sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Kielletty intohimo, jossa rakkauden kolmaspyörä on 1950-luvun Helsinki ahtaine ajatuksineen. Kävelypuvut, hatut ja kainaloihin asetettavat hikilaput. Ruokalistat ja syöminen. Ääni, jonka korkokengän ja kivikadun kohtaaminen synnyttää. Muun muassa näistä aineksista rakentuu Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa, joka kumartaa nimensä kautta Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän suuntaan ja jonka tunnelmasta se kuljettaa paloja 1950-luvun Töölöön.

Romaanin alussa eletään välirauhan ajan viimeisiä päiviä. Miehet ovat palanneet sodasta poissaolevin katsein ja Porvoon saaristossa Rosalundin kustantamo järjestää juhlavastaanoton arvovaltaiselle saksalaisvieraalle. Emännöitsijän nimi on kuvaavasti Reetta Murros. Hänen kätensä haisevat hummerille, jota hän ruoka-ainepulasta huolimatta on onnistunut hankkimaan. Naisasianaisia tämä Reetta Murros, jonka mukaan jokaisen suurmiehen takana on emäntä. Hänen sanontansta todellinen painavuus selviää romaanin lopussa.


1950-luvun estetiikka

Säädyllinen ainesosa sisältää nostalgista menneen aikakauden viehtymystä, jota saattaisi erehtyä luulemaan kepeydeksi. Kyse on kuitenkin enemmästä. Parkkinen kirjoittaa korostuneen esteettistä kirjallisuutta, jossa niin kerronta, kieli, rakenne kuin itse kuvauksen tapakin ovat estetiikan palveluksessa. Säädyllisessä ainesosassa kerronta nousee esteettisistä impressioista ja siinä toteutuvat ne kriteerit, joilla on totuttu arvottamaan kuvataiteen esteettisen kokemuksen laatua: yhtenäisyys, kokonaisvaltaisuus ja intensiivisyys.* Tietyllä tapaa Parkkisen romaani ei olekaan minulle pelkästään lukukokemus, vaan myös katsomiskokemus. Sanat eivät ole tässä teoksessa pelkästään välineitä, joilla luodaan tekstiä, vaan niillä maalataan kuvia ja visuaalisesti rikkaita ympäristöjä. Niillä hiilipiirretään aikakausi ja sen henkinen ilmapiiri ja moraalikoodisto.

Lukiessani Parkkisen romaania 50-luku painaa minua kasaaan. Sodan jäljiltä elämä on vielä haurasta, rahapula usein uskollisin seuralainen ja kuvalehdissä totuus siitä, minkälainen on hyvä nainen ja miten vaimoutta parhaiten toteutetaan. 60-luku radikalismeineen ja vapaudentuulineen ei vielä puhalla, eikä juurikaan tarjoa edes vihjeitä siitä, että itse asiassa varsin pian henkisen ilmapiirin tunkkaisuus tulee murtumaan: syntyy naisasialiike Yhdistys 9 ja opiskelijat valtaavat vanhan ylioppilastalon. 1950-lukua voidaan pitää viimeisenä yhteisesti hyväksytyn moraalin vuosikymmenenä, jolloin säädyllinen käytös oli jaettu arvo, jonka kautta tavoiteltiin ainakin ulospäin kunniallista elämää. Tämän henkisen ilmapiirin kaikkine rajoituksineen Parkkinen tavoittaa romaanissaan niin kokonaisvaltaisesti, että 50-luku nousee yhdeksi romaanihenkilöksi.

Neuvostoliiton vakooja ja Kekkosen rakastajar

50-luvun Helsinkiin muuttaa Saara miehensä Juhanin ja poikansa Eliaksen kanssa. Jotakin, josta pitkään vaietaan on tapahtunut Saaralle tätä ennen. Parkkinen ruokkii mielikuvitustani tyylipuhtaan kutkuttelevasti. 

Saaran naapurissa asuu Elisabeth, mystinen maailmankansalainen, Neuvostoliiton ja Stasin vakoojaksikin epäilty ja Kekkosen rakastajattarena pidetty. Nainen, joka on ihan eri lajiketta kuin Saaran aiemmin tuntemat naiset. Syttyy halu. Syttyy himo. Syttyy kaiken unohtamaan saava roihu. Syntyy kolmiodraama. Ei, ei Juhani ole siinä osallisena. Se on Saaran, Elisbethin ja 50-luvun välinen suhde. Juhani on pelkkä statisti. Mies, jonka kanssa Saara meni naimisiin ottakseen kannettavakseen sen roolin, jota yhteiskunta häneltä vaatii. Ollakseen kuvalehdissä esitellyn kaltainen täydellinen vaimo, kodin hengetär, murusista loistoruokaa loihtiva ehtoisa emäntä, jolla omia tarpeita ei ole lain.

Elisabeth on mysteeri, joka ei paljasta itseään edes ystävälleen kirjoittamissaan kirjeissä. Hänen lauseensa ovat moniäänisiä, niissä kaikuvat useiden puhujien äänenpainot. Hän on auringossa loikoileva aistillinen käärme, joka nauttii nahkansa luomisesta. Kirjeformaatti ujuttautuu osaksi Säädyllistä ainesosaa samalla luontevuudelle kuin sillikaviaari paahtoleivälle.

Mistä puhumme kun puhumme kaviaarilla täytetyistä viiriäisenmunista

Parkkisen teksti on pitkään haudutettua kermakastiketta, jonka koostumus on prikulleen. Sanojen takana on kasvustoa, sipulimukuloita ja rihmastoa. Ruoat, ruokaresepetit, kokkaus ja syöminen luovat romaaniin oman kuvastonsa ja symboliikkansa, johon Parkkinen piilottaa salaisuuden.

Se, miltä jokin näyttää ei kerro mitään siitä, miten jokin on. Säädyllisen ainesosan vaikuttavuus kasvaa esteettisen kuvauksen yltäkylläisen loistokkuuden ja sen taakse kätkeytyvän elämäntyhjyyden välisestä ristiriidasta. Se tuo mieleeni Paolo Sorrentinon elokuvan Suuri kauneus (La grande bellezza), jossa Sorrentino Parkkisen tavoin on raahannut esteettisen idean ulos Platonin luolasta ja antaa sen näyttää kopioidun alkuperäistä todempana. Antaa sen made in -luonteen hohtaa. 

Elisabeth toteaa Säädyllisessä ainesosassa, että hänestä ei ole suuren eurooppalaisen romaanin kirjoittajaksi. Ilmaisun ironia saa minut naurahtamaan. Kuinkakohan monta kertaa olenkaan huutanut suomalaista kirjallisuutta lukiessani "suuren eurooppalaisen romaanin" perään. Ei haittaa, vaikka Elisabeth ei siihen pystyisi, sillä Leena Parkkinen pystyy ja komeasti pystyykin.


Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa (2016)
335 sivua
Kustantaja: Teos



*Monroe C. Beardsley: Aesthetics – Problems in the philosophy of criticism


50 kommenttia:

  1. Kirjoitat kirjoista aivan hurjan kauniisti ja niin kiinnostavasti, että tekee mieli lukea melkein kaikki, mistä sinäkin olet pitänyt. :) Tämä jo löytyykin tosin kirjaston varauslistalta, mennee tosin syksyyn ennen kuin sen sieltä itselleni saan, mutta nyt vain vahvistui entisestään odotukset tätä kohtaan. En ole Parkkiselta koskaan mitään lukenutkaan, tästä lienee ihan hyvä aloittaa!

    VastaaPoista
  2. Laura kiitos kiitos kiitos, punastelen täällä, kun sanoit niin kauniisti.

    Olen lukenut Parkkisen aiemmatkin, mutta minulle juuri tämä teos on jättipotti. Sinun jälkeesi, Max oli hieno, mutta hieno sillä tapaa, että se ei mennyt niin sisälleni kuin tämä Säädyllinen ainesosa. Galtbystä länteen sisälsi erinomaisia kohtia, mutta ei minulle toiminut ihan kaikin osin.

    Tätä Säädyllistä ainesosaa suorastaan rakastan. Siinä on maailma, johon voi kävellä sisään. Niin hienosti kuvattu ja toteutettu. Tämä tulee olemaan korkealla tämän vuoden parhaita kirjoja listattaessa. En nyt uskalla vielä sanoa enempää, kun viime vuonna sorruin hehkuttamaan liian monia teoksia. Silti sanon, että jos tämä voittaisi Finlandia-palkinnon mitään vääryyttä ei olisi tapahtunut.

    Toivon, että nautit Säädyllisestä ainesosasta sitten kun sen käsiisi saat.
    Kiitos kommentista ja hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Pikainen kommentti - en ole muka ollenkaan nyt tietokoneen äärellä, vaan pihahommissa, mutta en malta olla kommentoimatta ;) - juuri näin! Minusta tuntuu, että toistaiseksi Parkkisen romaani on minulle vuoden paras kotimainen, vaikka olen lukenut paljon muutakin hyvää. Tässä kaikki on kohdillaan: ajankuva, tunnelma, henkilöt, kieli, tarinalinat. Mutta vuotta toki vielä yli puolet jäljillä, joten siksi korostan tuota "toistaiseksi".

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt päätöksen, että en lähde laittamaan lukemisiani mihinkään järjestykseen kuin vasta ehkä kun vuosi on lopussa. Viime vuonna kun hehkutin useampaakin teosta ja se oli loppujen lopuksi aika noloa. Luulen kyllä, että Säädyllinen ainesosa pysyy kärkisijoilla ja povaan sille hyvää menestystä muutoinkin. Kiitos Katja!

      Poista
    2. Omppu, otin sen kannan, että tämä on parhaiden listoilla loppuvuodesta, mutta en arvio jräjestystä. Minulla on kyllä jo kaksi F-ehdokasta, mutta vaietaan nyt, vaikka paljastankin, että tämä on niistä toinen:)

      Poista
    3. Hah-haa. Minä tiedän, mikä se toinen on ja epäilen aika vahvasti, että se tulisi olemaan Finlandia-ehdokkaana. Minä otin opikseni näiden arviointien kanssa sen jälkeen, kun niin mahdottomasti menin ylevän pateettisiin tunteisiin Heidi Köngäksen Hertan kanssa, jota sinä et suostu lukemaan, vaikka kuinka patistaisin. On se ihmeellistä, kun ihminen ei halua lukea kirjaa, joka veisi hänet tiloihin. :)

      Poista
    4. Omppu, sää tiedät ja yrität nyt nujertaa mua: En voi sille mitään, että se tuntuu minussa kokonaisvaltaisesti. Nyt sitten piti tulla tämä, joka tuntuu, että on kirjoitettu suoraan minulle. Et voi tietää, vaikka molemmat olisivat F-ehdokkaina. Sen sijaan oma ongelmani on nyt isompi, mutta taidan antaa sydämen ratkaista:)

      Älä puhu enää Hertasta! Dora, Dora voi olla näiden kahden haastaja, joten olen liemessä. Voihan vuoden paras kotimainen olla julkaistu muuna kuin tänä vuonna, jos listaa omassa blogissa omia lukemiaan. On the other hand...mää tiedän, mikä on number one mulla, mutta sää et voi edes aavistaa:) Anteeksi hirveä slangi. Entschuldigung!

      Olitkos sinä jo lukenut Jänis jolla on meripihkanväriset silmät tai Jangfeldtin Axel Munthe - tie Caprin huvilalle tain Agneta Rahikaisen Edith. Runoilijan elämä ja myytti?

      Kohta menen kirjastoon. Kumman sieltä nyt ottaisin sen Christa Wolfin vai Hertan?

      Poista
    5. En voi tietenkään tietää varmuudella, että ovatko ne molemmat F-ehdokkaina, mutta veikkaukseni on, että se sun toinen ei ole.

      Hertta Hertta Hertta, en puhu enää Hertasta :D Kamalaa, kun olisin niin utelias tietämään, miten kokisit sen Hertan kaiken palon ja tulen, joka lieskoillaan löi niin, että muutuin suorastaan pateettiseksi.

      Juu ei tietenkään vuoden parhaan tarvitse olla uutuuskirja. Usein vaan niin puhutaan, että mikä on vuoden paras ja tarkoitetaan uutuuskirjoja. Et voi tietää, voinko aavistaa, mikä on listasi kärjessä. Vaan enpäs nyt sanokaan mitään ääneen. Hah-haa.

      En ole unohtanut Jänistä, koska eräs Leena Lumi muistuttaa siitä tasaisin väliajoin. Kiitos hänelle. Muntheen tutustuin Osterissa, se saa nyt toistaiseksi riittää. Edithiä en ole lukenut, mutta varmaan joskus. Tosin kuten ehkä muistatkin, minä olen aika paljon Hagarin naisia.

      Hertassa ja sinussa on samaa. Jos haluat nähdä itsesi läheltä, lainaa Hertta. Kiitos Leena.

      Poista
    6. No niin, lista on hiukan muuttunut, mutta ei paljoa.

      En voi enempää pala, sillä sami Hilvo sytytti mut ilmiliekkeihin!

      Se riippuu nyt siitä, miten otan tän eli uutuskirjoja vain, kuten on F-kisassakin vai kaikki.

      Muistan, muistan sut ja Hagarin...tuollaisia asioita ei unohdeta.

      Se oli jo lainassa, mutta sitten tuli kohtalo väliin ja sillaksi yli synkän virran tulivat Nesserin trillerit. Nyt menossa Van Veeterenin neljänneksi vika ja Barabarotti-sarja on jo luettu. Onneksi mahtui väliin uusintana Austerin Näkymätön ja Hilvon tajunnan räjäyttävä Pyhä peto.

      Katson itseäni peilistä/kirjasta sitten kun alkaa tuntua, että se on hyväksi. Vielä ei ole aika.

      Poista
    7. Hilvo sai kyllä sanasi tulisen säilän vauhtiin.

      Olen edelleen sitä mieltä, että tämä Säädyllinen ainesosa on tämän vuoden ihan huippuja. Tietenkin on paljon kotimaista, jota en ole lukenut ja muutakin hyvää kuin tämä on tullut vastaan, mutta kyllä tässä on niin paljon elementtejä, joista sekä tykkään että joita arvostan, että uskon, että vielä vuoden lopussakin tämä on hyvin vahvoilla omalla vuoden 2016 parhaat kotimaiset listallani.

      Hurjan hieno on myös Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet. Et vissiin ollut sitä lukenut, en nyt ainakaan muista. Ja on niitä muitakin. Yhdestä hyvästä rustaan just kirjoitusta.

      Joo, luet sitten joskus, kun siltä tuntuu. Kiitos ja viikonloppua!

      Poista
  4. Totta mooses, tekstisi nakuttaa kirjalliseen aikakoneeseen tarkasti, taiten ja tuntien! Ne hikilaput! Jotain juonen suhteen jäi minulla hampaankoloon, mutta muuten hurahdin Parkkisen kerrontaan, etenkin tunnelmaan ja ajankuvaan. Ja kyllähän henkilöt ovat kerrassaan kiehtovia. Huomaan myös, että kirjan maailma jää mieleen ja putkahtelee sieltä yllättävin mielikuvin. Ja Omppu: nautin suuresti postauksesi näkökulmista ja hienosta tarkkuushavainnoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija, mukavaa jos nakutti. Nyt aloin ajatella Singerin polkuompelukoneita. Sun syy. :)Mulle kävi niin, että aloitin tämän eräänä perjantaina myöhään illalla. Lauantaiksi olin suunnitellut monenlaista puuhaa, mutta ne kaikki jäi, kun en pystynyt lopettamaan Säädyllisen ainesosan lukemista. Se kertonee jotain. :)

      Poista
  5. Viisikymmenluku näyttää tosiaan nykyään ennen kaikkea estetiikan vuosikymmeneltä, arkkitehtuuri, vaatemuoti etc on nykyään aika yleisesti ihasteltua. Olihan se todella konservatiivista aikaa, 60-luvun murros tuli tarpeeseen. Mutta toisaalta siinä oli semmoista sodan jälkeisen jälleenrakennuksen optimismia, mitä esim Virossa on nykyään paljon edelleen, Neuvostoliiton jälkeen. Hienosti kirjoitat tästäkin. Ja tietenkin alkaa kirja houkutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jälleenrakennuksen optismi on erinomainen havainto. Eikös ns. nuorisokulttuurikin alkanut syntyä 50-luvulla - tosin se ei nyt tämän Parkkisen teoksen kannalta ole olennainen konteksti, mutta tarkoitan sitä, että kyllä 50-luvulla jo vähän poreili.

      Lue Leena ihmeessä tämä. Ei tästä kovin helposti voi olla pitämättä. Kiitos!

      Poista
  6. Voi tahtoisin niin lukea tän sun arvion, kun kaikki kirjoittavat siitä niin kauniisti, mutta odotan Parkkista kirjastosta, ja mäkin saanen sen vasta joskus syksyllä... En halua saada vaikutteita (joita sun upeista arvioista varmasti saisin), joten pitää pitää pää tyhjänä. Aiheena tämä kirja kiinnostaa kovasti, semminkun kun miljöönä 50-luvun stadi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä odota. Toimi!!! Et kadu. Olisipa jännää päästä tekemään aikamatka 50-luvulle, kunhan sieltä sitten pääsis äkkiä myös takaisin nappia painamalla. Kiitos Tani!

      Poista
    2. Tani, osta tää kirja: Lupaan ettet kadu!

      Poista
    3. Tani hu-huu. Leena-tätillä on asiaa. :) Et voi elää koko tätä kesää ilman Säädyllistä ainesosaa.

      Poista
  7. Laitan pikaisen kommentin, koska aika on minua vastaan sään lisäksi. On lähettävä uhmaamaan. Voikukat eivät odota. Säädyllinen ainesosa teki minuun vaikutuksen, minulla on heikouteni tuohon aikaan ja kaupunkiin. Porvoon saaristo oli kuin jälkiruoka. Voin vain toistaa, että luin parhaimman kotimaiseni tuossa kirjassa. Olen viettänyt uskomattoman ihanan viikonlopun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jotain aivan erityistä viehätystä aina siinä, kun teoksessa tavoitetaan ajan henki. Kiitos Ulla! Kiva kuulla, että viikonloppusi on ollut mahtava.

      Poista
  8. Katselin tätä erittäin kiinnostuneena kirjakaupassa jokunen viikko sitten. Nyt tuntuu entistä enemmän, että täytyy tämä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä vähän niinkuin täytyisi lukea ja äkkiä. :) :) :) Kun lukee jotain näin hienoa, niin sitä hulluna toivoo, että kaikki muutkin lukisivat. Kiitos Katri!

      Poista
  9. Parkkinen saa totta tosiaan viisikymmenluvun Helsingin heräämään uudelleen eloon - tai jos tarkkoja ollaan, niin ehkä pitäisi kysyä asiaa aikalaisilta - enivei, vahvoja mielikuvia syntyi. Hieno kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkas monelta aikalaiselta pitäisi kysyä, että tulos olisi luotettava? :) :) :)

      Tiedän jo, että tämän kirjan tulen muistamaan pitkään ja osin sen takia, että tämä oli minulle hyvin visuaalinen. Hienoa kuvastoa, komeaa kirjoitusta. Kiitos Kaisa-Reetta!

      Poista
    2. Aikalaiselle kirja kuulostaa vahvasti kuvitteelliselta 50-luvulta. Kuinkahan paljon se poikkeaa todellisesta 50-luvun alkupuolesta, joka oli optimistista ja hauskaa aikaa? Iloinen 50-luku.

      Poista
    3. Terve Anonyymi,

      Olisi mukava kuulla aikakalaisen autenttinen kokemus 50-luvusta. Jos ymmärsin oikein, että sinulla näitä kokemuksia on, niin kertoisitko vähän tarkemmin.

      Itse olen tutustunut 50-lukuun vain (tutkimus)kirjallisuuden kautta ja niissä kyllä vahvistuu juurikin Parkkisen teoksen kautta välittyvät moraalikoodistot ja naisen asema, johon vahvasti pyrittiin mm. kuvalehtien avulla vaikuttamaan.

      Poista
    4. Täällä muistelee yksi aito aikalainen.
      http://blogisisko.blogspot.fi/2007/12/iloinen-1950-luku.html



      Poista
    5. Kiitos linkistä. Oletko sinä Anonyymi lukenut Parkkisen kirjan? Suosittelen tarttumaan siihen ennakkoluulottomasti. Se on varsin hieno teos.

      Olen edellä tuonut esiin, että 50-luvulla oli vahva moraalikoodisto sen suhteen, miten naisten ja miesten tuli olla. Tähän viitataan hieman myös laittamassasi linkissä, kun kirjoittaja mainitsee että "seksiä jaksettiin odottaa." Avioliitto oli arvossaan ja naisen tehtävä oli palvella miestään. Naisten työssäkäynti oli vielä melko harvinaista. Homoseksuaaliset suhteet olivat kauhistus. Em. asiat muuttuivat radikaalisti 60-luvulla.

      Poista
    6. Kaikki, kaikki muuttui 60-luvulla. Jos kertoisin omat vuoteni 69-74, tiedän, että moni ei uskoisi:)

      Suomessahan on ollut aika, eikös se ollut vielä '50 -luvulla, jolloin nainen ei voinut mennä ilman herraseuraa edes ravintolaan! Puhumattakaan seksistä, jota ilman avioliittoa harrastivat vain tuhmat tytöt.

      Poista
    7. Voisit Leena vaikka kirjoittaa muistelmasi. Siihen kanteen tulisi sinusta sellainen Yötä ei voi vastustaa -kannen tyylinen kuva. Minun lempivuosikymmeneni ovat 60- ja 70-luku ja vähän vielä 80-luvun alkua. Noin aikoina tapahtui taiteessa paljon.

      En tiedä/muista, milloin tuo herraseurasääntö kumottiin. Voitko uskoa, että vielä 80-luvun alussa rockisti pukeutunut pitkätukkainen mies ei päässyt sisään kaikkiin ravintoloihin. Kun ajattelen tuota, niin tuntuu, että olen nähnyt unta, mutta olin tuollaisessa tilanteessa useamman kerran, kun seurueeseen kuului mainitut speksit omaava mieshenkilö.

      Muutos on ollut monessa asiassa ihan järkyttävän nopeaa. Ei ihme, jos tässä yhdessä jos toisellakin on vaikeuksia pitää otetta edes nykymaailmaan laahuksesta.

      Poista
  10. Kirjoitat tästä hyvin. Kirjassa tuntuu olevan paljon kirjallisia viitteitä, jo kirjan nimestä lähtien, kuten sanot. Tai niin minä ainakin pongasin Professori E:n ja sitten yrmyn pariisilaisen portinvartijanaisen ja mitä näitä nyt on ;)

    Minulle Sinun jälkeesi, Max oli pankin räjäyttävä, mutta tämä tulee lähes rinnalla. Huikea teos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, sitä on oltu bongailutuulella :) Mitä tähän enää sanoisi? Huikea tosiaankin. Voitko kuvitella, että alunperin en ollut tästä kovinkaan innostunut, kun olin saanut käsityksen, että tämä on hyvin ruokapainotteinen kirja. Jostain mainoksesta ruoka oli uinut liiveihini. Aloitin em. takia lukea ilman odotuksia, mutta ei kauaa mennyt, kun olin jo ihan myyty. Kiitos Katri!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Poistin, koska niin paljon kirjoitusvirheitä eli näppisvirheitä, en siveellisyyssysistä:)

      Siis: Oivoi, kun Katri nyt vielä kehuu tuota Maxia, joka oli myös sveitsiläisen rakastajani nimi, en nyt kestä mitään kilpailijaa tälle kirjalle enää, en kestä! Katri sanoo: "Tämä tulee lähes rinnalle..." Huikean pelottavaa!

      Poista
    4. Leena, olen lukenut Maxin. Se on hyvin hieno, mutta henk.koht. ei minulle sillä tapaa läheinen kuin tämä Säädyllinen ainesosa, mutta romaanina tosiaan kylläkin hyvin onnistunut.

      Poista
  11. Taas oli sinulta (ja muiltakin) niin hieno ja kutkuttava arvio, että varaan oitis.

    Tuli mieleen Urkki ja eräs hänen rakastajattarensa... Vaikka ei tähän kuulukaan, niin eikös rokki ja ns. lättähatut alkaneet rantautua Suomeenkin 50-luvulla Elviksen myötä? Minulla on itseäni hyvin paljon vanhempi veli, joka matki Elvistä joskus tuon vuosikymmenen lopulla, sama tukka, poseeraus ja nahkarotsi. Ja vanha amerikanrauta Mercury vietiin Eläintarhan ajoihin ennenkuin se romutettiin puhelintolppaan :) Oi niitä aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat nopeasti käsiisi tämän. Veikkaan, että jonot voi olla aikamoiset.

      Niin tuota itsekin aloin myöhemmin ajatella (ja vaikka se ei tosiaan tämän Parkkisen kirjan osalta) ole olennaista, että eikös nuorisokulttuuri alkanut syntyä 50-luvulla. Ainakin silloin oli Helsingissä olympialaiset ja Helsinki oli hetken kansainvälinen.

      Estetiikka kiinnostaa mua kovasti. Ja tämäntapainen esteettinen kirjoittaminen, jota tässä teoksessa on, on vaikea laji, koska helposti menee suuntaan tai toiseen. Parkkinen onnistuu loistavasti. Säädyllinen ainesosa maistuu, eikä se johdu pelkästään siitä, että teoksessa on erinäisiä ruokalajeja.

      Oletko Riitta vaihtanut blogin nimeä tai jotain vai oletko pitänyt taukoa? Pelkään, että olen "hukannut" sinut? Kiitos kun kävit kommentoimassa. Mukavaa kesäviikkoa.

      Poista
    2. Kiva kun löysit minut! Lukutauolla toukokuussa, alkuvuosi menikin vimmaisesti lukiessa :) Nyt maistuu taas. Hertta menossa - wau!

      Poista
    3. Ehti jo tulla ikävä sun postauksia. :) Kiva muuten, että sun kirjoituksia on taas teknisesti helpompi kommentoida.

      Hertta. Sepä oli minullakin tapaus, josta kirjoitin huippupateettisen innostusröyhähdyksen, joka näin jälkikäteen vähän (eikä niin vähänkään) huvittaa, mutta sitä kirjoittaessa tunne oli juuri se, joka siinä kirjoituksessa tulee esiin. Olin niin intona, että kävin siihen päälle kuuntelemasa vielä Heidi Köngästä, kun hän puhui Stadin työväenkirjallisuuspäivillä (onkohan tuo nimi oikein, jotakin sinnepäin kuitenkin). Nyt jäänkin kiinnostuksella odottaa, mitä sinä Hertasta kirjoitat.

      Poista
  12. Jaahas, kyllä nyt on niin, että tämä menee minunkin lukulistalleni. Taitaa olla niitä uutuuksia, joita kamarin rouvankaan ei parane ohittaa. Siispä: kiitokset taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on harvinaisen paljon niin, että Kamarin rouvan ei pidä ohittaa. Tällaisia kirjoja ei ihan joka päivä tule vastaan. Sanomattakin tietysti on selvää, että odotan malttamattomasti postaustasi, mutta sitä älä ota vaatimuksena tai tee siitä itsellesi taakkaa.

      Kiitos Kamarin rouva! :)

      Poista
    2. Rouva muistaa ja varaa tämän kirjastosta, mutta ei ihan vielä. Ja kirjoittaa sitten jos kirjoittaa, sen mukaan miten tuulet tuulevat ja mitä elämässä tapahtuu :)

      <3

      Poista
    3. Niin sitä pitää. Voit varmaan jo kyllä huoletta varata, sillä tuskin siitä huolimatta saat tätä ihan heti. Täällä päin ainakin jonot on melkoiset. Ja juu, en yhtään patista, en yhtään. Sanoinko jo, että en yhtää patista. :) Toivotan säädyllisiä tuulia! :)

      Poista
  13. Kiinnostava blogikirjoitus.
    Säädyllinen ainesosa on todellisuudessa historiallinen romaani, sillä kirjailija kuvaa yli 60 vuoden takaisia tapahtumia eli aikaa, jota hän 20 vuotta myöhemmin syntyneenä ei ole itse kokenut. Historiallinen romaani kuvaa usein nykyaikaa historian avulla. Tässä romaanissakin on kuvattu nykyajan muotiaiheita ainakin niissä osissa, jotka olen ehtinyt lukea, sillä ostin kirjan pari päivää sitten. Rehevä ja rikas ruokakultttuuri on nykyään muotia, samoin homoseksuaalisuuden eri ilmentymien kuvaaminen. Ne eivät kuuluneet 1950-lukuun, joka oli niukkuuden ja "tervehenkisyyden" aikaa. Sellainen maailma ei taida kelvata nykyaikana edes lastenkirjoihin! Juhlissakin tarjottiin yksinkertaista ruokaa, joka oli keittäjästä riipuen joko mautonta tai herkullista. Äitini laittoi erinomaista ruokaa vaatimattomista ja halvoista aineksista, mutta ruuanlaitto olkin hänen ammattinsa. Romantiikka, musiikki, yhdessä käveleminen ja keskustelu, haaveilu antoivat -ja antavat edelleen - syvällisen elämyksen rakkaudesta. Saatettiin seurustella monta vuotta ilman seksiä opiskeluaikanakin. Sosiologiset tutkimukset kertovat samaa. (ks esim Sievers, Koskelainen, Leppo: Suomalaisten sukupuolielämä, 1974, sivu 235) Oli suuri asia, että oli jääty henkiin sodan kauhujen keskellä. Oltiin elossa, haluttiin perhe ja lapsia. Tajusin Suomen ja koko Euroopan suunnattoman köyhyyden vasta silloin, kun palasin vuoden vaihto-oppilasvuoden jälkeen Yhdysvalloista vuonna 1957 ja olin nähnyt siellä kaikkien yhteiskuntaluokkien korkean elintason pohjoisvaltioissa, joissa kävin. Puute oli ollut minullekin Suomessa normaalitila, jossa voitiin olla siitä huolimatta iloisia ja onnellisia. Koululaiset ja heidän opettajansa pitivät koko vuoden samaa puseroa ja hametta, jotkut opettajat kävelypukua. Niitä tuuletettiin viikonlopulla. Luettiin kirjoja, kuunneltiin radiota, josta tuli yleensä korkeatasoista mutta samalla viihdyttävää ohjelmaa, kuunnelmia, komedioita, viihdemusiikkia, klassista musiikkia, asiaohjelmia. Radio oli monessa perheessä aina auki. Monesti minä säälin ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet 1950-luvun optimismia ja iloisuutta ja sitä miten vähällä ihminen tulee toimeen. Ehkä huomautan lopuksi, että kotini oli köyhä, asuimme huoneen ja keittiön asunnossa puutalokorttelissa,jossa asui kaikkia yhteiskuntaluokkia edustavia ihmisiä melkein yhtä ahtaasti ja vaatimattomasti kuin mekin. Minusta vaikuttaa usein siltä, että nykyajan ihmisen on mahdotonta ymmärtää, millaista oli elämä ennen. Jopa 1950-luku on toista maailmaa.:)

    Täällä useita 50-luku-aiheita, mm rock'n rollin tulo:
    http://blogisisko.blogspot.fi/2015/10/iloinen-1950-luku-2.html

    VastaaPoista
  14. Kiitos Anna mahtavan perusteellisesta kommentistasi ja vaivannäöstäsi sen kirjoittamiseksi.

    En oikein osaa ajatella Säädyllistä ainesosaa historiallisena romaanina ainakaan siinä mielessä, että Parkkisen olisi ollut tarkoituksena tuottaa nimenomaisesti ehdottoman todennäköinen kuvan 50-luvusta. Tätä asiaa tietysti pitäisi kysyä häneltä itseltään.

    Itse kirjoitin yllä: "Sodan jäljiltä elämä on vielä haurasta, rahapula usein uskollisin seuralainen ja kuvalehdissä totuus siitä, minkälainen on hyvä nainen ja miten vaimoutta parhaiten toteutetaan." - Tämä sopii hyvin yhteen tuon yllä kirjoittamasi kanssa. Parkkisen romaanissa historian osalta minua kiinnostaa eniten juuri tuo moraali-ilmasto ja naisen rooli kyseisenä ajankohtana.

    Ajatuksesi siitä, että "historiallinen romaani kuvaa nykyaikaa historian avulla" on mielenkiintoinen. En kuitenkaan näe, että se olisi historiallisen romaanin lajipiirre. Historiallinen romaani pohjautuu yleensä tutkimustietoon ja faktoihin, joita käsitellään fiktion kautta. Toinen juttu sitten on, että missä määrin edes historiantutkimus on luotettavaa, koska historian kirjoittamiseen liittyy monia tekijöitä, jotka saattavat vääristää tulkintoja. Suosittelen lämpimästi Laurent Binet'n romaania HHhH, jossa tätä asiaa on käsitelty hyvin mielenkiintoisesti.

    Mitä tulee homoseksuaalisuuteen, niin sitä on ollut aina. Suomessakin 1600-luvulla kaksi homomiestä poltettiin roviolla. 50-luvulla homosuhteet eivät voineet olla julkisia, joten tässä mielessä Parkkisen romaani kyllä vastaa ko. ajan henkeä varsin hyvin. En oikein ymmärtänyt ajatustasi siitä, että jos kuvaa homoseksuaalisuutta 50-luvulla, niin kuvaamisen syy olisi se, että homoseksuaalisuus on nykyisin muodikasta. Itse toivoisin kovasti, että olisimme tilanteessa, jossa homoseksuaalisuus ei ole mikään erityinen asia, vaan läsnä niin kirjallisuudessa kuin taiteessa yleisemminkin ihan vaan asiana muiden joukossa. Tässä suhteessa hieno teos viime vuodelta on Ida Rauman Seksistä ja matematiikasta, jota myös suosittelen.

    Aikakaudesta riippumatta paljon merkitystä on myös yhteiskuntaluokalla. Ehkä joku kirjoittaa 2010-luvusta joskus tulevaisuudessa, miten se oli taloudellisen vaurauden aikaa, joka ei pidä paikkaansa kuin tietyn ihmisryhmän osalta.

    Ei kannata sääliä, jokaisella aikakaudella on omat haasteensa ja ongelmansa, eikä niitä kannata vertailla keskenään. Tuosta vähällä toimeen tulemisesta kyllä sanoisin, että kyllä moni joutuu nykyisinkin tulemaan toimeen erittäin vähällä, josta pitkä leipäjonommekin kertovat.

    Kiitos vielä paljon Anna, oli kiinnostavaa tutustua ajatteluusi.

    VastaaPoista
  15. Ehkäpä ei vain "ajatteluuni". Kirjallisuustiede on kasvattanut minuakin halki kaikenlaisten muoti-ilmiöiden.:)

    Tätä kirjaa on esitelty nimenomaan 1950-luvun kuvauksena. 60 vuoden raja on aivan yleinen. Vrt esim Walter Scott -palkinnon (2010) säännöt: kirjan tapahtumat vähintään 60 vuotta ennen julkaisua, ja kirjailijalla ei saa olla niistä omia kokemuksia.

    Taidan keskittyä Leena Parkkisen kirjan rakenteeseen, jota on kehuttu.
    Koska kirja on oma, voin alleviivatakin. Hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, puhuin siitä, miten itse miellän historiallisen romaanin. Minulle ne ovat etupäässä romaaneja, joissa tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen 1900-lukua. En osaa sanoa, miten tämän käsityksen olen päähäni saanut. :) Vaikka Scott -palkinnossa on nuo mainitsemasi säännöt, niin kirj.tutkimuksen piirissä on eriäviä näkemyksiä siitä, miten kauan sitten menneeseen aikaan romaanin tulee sijoittua ollakseen historiallinen romaani. Toisaalta myös niin, että osa tulkitsee niin, että historiallinen romaani on suunnilleen sama kuin "vanha romaani", jolloin vaikka Brontea luetaan historiallisena romaanina.

      En tiedä, mihin viittaat tuolla, että Säädyllistä ainesosaa on "esitelty nimenomaan 1950-luvun kuvauksena." Tarkoitatko kenties mainostekstejä? Niissähän usein hieman oikaistaan jo ihan siitäkin syystä, että tilat esittelylle ovat rajalliset.

      Olisi tosi kiinnostavaa kuulla, mitä mieltä olet tästä Parkkisen uutuudesta, kun olet sen lukenut. Kiitos ja samoin hyvää kesää ja hyviä lukemisia!

      Poista
  16. "Hän on auringossa loikoileva aistillinen käärme, joka nauttii nahkansa luomisesta. Kirjeformaatti ujuttautuu osaksi Säädyllistä ainesosaa samalla luontevuudelle kuin sillikaviaari paahtoleivälle." En melkein kestä, miten tästä kirjotat...<3

    Niin, tässä on nyt minusta suuri eurooppalainen romaani. Se mitä niin usein kaipaan kotimaisessa kirjallisuudessa, saa tässä kaiken täyttymyksensä. Tähn ei ole mitään lisättävää, ei poisotettavaa, minusta näin kirjoitetaan unohtumatonta kirjallisuutta!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri eurooppalainen romaani, kyllä. Luulen Leena, että tämä SER (nyt sillä on jo lyhennekin, kuten rakkailla lapsilla yleensäkin) on yksi niitä asioista, jotka koemme jollakin tapaa samalla tavoin. Ei välttämättä aina samojen teosten kohdalla, mutta ise sanana. Se on vähän kuin täältä maailman takaovilta olisi päässyt salonkiin, kun lukee Säädyllistä ainesosaa.

      Tässä romaanissa on jokin sellainen viehätys, jota en osaa kuvata ja luulen, että se on olennainen osa sitä, että tämä puhuttelee niin kokonaisvaltaisesti.

      Kiitos <3

      Poista
    2. PS. En ole Leena unohtanut sinulta saamaani haastetta. Toteutuksen kanssa vaan nyt vähän kestää. Tulee kyllä jossain vaiheessa.

      Poista