keskiviikko 12. elokuuta 2015

Mihail Šiškin: Neidonhius

Mistä Neidonhiuksessa on kysymys? Yksinkertaisin vastaus on: kaikesta. Elämästä ja kuolemasta ja kaikesta niiden välillä. Tämän romaanin suuruuden yksi puoli on juurikin se, että sitä ei voi tiivistää muutaman lauseen näppäräksi juonikuvaukseksi. Neidonhius on koettava itse. Enemmän kuin pelkkä lukukokemus, sen vastaanotto on antautumista syleilyyn.

Luin Neidonhiuksen heti Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -teoksen jälkeen, mikä aiheutti sen, että aluksi etsin villisti myös Neidonhiuksesta poliittisia viittauksia. Itse asiassa huomaan, että suhdettani venäläiseen kirjallisuuteen leimaa laajemminkin piilotettujen poliittisten kommenttien jahti. Koen vaikeaksi lukea venäläistä kirjalliuutta "vain" kirjallisuutena pohtimatta lukemaani ilman tarkastelua yhteiskuntapoliittisen linssin kautta. Erityisen haasteellista politiikan poisjättäminen oli Bulgakovin superpoliittisen Saatanan jälkeen, mutta Neidonhius todellakin ansaitsee tulla luetuksi kirjallisuutena, joka toimii ennen muuta kirjallisuuden keinoilla sinänsä.

Samalla tavoin kuin Bulgakovin romaanin myöskään Neidonhiuksen kohdalla ei mielestäni ole kiinnostavaa tai edes oleellista puhua teoksen juonesta. Neidonhius on kokoelma erilaisia tarinoita ja aineksia. Pulsaattoripesukone täynnä viimeisintä automatiikkaa. Tarinat pyöritetään läpi lipeäkeitoksen. Jotakin irtoaa. Saumoja repeilee. Langanpätkiä. Vaatteisiin tarttuneita hiuksia. Taskujen pohjille unohtuneita kolikoita. Kaikki samassa karusellissa, jonka hevosten ei milloinkaan sallisi lopettavan juoksuaan.

Minulle henkilökohtaisesti Neidonhius on ennen muuta statement kirjallisen teoksen ja lukijan välisestä suhteesta. Itse lukemistapahtuman neliöjuuren derivointia. Šiškin viettelee lukijan lukemattomilla tavoilla. Yksi niistä on kieli, metaforat kuin vasen koukku.

Sitten hän huomasi, että talossa on pelkästään yksiöitä ja niissä asuu vanhoja ihmisiä. Vähän niin kuin käveleviä pyykättyjä sukkia.

Teksti yltyy paikoin tajunnankoskeksi (virta olisi tässä yhteydessä täysin riittämätön sana). Intertekstuaaliset bileet jatkuvat päivätolkulla. Ensyklopedian osat jatkuvat jatkuvat jatkuvat. Kansantarut ja mytologiat keittävät hidasta keitosta. Antiikin hahmot nousevat näyttämölle, jolla ei ole esirippua. Neidonhius on satu, joka imee itseensä kaiken näkemänsä ja kokemansa ja sylkäisee sen päällemme. Šiškinin sanat ovat muurahaisia, jotka kantavat oman painonsa moninkertaisesti.

Mainittakoon päiväkirjaa kirjoittava Bella Dmitrijevna. Mainittakoon ihan tietystä syystä, joka on se, että hän kirjoittaa teini-ikäisenä ihan samaa päiväkirjaa, jota itsekin kirjoitin. 1900-luvun alussa hänen ihastustensa nimet vaihtuvat ihan samalla tavoin kuin omatkin teini-iän ihastukseni. Jokainen heistä on oman aikansa SE oikea. Oikeampi ja todempi kuin kukaan edellisistä. Ensi-ihastuksen aiheuttama vapina ja hulluus. Se, miten vain nuorena voi kokea olevansa niin täysin luotu onnea varten. Ne hetket, kun rinta on pakahtumaisillaan, kun elämä edessä on alkukesän vehreää vihreää, joka jatkuu loputtomiin. Kun kuiskaamme kesäyöhön: Kohtalo, anna minulle kaikki. Astelemme samassa virrassa, Bella ja minä. Astelemme ja emme astele, koska olemme kuulleet Herakleitoksen kuuluisasta lauseesta.

Šiškinin teksti on paikoin niin kaunista, että se riittää jo ihan sinällään oli siinä sitten päätä tai häntää. Tosin kumpiakin edellä mainituista on paljon. Kasoiksi ja vuoriksi asti. Se, mitä ei kirjoiteta ylös, unohtuu. Jos ei tänään, niin joskus myöhemmin. Oma unohtunut elämäni on yli 20 päiväkirjan laatuinen. En halua sen heräävän eloon, mutta en heitä poiskaan, koska jonain päivänä saatan haluta löytää unohtamani.

*

Tarina on käsi, te olette lapanen. Tarinat vaihtavat teitä niin kuin lapasia. Koettakaa tajuta: tarinat ovat eläviä olentoja. [...] Tarinat valitsevat ihmisen ja lähtevät liikkeelle.

Se siitä lukevasta subjektista. Äkkiä me ihmiset olemmekin kirjahyllyssä, josta teokset käyvät meitä valikoimassa. Jos hyvin käy, meidät valitaan. Jos huonosti käy, me pölyynnymme yhä lisää. Kävi kummin päin tahansa, lopuksi meidät makuloidaan.

Neidonhius luo elämän olemuksesta mosaiikin, jossa mikään ei ole pysyvää, vaan kaikki muuttuu alati. Aina viimeiselle sivulle asti. Sanaa sivu käytän nyt metaforisessa mielessä, kunnes siitä tulee konkreettinen, kuten väistämättä on käyvä. Jokainen hetki muuttaa sitä, mitä on jo ollut ja enemmänkin. Myös sitä, mitä ei koskaan edes tapahtunut. Menneisyys ei ole staattinen, vaan saa yhä uusia merkityksiä, jotka taas vaikuttavat siihen, mitä on nyt. Yksisuuntaisuutta ei ole olemassa kuin liikennemerkkien pakottamina katuina, joita niitäkin jotkut ajavat väärään suuntaan.

Muistot ovat kuin pikku saaria tyhjyyden valtameressä.

Jos muistoja ei kirjoiteta muistiin, muistelu saa anarkismin luonteen. Muistamme, mitä haluamme tai emme halua. Muistamme väärin, oikein ja koko niiden väliin sijoittuvalla asteikolla. Muistamme tehdäksemme vaikutuksen tai rakentaaksemme itsellemme laiturin, jonka luotamme pysyvän paikoillaan.

Muistiin kirjoittaminen on ankkurointia. Sellaisen ankkurointia, jota kukaan muu ei ole aiemmin kokenut ihan samoin. Lauseidemme perässä on yksilöllisyyden piste, joka kerrotaan maailman väestöluvulla. Kuten kirjailijan myös muistiinkirjoittajan elämä pitenee hänen kirjoittaessaan, lukijan vastaavasti lyhenee. Edellisestä Šiškinin ajatuksesta kaiketi seuraa, että kun lukee omia kirjoituksiaan huomaa elämänsä sekä lyhenevän että pitenevän samanikaisesti.

*

Šiškiniä lukiessani kulkeudun niille kentille, joilla pelataan kirjallisuuden estetiikkaa. Mitä on kirjallisen teoksen ymmärtäminen? Onko se tarpeellista? Voiko teoksesta nauttia, vaikka sitä ei ymmärtäisikään?

Ihmisellä lienee tarve ymmärtää. Kirjallisia teoksia kaupataan lyhyellä, niiden takakanteen kirjoitetulla ymmärrystiivistelmällä. Tästä tässä on kysymys. Eikö olekin kiinnostavaa. Lue sinäkin. Minä en yleensä lue. En halua valmista, nopeasti hotkaistavaa cocktail-palaa teoksen sisällöstä. En edes usko, että on mahdollista aukottomasti kertoa, mistä jossakin teoksessa on kysymys tai mitä sillä vuorenvarmasti on tarkoitettu. Tätä asiantilaa kutsun kirjallisuuden viehtymykseksi. Miksi joku teki mitä teki vai tekikö hän sittenkään? Mitä kirjailija tarkoitti? En tiedä, kun en ole kyseinen kirjailija ja voi hyvin olla, että hän ei tiedä sitä itsekään. Kiinnostavinta on se paikka, jossa mahdolliset asuvat. Se alati liikkuva paikka, jossa liike kumoaa ei-liikkuvan. Jossa tullaan yhteen, puristutaan ja erotaan ilman että kohtaamisesta voisi kirjoittaa raporttia.

