perjantai 20. toukokuuta 2016

Chika Unigwe: On Black Sisters Street

Mitä yhteistä on nigerialaisilla prostituoiduilla ja Freddie Mercuryllä? Se selviää tämän bloggauksen lukemalla.

Chika Unigwen romaani On Black Sisters Street (OBSS) kertoo Belgiassa työskentelevistä nigerialaisista prostituoiduista. Kyseessä ei ole pornofiktio, vaan kertomus siitä, miksi teoksessa kuvatut naiset jättävät kotimaansa ja ryhtyvät myymään seksipalveluja Antwerpenin punaisten lyhtyjen alueella.

Unohdetaan ensimmäiseksi sääli. Se ei auta ketään.

Unohdetaan kaikkivoipainen ajatus, että me täydellisessä länsimaalaisuudessamme pystyisimme pelastamaan afrikkalaiset prostituoidut. Emme pysty.

Hyväksytään, että prostituutio ei välttämättä ole vaihtoehdoista huonoin.

Yksi naisista pohtii asiaa: I meet interesting people at work. In what other job do you earn money just for lying on your back? Kaikki on suhteellista ja vielä vähän suhteelliseempaa. Elämä prostituoituna Belgiassa voi olla monin verroin parempaa kuin köyhyys ja täysi tulevaisuudettomuus Nigeriassa. Se voi olla suoranainen lottovoitto. Tai sitten ei.

*

Unigwen kerronta on korutonta, nyansoitua ja täynnä lämpöä teoksessa kuvattuja naisia kohtaan. Asiat ovat rankkoja, mutta niiden välistä pilkottaa huumoria, erityisesti naisten välistä huumoria.
Kukaan teoksessa kuvatuista naisista ei unelmoinut tulevansa isona prostituoiduksi. Yhdelle ei opiskelusta huolimatta löytynyt töitä, koska työpaikkaa oli mahdoton saada ilman oikeita suhteita. Toinen tuli raskaaksi liian nuorena, eikä lapsen isä, mahtava rikas mies suostunut tunnustamaan lastaan. Tähän päälle sama toinen joutui pitämään huolta perheestään äidin kuoltua ja isän oltua juoppo ja luonteeltaan heikko. Kolmas joutui todistamaan, miten sotilaat raiskasivat hänen äitinsä ja tappoivat hänen koko perheensä. Neljäs joutui isäpuolensa seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi ja lähtemään kotoaan, koska hänen äitinsä ei halunnut uskoa mitään pahaa miehestään.

Miksi nämä naiset eivät hakeneet apua terveydenhuollosta? Miksi he eivät menneet rynkyttämään toimeentulotukipalvelun ovea? Tai hoidattaneet itseään terapeutin sohvalla? Käyneet traumaspesialistin vastaanotolla? Miksi mikään edellä mainituista vaihtoehdoista ei tullut heille edes mieleen?

Ei liene tarpeellista vastata esittämiini kysymyksiin.

*

Unigwen romaani havainnollistaa, miten yhteisöllisyys ja velvollisuus pitää huolta perheestä voi olla myös ansa. Usein päätös lähteä prostituoiduksi ei ole ensisijaisesti yksilön päätös, vaan kyse voi olla vaikkapa omien lasten tulevaisuuden turvaamisesta, heidän koulumaksuistaan, lääke- ja sairaanhoitokuluista tai perheen yleisen hyvinvoinnin takaamisesta prostituutiosta saatavilla rahoilla. Siinä missä miehet turvautuvat sähköpostihuijauksiin perheen/suvun elättämiseksi, kuten Adaobi Tricia Nwaubami kuvaa romaanissaan I do not come to you by chance, naiset lähtevät ulkomaille tehdäkseen rahaa ruumiillaan.

Yhtä lailla kuin prostituoiduksi ryhtyminen on myös siitä irtaantuminen enemmän yhteisöllinen kuin yksilöllinen kysymys. OBSS:n keskushenkilö Sisi päättää jättää prostituution ja ilmoittaa poliisille Madamesta, joka hoitaa prostituutiobisnestä Belgiassa. Hän ei voi kuitenkaan tehdään niin, sillä samalla hän saattaisi vaaraan itsensä lisäksi laittomasti maassa olevat ystävänsä.

OBSS on häiritsevä teos, koska se pyyhkii pois auttamiskuvitelmat, joista etsimme lohdutusta. Tässä suhteessa se on sukua tanskalaisen Annette K. Olsenin elokuvalle Pieni sotilas (Lille soldat, 2008), jossa sodasta palannut naissotilas (Trine Dyrholm) pyrkii auttamaan prostituoitua, jonka autonkuljettajana hän toimii, mutta joutuu toteamaan, että mitään auttamisen tapoja ei ole olemassakaan.

Unigwen teoksessa naiset ovat kaikesta huolimatta vahvoja ja säälin tuolla puolen. Jotta he voisivat menestyä työssään on heidän opittava kantamaan kasvoillaan sitä hymyä, josta Freddie Mercury laulaa kappaleessa Show must go on: A smile that "stays on" - hymy, joka pysyy kasvoilla, mitkä tahansa olosuhteet ovatkin. Unigwe antaa toivon paremmasta tulla kertomukseensa. Sellainenkin päivä siintää horisontissa, jolloin kestohymystä voi luopua.


Chika Unigwe: On Black Sisters Street (2009)
258 sivua
Kustantaja: Ohio University Press (Modern African Writing)


6 kommenttia:

  1. genre joka ei ihan tuttu minulle, asiasta ehkä lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Afrikan kirjallisuus kiinnostaa, niin tässä oivallinen silmien avaaja. Tosin myös niin, että totuus satuttaa. Kiitos Hannele.

      Poista
  2. Kirjoituksesi toi mieleeni Isoke Aikpitanyinin teoksen Musta, kaunis ja kaupan. Se käsittelee niinikään afrikkalaisten naisten prostituutiota, mutta ei Belgiassa vaan Italiassa. Varsin avaava teos, kuten oletan tämänkin olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitsemasi teos ei ole mulle tuttu, mutta varmaankin juuri samantapaisia kysymyksenasetteluja näissä kahdessa teoksessa. Avaava on hyvä sana kuvaamaan tätäkin teosta. Jos joku luulee, että prostituutioasia on helposti ratkaistavissa niin tämän kirjan luettuaan ei enää luule. Kiitos Elegia.

      Poista
  3. Hmmm, kuulostaa sisällöltään luettavalta kirjalta mutta miksi minua häiritsee tuo kansi niin paljon?! Outoa miten paljon kansi voi vaikuttaa ensimielikuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kansi häiritsee minuakin. Tästä kirjasta on useita kansia ja kohdalleni osui nyt tämä kansi. Nyt kun olen tämän kannen kanssa tehnyt pitempää tuttavuutta olen tosin alkanut miettiä, että ehkäpä se häiritsevyys on hyvä. Ehkäpä juuri niin pitää olla, että tuo kansi jää mieleen vaivaamaan eli tavallaan se onkin hyvin onnistunut kansi. Kirjaa voin kyllä suositella, sillä kuten Elegia tuossa edellä arveli, on kyseessä hyvin "avaava" teos. Kiitos bleu ja mukavaa sunnuntaita.

      Poista