Siirry pääsisältöön

Natsume Soseki: Kokoro

Natsume Soseki (1867-1916) on japanilainen kirjailija, jota pidetään maansa ensimmäisenä modernina kirjailijana. Luin hänen tunnetuimman teoksensa Kokoron (1914) ikään kuin tulevien lukemisteni pohjustukseksi, sillä viime aikoina olen taas tuntenut lisääntyvää kaipuuta japanilaisen kirjallisuuden pariin - lautaselleni aion kattaa ainakin Dazaita ja Mishimaa. Koska kirjallisuus rakentuu aiemmin kirjoitetulle ei minun tarvinnut kauaa epäröidä ennen kuin siirsin Kokoron nettikaupan ostoskoriin.

Kokoro sisältää lyhyen esipuheen, josta opin, että Kokoro tarkoittaa 'asioiden sydäntä'. Teoksen sydämessä, sen teemana on ihmisen yksinäisyys mentaalina tilana, joka eristää hänet muista. Kokoro jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa kertojana on nimettömäksi jäävä nuori mies, joka tuntee selittämätöntä vetovoimaa vanhempaan mieheen, jota hän alkaa pitää jonkinlaisena opettajanaan ja kutsua nimellä Sensei. 

Soseki rakentaa romaaninsa salaisuudelle. Nuorukainen tietää, että Senseille on tapahtunut jokin kamala asia hänen ollessaan nuori, mutta hänellä ei ole mitään keinoa saada selville, mistä on kysymys. Sensei on vetäytynyt lähes kaikesta normaalista elämästä "sairastaakseen" kotonaan eksistentiaalista maailmantuskaa. Hänellä on vaimo, joka kuitenkaan hänkään ei tiedä, mikä on perimmäinen syy siihen, että Sensei kokee elämänsä turhaksi ja onnettomaksi. Sensein ainoan säännöllisen aktiviteetin muodostaa hänen käyntinsä hautausmaalla.  

Kokoron toisessa osassa nuorukainen viettää aikaa kotiseudullaan vanhempiensa luona, jossa hänen oleskeluaan varjostaa hänen isänsä yhä pitemmälle etenevä sairaus. Kolmas osa koostuu Sensein kertomuksesta siitä, mitä hänelle nuorena miehenä tapahtui. Vaikka lukija saakin selville Sensein salaisuuden, ei hän saa tietää, mitä mieltä nuorukainen Sensein kertomuksesta on.  

Sosekin romaanissa tunnelma rakentuu vaivihkaisen taidokkaasti. Sensei varoittelee nuorukaista kiintymästä itseensä ja odottamasta häneltä liikoja ja pitää varmana sitä, että nuorukainen tulee aikanaan hylkäämään hänet. Senseille yksinäisyys on hinta, jonka maksamista elämä vaatii.

There is nothing that I can do, except curse my own soul.
[...]
You see, loneliness is the price we have to pay for being born in this modern age, so full of freedom, independence, and our own egotistical selves."

Nuorukainen on tavallaan Sosekin armoilla, joskin omasta tahdostaan. Yksi teoksen jännitteistä muodostuukin siitä, missä määrin Sensein näkemykset vaikuttavat nuorukaiseen ja hänen tekemiinsä valintoihin.

Sosekin kerronta on vanhanaikaisen vahvaa. Pääosassa on ihmisen mieli ja sen liikkeiden huolellinen kuvaus. Kokoroa lukiessa tuntuu kuin eläisi toisessa ajassa, joka ei vielä edes uneksi kaikesta siitä teknologiasta, jolla olemme itsemme kyllästäneet ja jonka suurkäyttäjä itsekin erittäin mielelläni olen. Välillä on kuitenkin suloista pitää lomaa nykyelämästä ja tähän tarkoitukseen Kokoro on oikein hyvä valinta.

Nappaan Kokorolla toisen sulan Kurjelta.


Natsume Soseki: Kokoro (1914)
120 sivua
Japanin kielestä englanniksi kääntänyt Edwin McClellan
Kustantaja: Digireads.com

Kommentit

  1. Omppu, vau, vanhaa japanilaista! Vaikka ei saisi yleistää, rakastan japanilaista kirjallsuutta, ehkä äeniten siksi että siinä merkitykset eivät hyppää lukijan silmille vaan ovat usein muotoon sidottuja ja joskus kokonaan näkyvistä häivytettyjä... Tasaisuus säilyttää joskus suuriakin salaisuuksia. Kirjoitit tästä hienosti.

    Huomaan että olet jo kirjoittanut Lopotista. Palaan tuohon postaukseen myöhemmin, sillä kirja odottelee täällä vielä lukijaansa.

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, Kokoro oli tosiaankin kuin matka toiseen aikaan ja tuo mitä kirjoitit sopii mainiosti kuvaamaan tätä teosta. Suomalaisesta näkökulmasta japanilaisuus näyttäytyy ikään kuin mielentilana. Tätä on vaikea kuvata ja toki pitää muistaa, että omat havaintoni perustuvat pitkälti Tanizakiin, joka on mielestäni jonkinlainen avain (hänellä myös on teos nimeltä Avain!!!) uudempaan japanilaiseen kirjallisuuteen. Kiitos ja kivaa viikonloppua!

      Poista
  2. Minäkin olen Kokoron lukenut ja pidin, mutta samaan aikaan jokin siinä tökki. Odotukseni taisivat olla liian korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua häiritsi ulkokirjalliset asiat. Mun Kokoro on ulkomuodoltaan vihkomainen ja sivuilla ei ole marginaaleja nimeksikään. Semmonen ahdistaa. Mukavaa viikon alkua Elegia!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän