Siirry pääsisältöön

Kolme kirjaa -haaste

Kuvassa ne postauksessa mainitut kirjat,
jotka löytyvät omasta hyllystä

Kolme kirjaa -haasteeseen minut kutsui osallistumaan sekä Ulla että Kaisa Reetta. Kiitos teille molemmille tästä mukavasta haasteesta, jossa tarkoituksena on yksinkertaisest kertoa, mitkä kolme kirjaa haluaisi lukea uudelleen.

"Tehtävänasettelu" saattaa vaikuttaa helpolta, mutta mitä enemmän mietin kirjoja, jotka haluaisin lukea uudelleen, sitä vaikeammaksi kävi päättää, mitkä nämä kirjat olisivat. Ensimmäinen rajaus oli, että päätin keskittyä vain niihin kirjoihin, joista olen blogannut. Itse asiassa tämä filtteri sulki pois suuren osa niistä kirjoista, jotka ovat uudelleenlukulistallani.

Toinen rajaus oli, että päätin valita kirjoja, jotka olivat a) puhutelleet minua henkilökohtaisella tasolla erityisen paljon b) kaikkea muuta kuin tyhjentyneet ensimmäisellä lukukerralla c) jotka jättivät tunteen, että niitä haluaisi kaivaa syvemmältä. Yhteistä valitsemilleni teoksille on myös se, että ne ovat ikään kun palapelejä, joiden paloista vain osaa ymmärsin sovitella paikoilleen ensimmäisessä luennassa. Tosin mikään ei takaa, että onnistuisin sen paremmin toisellakaan kerralla, mutta nämä teokset joka tapauksessa jättivät halun käydä niiden kimppuun uudestaan.

Takana on hirveästi pähkäilyä. Listantekoa ja yliviivailua. Lopulta päätin käyttää hyväkseni sitä, että sain kutsun osallistua tähän haasteeseen kahdesti. Sehän tarkoittaa kolmea + kolmea kirjaa, eikös vaan?

No niin, mennään.

1. Claire Messud: The Woman Upstairs

Tällä teoksella osallistuin ns. Kohtaaminen-haasteeseen. Kirja oli minulle hyvin henkilökohtainen kokemus ja haluan lukea sen uudelleen, koska olin lukiessani niin täynnä tunteita, että osa teoksesta meni ihan ohi. Itse asiassa ostin tämän kirjan juuri hiljattain mahtavaan yhden euron ale-hintaan.


Kirjoitin:
Mitä se on tämä ihastuminen toiseen ihmiseen. Rakkautta, vastaisivat useimmat. Sitäkin, sanoo Nora ja minä nyökyttelen. Se on sitä, että toinen ihminen sytyttää valon elämisemme huoneeseen. Se on sitä, että toinen ihminen saa meidät tuntemaan, että olemme valittuja, ainutlaatuisia ja korvaamattomia. Se on sitä, kun taideteos näyttää meille sellaisen salatun, jota emme voi sanoilla jakaa eteen päin. Se on kaipausta. Se on sitä, kun maailma antaa koskettaa kasvojaan. Se on sitä, kun näemme, että tällainen toinen kerros ylipäätään on olemassa.




2. Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Statovcin Kissani Jugoslavian kohdalla haluan tutkia uudella lukukerralla erityisesti kissan symboliikkaa ja merkityksiä. Luultavasti juuri lukemani Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan tulee jollakin tavoin vaikuttamaan tapaani lukea Statovcin teos toiseen kertaan.

Kirjoitin:
Kissani Jugoslavia ulottuu moneen suuntaan, niin ajallisesti kuin teemallisestikin. Kerronta levittäytyy, mutta ei hajoa. Statovcin ote pitää. Siinä missä elämä kiertyy käärmeenä ihmisen ympärille, on rakkaus parasta vastamyrkkyä. Nukkekoti on kaunis katsoa, mutta epämukava elää. Jokainen, joka nukkekodista on lähtenyt, muistaa loppuelämänsä ajan sen tuskin kuulumattoman äänen, kun hän lähtiessään painoi oven viimeisen kerran kiinni. Sen hetken, kun vapaus lakkasi olemasta pelkkä sana.


3. Siri Hustvedt: The Blazing World (Säihkyvä maailma)


Hustvedtin teos on aivan huikea. En ole erityinen Hustvedt-fani, mutta tämän teoksen seurassa koin suuria hetkiä. Olen kiinnostunut sukupuolesta, sen esittämisestä ja sillä leikittelystä. Em. asioiden tutkimiseen Hustvedtin romaani on varsinainen aarreaitta.

Kirjoitin:
Säihkyvä maailma on täynnä viittauksia, filosofiaa ja naamioita. Se on pariisinpyörä, joka ei lakkaa kysymästä ja kutomasta yhteyksiä. Niin muotonsa kuin tematiikkansakin kautta Hustvedt asettuu tukemaan Harryn näkemystä polyfoniasta ainoana mahdollisena ymmärryksen tapana. Minulle Hustvedtin teksti on peili, joka näyttää minulle vilahduksen omista naamioistani. Kaikki näkemäni ei ole mukavaa, eikä sen pidäkään olla. 


4. Jhumpa Lahiri: The Lowland (Tulvaniitty)

Jhumpa Lahirin Tulvaniitty oli ensimmäisiä kirjoja, joista blogiini kirjoitin. Sen kohdalla haluan palata erityisesti itse tulvaniityn kuvaukseen ja siihen liittyvän symbolismiin ja miten edelliset kuvastavat veljesten välistä suhdetta (vai kuvastavatko?).



Kirjoitin:
Lowland, alava maa, täyttyy tulvavesistä keväisin. Ilmiö toistuu vuosittain sekä samanlaisena että ainutkertaisena.  Symbolisella tasolla veljekset kohtaavat toisensa alavalla maalla, välimatka sen enempää kuin kuolemakaan ei voi heitä erottaa. Lahirin tekstistä henkii ihmeellinen rauha ja seesteisyys. Hän ei korosta, eikä alleviivaa, vaan luottaa lukijan kykyyn lukea myös sitä, mitä ei ole kirjoitettu.






5. Xiaolu Guo: I am China

Olen lukenut Xiaolu Guolta kaksi teosta ja ne ovat vakuuttaneet minut siitä, että hän on kirjailija, jonka koko tuotannon haluan lukea.

I am Chinaa lukiessani koin järisyttävän suuria tunteita. Välillä en kerta kaikkiaan meinannut pysyä nahoissani ja teoksen luettuani olin hartaudesta hiljaa pitkän aikaa.



Kirjoitin:
Guon teksti vie minut torille. Tässä on torimyyjän pöytä täynnä punaisia kutsuvia tomaatteja. Ne ovat niin raikkaita, että ostan ison paperipussillisen kukkuroilleen. Kuljen halki torin ja tungen tomaatteja suuhuni nopeammin kuin ehdin niellä. Tomaattimehu valuu pitkin suupieliäni, valuu valkoisille vaatteilleni. Tiedän, ei pitäisi ahmia näin. Mielessä välähtää kylpyhuoneen kaapissa oleva Vanish-purkki. Whatever. Minä syön, minä ahmin. Nämä tomaatit ovat kasvaneet kirjallisten jumalien pellolla.




6. Shani Boianjiu: The people of forever are not afraid

Boianjiun teos kertoo naisista Israelin armeijassa. Se on pinnalta helppolukuinen, mutta sisältää lukuisia monimutkaisia kysymyksiä, joita minä ainakaan en yhdellä lukukerralla kyennyt hahmottamaan. Tiesin heti tämän romaanin luettuani, että tulen lukemaan sen vielä uudestaan.

Kirjoitin:
Laita kaasunaamari päähän ja astu telttaan, joka on täynnä kyynelkaasua. Ota kaasunaamari pois. Vastaa komentajan kysymyksiin: Rakastatko armeijaa? Rakastatko maatasi? Kumpaa rakastat enemmän, isääsi vai äitiäsi? Pelkäätkö kuolemaa? Moneenko kysymykseen ehdit vastata ennen kuin kyynelkaasu pakotti sinut juoksemaan pois teltasta? Opitko tämän harjoituksen avulla hallitsemaan paniikkiasi?


Näitä teoksia valitessani olen joutunut tekemään väkivaltaa muita lukemiani teoksia kohtaan. Listalta puuttuvat lukemani Toni Morrisonin ja Don DeLillon teokset, jotka ehdottomasti kuuluisivat tälle listalle. Jätin ne pois, koska en luultavasti tule lukemaan niitä uudelleen ennen kuin olen lukenut ne teokset, jotka minulla on heiltä vielä lukematta.

Kommentit

  1. Tuo on hieno haaste, pidin sen miettimisestä. En ole Hustvedtin lukija, mutta Säihkyvä maailma on upea kirja, mutta en pidä säihkyvästä kirjan nimessä, sillä niitä on liikaa. Xiaolu Guo I am China on lukulistallani. Tulvaniitty teki minuun vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan itsekään ole mikään erityinen Hustvedt-fani, mutta tämän lisäksi hieno teos on minusta Lumous. Keä ilman miehiä -teoksen haluaisin lukea uudestaan, koska ekalla kerralla sen lukeminen venyi ja venyi ja teos tietenkin siitä kärsi.

      Mukava kuulla, että olet lukemassa I am Chinan. Pidin siitä niin hurjasti. Voi että. Sitä en valitettavasti omista, mutta hankin kun tulee vastaan. Tulvaniityn voisin toisella kerralla lukea suomeksi ja katsoa, miltä se käännöksenä maistuu.

      Poista
  2. Säihkyvän maailman voisi todellakin lukea uudestaan! Sen maku vain kypsyy iän myötä. Ja kiitos I am China vinkistä, kunpa muistaisin seuraavalla tilauskerralla! Ja ihanaa! Tilasin just Tulvaniityn <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Säihkyvää maailmaa olisi helpompi lähestyä ja kiinnittää tiettyihin asioihin huomiota, kun jo tietää suunnilleen mitä on tulossa. Jään odottamaan arviotasi Tulvaniitystä ja toivon, että joskus myöhemmin saan lukea myös kirjoituksesi Guon teoksesta.

      Poista
  3. Olen lukenut näistä - ja pitänyt - Kissani jugoslavian ja Toni Morrisonilta paljon.

    Hyvä kirja on juuri tuollainen, mitä kuvasit, se ei tyhjene kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Marjatta, juurikin näin. Olenkin tässä viime aikoina miettinyt lukemisiani ja luultavasti tulen tekemään uusia fokusointeja vuoden vaihteen jälkeen.

      Poista
  4. Aah, ihanaa, että tartuit haasteeseen, Omppu! <3

    Tästä postauksesta tulikin monia muistoja mieleen - paitsi niistä kerroista kun olen lukenut tekstejäsi näistä kirjoista - myös muutamasta omastakin lukukokemuksesta. En voi varmasti koskaan unohtaa esimerkiksi Statovcin romaania. Lahiri on tulossa lukuun...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa kovasti, että en omista tuota Statovcin kirjaa. Haluan sen omaksi ennen kuin luen uudelleen. Kiva kuulla, että olet lukemassa Lahiria. En nyt muistakaan, oletko lukenut häntä aiemmmin, mutta joka tapauksessa tulee olemaan kiintoisaa lukea mietteitäsi hänestä.

      Poista
  5. Lahirista on tullut viime aikoina yksi suosikeistani ja Tuore maa odottaa yöpöydällä! Kiva tietää, että muutakin odotettavaa on. Luin aiemmin muutaman Hustvedtin - osasta pidin, osasta en. Pitäisiköhän rohkeasti ottaa tuo kehumasi Säihkyvä maailma käsittelyyn... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahiri noin ylipäätänsäkin on myös minun suosikkejani ja kaikki hänen teoksensa ovat sellaisia, että haluaisin lukea ne uudelleen. Itse aloitin hänen teoksesta Kaima (The Namesake) ja ihastuin siihen heti niin paljon, että sen jälkeen olen lukenut kaikki hänen kirjoittamansa.

      Säihkyvä maailma joko säihkyy lukijalla tai ei sitten ollenkaan. Monet eivät ole pitäneet, mutta minulle se on tyhjentymätön näyttämö. Ainahan kannattaa ainakin kokeilla ....

      Poista
  6. Omppu, tämä kirjoituksesi on ennen kaikkea kirjoittajanlahjojesi ihanaa tähtisadetta. En ole lukenut näistä kirjoista yhtäkään, mutta siteerauksesi kirjoituksistasi avaavat minulle taas ne ihanat hetket, kun olen lukenut niitä. (Morrisonin kohdalla koetan muistaa totella ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvät hyssykät ja pyssykät sun kanssasi Katja. Ei ole tämä puna poskillani poskipunasta. Olen melkoisen varma, että Morrisonista tulet pitämään ja sanoisin, että myös tuota Hustvedtiä sun kannattaa vilkuilla. Siinä on paljon filosofista, taidefilosfista, estetiikkaan liittyvää, jotka ovat aiheita, joiden olen huomannut sinua kiinnostavan. Sen kyllä huomaa nopeasti, jos Hustvedtin teksti ei iske. Mutta en siis tietenkään halua mihinkään pakottaa tai ohjailla lukemisiasi, kyllähän sen tiedätkin.

      Ostin juuri omakseni tuo I am Chinan, nyt näistä luettelemistani puuttuu enää Statovci.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  7. Hienosti suunnitellut nuo a) - b) - ja c) - kriteerit ja kaikki uudelleen lukemisen syyt mukavasti perusteltuja. Tuo on totta että yksi kirja vaikuttaa toisen kirjan lukemiseen. Se on ajattelemisen arvoinen asia, jota heti ryhdyn tarkemmin miettimään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Rita ja kiitos. Tuo kirjojen vaikutus toisiinsa on asia, jota paljon olen pohtinut ja olen siitä asiasta itseni kanssa usein myös eri mieltä. Toisaalta uskon, että jos teos on tarpeeksi hyvä, se kyllä kumittaa edellisen lukemisen jäljet. Toisaalta taas uskon, että juuri luettu hyvä teos voi tehdä hallaa seuraavalle teokselle. Parasta on, jos teokset yltyvät vuoropuheluun keskenään.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän