tiistai 31. toukokuuta 2016

Raija Siekkinen: Saari (BAR Finland, 3)


Luin Raija Siekkistä (1953-2004) ensimmäistä kertaa hänen kuolemansa jälkeen. Kun muistelen helmikuuta vuonna 2004 mieleeni tulee väistämättä Siekkisen viimeiseksi jääneen romaanin nimi: Se tapahtui täällä (1999). Nimi tuntuu enteelliseltä ja kolkolta, siinä on mantelinkarvas sivumaku. Tässä kirjoituksessa puhun kuitenkin Siekkisen ensimmäisestä romaanista Saari, koska sitä en ole aiemmin lukenut.  Noin ylipäätäänhän Siekkinen tunnetaan parhaiten novelleistaan, jotka löytyvät yksistä kansista Otavan vuonna 2007 julkaisemasta kokoelmasta, jonka nimi on yksinkertaisesti Novellit.

Langenneena loveen

Huhtikuussa 2014 kirjoitin Ritva Hellstenin teoksesta Orvot. Tunnustin silloin, että lukemiseni syy oli ensisijaisesti se, että Ritva Hellsten on Raija Siekkisen sisar. Ei kovin hyvä lähtökohta ja niinhän siinä kävi, että etsin Orvoista sivu sivun jälkeen Raijaa.

Kuulostakoon epäjumalanpalvonnalta ja jalustalle nostamiselta, mutta niin se vaan on, että Raija Siekkisen kirjat ovat ihan erityinen lajinsa. Jos lankeaa loveen hänen kirjoitustensa kanssa, siihen loveen myös jää. Tämän lienee kokenut myös Joel Haahtela, joka romaanissaan Katoamispiste jäljittää Raija Siekkistä.

Siekkisen tuotannolle on tyypillistä, että hän kuvaa ihmisiä, jotka ovat ulkopuolisia omassa elämässään. Hänen henkilöitään ympäröi tiheä yksinäisyys, joka koskee myös Saaren päähenkilöä Paulaa. Siteraan tähän saman kohdan C.G. Jungilta, jota siteerasin myös Orvoista kirjoittaessani. Näin sen vuoksi, että en olen löytänyt parempaa tapaa ilmaista sitä yksinäisyyden olemusta, joka Siekkisen kirjoissa on vahvasti läsnä. C.G. Jung kirjoittaa: "Yksinäisyys ei synny siitä, ettei ympärillä ole ihmisiä vaan siitä, ettei heille voi välittää asioita, jotka itsestä tuntuvat tärkeiltä, tai se syntyy siitä että pitää arvokkaina ajatuksia, jotka toisten mielestä vaikuttavat epätodennäköisiltä."

Yhteen sanaan tarvitaan 10.000 sanaa

Siekkisen kirjoitustyyli on minimalistinen. Hänen sanansa ovat tiivistyneet sadoista ja tuhansista sanoista, etsineet muotonsa niiden kautta. Pelkistyneet kuin veistos. Kaikki vähänkin ylimääräiseltä vaikuttava on karsittu pois. Darlingsit makaavat Saaren kallioilla nyljettyinä. Saarella myös Paula ja Paulan elämä teoksen joka paikassa. Kun Siekkinen kuvaa vaikkapa "vettynyttä, syvässä uivaa tukkia" on tukkikin Paula, joka on vaarassa upota niin syvälle, että sieltä ei enää nousta.

Saari on vahvasti symbolinen teos, jossa nimettömäksi jäävä mies ja Paula jäävät myrskyn vangitsemiksi saareen, johon Paula on perustanut oman huoneensa. Saarelta Paula näkee mantereelle, jossa asuu kaksi poikaa tätinsä kanssa poikien isän ollessa useimmiten poissa. Mantereelta katsottuna saari on näyteikkuna, jossa asuu outo ja joutilas nainen, joka pitää valoja mökissä yökaudet. Mantereella asuva nainen on oman kontrolli- ja järjestyshalunsa vanki ja niin hän haluaa ollakin. Elämällä vaan on hänen varalleen toisenlaisia suunnitelmia.

Paulalle saari on turvapaikka. Mies taas ajattelee, että se on kuin avioliitto, "jossa ei voi  kulkea kuin ympyrää." Paula näkee ketun, mies taas ei usko sen olemassaoloon. Pahinta on, jos on ainoa ihminen maailmassa, joka ketun näkee.

Edellisen lauseen kirjoitettuani ymmärsin, että parasta mitä voin tehdä, on päättää tämä kirjoitus tähän, vaikka paljon jäikin sanomatta.



Raija Siekkinen: Saari
127 sivua
Kustantaja: Otava


BAR FINLAND on blogini sivupolku, jossa esittelen minuun vaikutuksen tehneitä suomalaisia kirjailijoita ja kirjoja aina kuun viimeisenä päivänä.

BAR Finland, 1 löytyy tästä

BAR Finland 2, löytyy tästä

20 kommenttia:

  1. Hyvin kuvattu tuo yksinäisyys ja sen kokeminen. Ihminen voi tuntea olevansa yksinäinen, vaikka ympärillä olisi kuinka paljon ihmisiä. Joskus yksinäisyys jopa korostuu silloin.

    Tämä vaikuttaa kirjalta, josta voisin minäkin pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että on tietyllä tapaa kamalampaa kokea yksinäisyyttä porukassa. Se, kun huomaa, että (Siekkisen kirjan kautta nyt ilmaistuna), ne toiset eivät näekään kettua ja vielä pahempaa, että eivät pidä kettua edes näkemisen arvoisena, niin se käy syvälle, kunnes siihen tottuu. Jos tottuu. Ei luultavasti kyllä totu, mutta oppii ehkä tulemaan niiden tunteiden kanssa toimeen.

      Uskon, että pitäisit tästä, kuten ylipäänsä Siekkisen kirjoista. Siekkisen tuotannosta pitäminen on jollakin tapaa ihan oma lajinsa. Hänen maailmansa on valtavan kiehtova ja lähelle tuleva. Minulle kävi nyt niin, että sanat kävivät totaalisen turhan kuuloisiksi, joten lopetin bloggauksen kesken. Kiitos Elegia.

      Poista
  2. Todella hieno tuo Jungin yksinäisyysmääritelmä.

    Olen jokunen vuosi sitten lukenut tuon Se tapahtui täällä, mutta muuten en juuri ole Siekkistä lukenut, vaikka tarkoitus on kyllä ollut. Tuota Haahtelan kirjaa en aio lukea ennen kuin olen lukenut lisää Siekkistä. Joskus siis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. En ole toistaiseksi ainakaan parempaan törmännyt. Jungin Unia, ajatuksia, muistikuvia -kirjassa on muutamia muitakin aivan briljantteja kohtia, joihin olen usein palannut.

      Minä olen lukenut tuon Haahtelan, mutta tekis mieli lukea uudestaan. On nyt joku ihme vaihe, että monia kirjoja tekee mieli lukea uudestaan. Kiitos Katja!

      Poista
    2. Ikuisesti keskeneräinen päättää briljanttien kohtien kaipuussaan lukea aikanaan myös Jungia. Mulla on muuten useinkin tuota, että tekee mieli lukea samoja kirjoja aina vaan uudestaan. Ihmekös sitten, että on aina kaikki muu lukematta.

      Nyt tulin myös kertomaan, että sinulle on blogissani palkintohaaste. Taisit kyllä saada sen jo muiltakin, siltä tuossa alapuolella näyttää, mutta onneksi juuri päätin että kaikki triljardiushaastaminen olkoon vain hupaisaa. Siispä kamarikin ojentaa sinulle tämän lämpöisin sydämin <3

      Poista
    3. Toiselle ikuisesti keskeneräiselle uudellenlukeminen on tosiaan aika uusi harrastus. Tässä tietysti vaikuttaa juuri se, kun on niin valtavasti kiinnostavaa uutta lukematonta. Ihailen myös aina sitä, kun sulla on ne sun omat, vähän vanhempaan kirjallisuuteen liittyvät jutut. Minä en onnistu pysymään missään rajoissa, vain heittelehdin sinne tänne. Tosin nyt on sanottava, että jonkinlainen uuden kirjallisuuden ähky tässä jossain määrin on. No, yksi uusi on just menossa ja jotain on varauksessa, mutta odotan jo kohtaamista Nabokovin ja DeLillon kanssa. Siinä vasta miehiä, jotka ovat makuuni.

      Kiitos Katja haasteeta. Olen tosiaan tainnut saada sen jo pari kertaa, mutta ilahduttaa suuresti, että tulin mieleesi, kun mietit kenelle laitat haasteen. Sulla oli muuten niin hyvät vastaukset, että voisin melkein vaan copypeistata sulta. :) :) :) No, yritän nyt saada mukaan jotain omiakin ajatuksiani. Viikonloppuna toivoisin tämän haasteen pariin ehtiväni.

      Sydämellisiä sydämiä kamariisi!

      Poista
  3. Heitän sinua palkintohaasteella!
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista
  4. Ulla on supernopee, taas ehti ensin! Tuplahaaste tässä siis:

    http://kirjaviekoon.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Ulla on kyllä universumin nopein ja mahdottoman tuottelias kirjoittaja. Ei haittaa yhtään, vaikka haaste tulee useampaan kertaan. Palaan vastauksiin tuonnempana.

      Poista
  5. Unohdin eilen kommentoida Siekkistä. Hän on äärettömän kiinnostava, mutta yritin Häiriötä maisemassa, mutta en vain onnistunut. Kuitenkin tuo mainitsemani teos on tärkeä. Yritän kuitenkin uudelleen jossain vaiheessa. Luin kirjan kokonaan, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin, että pystyisin kirjoittamaan Ketusta. Halusin niin kovasti tuoda Siekkisen BAR Finlandiin. Sitten kävi niin, että kaikki mitä olin ajatellut kirjoittaa tuntui teennäiseltä, joten katkaisin kirjoituksen. Siekkinen mykistää. Hyvää onnea seuraavaan kokeiluun ja kiitos Ulla!

      Poista
  6. Vaikuttaa jännittävän oudolta kirjalta. Täytynee tutustua myöhemmin.

    Blogissani on sinulle haaste!

    http://mustettajapaperia.blogspot.fi/2016/06/sieluni-hymyt-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei ole lukenut Siekkistä, on suuri aukko suomalaisen kirjallisuuden suhteen. Ne, jotka hänestä innostuvat, eivät unohda hänen teoksiaan ikinä. Kaikki tietenkään eivät tykkää, mutta omaa suhdettaan Siekkiseen ei tietenkään voi saada selville kuin kokeilemalla.

      Kiitos haasteesta Maria. Vastasin siihen pari kuukautta sitten, joten jätän tällä kerralla väliin. Tässä linkki postaukseeni: http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi/2016/03/sieluni-hymyt-haaste.html

      Poista
  7. Kiitos jutusta, luulen että sain häivähdyksen Siekkisen ajattelusta ja tyylistä. On ollut lukulistallani pitkään, vielä koskematta. Mutta vielä jonain päivänä. Kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Arja, onpa mukava, jos sait häivähdyksen. Ihan näin ei ole ennen käynyt, että en sitten pystykään kirjoittamaan. Olisin voinut tietysti jättää postaamatta kokonaan, mutta Siekkisen on "pakko" olla BAR Finlandissa muiden minulle tärkeiden kirjailijoiden/teosten seurassa, joten julkaisin sitten tämän tyngän.

      Hänen teoksensa eivät ole sivullisesti pitkiä, mutta niiden kanssa saattaa kyllä mennä aikaa. En nyt muista pidätkö Durasista - jos, niin ennuste Siekkisen suhteen on lupaava. Kiitos Arja.

      Poista
  8. Raija Siekkinen on ollut lukulistallani pitkään. (Mä olen varmaan saamaton...)Tämä sun kirjoituksesi innosti lisää. Ja kosketti myös, keskeneräisyydessäänkin. Tai sen takia. Oikestaan niin paljon, että mulla jäi kommentin kirjoittaminen eilen kesken.
    Eilen, ennen tämän lukemista, olisin tarvinnut tuota Jungin sitaattia ja muutakin tekstiä! Mutta vaikutusta niillä oli "jälkijunassakin". Kiitos.

    Kirjan kansi on musta kuin 80-luvun lasten-tai nuortenkirjasta.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tuo Jungin kirja on kulkenut mukanani pitkään. Palaan sen tiettyihin kohtiin aina välillä ja saan siitä paljon lohtua.

      Laitan tähän toisenkin pätkän:
      "On tärkeätä, että meillä on salaisuus ja aavistus jostakin tuntemattomasta. Se antaa elämälle epäpersoonallisen numinoosin merkityksen. Se joka ei koskaan ole kokenut sitä, on menettänyt jotakin hyvin tärkeää. Ihmisen täytyy voida tuntea, että hän elää maailmassa, joka on osin salaperäinen, jossa tapahtuu ja koetaan myös asioita, jotka jäävät selittämättä, eikä vain sellaista jota osaa odottaa. Odottamaton ja ennen kuulumaton kuuluvat tähän maailmaan. Vain silloin elämä on kokonaista. Minulle tämä maailma oli alusta alkaen loputtoman suuri ja käsittämätön."

      En tiedä, mikä oli Siekkisen suhde Jungiin, mutta löydän heidän kirjoituksistaan tiettyä samaa. Tiettyä rakkainta.

      Kiitos Sanna!

      Poista
  9. Olen lukenut Siekkiseltä vain novelleja, mutta ihastuin ikihyviksi.

    Muistan, että luin jotain tekstinpätkää uudelleen ja uudelleen, koettaen tajuta mistä se viileys ja vaikuttavuus kumpusi, mutta en tajunnut. Kun Siekkisen tekstiä pilkkoo palasiksi, siitä tulee vaan ihan tavallisia lauseita, mutta kokonaisuudessa on kuitenkin jotain todella kaunista, hiljaisuutta ja vakavuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdottoman hyvin kuvaat Siekkisen tekstiä. Juuri tuo, että tavallaan siinä ei ole mitään erityistä, lauseita toisensa jälkeen. Kokonaisuus on kuitenkin niin pysähdyttävä ja sykähdyttävä ja mykistävä. Koen, että Siekkinen jollakin tapaa kirjoittaa siitä, mistä ei voi kirjoittaa.

      Ilahduttaa kuulla, että sinäkin kuulut Siekkisen ihailijakerhoon. Kiitos Erja.

      Poista