lauantai 14. toukokuuta 2016

Ja Helsinki Litin kuningatar on ...


Hän on valovoimainen. Hän on syvä. Hän on säihkyvä. Hän on se, jonka jokaisen kirjan olen lukenut hänen vuonna 2008 julkaistusta esikoisteoksestaan lähtien. 

Hän on läsnäolo. Hän on kiinnostus. Hän on vakava. Hän on hauska. Hän on keskustelukumppaninsa huomioiva. Hän on se, jolle haluaisin huutaa katsomosta: I love you very much. Hän on Sadie Jones. 


*

Helsinki Lit on loistava kirjallisuustapahtuma, josta haluan kiittää kaikkia tapahtuman järjestäjiä sekä Yleisradiota, joka televisioi tapahtuman. 

Savoyn salissa oli kirjallisuusharras tunnelma, kun ihmiset kuuntelivat lavalla esiintyviä kirjailijoita. Itsestäni riippumattomista syistä pystyin osallistumaan vain osaan lauantaipäivää. Ei haittaa. Sain sen, mitä uumoilin ja sain vielä enemmän. Sain pienen palan Sadie Jonesista ja kätken sen muiden aarteideni joukkoon.

Sadie Jonesin ja Juha Itkosen keskustelu oli kahden kirjailijan keskustelua. Tapa, jolla he puhuivat toisensa huomioon ottaen ja toistensa puheesta innostuen oli hienoa kuultavaa. Heidän välillään oli yhteys, joka välittyi katsomoon. Tällaiset keskustelut ovat harvinaisia ja siksi olenkin onnesta ymmyrkäisenä, että sain kokea juuri tämän huikean tuokion.

Jones ja Itkonen olivat pitkälti samoilla linjoilla mitä tulee heidän ajatuksiinsa kirjoittamista kohtaan. Vaikka Jones oli kirjoittanut vuosikausia näytelmiä, kirjoitti hän ensimmäistä teostaan salassa. Itkonen puolestaan ei kertonut ensimmäisen teoksensa kirjoittamisesta kuin vaimolleen. Kumpikin oli sitä mieltä, että kirjoittamisesta kertominen tuntui hyvin suurelta askeleelta. Salassa kirjoittaminen oli Jonesin mukaan vapauttavaa, koska se mahdollisti tilanteen, jossa voi kirjoittaa mistä tahansa, koska tekstiä ei tarvitse näyttää kenellekään. Sekä Jones että Itkonen kertoivat kokevansa, että käsikirjoituksen edetessä työ helpottuu koska kirjan maailmasta tulee todellisempi kuin elävästä elämästä ja siihen on sen vuoksi helpompi palata.

Jones kertoi tietyllä tapaa perineensä kirjoittamisen jamaikalaiselta isältään, joka on mm. kirjoittanut näytelmiä BBC:lle. Keskustelu sivusi myös 1960-luvun virallista "huumeveikkomuusikkoa" Bob Dylania, jonka ystävyys Jonesin isän kanssa paljastui Jonesille, kun hän näki Dylanista tehdyn dokumentin. Esikoisteoksensa Outcast (suom. Kotiinpaluu, Otava) miljöön Jones kertoi keksineensä sitä kautta, että hän mietti, mikä olisi surkein ympäristö, jossa 1950-luvun teini voisi elää. Vastaus oli Englannin maaseutu ja Surrey. 1950-luvussa Jonesia kiinnostaa sen jännitteisyys toisen maailmansodan ja 1960-luvun vapauden vuosikymmenen välissä. Itkonen kertoi vaikuttuneensa Outcastin päähenkilöstä Lewisista ja jaan täysin hänen vaikutelmansa. Lewis on hahmo, joka on jäänyt minuun ja joka heräsi uudesta näkökulmasta eloon Jonesin uusimman romaanin Fallout (Ehkä rakkaus oli totta, Otava) Luken kautta. 

Sekä Jones että Itkonen ovat omien sanojensa mukaan esikoisteoksissaan etäännyttäneet itsensä teostensa henkilöistä ja maailmasta. Tämä ei ole tavallista, koska esikoisteokset ovat usein eniten omaelämäkerrallisia teoksia kirjailijan tuotannossa. Etäännyttämisestä huolimatta kumpikin heistä toi esiin, että kirjallinen teos on aina osa kirjoittajaansa ja kirjoittajan elämä on siinä läsnä tavalla tai toisella.

Jones ja Itkonen puhuivat myös nostalgiasta ja siitä, miten nuoruuden kotiseutu näyttäytyy erilaisena aikuisen näkökulmasta. Jones myönsi tuntevansa tiettyä nostalgiaa 1970-luvun vasemmistolaisia teatteriryhmiä, punaviinin juontia ja tupakointia kohtaan, mutta hän haluaa pitää nostalgiansa kurissa. Myös Itkonen sanoi taistelevansa nostalgiaa vastaan, koska olisi koomista, että ihminen 40-vuotiaana alkaisi viitata menneeseen nuoruuden kultaisena aikana, jolloin kaikki oli paremmin.

Sekä Jonesilla että Itkosella on teoksissaan monia nuoria henkilöhahmoja. Itkonen kysyikin Jonesilta, miksi me aina palaamme takaisin nuoruuteen. Jones sanoi kokevansa, että  nuorena ihminen on alastomimmillaan ja maailma on vielä auki ja täynnä lukemattomia mahdollisuuksia, joista valita ja korosti nuoruuteen liittyvän kokemuksia, jotka ovat universaalisti tunnistettavia. Itkonen lisäsi, että nuoruudessa on magiaa, koska silloin hyvin monet asiat tapahtuvat ensimmäistä kertaa. 

Itkonen luki pätkän Jonesin haastattelusta The Guardian-lehdessä, jossa Jones on todennut kirjoittamisesta seuraavasti: "sitä kuvittelee katedraalin, mutta sivulle ilmestyy pelkkä työkaluvaja". Tämän pohjalta Itkonen pohti kirjoittamisen alkamista ideasta, joka vaikuttaa loistavalta ja täydelliseltä. Jones jatkoi vertaamalla idean ja sen toteutumisen välistä suhdetta Platon filosofiaan. Heti kun idea tulee todellisen maailman piiriin, siitä tulee idean jäljittelyä. Tähän on helppo samaistua, koska sama tapahtuu jokaisen blogikirjoitukseni kanssa. Päässäni asiat ovat niin hienosti, mutta blogiin ilmestyy työkaluvajoja. Niin kävi tämänkin bloggauksen kanssa.

Kiitos Sadie Jones ja Juha Itkonen. Teidän keskustelunne oli todellinen helmi


26 kommenttia:

  1. Pikaisesti katsottuna keskustelut löytyvät Yle Areenasta, mistä olen kiitollinen. Ja tämän dialogin pistän mieleeni ykköstähdellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mahtavaa, että Yle tallensi nämä keskustelut. Tosin minulla on vielä viime vuotisetkin katsomatta. Kiitos bleue!

      Poista
  2. Voi Omppu! Mitäs me työkaluvajojen - tai kuten Suvi Ahola termin käänsi: puutarhavajan - kasaajat. Minä NIIN tiedän ja tunnen, mitä tarkoitat. :-) Sadie oli kyllä upea Lady, mutta minulle rakkaus kolahti sen toisen britin hahmossa: Helen Macdonald. Siinä persoonassa yhdistyi kaikki, mikä minua ihmisyydessä kiehtoo: ilmeikkyys, itseironia ja huumori, välittömyys ja sen jonkin suuremman asian tietäminen, mikä se sitten itsekullekin on. Helenille haukka. Upea päivä! Itkonen & Jones olivat kyllä loistava pari, nappivalinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tani uskomatonta, että mainitset tuon käännösjutun. Siihen liittyy pieni tarina. Käänsin nimittäin automaattisesti päässäni garden shedin työkaluvajaksi. Sitten vähän ennen kuin painoin julkaisunappia aloin hämmästellä, että miksi olen kirjoittanut työkaluvaja, enkä puutarhavaja. Olin jo korjaamassa ilmaisun, mutta sitten tajusin, että minulle garden shed on juurikin työkaluvaja. Siis se, että sivulle ilmestyy työkalut, mutta ei sitä, mitä niillä työkaluilla voisi saada aikaan. On jotenkin lohdullista, että on edes ne työkalut. Ne on olemassa ja niitä pitää vaan oppia käyttämään. Edellisen ajateltuani jätin käännöksen työkaluvajaksi.

      Moni on maininnut Helen Macdonaldin valovoimaisuudesta. Kuten tiedätkin, en nähnyt häntä lavalla. En kuitenkaan usko, että hän olisi noussut minun kunigattarekseni. Ole fanittanut Jonesia jo niin monta vuotta, että hän on minulle hyvin erityinen. Näitä hyvin erityisiä ei ole kovin paljon. Ja tietysti osa on sitä, että nämä erityiset kasvavat hyvin erityisellä tavalla päässäni. Tässä yhteydessä mainittakoon Jhumpa Lahiri, jota kohtaan tuntemaani kunnioitusta työkaluni eivät riitä kuvaamaan alkuunkaan. Kiitos!

      Poista
    2. Molemmat Jonesin on nyt lainattu - tämä sun innostus tarttui ja on pakko katsoa mistä kyse. Tuossa tosin lukupino alkaa olla ahdistavan korkea! :-o

      Poista
  3. Luin Kotiinpaluun ja se on mielestäni tämän vuoden paras käännöskirja. Minun puolesta hän voi jatkaa näiden työkaluvajojen parissa, sillä tykkäsin siitä kuin hullu puurosta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Mai. Niin minäkin ja se on edelleen vahvana mielessäni, vaikka lukemisesta on jo 8 vuotta. Sadie Jones on joka suuntaan huikea. Kiitos Mai!

      Poista
  4. Minulle kuningatar oli sittenkin Sara Stridsberg, jolta en ole kyllä lukenut vielä mitään. Claes Anderssonin ja Sara Stridsbergin keskustelu oli minusta niin vaikuttavaa, että minulle se kyllä päihitti edelliset kirjailijuus-pohdiskelut. Beckomberga oli ruotsinkielisenä jo ostettu loppuun. Se on vielä luettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Stridsbergiltä teoksen Drömfakulteten. Se on aivan hurja. Olin siitä tosi fiiliksissä aikoinana. Liitty Valerie Solanasiin, SCUM-manifestiin ja Andy Warholiin.

      Tähän Anderssonin ja Stridsbergin keskusteluun olin pettynyt. Se oli enempi keskustelua psykiatrisesta sairaanhoidosta kuin Stridsbergin kirjasta. En oikein lämmennyt myöskään Stridsbergille (Anderssonia olen fanittanut pienen ikäni). Hän ei jotenkin vastannut sitä kuvaa, joka kaiketi päähäni oli syntynyt tuon Drömfakultetenin myötä. Oma vikani ja virheeni tietysti täysin.

      Ostin Beckombergan Hulluilta päiviltä hurjaan 3,90 euron hintaan. En ole vielä lukenut. En myöskään ostaessani tiennyt, että se on tämä Niin raskas on rakkaus teos, joka on juuri ilmestynyt Tammen Keltaisessa kirjastossa.

      Kiitos Leena. Mukavaa kuulla, että sinua Stridsberg innosti.

      Poista
  5. Hienoja hetkiä! Lauantain aamupäivä oli kohtaamisen juhlaa, iltapäivässä oli enemmän haastattelua (min en saanut oikein irti Anderson-Stridsberg-asetelmasta), mutta Sirpa Kähkösen ja Helen Mcdonaldin läsnäolosta nautin. Mcdonaldissa oli jotain naipsuolista Stephen Fryta, älykköhumoristia joustavasti liukuen aiheesta ja aiheeseen silti muut huomioon ottaen. Joskus ehkä ehdimme jutella pitempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, ymmärrän hyvin sen, että monet ihastuivat Mcdonaldiin (katsoin sitä Areenasta) ja kyllä hänen älynsä, itseironiansa ja esiintymisensä oli komeaa. Tässä on vaan se, että kun mennään sydämen puolelle, niin siellä mulla sykkii Sadie Jones. Tässä tietysti vaikuttaa sekin, että olen digannut häntä niin monta vuotta ja hän oli juuri sellainen kuin miksi hänet olin ajatellut. Siinä tuli joku täysin hurmaava tunnistamisen tunne. Kiitos Tuija.

      Poista
  6. Olen samaa mieltä, Sadie Jones oli viikonlopun kuningatar - joskin Helen Mcdonald hurmasi minut myös ja synnytti kyllä halun lukea hänen H niin kuin Haukkansa. Uskon, että olisit pitänyt!

    Itkosen ja Jonesin keskustelu oli nautittava, mutta minua on kyllä huvittanut suuresti tämä, että tosi harvat keskustelijat lopulta keskustelivat siitä, mistä heidän ohjelman mukaan piti keskustella. Itse jaksan toki kuunnella loputtomiin puhetta kirjoittamisesta, mutta asia edellä meneville kuulijoille tämä saattoi olla myös pettymys. Joka tapauksessa, hieno hieno Lit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsista, minä ihan unohdin, että keskustelijoilla oli itse asiassa joku aihekin. :) Sadie Jonesin kiinnostus Juha Itkosen kirjoittamista kohtaan oli niin lämmintä ja ihanaa. Tavallaan kun kuitenkin mielsi Itkosen enemmän haastattelijan rooliin, niin pidin itsestään selvänä hänen kiinnostustaan Jonesia kohtaan. Oli kyllä hieno keskustelu, en vastaavaa nyt äkkiseltään muista tulleen vastaan. Kiitos Maisku.

      Poista
  7. Jaan täysin kokemukset siitä että koko festivaali oli sarja ainutlaatuisia kohtaamisen hetkiä, aivan kertakaikkisen onnistunut.Mielestäni hienoa oli juuri se että spontaanisuudelle oli jätetty tilaa eikä osallistujia ollut liikaa valmennettu. Esimerkiksi kaikkien kielitaito riitti hyvin -se nyt vielä puuttuisi että aina vaadittaisiin natiivin tasoista ilmaisua vieraalla kielellä. Ei vaikuttanut siltä että keskustelijoiden völillä olisi ollut ymmärtämisvaikeuksia. Huomasitteko muuten että tuon oman kirjallisen luomuksen vertaamisen katedraaliin esitti ensiksi itse asiassa Riikka Pulkkinen keskustellessaan Joonas Hassen Khemirin kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spontaanisuus oli minustakin hienoa. Keskustelu menee omia polkujaan, silloin kun se kulkee. Ei varmasti tekisi keskustelulle hyvää, jos olisi jotkut linjat tai kohdat, jotka ehdottomasti pitää ottaa mukaan. Yksi puhuu, toinen jatkaa jne. Ihastuttavaa.

      Itse asiassa törmäsin tuohon katedraalijuttuun ensimmäisen kerran juuri siinä Guardianin artikkelissa vuodelta 2012, josta Itkonen luki pätkän. Linkki siihen on tässä: http://www.theguardian.com/books/2012/apr/01/sadie-jones-interview-uninvited-guests

      Tuossa artikkelissa puheena oleva Uninvited guests ei ollut minulle henk.koht. niin suuri elämys kuin Jonesin muut teokset. No, kukapa sitä voi jatkuvasti kirjoittaa mestariteoksia. Ihan kiinnostavia juttuja tuossakin romaanissa kyllä on. Kiitos Mervi kommentistasi.

      Poista
  8. Komppaan monia muita kommenttiketjussa: Helen MacDonaldin läsnäolo oli minustakin hienoa. Hänellä oli ehkä päivän hauskimmat anekdootit haukkojen kouluttamisesta!

    Sadie Jonesin ja Juha Itkosen kohtaamisessa keskustelun idea tuntui toteutuvan. Muissa ulkomaisen ja kotimaisen kirjailijan kohtaamisissa kotimainen kirjailija oli lähinnä haastattelijana, koska ulkomainen kirjailija ei tietenkään tuntenut kotimaisen kirjailijan tuotantoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viehätyin juuri tuosta, kuten kirjoitit, että "keskustelun idea tuntui toteutuvan." Niin ei ollenkaan aina käy, itse asiassa aika harvoin. Tuo on myös oivallinen pointti, että keskusteleminen voi olla hankalaa, jos ei ole lukenut mitään toiselta osapuolelta. Tässä ehkä on juttu, jota jatkossa voisi Litin osalta miettiä - ei nyt ehkä suoranaisesti niin, että keskustelijoiden pitäisi välttämättä olla lukenut toisiaan, mutta se puoli, että mikä vaikutus sillä on, jos eivät tunne toistensa tuotantoa ja miten se vaikuttaa keskustelun aiheeseen.

      Kiitos kommentistasi Taina.

      Poista
  9. Hän on hurmaava! Ja hyvä keskustelija! Minulle Helsinki Litin huippukohdat olivat Sadie Jonesin ja Juha Itkosen keskustelu, koska (kuten Tainakin tuossa sanoo), heidän kohdallaan keskustelusta tuli keskustelua.

    Toinen suosikkini oli monien muidenkin mainitsema, ja niin ikään britti: Helen Macdonald. Hän oli _ihana_: niin hauska ja fiksu, sellainen jonka esiintymistä voisin kuunnella tuntitolkulla pitkästymättä yhtään. Hänen teoksensa H niin kuin haukka oli minulle ristiriitaista luettavaa, mutta eilisen keskustelun myötä aloin ihailla kirjailijaa.

    Helsinki Litiä kyllä tarvitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kun sä tiedät mun Sadie Jones -fanituksen tason, niin voin kertoa, että teki mieli kiljua: Kattokaa kaikki, tuolla on mun Sadie, kattokaa nyt miten hienosti se puhuu. Oikein kunnon fanityttömeininkin. :)

      Olisinkin yllättynyt, jos Macdonald ei olisi purrut suhun, koska brittikirjallisuudesta sinä tulet kyllä aika nopeasti mieleen. :) :) :)

      Kiitos kommentista.

      Poista
  10. Mä iloitsin, että tämä tuli Teemalta ja erityisesti iloitsin, kun tunnin lounastauon kohdalle oli sitten Teemalla laitettu taltionti Nine Inch Nailsin keikalta. Ääntä ja vimmaa kesken kirjallisuuskeskustelujen! Mikä mahtava huumorintaju ohjelmakartan laatijalla! Tai sitten se oli tehty varta vasten mulle.:D

    Sadie Jonesia ja Juha Itkosta en nähnyt ihan alusta. Totta, että tämä oli näistä (mun näkemistäni) eniten keskustelumainen (ei ne muutkaan liian haastattelumaisia tai huonoja olleet!). Mä olisin kuitenkin kaivannut vähän enemmän tilaa juuri Sadie Jonesille. Hyvä että Sadie Jones -fanina sulle tämä oli helmi.:)
    Voisinkin katsoa tämän alun areenasta, ja se Masha Gesseninkin alku jäi näkemättä.

    P.S. Työkaluvajoissa ei ole mitään vikaa. (eikä tähän löydy oikeanlaista hymiötä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkös, kun musta tuntuu, että Sadie Jones ei nimenomaan halunnut ottaa kaikkea tilaa itselleen, vaan halusi tavata Itkosen puolimatkassa. Voi kamala,jos joskus olisi sellainen tilaisuus, jossa keskustelisi Sadies Jones ja Jhumpa Lahiri. Siitä en enää selviäisi.

      Yle Teema ja Areena on kyllä ihmisen pelastus. Iso sydän tähän.

      Ei nyt löydy mullakaan hymiötä, vaikka olis tähän jotkut kottikärryt ihan paikallaan. :) :) :) Teen väistöliikkeen. Mikä ylipäänsä on puutarhavajan ja työkaluvajan välinen ero? Erityisesti, jos ne kummatkin sijaitsee puutarhassa, niin eiks niissä ole samoja juttuja? Työkaluja, multaa, kuokkia, haravia jne. Huomaatko nyt, ei ole mulla vajat hallussa? Ja tässä vasta oliskin hymiön paikka, mutta kun sellaista ei tähän saa niin laitan puutarhahanskat vajaan määrittelemättä sen tarkemmin, mikä vaja on kyseessä.

      Poista
    2. ja hallussa jälkeen pitäisi olla HUUTOMERKKI (eikä kysymysmerkki, ei ole näemmä merkitkään hallussa :) )

      Poista
    3. Saattaa olla, että mun "tila-ajatukseen" vaikutti mun mielikuvat Juha Itkosesta (sen enempää niitä nyt avaamatta) ja sellainen ulkomaalaiset vieraat ensin, kerkeäähän noita kotimaisia muulloinkin -mentaliteetti. Hanskat tiskiin -hymiö, vasara ja nauloja -hymiö, huutomerkit puutarhavajassa -hymiö.
      Tuli tässä vajoista mieleen, et pitäisköhän lukea se Arto Salmisen Varasto.

      Poista
    4. En tietenkään tunne sun mielikuvia Juha Itkosesta, mutta minusta hän oli hyvin sympaattinen. Oli jotenkin hienoa sekin, että Itkonen oli siinä tilanteessa tasavertainen keskustelija, eikä käynyt niin, että olis oltu liian vieraskoreita.

      Pensselit santaan ja rukkaset naulaan -hymiö.

      Olen nähnyt elokuvan Varasto. Perustuuko se tuohon Salmisen kirjaan? Se oli kyllä paikoin varsin hauska. Kiitos!

      Poista
  11. Areenasta seurasin tämänkin keskustelun ja nautin kovasti. Litin konsepti, jossa toimittajat on heitetty pois kateederilta, toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikset ollu paikalla, olisin halunnu tavata sut mysteerinainen. Konsepti on hyvä, mutta kieltämättä en voi olla sitä hieman virittelemässä päässäni. :)

      Poista