Minulle mahdollinen merkitys on lukkoonlyötyä merkitystä monin verroin tärkeämpää. Tämän vuoksi juuri Neidonhiuksen kaltaiset kiinnittymättömät tekstit aiheuttavat minussa hurmiota. Ne ovat tekstejä, jotka eivät lopu. Päättymättömiä elokuvia, jotka jokaisella katsomiskerralla ovat muuttuneet. Ne ovat tekstejä, jotka kutsuvat lukijaa luomaan ne uudestaan. Neidonhius on tämänkaltaisten tekstien siniveriluokkaa. Se kattaa kaiken, mutta pysyy kasassa. Millä keinoin se sen tekee? Vastaus löytyy teoksen nimestä.

*

Annan viimeisen sanan Olja-tädille, koska hän tietää, mistä puhuu ja haluaa jakaa tietonsa meille. Olkaamme nyt hiljaa ja kuunnelkaamme hänen sanojaan. Painakaamme ne povellemme ja sen taakse. Antakaamme niiden heijastua sisimpämme seiniin.

Olja-täti väittää, että maailman kanssa on elettävä kuin vastanaineena, on rakastuttava tähän elämään joka päivä, sillä vastanaineet ovat täynnä rakkautta ja katsovat kaikkea aina uusin silmin. "Koko elämän ajan on vietettävä kuherruskuukautta", sanoo Olja-täti meille, "ja mentävä naimisiin kaiken kanssa: puun, taivaan, kirjojen ja maailman kaikkien ihmisten, kauniin kukan ja jopa tuon ikkunasta tulevan pakkasilman kanssa."



Mihail Šiškin: Neidonhius (2015)

568 sivua
Venäjänkielinen alkuteos:Venerin volos (2005)
Teoksen erinomainen suomennos on Vappu Orlovin käsialaa
Kustantaja: WSOY


16 kommenttia:

  1. Olja-tädin viisaita sanoja ei voi olla ihailematta! Otanpa opikseni! Muutenkin postauksesi on erittäin mielenkiintoinen ja olet selvästikin ymmärtänyt kirjasta jotain (mahdollisesti) olennaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olja-täti on viisas täti. :) Ymmärtämisestä en tiedä, mutta kirjoitin tästä teoksesta sellaisena kuin se minulle näyttäytyi. Oikeastaan olen sitäkin mieltä, että vaikutelmat ja ajatusten kulku lukiessa ovat tärkeämpiä kuin varsinainen ymmärtäminen, Tästä aina seuraa se kysymys, että mitä ymmärtäminen on ja missä suhteessa eri ymmärtämiset ovat toisiinsa. Onko joku ymmärrys toista oikeampi?

      Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Aah. En ole ehtinyt tämän äärelle vielä mutta kirjoituksesi luettuasi olen entistä varmempi että ehdin. Bellan tähden ja Oljan ja ihan kaiken. Pahoittelen jos olen liian toisteinen, mutta en taaskaan voi sille mitään: kyllä sinä sitten Kirjoitat.

    Ymmärrystiivistelmä vs. kirjallisuuden viehtymys ja paikka jossa mahdollisuudet asuvat <3 Ah mahdolliset merkitykset <3

    Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin Katja käsken mitään lukemaan, mutta tämä kohdalla kuitenkin pontevasti kuiskuttelen. Psst psst psst! Ja minäkin olen aivan toisteinen ja olen sitä mielelläni, mutta asia nyt vaan on niin, että sinun kommenteistasi tulee hurjan hyvä mieli. Iso K. Huh. Eikös se ole Kafkan yksityisomaisuutta?

      Kyllä niin kovasti mielelläni lukisin sinun kirjoituksesi Neidonhiuksesta, joten toivon että tuulesi kantavat tämän teoksen vierellesi ja luettavaksi.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Hurmio, kyllä! Minulla on Neidonhius vielä hieman kesken, olen lukenut sitä kesällä rinnakkain muiden kirjojen kanssa. Helppoa Siskinin teksti ei ole, mutta miten hyvää se onkaan! Vaikuttava romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Nyt alkoi soida tango Hurmio päässä. Hurmio - niin lähellä turmio. Joskus ne ovat yhtä. Jään odottamaan kirjoitustasi Neidonhiuksesta.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  4. Luin tämän alkuvuodesta (tammikussa?) ja ajattelin, että tuskinpa luen tämän parempaa kirjaa, ainakaan uutuuskirjaa, tämän vuoden aikana. Siis jos rankkaisin lukemani kirjat. Vielä tämä on listalla ykkösenä, siis jos sellaista listaa olisi.;) Syksyllä kyllä ilmestyy yksi kovasti odottamani, joten saas nähdä... Neidonhius on kyllä todella huikea, huikeampi, sanattomaksi jättävän huikea. Mutta mä en kyllä derivoinut mitään neliökuuria lukiessani, pysyköön neliöjuuret ja kolmannet asteen yhtälöt poissa minun lukukokemuksistani!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggasitko tästä? Etsin, mutta en löytänyt. Ehkä en vaan huomannut. Minulla on kyllä tälle kilpailija, en kerro mikä, kun sinäkään et kertonut, mikä on syksyllä odottamasi teos. Kosto!!!!

      Neidonhiusta lukiessani oli sekin ajatus, että mahtaa kirjailijan päässä käydä melkoinen kuhina. Uskomaton, uskomattomampi, the uskomattomin. Kyllä tämä vaan on kaikkia superlatiiveja jonoksi asit.

      Kiitos kommentista.

      Poista
    2. Mä olen vähän kuin kirjablogien salamatkustaja, mulla ei ole blogia, joten ei ihmekään jos et löytänyt mitään mun kirjoittamaa tästä.
      Hmm...vihje: mun odottama teos on venäläinen (mihinkä se koira karvoistaan...) ja tyystin erilainen kuin tämä. Täytyykö mun tämän vihjeen jälkeen jäädä odottamaan mahdollista loppuvuoden postaustasi vuoden kirjakohokohdista?;)

      Poista
    3. Löytymättömyydelle olikin sitten yksinkertainen selitys. :) Voi kamala, kun en tiedä, mikä venäläinen teos on tulollaan. Pitää varmaan alkaa tehdä tutkimuksia. Olen vähän huononpuoleisesti seurannut tulevaa kirjatarjontaa. Ja kyllä, ehdottomasti sinun pitää loppuvuodesta lukea ranking-listani, jos nyt vaan saan sellaisen aikaan. Olen tosi huono kokoamaan listoja, päätöksenteko on vaikeaa ja kun tuskailen käy niin, että joku ehdottomasti listalle kuuluva teos unohtuu siinä tohinassa tai jotain vastaavaa.

      Poista
  5. Ensi alkuun kirja oli hieman kuin tervan juontia minulle. Sitten lakkasin vain ajattelemasta liikaa varsinaisia tarinankulkuja ja pikkuhiljaa se aukeni. Tänään olenkin saanut luettua sen loppusuoralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas oli niin päin, että lähti heti vetämään, mutta loppupuolella oli pari paikkaa, joista en järin innostunut. En nyt rupea kuitenkaan rutisemaan, koska kokonaisuus oli suunnaton ja valtava. Oletkohan jo blogannut tästä? En ole huomannut. Yritän etsiä.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  6. Lukkoonlyömättömyys -miten hyvä sana kuvattaessa tätä kirjaa!
    Samanlaista lukkoonlyömättömyyttä koin lukiessani Clarice Lispectorin Lähellä villiä sydäntä. Mikä kirja, mikä kirjailja! <3

    Tällaiset teokset muuttavat lukijansa elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin muuttavat lukijansa elämää. Ongelmaksi ei muodostu edes se, että ei muistaisi juonta, kun sitä ei tässä varsinaisesti ole tai se ei minulle ainakaan ollut ratkaisevaa. On tunnelmat. On ajatusten kuhina. Aika ja historia ja kaikki kulku suuntaan ja toiseen.

      Olen lukenut Lispectoria vuosia sitten, mutta en silloin päässyt lukemani maailmaan. Vika oli minussa, ei kirjassa.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  7. Alan vakuuttua entistä enemmän siitä, että tälle kirjalle on annettava mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä sitä kiertelemään, sanon suoraan. Jos et anna tälle mahdollisuutta, syyllistyt aikamoisen syntiin. :) Hienointa nykykirjallisuutta, mitä maailmalla on meille tarjota.

      Poista