Siirry pääsisältöön

Natsume Soseki: Kokoro

Natsume Soseki (1867-1916) on japanilainen kirjailija, jota pidetään maansa ensimmäisenä modernina kirjailijana. Luin hänen tunnetuimman teoksensa Kokoron (1914) ikään kuin tulevien lukemisteni pohjustukseksi, sillä viime aikoina olen taas tuntenut lisääntyvää kaipuuta japanilaisen kirjallisuuden pariin - lautaselleni aion kattaa ainakin Dazaita ja Mishimaa. Koska kirjallisuus rakentuu aiemmin kirjoitetulle ei minun tarvinnut kauaa epäröidä ennen kuin siirsin Kokoron nettikaupan ostoskoriin.

Kokoro sisältää lyhyen esipuheen, josta opin, että Kokoro tarkoittaa 'asioiden sydäntä'. Teoksen sydämessä, sen teemana on ihmisen yksinäisyys mentaalina tilana, joka eristää hänet muista. Kokoro jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa kertojana on nimettömäksi jäävä nuori mies, joka tuntee selittämätöntä vetovoimaa vanhempaan mieheen, jota hän alkaa pitää jonkinlaisena opettajanaan ja kutsua nimellä Sensei. 

Soseki rakentaa romaaninsa salaisuudelle. Nuorukainen tietää, että Senseille on tapahtunut jokin kamala asia hänen ollessaan nuori, mutta hänellä ei ole mitään keinoa saada selville, mistä on kysymys. Sensei on vetäytynyt lähes kaikesta normaalista elämästä "sairastaakseen" kotonaan eksistentiaalista maailmantuskaa. Hänellä on vaimo, joka kuitenkaan hänkään ei tiedä, mikä on perimmäinen syy siihen, että Sensei kokee elämänsä turhaksi ja onnettomaksi. Sensein ainoan säännöllisen aktiviteetin muodostaa hänen käyntinsä hautausmaalla.  

Kokoron toisessa osassa nuorukainen viettää aikaa kotiseudullaan vanhempiensa luona, jossa hänen oleskeluaan varjostaa hänen isänsä yhä pitemmälle etenevä sairaus. Kolmas osa koostuu Sensein kertomuksesta siitä, mitä hänelle nuorena miehenä tapahtui. Vaikka lukija saakin selville Sensein salaisuuden, ei hän saa tietää, mitä mieltä nuorukainen Sensein kertomuksesta on.  

Sosekin romaanissa tunnelma rakentuu vaivihkaisen taidokkaasti. Sensei varoittelee nuorukaista kiintymästä itseensä ja odottamasta häneltä liikoja ja pitää varmana sitä, että nuorukainen tulee aikanaan hylkäämään hänet. Senseille yksinäisyys on hinta, jonka maksamista elämä vaatii.

There is nothing that I can do, except curse my own soul.
[...]
You see, loneliness is the price we have to pay for being born in this modern age, so full of freedom, independence, and our own egotistical selves."

Nuorukainen on tavallaan Sosekin armoilla, joskin omasta tahdostaan. Yksi teoksen jännitteistä muodostuukin siitä, missä määrin Sensein näkemykset vaikuttavat nuorukaiseen ja hänen tekemiinsä valintoihin.

Sosekin kerronta on vanhanaikaisen vahvaa. Pääosassa on ihmisen mieli ja sen liikkeiden huolellinen kuvaus. Kokoroa lukiessa tuntuu kuin eläisi toisessa ajassa, joka ei vielä edes uneksi kaikesta siitä teknologiasta, jolla olemme itsemme kyllästäneet ja jonka suurkäyttäjä itsekin erittäin mielelläni olen. Välillä on kuitenkin suloista pitää lomaa nykyelämästä ja tähän tarkoitukseen Kokoro on oikein hyvä valinta.

Nappaan Kokorolla toisen sulan Kurjelta.


Natsume Soseki: Kokoro (1914)
120 sivua
Japanin kielestä englanniksi kääntänyt Edwin McClellan
Kustantaja: Digireads.com

Kommentit

  1. Omppu, vau, vanhaa japanilaista! Vaikka ei saisi yleistää, rakastan japanilaista kirjallsuutta, ehkä äeniten siksi että siinä merkitykset eivät hyppää lukijan silmille vaan ovat usein muotoon sidottuja ja joskus kokonaan näkyvistä häivytettyjä... Tasaisuus säilyttää joskus suuriakin salaisuuksia. Kirjoitit tästä hienosti.

    Huomaan että olet jo kirjoittanut Lopotista. Palaan tuohon postaukseen myöhemmin, sillä kirja odottelee täällä vielä lukijaansa.

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, Kokoro oli tosiaankin kuin matka toiseen aikaan ja tuo mitä kirjoitit sopii mainiosti kuvaamaan tätä teosta. Suomalaisesta näkökulmasta japanilaisuus näyttäytyy ikään kuin mielentilana. Tätä on vaikea kuvata ja toki pitää muistaa, että omat havaintoni perustuvat pitkälti Tanizakiin, joka on mielestäni jonkinlainen avain (hänellä myös on teos nimeltä Avain!!!) uudempaan japanilaiseen kirjallisuuteen. Kiitos ja kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Minäkin olen Kokoron lukenut ja pidin, mutta samaan aikaan jokin siinä tökki. Odotukseni taisivat olla liian korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua häiritsi ulkokirjalliset asiat. Mun Kokoro on ulkomuodoltaan vihkomainen ja sivuilla ei ole marginaaleja nimeksikään. Semmonen ahdistaa. Mukavaa viikon alkua Elegia!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p...

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

"Toi Pajtimin uus kirja. Halkeen"  kirjoitin ystävälleni kun olin lukenut Pajtim Statovcin romaanin Lehmä synnyttää yöllä . Kirjoitin juuri tälle ystävälleni, koska hänelläkin on halkeamisen kyky ja hän tietää heti, mistä on kysymys.  Instagramiin laitoin stoorin, jossa uhkasin lyödä niitä, jotka tiivistävät tämän romaanin sanoihin "hieno lukukokemus". Sanat, joilla kuvata haltioitunutta kokemusta lukemastaan ovat rajallisia, mutta "hieno lukukokemus" vetää latteudessaan vertaa sen kaltaisille ällöilmaisuille kuin masuasukki, paituli ja pientä purtavaa. Kun olen lukenut Lehmän en pysty rauhoittumaan. Tärisen ja kävelen pitkin asuntoani ja tuijotan ikkunasta syksyn värjäämiä puita. Kirpeys. Kauneus, joka on kuolemassa.  Ja pitäisi lähteä kauppaan. En voi nyt lähteä kauppaan. En voi tässä mielentilassa mennä minnekään, missä on vieraita ihmisiä.  Taivaan isä kiitos, että en ole kriitikko. Että en ole vaikkapa Pasi Huttunen, jolle Lehmä oli "epämiellytt...

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip...