Siirry pääsisältöön

Amélie Nothomb: Pétronille

Eipä ole ennen tullut mieleen juoda samppanjaa laskettelurinteessä, mutta Amélie Nothomb sai minut kiinnostumaan asiasta.

Joskus käy niin onnekkaasti, että tulee tarttuneeksi kirjaan, joka sopii täydellisesti sen hetkiseen tunnemielialaan. Toisinaan on kyse tietoisesta pyrkimyksestä löytää omaan mielialaan sopiva teos, toisinaan "oikea" teos löytyy sattumalta (onko sitä?), kuten minulle kävi Amélie Nothombin Pétronillen kanssa.

Belgialainen, Japanissa elämänsä ensimmäiset vuodet asunut Amelié Nothomb on tuottelias kirjailija. Vuodesta 1995 lähtien hän on julkaissut joka vuosi kirjan, novellin, näytelmän tai useampia edellä mainituista. Nothombin romaanit ovat tyypillisesti suhteellisen lyhyitä, keskimäärin noin 150 sivun pituisia. Aiemmin olen lukenut häneltä seuraavat teokset: Vaitelias naapuri (Les Catilinaires,1995), Samuraisyleily (Ni d'Ève ni d'Adam, 2007) ja Antikrista (Antéchrista, 2003). Parhaiten Nothomb tunnettaneen omaelämäkerrallisia aineksia sisältävästä teoksestaan Nöyrin palvelijanne (Stupeur et tremlements, 1999), jonka lukemisesta en löydä tilastoistani merkintää, mutta senkin olen kyllä lukenut.

Pétronille kertoo kahdesta naisesta, joista toinen on nimeltään Amélie Nothomb ja toinen Pétronille, josta niin ikään kehkeytyy tuottelias kirjailija. Naisten tiet kohtaavat, kun Amélie etsii uutta juomakumppania ja löytää sellaisen Pétronillesta, johon hän tutustuu kirjakaupan signeeraustilaisuudessa.

Intoxication doesn't just happen. It's an art, one that requires talent and application. Haphazard drinking leads nowhere.
[...]
I think one of the goals in life is to be plastered, at night, in a beautiful city.

Samppanjaa juodaankin romaanissa kosolti ja useimmiten niin tehdään hyvän maun vastaisesti, mutta aina erinomaisen hyvistä syistä. Romaanin alaotsikoksi sopisikin mainiosti: Amélie ja Pétronille ja samppanjan juomisen estetiikka.

Jokin määrittelemätön vetää Amélieta ja Pétronillea puoleensa. Kyse on muustakin kuin pelkästä juomakaverista, vaikkakin juomakaveruus on heidän ystävyytensä kivijalka.

Nothombin kirjoitustyylissä ei sinänsä ole mitään kovin erikoista, mutta hänen tekstinsä on jatkuvasti vähän vinossa, tavallisesta poikkeavasti fokusoitu ja filtteröity. Nothomb kirjoittaa pienesti, hallitusti ja pölyjä pyyhkien. Hänen kuvaamillaan tapahtumilla on oma logiikkansa ja hänen kerrontansa toimii kuin musiikkivideo, jonka haluaa katsoa uudestaan ja uudestaan osaamatta sanoa, mistä se johtuu. Teos edustaa kutkuttavasti vääristynyttä realismia ja lopussa lukijalle tarjoillaan jälkiruoka, joka ei olekaan mikään ihan tavallinen Madeleine-leivos sievällä lautasella. Yllätys oli niin täydellinen, että oli pakko hetken nikotella.

Nothombin romaanissa kuljeskellaan kirjojen maailmassa, kirjakaupoissa ja kustannusmaailman kummissa viidakoissa. Lukija pääsee myös tapaamaan Vivienne Westwoodia, joka käskyttää Amélien ulkoiluttamaan koiraansa Beatricea. Jotta samppanjan sietämätön keveys pääsisi esiin on teoksessa myös vakavampia sävyjä, kuten ihmisen asema lääketeollisuuden koekaniina sekä venäläisen ruletin viihdekäyttö.

Pétronille on tyyliltään hyvin ranskalainen romaani, vaikka Nothomb belgialainen onkin. Keveyden ja painon liitto hipoo täydellisyyttä, eivätkä ne ole erotettavissa toisistaan. Haluan ehdottomasti lisää Nothombia, eikä minulla olisi kerrassaan mitään sitä vastaan, jos elämäni olisi sellaista kuin Amélien elämä. Tietyin aika suurin varauksin.


Amélie Nothomb: Pétronille (2015)
122 sivua
Ranskankielinen alkuteos: Pétronille (2014)
Englanniksi kääntänyt: Alison Anderson
Kustantaja: Europa editions

Kommentit

  1. Minulle tuli sellainen tunne, että olen varmasti lukenut Nothombia joskus ja sitten täytyi tarkistaa Goodreadsista. Jep, olen lukenut ainakin Vaiteliaan naapurin (joskus vuosia, vuosia sitten) ja tykännytkin siitä, mutta ei mitään muistikuvia mitä siinä tapahtuu. Olisi kyllä syytä lukea muitakin Nothombin kirjoja, vaikuttavat jollakin tapaa virkistävän vinksahtaneilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkistävän vinksahtava on erinomainen ilmaus. Tämän voi lukea hyvinkin kevyesti tai sitten mietiskellä enemmän, kukin makunsa mukaan. Pidin tosiaan vallan hurjasti. Kiitos kommentista Laura.

      Poista
  2. Lukemani (kolme vissiin kaikkiaan) Nothombin kirjat ovat kyllä olleet keskenään melko erilaisia ja erikoisia. Jotain häiritsevää (ei välttis huono asia) niissä on, joka pakottaa lukemaan. Olen jo pitkään yrittänyt saada käsiini Nothombin Hygiene and the Assassinin, koska se kiinnostaa erityisesti. Sitä ei saa meidän kirjastosta, joten olen suuttunut enkä lainaa sieltä Nothombia ollenkaan enää. Ehkä voisin lopettaa tämä "kostamisen" ja katsoa, josko sieltä saisi tämä Pétronillen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hygiene and Assassin :) :) :) jo tuo nimi kuulostaa ihan hirveän lupaavalta. Taidanpa lukea sen seuraavaksi Nothombilta.

      Kyllähän se niin on, että kostonkierre ei pidemmälti johda kuin omaan nilkkaan. :) :) Luulen, että pitäisit tästä ja jos toisin käy, niin tämä on nopea luettava, joten kärsimys ei ole pitkä. Kiitos kommentista Elegia.

      Poista
  3. Tähän kirjaanhan pitää tarttua jo ihan tuon shampanjan tähden. <3 Olisiko shampanjan kuplivaisuus tarttunut tekstiinkin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä samppanjalla on kaikenlaisia vaikutuksia :) Minussa on joku paikka, johon Nothombin teksti iskee ihan suoraan ja tämä oli erityisen herkullinen. Kiitos kommentista Kaisa Reetta.

      Poista
  4. Minä olen lukenut nuo samat mitä sinä. Nöyrin palvelijanne on kyllä niin huippuhauska romaani, eräänlainen fiktiivinen muistelma ilmeisesti. Olen nähnyt myös siitä tehdyn elokuvan, jossa ei ollut yhtään kirjan komiikkaa tai muutakaan sen hengestä, vain pelkkää surkeutta.
    Kiinnostaa kyllä lukea edelleen tältäkin kiiinostavalta kirjailijalta. Plussa hänelle siitä, että osaa kirjoittaa ohuita kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nothomb on mulle ihan häkää. Ja samaa mieltä, että hyvä kun ei kirjoita liian pitkiä teoksia. Syyt itsekkäät: tällä hetkellä luen mieluummin lyhyempiä. Muistikuvieni mukaan Nothombin teokset on keskenään aika erilaisia. Haluan ehdottomasti lukea häneltä lisää, paljon lisää. Kiitos kommentista Marjatta.

      Poista
  5. Olen juonut laskettelurinteessä minttuviinaa, mutta en shampanjaa :) Nothomb on minulle tuntematon (ei toki nimenä, mutta mitään en ole häneltä lukenut). Mutta luulen, että tämä voisi maistua. Itsellänikin on kaipuu ohuisiin kirjoihin juuri nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, olet joka tapauksessa ollut oikeilla jäljillä. Seuraavalla kerralla vaihdat juomaa ja se on siinä. :) Kevään 2016 trendi kirjamaailmassa ovat ohuet kirjat, max. 200 sivua, näin olen itsekseni päättänyt. Eikös olekin mukavaa ratsastaa trendin aallonharjalla?

      Kiitos Maisku.

      Poista
  6. Sinulle on haaste blogissani :)
    http://catsbooksandme.blogspot.fi/2016/02/viiden-kirjan-haaste.html

    VastaaPoista
  7. Mä olen lukenut Nothombilta Vaiteliaan naapurin ja Nöyrin palvelijanne. (ihan vaan ilmotin) Ja hänen kirjansa todellakin on virkistävän vinksahtaneita!
    Niin ja mä oon vähä kade Maiskulle tosta minttuviinasta laskettelurinteessä.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on sitten kaksi, jotka kadehtii Maiskua. Onneksi se sentään oli minttuviinaa, eikä samppanjaa, sitä kateutta en enää olisi kestänyt. :)

      Kiva kun ilmoitit, mitä olet lukenut ja erityisen super kuulla, että on muitakin vinksahtaneisuuden ystäviä. Tässä teoksessa vielä sekin, että toinen henk.hahmoista on samanniminen kuin kirjailija. Vähän lisätiiseriä. Kiitos Sanna ja hyvää viikonloppua.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä