tiistai 25. elokuuta 2015

Roberto Bolaño: 2666


Roberto Bolañon (1953-2003) romaani 2666 tappaa superlatiivit riittämättöminä ilmaisemaan tämän teoksen suuruutta. Jos minun pitäisi valita 10 parasta elämäni aikana luettua kirjaa, harkitsisin vakavasti Roberto Bolañon 2666:n ottamista mukaan tähän joukkoon. Varmaa on ainakin se, että on erittäin epätodennäköistä, että mikään muu vuoden 2015 käännösteos ohittaisi tämän järkäleen.

2666:sta kirjoittaessani olen vaikeassa tilanteessa, koska uskoisin olevan parasta, jos lukija tarttuu tähän teokseen ihanaisessa neitseellisyyden tilassa vailla mitään ennakkotietoja. Itse asiassa en edes haluaisi sanoa tästä teoksesta mitään. Haluaisin vaieta kuin sen kuuluisa muuri, joka ei vieläkään ole rapautunut. Bloggauksessa niin ei kuitenkaan ole soveliasta tehdä.





Sanottakoon sitten vaikka näin:

Älä lue tätä, jos haluat ajatella maailmasta, kuten olet tähänkin asti ajatellut.
Älä lue tätä, jos kaipaat lukuromaania.
Älä lue tätä, jos haluat uppoutua lukemaasi.
Älä lue tätä, jos haluat letkeästi uiskennella läpi tekstin.

Jos kuitenkin uhmaat kieltoani, toivotan sinulle onnea matkaan. Sitä tulet tarvitsemaan, muodossa tai toisessa. Varaudu myös siihen, että niskasi ja olkapäälihaksesi puutuvat. Kiitos 2666:n, jouduin ottamaan kahtena iltana peräkkäin lihasrelaksantteja.

Tyypit, olen tosissani. Tyypit, olen varoittanut.

*

Muutama sana Bolanosta:

Chileläinen Roberto Bolaño kuuluu niihin kirjailijoihin, joiden maine maailmanlaajuisesti alkoi kasvaa vasta hänen kuoltuaan vuonna 2003. Jo kirjoittaessaan 2666:ta Bolano tiesi, että hän tulee kuolemaan ja tämä mammuttiteos jäikin osin keskeneräiseksi, mutta se päätettiin julkaista siinä muodossa kuin Bolaño ehti sen ennen kuolemaansa kirjoittaa. Bolaño itse tosin esitti, että 2666 olisi voitu julkaista viitenä erillisenä teoksena, mutta kustannusmaailmassa tästä hänen toiveestaan ei pidetty kiinni. 

Bolañon nerous on sukua Nabokoville ja Šiškinille, jos nyt vertaisin  häntä kirjailijoihin, joita olen viimeisen vuoden kuluessa lukenut. Kaikkia näitä kolmea yhdistää se, että ensisijaista ei ole mitä sanotaan, vaan se, miten sanotaan ja mitä tästä sanomisesta lukijassa seuraa. On tarinoita, jotka on kirjoitettu niin, että lukija ikään kuin uskollisesti toistaa kirjailijan luoman kertomuksen lukiessaan. Keksinpä juuri, että tätä voisi kutsua kopioivaksi lukemiseksi. Se voi olla mukavaa ja kiinnostavaa, tarjota pysähdyshetken arjessa, mutta minun juttuni sen tyyppinen lukeminen ei ole.

Herrat Bolaño, Nabokov ja Šiškin ovat suhteessaan lukijaan kirjallisuuden DIY-miehiä, jotka heittävät lukijalle eväät pöytään ja sanovat: valitse itse, yhdistä itse, tee itse. Jos haluaa päästä helpolla, kannattaa juosta pakoon, kun vielä voi.

Ai niin, lupasin sanoa muutaman sanan siitä, mistä 2666:ssa on kysymys. Jotta en pettäisi lupaustani, todettakoon tässä muutama asia, joille tosin ei kannata antaa trivialiteetteja suurempaa painoarvoa.

2666  jakaantuu viiteen osaan. Ensimmäinen osa, nimeltään Tutkijoiden osa, on kyllästetty rakkaudella kirjallisuutta kohtaan. Minun on hyvin vaikea kuvitella, että kukaan, joka rakastaa kirjallisuutta ei hurmaantuisi tästä teoksen ensimmäisestä osasta. Koska sellaisiakin ihmisiä varmaan kuitenkin on, on parasta, että et nyt tee sellaista johtopäätöstä, että sinun kannattaisi lukea tämä teos. Tutkijoiden osa joka tapauksessa kertoo neljästä kirjallisuudentutkijasta, joita yhdistää tulenpalava kiinnostusta saksalaista kirjailijaa Benno von Archimboldia kohtaan. Von Achimboldista tiedetään hyvin vähän ja esimerkiksi hänen asuinpaikkansa on arvoitus.

Teoksen toisen osa, Amalfitanon osa, kertoo Amalfitanosta, joka on kuvitteellisen Santa Teresan kaupungin yliopiston professori. Tämä osa kertoo myös Amalfitanon 17-vuotiaasta tyttärestä Rosasta. Amalfitanosta voisin kertoa sen verran, että hän jäljittelee Duchampia ja ripustaa kirjan pyykkinarulle säiden armoille. Nyt varmaan osaatkin jo muodostaa hänestä mielikuvan. Kolmas osa on nimeltään Faten osa ja se kertoo toimittajasta, joka matkustaa Santa Teresaan kirjoittamaan juttua nyrkkeilyottelusta. Samalla hän saa vihiä kaupungissa tapahtuvista tyttöjen ja nuorten naisten murhista, jotka ovat pääosassa teoksen neljännessä osassa nimeltä Rikosten osa. 

Rikosten osa on kolme sataa sivua pitkä dokumentinomainen kuvaus meksikolaisista tytöistä, jotka löytyvät surmattuina tienvarsilta ja joutomailta. Bolaño toteaa tytön nimen, mikäli se tiedetään tai saadaan selville, tytön iän tai arvioidun iän sekä sen mitä tällä oli päällä surmatuksi tullessaan ja minkälaista seksuaalista ja/tai muuta väkivaltaa hänelle oli tehty. Tämä osa on niin sanotusti yhtä ja samaa alusta loppuun. Voi että tekisi mieli sanoa tästä osasta hieman enemmän, mutta pysyn vaiti, jotta kukaan ei vaan saisi päähänsä lukea tätä teosta.

Teoksen viides osa kantaa nimeä Archimboldin osa ja siinä pääsemme tutustumaan itseensä kirjailijaan. Tässä osassa myös jotkin teoksen aiemmista langoista solmiutuvat yhteen, vaikka pääasiallisesti teoksen eri osat liittyvät toisiinsa vain löyhästi. 

*

2666 tekee naurettaviksi kaikki tavanomaiset tavat kuvata kirjallista teosta. Se ei ole pelkästään mestariteos, vaan mestarein teos. Se suorastaan vastustaa itsestään kertomista, saati analysointia. Teoksen selkämykseen on lainattu lause New York Timesista, joka lyhyydessään kertoo jotakin hyvin olennaista. Tämä lause menee näin: "Bolaño todistaa että romaani pystyy mihin tahansa." Nyt ollaan niin kaukana keskivertoromaanista kuin se ylipäätään on mahdollista. 2666 on totaalinen kokemus. Se on vaikutus, putki ja epifania. Kirkkoon siilautuva valo ja ruumiin löyhkä. Sen lukeminen tuntuu siltä kuin eläisi monen ihmisen elämän. Tulisi vuosikymmenten ravistamaksi, maantieteen lävistämäksi. Sitä lukiessa sfääri kohtaa sfäärin kohtaa sfäärin kohtaa sfäärin. Aloita alusta. Toista. Ja niin edelleen. 2666:n lukeminen tuntuu enimmältä, mikä tietenkään ei ole syy (arvaat kyllä tehdä mitä).


Tämä teoksen saattaminen suomeksi on Sammakolta valtaisa kulttuuriteko. Kunniamaininnan ansaitsee myö teoksen kääntäjä Einari Aaltonen.


Roberto Bolaño: 2666 (2015)
985 sivua
Espanjankielinen alkuteos: 2666 (2004)
Suomentanut Einari Aaltonen
Kustantaja: Sammakko



37 kommenttia:

  1. Aaaah(rg)! Kahden muun Bolañon perusteella olen aikonut lukea tämän kirjan, mutta kun en oikein innostu näin paksuista, niin en ole vielä "kerennyt". Nyt kun luin tämän tekstisi alun, harmittaa etten ole vielä lukenut!
    "Ohjeiden" mukaan;), lopun tekstiä vain silmäilin. Tietty silmiin osui "Nabokov ja Shishkin" ja harmittaa lisää, etten vielä ole lukenut. Tämän tuskaisen kiemurteluni jälkeen ajattelen positiivisesti,, että tämä vielä odottaa lukemista.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mokasin taas. Vastaukseni kommenttiisi on tuolla alempana. On se niin vaikeaa osua oikeaan boksiin. :)

      Poista
  2. Tämä on ollut suunnitelmissani. Hivelin kirjaa joskus keväällä kirjakaupassakin. Mutta odotan vielä. En ehkä kauaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odota vaan ihan rauhassa. Ehkä se lukuhalu menee ohi. :)

      2666 on niitä teoksia, jotka mun piti ostaa. En ehtinyt ostaa, sillä eräänä päivänä en voinut lähteä kirjastosta ottamatta tätä mukaani. Sitten pari päivää oli pelkkää ihastunutta itsekseen mutinaa. Myöhemmin jotain muita ääniä. Joskus suurta hiljaisuutta ja äimänä oloa. Tämä nyt vaan on. Aikamoinen.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Itse asiassa tarkoitus ei ollut kieltää lukemasta tätä bloggausta, vaan kieltää lukemasta tätä kirjaa.

    Olen kerran aloittanut Amuletin ja se jäi ihan alkumetreille syystä tai toisesta tai kolmannesta. Sen vuoksi olinkin ihmeissäni, kun iski suunnaton halu lukea 2666. Se oli varmaan joku semmonen aavistus. :) En myöskään yleensä helposti tartu näin paksuihin teokseen ja tämä on oikeesti ihan hemmetin painavakin vielä. 2666:n seurassa en kyllä ollenkaan sitten enää ajatellut, että onpa paksu. Ei tätä voi verrata mihinkään ja nuo mainitsemani herrat mainitsin vain siksi, että heidänkin kanssaan olen kokenut, että lukijan varaan jätetään paljon. No niin, lopetan nyt tähän, koska olen pyhästi päättänyt, että en tästä liikoja sano. Ja paljon on sellaistakin, jolle ei sanoja edes löydy.

    Kiitos kommentista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katos mä oon niin kuuliainen ja ajattelen omaa parastani, että jo tämä "uskoisin olevan parasta, jos lukija tarttuu tähän teokseen ihanaisessa neitseellisyyden tilassa vailla mitään ennakkotietoja. Itse asiassa en edes haluaisi sanoa tästä teoksesta mitään" sai mut siirtymään vähemmän tarkkaan lukemiseen.;)
      Mutta ehkä jos olisin todella kuuliainen ja todella ajattelisin omaa parastani, ottaisin tämän kirjoituksesi varoituksena ja luopuisin aikomuksestani lukea 2666. Ei! Olen kapinallinen ja liikun jatkossakin vaarallisilla vesillä ja heikoilla jäillä!

      Poista
    2. Ihanaa. Sulla taitaa olla samaa hullua verenperintöä kuin minullakin. Tänä vuonna olen asettanut itselleni tavoitteeksi lukea 100 kirjaa ihan vaan sen vuoksi, että haluan siihen kyetä edes kerran elämässäni. Ai miksikö? No sitä en todellakaan tiedä. Nyt uskallan sanoa tämän ääneen, kun on 80 teosta luettuna. Eiköhän ne 20 vielä putoile, jos ei ihmeitä tapahdu. Mutta ensi vuonna on uudet tuulet ja silloin uskoisin kulkevani enemmänkin ritisevillä jäillä. Ehdin jo valita seuraavaan klassikkohaasteeseen Perecin teoksen Elämä - Käyttöohje. Eiköhän senkin seurassa tule vastaan ajatus jos toinenkin.

      Huraa huraa huraa kaikki kapinalliset!

      Poista
  4. No huh, lihasrelaksantit ja kaikki. Olet niin rohkea lukija, että en voi muuta kuin ihailla. Tämä taisi olla melkoinen urakka, niin sivumäärällisesti kuin sisällöllisestikin. Upean kiehtova kirjoitus. Houkutuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo niskakivut oli tylsiä, mutta noin muutoin tämän lukeminen meni sinänsä aika helposti. 2666 ei ole vaikea teos - ainakaan, jos ei lähde etsimään siitä jotain perimmäistä merkitystä, jonka haluaa salonkikelpoisesti todistaa. Tuo todistaminen on se vaikeampi nakkimakkara. Myös siinä mielessä, että todistamiseen liitty aina merkityksen kiinnittämistä, johon minulla taas on kompleksinen suhde. Ihailen kyllä Sammakkoa, kun tämänkin suomeksi saattoivat.

      Kiitos paljon kommentista.

      Poista
  5. Huh huh, todellakin. Suorastaan pelottava teos - niin kokonsa kuin sisältönsäkin puolesta. Se, ettet alkuun halunnut sanoa siitä mitään ja sitten kuitenkin kuvaat sitä hyvin kiehtovasti, kertoo myös jostain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei tosiaan ole varsinaisesti mikään käsilaukussa kuljetettava teos. :) Tai no, onhan niitä kaikenlaisia käsilaukkuja. Sen voin sanoa, että vaikka monet lukemani teokset unohdan tai en ainakaan niitä tarkasti muista, niin 2666 on sellainen, että sitä ei voi unohtaa.

      Kun ajattelee, että Bolano oli kuollessaan vasta 50-vuotias, niin huimaa ajatella, mitä hän olisikaan kirjoittanut, jos olisi elänyt pidempään.

      Kiitos paljon kommentista.

      Poista
  6. Melkoinen jytky näyttää olevan: siis ihan fyysisestikin. Tai ainakin fyysisesti. Alkoi kyllä ujosti kiinnostaa. Tällainen mammutti voisi sopia talvi-iltojen rattona luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti omista vaakaa, jolla voisin punnita tämän teoksen. Harkitsin kyllä vakavasti, että olisin vienyt tämän työpaikalle punnittavaksi. :) Tässä teoksessa on tavallaan 5 kirjaa yhdessä, joten kyllä tämän seurassa tovi jos toinenkin vierähtää, mutta tämä ei kuulu kuitenkaan erityisen hankalien teosten sarjaan. En ymmärrä (eikä haittaa yhtään vaikka en ymmärräkään), miten Bolano osaa kirjoittaa niin, että kaikki tuntuu niin hirmuisen merkitykselliseltä, vaikka tietyllä tavalla niin ei olisikaan.

      Kiitos paljon kommentista.

      Poista
  7. Älä. Älä. Älä. Älä. Mikä riemastuttava, koukuttava, houkuttava suosituspuhe! Silti tiedän, etten ehdi tähän ainakaan pitkään aikaan. Mutta sainhan jo tämän, sinun kirjoituksesi tästä - ja kuule, tässäkin on sellainen hyvä paino, mutta sen tuntua voi sentään lääkitä ihan vain teellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpäs. Kylläpäs. Kyllläpäs. :)

      On uskomatonta, että tästä suomennoksesta ei juurikaan ole puhuttu tai sitten minulla on mennyt tyystin ohi. Aiemmin oli se Goliarda Sapienzan Elämän ilo, joka sekin Suomessa vaiettiin suht kuoliaaksi. Missä ovat äänekkäät puolestapuhujat? Missä ovat kirkuvat mainokset? No, tulevat sukupolvet sitten toivottavasti löytävät.

      Kiitos paljon kommentista.

      Poista
  8. Sannan tavoin pyrin säilyttämään enimmän neitseellisyyteni ja luin juttusi vain varovasti silmäillen. :D Luulenpa uskaltavani luvata, että jonain päivänä tähän vielä tartun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän lukee viikossa ihan hyvin, joten ei sillä tapaa ole mikään hillitön urakka. Eikä tämä ole varsinaisesti vaikeakaan tai ainakin paljon vaikeampia kirjoja on olemassa. Tässä on oma juttunsa, jota ei voi selittää, ei kertoa. Siksi parasta olla vaan hiljaa.

      Kiitos paljon kommentista.

      Poista
  9. Bolaño on vilahdellut kirjahorisontissa, mutta näiden varoitusten jälkeen se on pakko lukea. Nyt tosin lukumielenkiinto liikkuu kaukana menneisyydessä, eikä se ole palaamassa uusiin juttuihin ihan pian.

    Hieno kirjoitus. Kerrassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin brutukseni, et ota varoituksiani tosissaan. :) Olenkin huomannut, että olet oleskellut myyttien maailmassa viime aikoina. 2666 kyllä jaksaa odottaa. Kiitos kehuista ja kommentista.

      Poista
  10. Katselin kirjaa kirjapuodissa kesällä bongattuani sen jostain - ehkä juuri sammakon sivuilta- ja tietysti kauhistuin kirjan paksuutta. Mutta kun mainitsit Shiskinin!! Onko tämä nyt sitten kuitenkin otettava. Säälin vain ohuita ranteitani. Voi kun tämä löytyiskin e-kirjana mutta ei löytynyt ei.

    Ehkä tartun johonkin Bolanon aiemmista suomennoksista ensin <3

    Ja kas: Nabokov on tulossa mulle lukuun myöhemmin syksyllä. Hyvää siis tiedossa <3

    Juovuttava arvio, Omppu, kiitos !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahus. Olisi pitänyt jättää Shiskin mainitsematta. Hän herättää nyt ihan liikaa huomiota ja vie uskottavuutta siltä, että tätä kirjaa ei kannata lukea. :) *silmänisku*

      Minä tosiin yritin kerran Amulettia, mutta silloin se ei ollenkaan vienyt mukanaa. Muistan, että samoihin aikoihin hylkäsin yhden toisenkin hyvä teoksen, joten aika oli vaan totaalisen väärä.

      Voi hirmuista, kylläpä ilahduttaa kuulla, että aiot lukea Nabokovia. On se vaan aika sälli se Nabokov. Minullakin on yksi Nabokov odottamassa, mutta kamalan monta muutakin teosta. En kestä, kun ei ehdi kaikkea.

      Kiitos kehuista ja kommentista.

      Poista
  11. Argh, just updeittasin TBR-listaa - ja nyt tämä. Menee taatusti lukulistalle. Kiitos mahtavasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sulle ihan oikein, koska lisäsin omaan listaani tänään sen mainitsemasi Funderin. Kiäh!

      Kiitos kehuista ja kommentista.

      Poista
    2. Odotapa vain seuraavaa romaanipostausta, kiäh kiäh! (Ja on paksu teos kyseessä myös.)

      Poista
    3. Jaa-has, tässä joutuukin kehittelemään jäyniä alinomaa. Hyvä niin :)

      Poista
  12. Herätit mielenkiinnon ja uteliaisuuden, tietysti. Suomeksi tätä ei vielä ole äänikirjana, mutta ruotsiksi on. Mutta 45h! Mistä löytyy aika tähän? Olin juuri suunnitelmissa kokeilla seuraavaksi Hanne Örstavikia. No, minulla on tässä vielä muutama tunti yhtä nuortenkirjaa jäljellä, eli voin miettiä, minkä valikoin seuraavaksi.
    En aio lukea postaustasi loppuun, ennen kuin olen kuunnellut tämän itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, että ei löydy äänikirjana. Suomen ja Ruotsin välillä on selkeä ero käännöstarjonnassa. Olen joskus lukenut ruotsiksi jotain ihan vaan siitä syystä, että teoksesta ei ole löytynyt suomenkielistä käännöstä ja alkukieli on ollut joku kieli, jolla en pysty lukemaan riittävän hyvin. Itse asiassa en pysty lukemaan kuin englanniksi ja ruotsiksi. Norja ja Tanskakin vielä menee (riippuu vähän teokseseta), mutta saksa vaatii jo aivan liikaa ponnisteluja ja sama koskee ranskankieltä.

      On varmasti tuolla lukijallakin ollut aikamoinen urakka. Huh. Haluaisinpa tietää mitä hän ajatteli lukiessaan 2666:n Rikosten osaa. Örstavik on minulla päässäni seuralaisena nyt jatkuvasti. Bloggaus ei valmistu, kun jatkuvasti tulee jotain uutta, enkä nyt osaa päättää, miten laajan siitä kirjoittaisin.

      Kiitos paljon kommentista.

      Poista
  13. Minä hankin kerran ruotsalaisen äänikirjakirjaston tunnukset juuri siksi, että olin kuunnellut kaksi mukaansa vievää islantilaista dekkaria ja niitä ei ollutkaan suomennettu enempää. Onneksi oli ruotsinnettu. Viimeisintä ei ole, ja islantia en tosiaankaan lue.(Haluaisin kyllä osata.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuopa olikin sinulta kekseliäs veto. :) Islanti on kyllä ylivoimaista, vaikka muut pohjoismaiset kielet sujuisikin. Itse ainakaan en tunnista kuin korkeintaan jotain sanoja. Onneksi Ruotsissa sentään vielä käännetään suht paljon, että on jotain oikoreittejä teoksiin, joita muuten ei pystyisi lukemaan.

      Poista
  14. Sain kirjan jossain vaiheessa käsiini, mutta todellakin säikähdin sivumäärää! Toistaiseksi tyydyn vain fiilistelemään kirjaa sun tekstisi perusteella. Ehkä jossain vaiheessa sitten tartun teokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan 2666 tosiaan pelottavan kokoinen teos. En tiedä, mistä se tuli, mutta kun löysin tämän kirjastosta tuli vahvasti tunne, että haluan käydä sen kimppuun ja se oli sitten menoa. Ehkä sullekin tulee joskus tuollainen olo, silloin kannattaa äkkiä käydä lukemaan tätä mammuttia. :) Kiitos kommentista.

      Poista
  15. Valtava. Ylivoimainen. Eikä todellakaan vain kokonsa puolesta.

    Mä en osaa/pysty sanoa tästä oikeastaan mitään. Järkevää ainakaan. Kerron silti pari omakohtaista pientä (vrt. kirja!) juttua.

    Oon joskus täälläkin tainnut puhua samastumisesta lukiessa. Että samastuminen, joopa joo. Tässä kirjassa, varsinkin kolmessa ekassa osassa, oli paljon sellaisia pieniä arkisia havaintoja, mitä joku henkilö näki ikkunasta, miltä ohilkija vaikutti, minkä värinen auto ajoi ohi, kuinka lehdet havisi tuulessa. Tai kuinka Fate ihmetteli vieraassa vessassa jonkun huonekalun/tavaran merkitystä,eikä keksinyt mikä se oli. Mä samastuin tähän kirjaan. (Mihin? Henkilöihin? Asioihin? Näköhavantoihin?) Eli mä selvästi samastun "vääriin" juttuihin.

    Nykyäänhän esim. jääkiekko-ottelu voi olla "hyvä tarina". Yrityksien kohdalla puhutaan nykyään brändiä useammin "yrityksen tarinasta". Sisustuksessa olisi tosi hyvä, jos huonekaluilla ja esineillä olisi "tarina". Olen kuullut useammin kuin kerran, että kirjailijoiden täytyisi ottaa oppia tarinankerronassa nykyisistä tv-sarjoista. (Ja kas, mä en ole ollut innostunut kovinkaan monesta "tv:n uuden kultakauden" laatusarjoista. Suurinpaa osaan niistäkin joita olen seurannut, olen kyllästynyt ennen 1. tuotantokauden loppua. Tietty on ollut iloisia poikkeuksia.) 2666 oli mulle tarinankerronan juhlaa. Kaikki ne sivupolut, kiertotiet, kärrypolut, tieltä poikkeamiset, umpikujat, labyrintit... Vain pari sivua viipyvät henkilöt, satunnaisesti tavattujen tyyppien monologit, tarinat tarinoiden sisällä, vieruspöydästä kuullun keskustelun pätkä... Mä rakastan tälläistä tarinankerrontaa! Eli tykkään "vääristä" tarinosta.

    Tätä lukiessa koin jotain mulle todella harvinaista (ehkä jopa ainutlaatuista). Mähän olen se ikävä tyyppi, joka arvioi (liian) monia (nyky)kirjoja, että oikein hyvä, mutta paljon parempi, jos olisi 50-100 sivua lyhyempi. (Rikosten osaa muuten luin aika hitaasti, koska se tuli kahdesti mun uniin, niin piti vähän pitää taukoa.) Viimeistä osaa lukiessa mulle tuli tunne, etten halua lukea enempää, koska sitten kirja loppuu ja en voi enää koskaan lukea sitä ensimmäistä kertaa. Ei ollut siihen mennessä reilut 700 sivua riittänyt.

    En tiedä, mitä pystyn nyt lukemaan. Mulla on kyllä se Ali Smithin Public Library kirjastosta lainassa. Ja pari tietokirjaa kesken.

    Hyvää juhannusta!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heititpä nyt heti pahan, kun otit esiin samaistumisen. Minä luulen, että olen huono samaistumaan tai sitten niin, että en ole erityisesti sellaisten teosten ystävä, joita hallitsee samaistumista edistävä kuvaustapa. Mutta tosiaan, kuten ansiokkaasti toit esiin voi samaistua muutoinkin kuin henkilöhahmoihin. Sanoisin, että itse samaistuin tässä ennen muuta Bolañon tapaan nähdä maailma. Kaikki ristiriitaisuus, kamala ja oikeastaan koko maailmanmeno tässä teoksessa läsnä. Muistan aivan selvästi vielä, kun huokailin teoksen alkupuolella, että miten mitään näin hienoa voi kukaan kirjoittaa.

      Mainitsemasi huonekalujen yms. havainnointi meni mulla ihan ohi. Väkisinkin aika lailla päälle jää se Rikosten osa, joka on ihan uskomaton ja kamala ja sitä riittää ja riittää ja siihenkin kätkeytyy oma taikansa. On tosi surullista, että tätä teosta ei juurikaan ole luettu. Blogeista ainakaan en ole huomannut yhtään kirjoistusta omani lisäksi. Tosin ei se sinänsä ole ihme, kun tämä on paksu ja aikaavievä ja tietyllä tapaa täysin epämuodikaskin, joskin kyllä samanikaisesti ihan haut couture.

      Nyt ilahduttaa ihan kaikista eniten se ja ilahduttaa todella suuresti ja paljon, että sinäkin pidit tästä niin paljon, koska olen aivan vakuuttunut, että ihmiset, jotka kokevat 2666:n vahvasti omaavat jotakin yhteistä. Siis niin kun sinä, minä ja Patti Smith :)

      2666:n jälkeen monet teokset kyllä vaikuttaa aika laimeilta. Ei voi mitään. Tosin uskoisin, että Ali Smith on aivan loistava valinta seuraavaksi luettavaksi, kun hänelläkin on niin vahva ja oma maailmansa.

      Totean nyt vielä, että kommenttisi antoi paljon uutta ajateltavaa tämän suhteen ja harmillista, kun en 2666:ta omista. Mitäs sanot, kun ollaan vanhainkodissa (jos niitä vielä on olemassa) niin laitetaanko keinutuolit vierekkäin ja luetaan Bolañoa?

      Iso kiitos ja juhannusta!

      Poista
    2. "sinä, minä ja Patti Smith" Onpa kutkuttavan ihana lause! Hymyilen täällä.

      Jäin itsekin miettimään tuota samastumista. Samastuminen ei ole mulle(kaan) mitenkään tärkeää lukiessa, mutta kyllä sitä silloin tällöin tapahtuu. Se on sitten eri asia mihin samastun ja miten. Taidan samastua vähän...kummallisesti.

      Vanhainkodissa nähdään!:)

      Poista
    3. Kiva kun hymyilet. Oletko menossa Ruisrockiin kuuntelemaan Pattia? Minä ostin jo hyvissä ajoin liput, sillä Pattia en halua missata.

      Tuo samaistuminen varmaan osin liittyy myös siihen, että minkä tyyppisiä kirjoja lukee. Jos tykkää juonivetoisista kirjoista, niin niissä on usein sitä, että jonkun henkilön kokemukset, onnistumiset ja epäonnistumisen on suht keskissä. Minä kun olen enempi vähän fragmentaarisemman ystävä, niin ei ole niin paljon samaistumiskohteitakaan.

      Kyllä nähdään jo ennen kuin vanhainkodissa! Voitaisiin alkaa suunnitella kirjahullujen omaa vanhainkotia. Byrokratia vienee aikansa.

      Poista
    4. No, ei nähä ainakaan Ruississa.:( Mä en ole oikein festarityyppiä ja ehkä siksi aivan liian laiska lähtemään Turkuun (vaikka kaupungista tykkäänkin!). Näin Pattin Huvilateltassa joskus ikuisuus sitten. Ehkä paras keikka ikinä. Elän sillä.;)

      Poista
    5. En mäkään (kai?), mutta olen Patti Smithistä tykkäävä tyyppi. Hän on myös Turussa Sammakon kirjakaupassa signeeraamassa. Siellä on joku jonotussysteemi. Jos näen Patti Smithin edes 10 metrin päästä, niin oikeesti en tiedä, miten sen kestän.

      Huvilassa oli varmasti intensiivinen tunnelma. Mitenköhän tuokin on multa aikanaan mennyt ihan ohi. No, jatkuvasti menee paljon ohi, että ihmekö tuo. Mutta silti.

      Poista