Siirry pääsisältöön

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta oli minulle yksi suomalaisen kirjasyksyn odotetuimpia teoksia. Jonottelin sitä sinnikkäästi kirjastosta ja niin kävi, että vuosi ehti vaihtua ennen kuin pääsin tätä teosta lukemaan. Odottavan aika oli pitkä, mutta odotus palkittiin ruhtinaallisesti.

Seksistä ja matematiikasta kertoo paitsi teoksen otsikossa mainituista asioista myös mm. lajien synnystä ja kuolemasta, ympäristökatastrofeista, kehitysvammaisuudesta, ei-binäärisestä sukupuolisuudesta, romanttisten tarinoiden olemuksesta sekä ihmis- ja sisaruussuhteista. Kaiken kaikkiaan teoksen hyllyt notkuvat tavaraa - kapitalismi porskuttaa ja ihminen jos toinenkin voi siinä määrin kehnosti, että oman elämän päättäminen alkaa näyttää houkuttavalta vaihtoehdolta. Rauma osoittaa, miten itsensä muun luomakunnan herraksi ja rouvaksi nostava ihminen voi säilyttää harhakuvitelmansa omasta suuruudestaan vain peittämällä tyhjyytensä kiireeseen ja alati yhä kiihkeämmäksi käyvään kuluttamiseen.

... meillä ei ole ulospääsyä siitä, että olemme kompromisseja ja kaikuja, surkastumia ja omituisia refleksejä ja parasta ennen -päivämääränsä ohittaneita sopeumia ...

Iida Raumalla on intoa ja virtaa sanoa paljon. Halua kiinnittää lukijan huomio siihen, miten monella tapaa maailmamme on pielessä ja suorastaan epätoivoisessa tilanteessa. Tässä suhteessa Seksistä ja matematiikasta lähenee Alexandra Salmelan Antisankaria, vaikka ne esitystapansa osalta ovatkin hyvin kaukana toisistaan. Jotain ihastuttavan luokseenvetävää on siinä, että nuori kirjailija jaksaa lapioida maailmamme paskaa sillä innolla, millä sekä Rauma että Salmela tekevät.

Seksistä ja matematiikasta -romaanin päähenkilö on Erika (paitsi ehkä sittenkin Annukka, ellei kuitenkin Tuovi) - armottoman lahjakas matemaatikko, "enemmän taskulaskin kuin tyttö." Rauman menuetissa matematiikka ja ruumillisuus askeltavat vaihtoaskelin. Rauma nostaa esiin naisruumiillisuuden vaietumpia puolia. Premenstruaaliset kivut, kuukautiset, masturbaatio, hiivatulehdus, sietämättömän kova pissahätä ja sukuelinherpes ovat kaupunkeja Erikan ruumiskartalla ja niiden yllä palaa kirkas hälytysvalo. Niitä vasten asettuu henkinen maailma matematiikan tarjoamine pakopaikkoineen. Luonnollisten lukujen välistä löytyy loputtomasti muita lukuja. Ääretön jatkumo, joka huimaa.

Seksistä ja matematiikasta tarraa reipppaa otteella juuri tällä hetkellä somessa vellovaan raiskauskeskusteluun. Heti teoksen alussa Berliinissä asuvan Erikan suomalaiskollega Tom yrittää raiskata Erikan, joka loukkaantuu vakavasti niin fyysisesti kuin henkisestikin Tomin käydessä hänen kimppuunsa. Tästä saa alkunsa myös Tomin vaino Erikaa kohtaan. Päästäkseen Tomista eroon Erika päättää muuttaa takaisin Suomeen. Se on paniikkiratkaisu, joka ei ratkaise mitään.

Raiskausyritys avaa oven, jonka takaa pöllähtävät esiin Erikan lapsuusmuistot. Suuri lahjakkuus on suurta kipua, joka jo pienenä eristi Erikan ikätovereistaan. Matematiikka on kaunis kapseli. Vankila, jonka erityssellissä Erika elää erossa niin muista kuin itsestäänkin.

Hän tunsi muuttuneensa kuoreksi täynnä vavahtelevia aineksia, pelkoa, rytmihäiriöitä ja hikeä, ikään kuin hän olisi kadottanut jonkin olennaisen rakenteen, jonka resonointi loi sinänsä hajanaisten elintoimintojen keskelle kokemuksen yhtenäisestä minuudesta [...] hän oli ohut, jotenkin vailla sielua ...

Kun on lahjakas jossain, on se jostain muusta pois. Kun on superlahjakas jossain, on se superpois jostain muusta. Tunnelma tihenee, kun Erika alkaa saada postia Saksasta. Tyhjiä kirjearkkeja, joiden lähettäjääkään ei ole mainittu, mutta jonka Erika hyvin tietää.

Erikan elämän kuvaus on monellakin tapaa kiinnostavaa, mutta siitä huolimatta alan parin sadan sivun jälkeen tuntea hienoista puutumusta. Kuin taivaan lahja astuu kirjaan juuri tuossa vaiheessa Tuovi. Tähän entiseen biologian opiskelijaan, nykyiseen kirjastovirkailijaan, vegaaniin ja maailman tilasta huolta kantavaan ihmiseen ihastun suuresti. Tunnen suurta halua päästä halaamaan Tuovia ja minusta tuntuu, että jos joku maailman pelastaa, niin se on juuri Tuovin kaltaisten ihmisten joukko. Ne, jotka ottavat ympäristömme tosissaan ja käyttävät vähät rahansa luonnonmukaisiin elintarvikkeisiin, jotta pallomme jaksaisi edes hetken kauemmin älytöntä kuluttamistamme.

Siinä missä Erika on jähmeä ja suorastaan kylmä, matematiikan mahtavissa saleissa kulkeva nero, on Tuovi maanläheinen kädet taikinassa -nuorukainen, joka herättää oitis hoivaviettini. Tämän lisäksi Tuovi on transmies - asia, joka teoksessa otetaan yhtä lailla normijuttuna kuin vaikkapa iltateen juonti. Tuovin transsukupuolisuuden kuvaus ottaa teoksessa melkeinpä utooppisen luonteen. Ollapa maailmamme sellainen, jossa sukupuolet olisivat vapautuneet binäärirakenteistaan. Rauma ei muutoinkaan kiinnitä huomiota toisistaan seksuaalisesti kiinnostuvien ihmisten sukupuoliin. On kyse isommasta jutusta kuin ensi alkuun saattaa näyttää. On kyse tilanteesta, jossa heteronormatiivinen valtajärjestelmä on purettu. Tekisi mieli laittaa caps lock -päälle, sillä nyt puhutaan todella suuresta ja tärkeästä asiasta.

Erikan ja Tuovin välissä on Annukka, jonka kumpikin heistä tuntee. Annukka, josta tuli nuoren Erikan ensimmäinen ystävä. Itse asiassa minäkin taidan tuntea pari Annukkaa. He ovat muualta Suomesta Helsinkiin muuttaneita murretta puhuvia naisia, joiden korostetun feminiinen ulkonäkö peilaa naisiin liitettyjä stereotypioita ja synnyttää mielenkiintoisen ja tervetulleen ristiriidan, kun he avaavat suunsa ja osoittavat ajattelunsa syvyyden ja laajuuden. Näin Rauma purkaa ajatteluketjun, jossa ulkonäölliseen (yli)feminiinisyyteen liitetään tyhjäpäisyys.

Annukka on välittäjähahmo. Mytologian lautturi, joka yhdistää erilaiset maailmat ja ihmiset. Annukassa yhdistyvät maalaisjärki, looginen äly ja käytännöllisyys. Hän haastaa naisille asetetut roolit ja sukupuolten väliset rajat. Jos tyttö ja poika näyttävät ihan samalta, kumpi heistä on tyttö ja kumpi poika? Miksi tällä asialla pitäisi ylipäätään olla merkitystä? Sukupuoli ei Rauman teoksessa ole jotakin, jonka ihminen saa syntyessään, vaan se luodaan tekojen ja toiston avulla joka päivä uudestaan.

Rauma ottaa esiin isoja ja perimmäisiä ihmisen olemassaoloon liittyviä kysymyksiä. Voisi ajatella, että tästä johtuen Seksistä ja matematiikasta olisi raskasta luettavaa. Näin ei kuitenkaan ole, sillä raskaatkin ihmisenä olemisen aiheet on usein kirjoitettu kuin höyhenellä. Se, kuka antaa itseensä osua, värähtää. Joku toinen ei välttämättä edes huomaa. Rauma osoittaa miten turvallisuuden tunne määrittyy elämää kohtaan tunnetun luottamuksen kautta. Lohdutamme itseämme uskomalla, että jotakin ei tapahdu, vaikka tiedämme, että jonain päivänä kaikesta huolimatta voi tapahtua mitä tahansa.

Erika kulkee teoksen aikana henkisesti pitkän ja uuvuttavan matkan ja yksi käännekohdista on, kun hän alkaa epäillä, että hänellä ei kenties ole sellaista inhimillistä tietoisuutta, jonka olemassaolosta hän kykenisi muut vakuuttamaan. Ehkä Erikaa ei edes ole. Ehkä hän on matemaattisten kaavojen kimppu, ohjelmoitu robotti, jolla on kyky tuntea ihmisen kipua. Ehkä raja ihmisen ja koneen välillä on niin epäselvä, että ennen pitkää tulee hetki, jolloin sitä ei enää voi erottaa.

Ruumis on maailmassa rajallisena ja monet siihen liittyvät tabut ovat ylikulttuurisia. Rajoilla käyskentelevät vartijat, jotka Rauman romaanissa ottavat kulttuuristen  myyttien tapaan myös konkreettisten koirien muodon. Erikan lapsuudenkodissa koiria on paljon ja kun Erika lähtee synkin ajatuksin jäälle kävelemään, on sielläkin vastassa koira, joka vartioi elämän ja kuoleman tullipistettä.

Tyylillisesti Seksistä ja matematiikasta on maagisilla elementeillä maustettua realismia, jonka yhtä vanaa pitkin kulkee jännityskertomus. Maagisen tason tarkoituksena ei kuitenkaan ole varsinaisesti viitata yliluonnolliseen tai arkijärjen ylittävään sinänsä, vaan haastaa näkemys, jonka mukaan kaikki olisi selitettävissä järjellä, päättelyllä ja logiikalla. Kummallisen tuntuisia, selittämättömiksi jääviä asioita tapahtuu. Todellisuuksia on enemmän kuin mitä silmällä näkee ja korvalla kuulee. Rauma on kirjoittanut hivelevän monitasoisen romaanin, jota voi tarkastella useista eri näkökulmista, johon voi upota ja jota lukiessaan voi kuulla koirien rajahaukun.



Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (2015)
474 sivua
Kustantaja: Gummerus


Muissa blogeissa: 


Kommentit

  1. Hienoa kuulla, että odotuksesi tämän kirjan suhteen palkittiin. Olen lukenut Rauman esikoisen ja se teki kyllä suuren vaikutuksen. Tämän aion ehdottomasti lukea, mutta (kuten kevään massiviivisen kirjalistaukseni suhteenkin ;)) aikanaan, toivottavasti pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iida Rauma on hyvin tervetullut kirjailija, sillä hän kirjoittaa aiheista, joista kirjoitetaan aivan liian vähän. Minulla oli kiire saada tämä luetuksi (eräistä syistä, wink). Kiitos Katja.

      Poista
  2. Kiitos tästä tekstistä! Rauman kirja on lukulistallani. Uskon lukemisen venyvän aina ensi kesään asti. Tämä kuulostaa kirjalta, jota ei ainakaan minun kannata tiristää liian pieneen lukukoloon ja kiireeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On Mari suorastaan hämmästyttävää, että runsaista aiheista huolimatta tämä teos on enempi nopealukuista sorttia. Eipä silti, ainahan se on mainiota, jos pystyy lukemaan kirjan sellaisessa välissä, joka juuri kyseisen kirjan kannalta on oivallinen. Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Nämä blogisurffaukset ovat kivoja. En ole koskaan kuullut edes kirjailijan nimeä saati kirjaa. Vuoden alussa tein päätöksen, että jätän kotimaiset minimiin. Keskityn myös omiin kirjoihin ja tiettyihin kirjailijoihin. Vielä enemmän toivon valitsevani vain hyvää, en hetken juttuja. Luin vuoden lopussa varmaan viisi kirjaa, joiden kanssa voihkin inhosta. Olen saanut sinulta mahtavia lukuvinkkejä, jotka olisin muutoin ohittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täälläkin. Blogeista olen löytänyt paljon teoksia, joista en muutoin ole kuullukaan ja nimenomaan suomalaisten kirjojen kohdalla. Ennen blogiaikaa tiesin huomattavasti vähemmän suomalaisista kirjauutuuksista. Nyt ei oikeastaan enää tarvitse lehdistä lukea (jos niissä nyt joskus kirja-arvostelu vielä sattuu olemaan) kun blogeista saa tiedon.

      Jos jonkun uuden suomalaisen kirjailijanimen haluat plakkariisi, niin Raumaa siihen ehdottelisin. Kiitos Ulla.

      Poista
  4. Tämä on ollut lukulistallani, mutta en ole saanut kirjaa kotiin asti hankittua. Kuulostaa hyvin kiinnostavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kirjasta ei kauhesti minusta ole julkisuudessa ollut. Mainonta ei taida olla Gummeruksen vahvinta osa-aluetta. Minä unohdin tämän jo välillä (mikä on täysin käsittämätöntä), mutta onneksi sitten sentaan havahduin. Vahva etukäteiskutina, että tulet pitämään Seksistä ja matematiikasta. Kiitos Jonna.

      Poista
  5. Tässäpäs taitaakin olla melkoinen teos ja melkoinen on taas tämä sinun kirjoituksesikin. Tuovin kanssa olisi varmaan aika antoisaa istahtaa teehetkelle maailmaa parantamaan. Ja niin, Annukankin kanssa saattaisi olla kiinnostavaa jokunen sana vaihtaa... Erikan kanssa taas saattaisi kehkeytyä ainakin jonkinlaista ajatustenvaihtoa siitä aidosta, todellisesta itsestä - tai siitä, ettei sitä sittenkään ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Melkoinen on. Aivan loistavat romaanihenkilöt ja koko juttu. Sitten vielä tuo sukupuoliosa, voi kuinka ilahduttaa, että sitä on tässä niin hienosti kuvattu.

      Nämä "itset" ja "todelliset itset" on nyt blogeissamme niin sanotusti "trending" eli tästä teoksesta voisi vetää yhden viivan bloggaamaasi Järnefeltin Heräämiseni-kirjaan Eikös olekin uskomatonta. Eri aika, aivan erilaiset kirjoittajat ja silti löytyy yhteinen nimittäjä. Kiitos Katja.

      Poista
  6. Tämän kirjan olisin halunut lukea ennen 13. päivää, muttaaia ei yksinkertaisesti riittänyt. No, hyvät lukukokemukset kyllä odottavat.... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin halusin lukea ja blogata tämän ennen 13. päivää ja onneksi ehdin, sillä kyllä tämä ... ollaan nyt vähän mukamas salaperäisiä, vaikka sinä kyllä tiedät, mistä on kyse. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip