Siirry pääsisältöön

Jamie Quatro: I want to show you more

Luin Jamie Quatron novellikokoelman, koska siinä on mielenkiintoinen kansi ja sillä on houkutteleva nimi. Okei, kantta voisin vielä vastustaa, mutta en kirjailijan lupausta näyttää minulle enemmän. Näyttää enemmän mistä ja millä tavalla? Jos kirjaan voi koukuttua pelkän nimen perusteella, niin tässä tapauksessa kävi juuri niin. I want to show you more puhuttelee minussa jotain alitajuista kerrosta, jota en osaa/halua nimetä.

Quatron novellikokoelma on esikoisteos. Asia, joka tuntuu varsin uskomattomalta, sillä novellit ovat niin vankkoja, niin hiottuja, niin valmiita, niin uskaliaita, niin pakkomielteisiä, niin paikoin brutaaleja, että on vaikea uskoa, että kirjailija on niin valmis heti ensimmäisessä teoksessaan kuin Quatro on.

Kokoelman läpi kulkevia teemoja ovat uskottomuus, uskonto (unohda, miten yleensä ajattelet uskonnosta, tässä ei ole kyse siitä), syöpä ja juokseminen. Kirjoitin aluksi pettäminen ja uskonto, mutta vaihdoin pettämisen uskottomuuteen ja samalla tajusin niiden välisen linkin. Voisi sanoa, että uskottomuus (aviopuolison pettäminen) ottaa Quatron novelleissa tietyllä tapaa sen hartauden paikan, joka on ominainen uskonnolle perinteisessä mielessä. Kokoelmassa petetään paljon ja se tapahtuu yleensä niin, että naisella on etäsuhde kaukana olevaan mieheen, jonka kanssa hän harrastaa puhelinseksiä, lähettää kuumottavia tekstareita ja vaihtaa valokuvia.

Asettaessani Quatron kokoelman vasten viime aikoina lukemiani teoksia vastaan tulee ensimmäisenä George Saundersin Joulukuun kymmenes. Novellin Decomposition: A Primer for Promiscuous Housewives ensimmäisessä kappaleessa Quatro kirjoittaa:

You park at the coffee shop across the street and go in for a cup of Yogi Calm, choosing the flavor not because you're about to kill the man you've been having an affair with (you don't know this yet), but because you think calm sounds nice this time of year ....

Ostaisin edellä olevan sitaatin Saundersin kirjoittamana, sillä se vastaa sitä lukujälkeä, jonka Saunders jätti. Kyseisen novellin edetessä avioparin sänkyyn makaamaan ilmestyy naisen rakastaja. On tosin suhteellisen epäselvää, onko kyseessä miehen muotoinen vahanukke vai ihan oikea mies. Miten muuten vahanukke tapetaan? Kirjoitan marginaaliin: aivoni ovat tulessa ja mitä tekee Quatro? Kaataa lisää bensaa.

Tämän novellin lisäksi toinen erityisen hurja novelli kantaa nimeä Demolition. Se alkaa suht tavallisena kertomuksena seurakuntalaisista ja heidän uskonharjoittamisestaan, joka saa uuden käänteen, kun kirkkoon ilmestyy kuuro mies, joka tulkkinsa välityksellä ilmoittaa epäuskonsa. Miehen lähdettyä kirkossa alkaa tapahtua kaikenlaista kummaa ja seurakuntalaiset päättävät tuhota kirkkorakennuksen maantasalle ja lähteä etsimään uskoa kuuron miehen opastuksessa. On riisuuduttava niin henkisesti kuin ruumiillisestikin, mentävä pidemmälle ja pidemmälle. Novellia lukiessani mietin, että jos pitäisi valita 10 parasta koskaan lukemaani novellia niin Demolition olisi yksi niistä. Quatro tuo yhteen keskenään täysin sopimattomia elementtejä, mutta tämä ei tapahtu mielivaltaisesti tai shokeerauksen vuoksi, vaan pikemminkin siksi, että pohjimmiltaan ihmisen pyrkimykset ovat sokeudessaan brutaaleja.

Tyylillisesti Quatron kirjoitus on minimaalista, rönsyt on riisuttu pois ja siihen mihin voidaan vihjata yhdellä sanalla hän ei enempiä sanoja käytä. Novelli Here alkaa kuvauksella, jossa isä ja neljä hänen lastaan ovat menossa järvimökille. Äidistä ei puhuta mitään, mutta novellin neljännellä sivulla mainitaan ohimennen, että äiti oli saanut diagnoosin ja seuraavalla sivulla, kun lapset leikkivät toivomusleikkiä ja yksi heistä sanoo toivoneensa koiraa, toinen toteaa, että hänen olisi pitänyt toivoa äitiä. Näin Quatro tuo julki, että äiti on kuollut. Here nousee riipaisevaksi kuvaukseksi aviopuolison surusta ja lukiessani löysin kerronnallista sukulaisuutta Colm Toibinin teokseen Nora Webster.

Juoksemiseen liittyviä novelleja on kaksi. Niistä ensimmäinen kertoo juoksukilpailusta, jossa jokaisen on kannettava selässään hänelle määrättyä patsasta, josta kukaan ei tiedä, miksi on saanut juuri kyseisen patsaan kantaakseen, mutta josta jokainen tietää, että kyseessä on nimenomaisesti se patsas, joka on juuri hänelle oikea. Metaforan voi avata helpostikin, mutta novellin loppu monimutkaistaa asiaa. Toinen juoksunovelli kertoo leirillä olevista nuorista ja paniikkihäiriöstä kärsivästä pojasta, jolla on juoksemisen vimma.

I want to show you more -kokoelmalle on tyypillistä, että samat henkilöhahmot esiintyvät useammissa novelleissa ja niinpä lukija tapaa mm. kuolleen äidin myös elossa sekä toisen novellin sivuhenkilönä että kolmannen novellin päähenkilönä, joka saa tietää, että hän on kuolemansairas. Quatro ei tee novellienvälisiä viittauksia, joten niiden löytäminen jää lukijan tehtäväksi.

En ole varma, mitä Quatro loppujen lopuksi halusi minulle näyttää, mutta sen voin sanoa, että hänen näyttämänsä on voimakasta ja paikoin herkullisen häiritsevää, dondelillomaisen jysäyttävää. Tämä kokoelma todistaa taas kerran, että taitavissa käsissä novellistiikka on mitä hienoin kirjallisuuden muoto. Quatron tapauksessa kirjallisuuden astangajoogaa.


Jamie Quatro: I want to show you more (2013)
206 sivua
Kustantaja: Grove Press

Kommentit

  1. Kuulostaapa kiinnostavalta. Kansi on todella kiehtova, jo senkin vuoksi voisin kirjaan tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Jonna liittymään Kirjankansien uhrien yhdistyksseen. :) Törmäsin tähän kirjaan goodreadsissa ja kansi vei heti huomioni ja nimi lupaili lisää. Tämä on kyllä todella kiinnostava kokoelma. Kiitos ja hyvää sunnuntaita!

      Poista
  2. Onpas tämä kiinnostava! Mähän siis rrrrakastan novelleja. Nostan novellit jopa romaaneja korkeammalle arvoasteikossani. Paitsi erityisen loistavat romaanit.;) Mutta. Mä olen tosi laiska lukemaan englanniksi. Tai ehkei kyse ole laiskuudesta, vaan mieltymyksestä; nautin lukea suomeksi. Tämä kiinnosti niin kovin, että tarkastin löytyykö kirjastosta. No eipä tietenkään. Sitten tulee toinen mutta. Vielä lukisin englanniksi, mutta ostaminen... (on mulla oikeesti englannin kielisiä kirjoja hyllyssä, enemmän kyllä non-fictionia.) Ihmiset jotka ei lue, ei törmää tällaisiin ongelmiin!;)
    (Laitoin nimen ylös vastaisuuden varalle.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, ihana kuulla, että rakastat novelleja. Se ei ole kovin tavallista, monet suorastaan vieroksuu novelleja. Kyllä itsekin arvostan hyvät novellit tosi korkealle. Olisko sulla antaa vinkkejä hyvistä novellikirjailijoista?

      Itse en edes tullut tarkastaneeksi, onko tämä saatavilla kirjastosta, kun innostuin niin kovin paljon, että tilasin tämän samoin tein. Toivottavasti saat Quatron novellit jotain kautta käsiisi. Mulla muuten on taas niin päin, että ostan fiktiota melkeinpä pelkästään englanniksi. Ostan pokkareita, kun tykkään niistä enemmän kun kovakantisista + ovat halvempia. Osa tietysti on sellaisia kirjoja, joita ei kirjastosta edes saa. Kiitos paljon kommentista ja hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
    2. Voi ei! joku kerrankin kysyy multa novelleista, enkä mä osaa oikein mitään sanoa! Mähän en lue novelleja ollenkaan niin paljon kuin romaaneja, tai niin paljon kuin haluisin. Enkä oikeastaan aina innostu novellikokoelmista, sillä ne on usein temaattisesti (liian) yhtenäisiä ja siten usein toisteisia ja tylsiä. Ehkä mä rakastankin yksittäisiä novelleja, en novellikokoelmia.;)
      Mutta mitä suosittelisin sulle mun suosikkiklassikoiden ja likiklassikoiden (Tsehov, Munro, Richard Ford, Huovinen, Carver...)lisäksi...
      Jyrki Vainosen novelleista olen tykännyt. Niissä on kyllä kaikissa häivähdys fantasiaa tms. Gianni Celatin yhteen kokoelmaan ihastuin, toisesta en tykännyt yhtään. Sitten kun muistaisi vielä niiden nimet. Kauan sitten luin Hannele Huovin Matka Grönlannin halki ja se teki vaikutuksen. Silloin, en tiedä miten kävisi nyt. Mutta muistan vieläkin siitä pari novellia oikein hyvin.
      Sulle uskallan suositella Anni Sumarin Lyhenevä laulu, kärsimyksen onnellisista puolista. (Voi olla että se kulkee jonkin muun nimikkeen kuin novellikokoelma alla.) Osa niistä oli mulle ihan huippuja, osa meni ihan ohi ja osa siltä väliltä. En takaa, että tykkäät;), mutta luet sen verran, hmmm.., valtavirrasta poikkeaviakin kirjoja, joten sulle voi tätä ehdottaa.
      Yksittäisistä novelleista mieleen on jäänyt Gabriel Garcia Marquesin Valo kuin vesikin. (ei aavistustakaan mistä se löytyy)
      Ehkä maailmankaikkeuden paras novelli on Vladimir Sorokinin Rakkaus. (Se löytyy kokoelmasta Hauskat hautajaiset, muistaakseni Jukka Mallisen suomentama&kokooma)Mun piti kyllä lukea se toisen kerran ennen kuin ymmärsin sen aseman novellien maailmankaikkeudessa.;) Sen jos luet, olisi kyllä kyllä hauska kuulla mielipiteesi.:)

      Poista
    3. Muistini tallentaa nyt ensimmäisenä tuon Sorokinin Rakkauden. Joudun tosin nyt odottelemaan, että Venäjä-ähkyni, jonka loppuvuodesta onnistuin hankkimaan, menee ensin ohi, vaikka tuskin tämä mitään perusvenäläistä juttua onkaan.

      Anni Sumarista muistan, kun hän kerran sanoi yhden tosi hyvän jutun jossain haastattelussa, mutta en osaa sitä nyt tähän kuvata, mutta se kumminkin herätti silloin kiinnostukseni.

      Richard Fordia en taida olla lukenut tai en ainakaan naismuistiin. Nuo muut ovat tutumpia, mutta kenenkään heistä novellit ei ole lähimuistissa. Kiitos paljon mainioista vinkeistä!

      Itse suosittelen usein suomalaisista novelleista Tiina Raevaaran novellikokoelmaa, jonka nimi ei nyt juuri tule mieleeni, mutta hänellä ei taida olla kuin yksi novellikokoelma. Se teki vahvan vaikutuksen. Googletin nimen eli se on: En tunne sinua vierelläni. Siinä on erityisesti yksi novelli, joka on jäänyt päähäni elämään ihan omaa elämäänsä.

      Hurjan mukavaa, että "paljastuit" novellifriikiksi. :) :) :)

      Poista
    4. Ihan nopeasti huikkaan kiitokset tuosta Tiina Raevaaran kirjasta. Luin sen juuri.:)

      Jos Rakkaus on vaikea löytää sitten jos/kun haluat sen lukea, niin vinkkaa mulle, voin laitan rakkauden sanomaa eteenpäin "samizdatina".;)

      Poista
    5. Toivottavasti tulkitsen oikein, että Raevaaran novellit olivat mieleesi.

      Pidän rakkausuutisesi mielessäni ja saa myös muistuttaa. Muistaminen ei ole vahvin puoleni.: ) Kiitos ja hyvää naistenpäivää!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän