellainen, josta pidän.

    Aloittakaa ihmeessä Jazz-kimppaluku! Hieno romaani - sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syvä, vavisuttava ja kiteytynyt. Uskoisin Katja, että sinäkin pitäisit tästä.ja olisi mukavaa lukea kirjoituksesi Homesta.

      Poista
  9. Morrisonissa on voimaa, joka tarttuu lukijaankin, muun muassa siksi rakastan hänen kirjojaan...

    Hienosti avasit lukukokemustasi :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta. Hienosti sanottu tuo "voimaa, joka tarttuu lukijaankin." Niinpä tosiaan onkin. Vahvuutta ja voimaa, suurta pystypäisyyttä.

      Poista
  10. Tämä on kyllä hieno kirja. Antaa paljon, vaikka on mitaltaan niin lyhyt. Tärkeä aihekin vielä, ehdottomasti (kuten toki muutkin Morrisonin käsittelemät aiheet ovat).

    Minä en myöskään tainnut ihan hiffata Rakkautta, vaikka sen muka tarkasti luin ja blogatessakin yritin vielä pohdiskella lisää. Mutta annan sen olla ja siirryn seuraaviin. Onneksi on vielä monta Morrisonia lukematta ja useita omassakin hyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä erinomainen esimerkki siitä, miten suuret maailmat eivät tarvitse kuvatuiksi tullakseen jättimäistä esitysmuotoa. Tulipa mieleen, että olisipa hauska nähdä Donna Tarttin toteutus tästä Morrisonin romaanista. :)

      Poista
  11. Täällä taas, nyt uusi yritys! :)

    "Kaiken kaikkiaan Home on täydellisin romaani, jonka olen pitkään aikaan lukenut. Se on puhdasta nautintoa ja muistutus siitä, miksi kirjallisuus on tärkeää ja hienoa ja miksi sanat voivat olla aseita vaarallisempia." Olen samaa mieltä, ja samoissa tunnelmissa. Olen lukenut viime aikoina paljon hyvää tai vielä parempaa, mutta Koti oli täydellisin käännösromaani aikoihin. Olen lukenut sen jälkeenkin jo monenlaista, mutta silti seison aina vain mielessäni Lotuksessa erään kahtia haljenneen puun juurella. Aivan huikea kirja, ei ole edes sanoja sitä huikeutta kuvaamaan.

    Ja sen vielä halusin sanoa, että kirjoituksesi on jälleen kerran kertakaikkisen hieno.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tullessani tänne kommentoimaan silmiini osui tuo runo kirjoitukseni lopussa. Taas tuli kylmät väreet ja kananliha. Tuossa runossa tämä teos kiteytyy ja ihailen Morrisonin pelkistynyttä monikerroksisuutta.

      Tuo mainintasi kahtia haljenneesta puusta - joistakin teoksista jää tuollaisia vahvoja kuvia ja ne alkavat elää mielessä omaa elämäänsä. Niitä voisi kutsu aarteiksi.

      Kiitos vielä paljon, että näit niin paljon vaivaa ja kirjoitit kommentin uudestaan. On ikävää kun blogger välillä nieleskelee kommentteja nälissään. Oli myös ilahduttavaa lukea kirjoituksesi Kodista ja sitä kautta käväistä tässä hienossa teoksessa kylässä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän