Siirry pääsisältöön

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet

Haloo Suomi! Haloo haloo haloo! Miksi me emme puhu Emma Puikkosen kirjasta Eurooppalaiset unet? Onneksi huomasin taannoin WSOY:n katalogissa Puikkosen kohdalla sanan 'episodiromaani,' josta päättelin, että tämä kirja on minulle. Niin se olikin ja se oli sitä hyvin paljon.

Kirjailija JP Koskinen kirjoittaa blogissaan, että isommat kustantajat jakavat kirjailijat kolmeen eri koriin, jotka kantavat nimiä A, B ja C.  En tiedä asiasta mitään, joten etenen tässä Koskisen ajatuskulkujen perusteella. A-tyypit ovat niitä, joita mainostetaan joka paikassa. Esimerkkinä mainitsisin Tommi Kinnusen, jonka Lopotista oli hillittömän kokoinen lakana Akateemisessa kirjakaupassa. B-tyypit on niitä, joita kustantaja tuo esiin vähemmän, mutta jonkun verran kuitenkin. C-tyypit on niitä, joiden markkinointiin rahat eivät riitä ja jotka sen vuoksi saavat pärjätä enimmäkseen omillaan. Emma Puikkonen taitaa ikävä kyllä olla sijoitettu C-koriin, sillä Eurooppalaisten  unien mainontaa ei silmiini ole osunut kertaakaan.

Puikkosen romaani koostuu episodeista, jotka liittyvät toisiinsa enemmän tai vähemmän vahvoin lankoin. Näiden lankojen kautta luodaan kertomusten välille yhteys väliin hyvinkin vaivihkaisesti ja toisinaan taas laajakulmaa venyttämällä, jolloin horisontti upeasti aukenee ja syntyy tunne ihmisten kesken vallitsevasta yhteydestä ja siitä, että me kaikki olemme samaa. Langan kuiduissa itseään kasvattaa homo sapiensin kivi, jota jotkut tapaavat kutsua sydämeksi ja jonka jotkut näkevät kaikissa ihmisissä.

Eurooppalaisia unia näkevät mm. rekkakuski Toma, somalialainen pakolaisnainen Fadunmo, perheenisä Johannes, albanialaiset teinipojat, Berliinin muurin erottama perhe, Unkarin pääministeri sekä ruotsalaiset väkivaltaa ihannoivat nuoret. Luomansa henkilögallerian kautta Puikkonen näyttää, miten monia sellaisia kohtia elämä sisältää, jossa tapahtumat olisivat voineet lähteä aivan toiseen suuntaan ja sitä myötä koko elämä ihan eri raiteille. Eikä ainoastaan oma elämä, vaan hyvin monen muunkin elämä.

Tässä kohtaa joku varmaan ajattelee, että jaahas, Eurooppalaiset unet on köyhän kansan Kate Atkinsonia. Esitän vastalauseen. Esitän sen tietoisena siitä, että suunnilleen kaikki lukevat ystäväni rakastuivat Kate Atkinsonin romaaniin Elämä elämältä (Life after Life). Minulle taas se oli pelkästään hyvätasoinen romaani, ei sen kummempaa, koska olen niin kauan kuin muistan pitänyt itsestään selvyytenä sitä, että lähes mistä tahansa elämän kohdasta tie voisi jatkua moneen eri suuntaan riippuen siitä, tapahtuuko ja valitaanko sitä, tätä vai tota. Joskus pelastumme olemalla paikalla, toisinaan pelastumme olemalla poissa.

Siinä missä Atkinson antaa avaimet lukijan käteen, Puikkonen pelkästään vihjaa niiden olinpaikasta. Minä saan etsiä ja löytää ja se herättää minussa riemukkuutta. Eurooppalaisissa unissa ei ole kynnyksellä pelkästään yksilön elämä, vaan tienristeykseen pakkautuu koko eurooppa ja osin muutakin maailmaa, joiden niskaan hengittää aika, johon huomisesta lähtien viittaamme historiana. Eurooppalaisten unien myötä mietin, miten suuri ihme on, että on tapahtunut juuri se, mikä on tapahtunut. Miten paljon on kiinni sattumasta ja vastaavista tekijöistä. Minua huimaa. Hyvällä tavalla. Minua huimaa sillä samalla temaattisella huimauksella, joka minut valtaa lukiessani Wislawa Szymborskan runoa kaiken sattumanvaraisuudesta.*

Pulkkinen kirjoittaa aukinaista ja aukkoista tekstiä, johon paikoin sataa yllättäviä rankkuuden raekuuroja, jotka hätkähdyttävät ja pysähdyttävät. Hänen tapansa tuoda tarina esiin ja esitellä sen henkilöt on nautittava. Tässä yhteydessä mietin erityisesti kertomusta Johanneksesta poikansa kanssa uimahallissa, jossa sattuneeseen tapahtumaan pääsen kurkistamaan Johanneksen oletettujen muistikuvien kautta.

Vaikka kaikki romaanin kertomukset, episodit, mikäli haluatte, eivät ole yhtä vahvoja, on Eurooppalaisia unia dramaturgisesti kovan luokan esitys. Kun mennään tunteiden sisimpiin kerroksiin, sieltä ei enää samana palata. Erityisesti Berliiniin sijoittuvassa tarinassa kuvattu äidin rakkauden laajuus ja voima on kuvattu kuvastolla, joka häikäisee. Erinomaisen puhutteleva on myös kuvaus somalialaisesta Fadunmosta, josta lukiessani en ole enää minä, vaan pakolaisnainen, joka olen joutunut kummalliseen maahan nimeltä Ruotsi, jonka tavoille minun pitäisi oppia, jos minun sinne ylipäätään annetaan jäädä.

Puikkosen yhteiskuntakritiikki nostaa pakolaisteeman lisäksi esiin mm. puolalaisten telakkatyöläisten tilanteen, jonka raskaan kevyenä vastapainona on Vain elämää -tyyppisten tv-viihdeohjelmien back stage -puolen esittely. Se, mitä katsojalle ei näytetä, koska hei meillä kaikillahan kuuluu olla kivaa, kun itketään yhdessä. Puikkonen kuvaa, miten avioliitto natisee, etniset ristiriidat kärjistyvät väkivaltaisuuksiksi ja teinit torjuvat tylsyyttä ja yleistä maailmantuskaansa väkivallan avulla. Se, mistä Puikkonen kirjoittaa tapahtuu todella. Tänään, tässä ja nyt.

Eurooppalaiset unet eivät anna armoa, vaan kurkottavat myös tulevaisuuteen, jossa taide kaupallistuu eksponentiaalisesti, ihmisen onni on yhä enemmän tykkäysklikkausten määrästä kiinni ja lehtijuttujen arvo mitataan raflaavuudella. Ystäväni, älä vaivu epätoivoon, sillä kaikesta huolimatta on edelleen myös niitä, jotka istuttavat omenapuita ja niitä, joiden kutsumuksena on kirjoittaa hyviä uutisia. Lopuksi haluan nousta seisomaan ja nyökätä Emma Puikkosen suuntaan. Nyökätä kiitoksella ja ihailulla ja pyyhkiä vaivihkaa silmäkulmaani.


Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet
178 sivua
Kustantaja: WSOY


*Viittaan erityisesti Szymborskan runoon 'Olisi voinut', josta otteen olen siteerannut tässä kirjoituksessani.




Kommentit

  1. Niinhän se on, että osaa kirjailijoista ja kirjoista mainostetaan vaikka kuinka ja osa menee täydellisesti ohi, kun näkyvyyttä ei juurikaan ole. Tuntuu, että mainostusta saavat osakseen etenkin he, jotka myyvät joka tapauksessa. Se on sääli se!

    Tämä pongahtaa nyt omalle lukulistalleni, joskaan se nyt ei vielä tarkoita paljon. Saa nähdä, koska kirjan luen. Ja Elämä elämältä ei minullekaan ollut kovin suuri teos. Hieman pitkäveteiseksi taittoi ja kirjan idea ei ollut uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama fiilis, että niitä mainostetaan joka paikassa, jotka on jo muutenkin tunnettuja. En tosin tiedä, onko oikeesti näin vain onko tämä pelkästään havaintoni asiasta. Minua aina suuresti ottaa päähän,kun löydän jonkun teoksen, joka on hieno, mutta josta ollaan julkisesti hipihiljaa.

      Kiva, että Puikkonen pääsee lukulistallesi. Kesätuulissa on lukulistojen hyvä lempeissä lounatuulissa huojua.:) Kiitos Katri.

      Poista
    2. Voisi ajatella, että mainosteaan niitä, jotka jo muutenkin menestyvät, sekä myös niitä, joiden ei ehkä olisi pitänyt ollenkaan ylittää julkaisukynnystä, vaan olisi ollut parempi antaa niiden tila todellisille lahjakuuksille.

      Suomi on niin pieni maa, että täällä saadaan helposti hyvinkin tylsän,lahjattoman, ei mitään uutta tarjoavan romaanin ympärille kehitettyä pöhinä, josta ei tule mieleen muuta kuin satu keisarin uusista vaatteista ja kansa uskoo, että tuote on oikeasti hyvä kirja ja että keisarilla on vaatteet, vaikka hän kulkee alasti.

      Poista
    3. En tosiaan tiedä mitään kustantamojen mainostuspolitiikasta, mutta pidän melkoisena ihmeenä sitä, että tätä kirjaa ennen en ollut edes kuullut Emma Puikkosesta ja tämä on sentään hänen neljäs romaaninsa. Tosin osin syy on varmasti siinä, että muutamat blogia edeltävät vuodet meni niin, että en juurikaan seurannut suomalaista kirjallisuutta, vaan olin eurooppalaisen romaanin (tähän monimielistä naurua päälle) ystävä.

      Miten tahansa, ilahduttaa nyt kovasti, että "löysin" Puikkosen ja aion seurata tiivisti, mitä hän jatkossa kirjoittaa ja varmaan luen myös hänen vanhempia teoksiaan jossain vaiheessa. Kiitos Leena.

      Poista
  2. Mulla on tämä kirja odottamassa kirjastossa, kunhan vain ehtisin vapauttaa ja olisi siis aikaa lukea. Mutta totta, tätä ei ole paljon näkynyt yhtään missään enkä nyt itsekään muista, mistä bongasin kirjan omalle lukulistalleni, mutta isoja kehuja ne olivat. Siksi kiinnostuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LUE TÄMÄ! Ihan senkin takia, kun itse kirjoitat, niin tässä kirjassa on paljon tutkittavaa kaikille, jotka kirjoittavat. Puikkosen kerronnassa on paljon hienoa, paljon vahvaa, paljon draamantajua. Jos viime vuoden löytöni oli Pauliina Vanhatalo, niin tämän vuoden löytöni on Emma Puikkonen. Me like a lot. Kiitos Tani.

      Poista
  3. Ooh! Minulla on tämä kirjastosta lainassa ja olen muutenkin ajatellut lukea kirjan pian, mutta arviosi luettuani haluaisin päästä tämän kirjan pariin saman tien. Kuulostaa todella hyvältä. Luen ja palaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, ei pelkästään kuulosta, vaan on. Tekis mieli tehdä iso banderolli ja ripustaa se johonkin tätä teosta mainostamaan. Kiitos kommentista.

      Poista
  4. No kappas. Tämä kirja kävi minulla kirjastolainana jo kotonakin mutta jostakin syystä en saanut sitä edes aloitettua. Laitetaanpa kuitenkin vinkki mieleen sellaiseen olotilaan nimeltä episodiromaani.

    Ja tässä taas kansi toimii. Silti en lukenut. Eli ei ole kansikaan näköjään ainoa juttu valinnoissani. Se on joku fiilispohja, joka on joskus varmasti ihan väärässä :D. Mut silti pakko totella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virhearvio. Kauhea virhearvio. :) Päästit arteen käsistäsi. Äkkiä nyt lainaamaan tämä uudestaan. Jookosta? Kiitos kommentista.

      Niin ja oikeesti tietysti, välillä sitä ei vaan johonkin teokseen saa tartutuksi. Minulla esim. on Turusen Rakkauden hirviö sellainen, että en vaan kykene, en pysty, vaikka uskonkin, että itse teos on ihan mainio.

      Poista
    2. No uskotaan, lainataan kun vastaan tulee, otetaan haaste vastaan! Tämä on bloggauksen suola!

      Mutta Rakkauden hirviö on mulla ostettuna hyllyssä. Luin jonkun kymmenen sivua. Ei napannut. Jopa ärsytti. Joskus ehkä kokeilen uudestaan.
      Ja siinäpä vasta ruma kansi.

      Poista
    3. Kiitos. Hymyilen tähän väliin ujosti ja kiitollisena. Mulla on se paha puoli, että kun törmään johonkin innostavaan kirjaan - ja varsinkin, jos se ei ole sieltä ihan tunnetuimmasta päästä - niin painostan kaikkia muitakin lukemaan sen.

      Poista
  5. Ihanaa Omppu, että ehdit lukea tämän ja taisit olla vielä minuakin enemmän vaikuttunut! On tosiaan harmi, että kukaan ei puhu tästä kirjasta eikä Puikkosesta. Myönnän, että oli minulle täysin vieras nimi ennen kuin satuin törmäämään siihen kirjoittamisopinnoissani. Pitäisi ehkä lukea hänen muutkin teoksensa - ovatko ne sinulle tuttuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minä hirveän vaikuttunut. Minusta tuli kerralla Puikkosen fani. En ollut edes kuullut hänestä ennen tätä teosta. Miten hemmetissä se on mahdollista, kun sentään aika tarkasti seuraan kotimaista nykykirjallisuutta. Luolassako Puikkosta on piilossa pidetty. Vaan nyt löysin hänet ja olen siitä ikionnellinen.

      En yhtään ihmettele, että tästä on puhuttu kirjoittamisopinnoissani, sillä jokaisen kirjoittajan erityisesti kannattaa tämä lukea. Tällainen on yksi mahdollinen lopputulos, kun osaa kirjoittaa.

      En tosiaan ole aiemmin lukenut Puikkosta, mutta tilanne tulee jatkossa korjaantumaan. Kiitos Maisku.

      Poista
  6. Ekaa kertaa kuulen tästä nyt. Kiinnostuin. Laitan tän mun loputtoman pitkälle lukulistalle. Sain viimeksi lauantaina kohtauksen, kun on niin paljon kirjoja joita olen aikonut lukea jo vaikka kuinka kauan, enkä vieläkään ole lukenut (Bolaño 2666, kesällä, lupaan!). Sitten niiden kirjojen jälkeen tulee vielä pidempi lista kirjoista, joita saattaisin hyvinkin lukea, vaikkei aikomus ole ihan niin suuri. Lauantaina muuten näin kirjaston hyllyssä tuon Atkinsonin ja sitäkään en ole vieläkään lukenut, mutta siskoni antoi siitä hyvin samantyyppisen lyhytarvion kuin sinä. Huoh, ja se ehkä siirtyi mielessäni listalla taaemmas (kauas kauas Bolañosta).

    Mulla on sama tunne kirjojen markinoinnista kuin Katrilla ja sulla, joten joko olemme oikeassa tai sitten markkinoinnissa on joku ongelma, kun olemme saaneet tyystin väärän kuvan. Mä olen huono markkinoinnissa ja sen semmoisessa, mutta silti usein tulee mieleen, että voisiko kirja-alalle olla hyödyllisempää markkinoida laajempaa tekijäkaartia, jakaa näkyvyyttä laajemmin. Mutta mulle varmaan sanottais, että en tajua kustannusmaailmasta ja sen markkinoinnista yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et saa ikinä anteeksi, jos et lue Bolañon 2666:tta. Joku sanoi siitä, että se on 2000-luvun ensimmäinen oikea klassikko (tai jotain tuohon suuntaan) ja olen aivan samaa mieltä. Se on niin uskomaton teos, että voi hyvät hyssykät sentään.

      Hauska kuulla, että en ole ihan ainoa, jolta jäi löytämnättä Atkinsonin teoksen täydellisyys. Onhan se ihan hieno, mutta en silti ymmärrä, miten monet siitä niin hurjan kamalasti tykkäsivät. No, luen parhaillaan Stridsbergin Niin raskas on rakkaus -kirjaa ja sen kanssa näyttää myös pahasti siltä, että olen sillä puolella viivaa, jossa saan olla aika yksinäni. Siitä lisää lähiaikoina.

      En minäkään tajua kustannusmaailmasta mitään, mutta näin amatöörinä ajattelisin, että kustantaja haluaa markkinoida teoksiaan ja tuoda kirjailijoitaan esiin. Jos on, kuten Puikkosen kohdalla, että useampi ihminen jo tässäkin ketjussa on todennut, että ei ole hänestä edes kuullut, niin varovaisesti tuosta päättelisin, että häntä ei paljon ole markkinoitu tai sitten me vaan ollaan oltu off-line kaiken kyseisen markkinoinnin suhteen. Toki on niin, että kustannustoimintaa rahoitetaan niillä teoksilla, jotka myyvät paljon ja jotka mahdollistavat myös vähempilevikkisten teosten julkaisemisen ylipäätään. Näinä somen kiihkeinä aikoina kuitenkin ajattelisin, että melko halvalla (ja osin myös ihan ilmaiseksi) useammalle teokselle olisi saatavissa näkyvyyttä, mutta korostan edelleen, että en näitä kustantamoasioista tunne, enkä tässä ole mitään kustantamoa erityisesti kritisoimassa, kunhan vaan harmittaa, että Puikkonen on mennyt multa aikaisemmin täysin ohi. Kiitos Sanna.

      Poista
    2. Vielä tähän tuumaan, että kun katsoo kymmenien kustantajien kymmeniä kausittaistia julkaisuja niin kyllähän siinä joku onnenkantamoinen pitää olla mukana, että "tuntemattoman" kirja siitä materialismin paljoudesta nousee pinnalle... Melender kirjoitti tästä aika avaavasti esseessään. Ja tosiaan someaikana lähes ilmaismainoksia olisi melko helppo saada jos haluaisi. Yllytyshulluja kun bloggaajissa löytyy aina. Kiinnostava olisi kuulla mikä vaste esim ennakkokirjajakeluilla on kirjablogeissa, varmaan on joku tämänkin mitannut.

      Poista
    3. Nyt blogiaikana olen lukenut katalogit tarkemmin kuin ennen, mutta niin vaan ihan tunnettuja tekijöitä jää huomaamatta, kuten nyt esim. mm. Hustvedt. :) Toisaalta myös se, että jatkuvasti puhutaan jo tulevista kirjoista on välillä aika ahdistavaa, kun tietää, että kaikkea haluamaansa ei kuitenkaan ehdi lukea. Aina välillä päätän, että luen vähän aikaa edes vaan vanhempaa kirjallisuutta, mutta kummasti ne uutuudet aina houkuttavat. Tietyllä tapaa teen jatkuvasti päässäni jonkinlaista lukemisen "linjausta", mutta se ei ehdi muotoutua, kun poikkean siitä jatkuvasti. Kesällä aion sukeltaa pikkasen enemmän vanhempiin kirjoihin ja hahmottelenkin parhaillaan kesäkirjapostausta.

      Millä perusteilla noita ennakkokirjoja muuten lähetetään bloggareille?

      Poista
  7. Oi Omppu, nyt on kirjakäsittelysi TAAS sellainen, että sanattomaksi vetää! Luin kirjan, kirjoitin siitä ja sitten luin sinun juttusi - häkeltyneen hienosti, selkeästi ja oivaltavasti nostelet unista peitonkulmia.

    Hieno kirja, kerrassaan. Lainasin kirjastosta, ajattelen ostaa itselleni ja lukea uudelleen varmana, että luin silloinkin jotain uutta, yllättävää ja terävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eurooppalaiset unet on täynnä hienoja kohtia ja sitten vähän vielä hienompia kohtia, suorastaan pysäyttäviä. Olin tosiaan tästä aika lailla fiiliksissä ja mukava kuulla, että se välittyi kirjoituksestani. Kiitos Tuija!

      Poista
  8. Kävin tänään kirjastossa hakemassa yhden varauksen, ja tämä kirja pisti silmiin uutuushyllystä. Muistin kehusi ja lainasin, vaikka yöpöytä notkuu jo ennestään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa. Mukava kuulla. Toivottavasti tykästyt. Mun on kyllä hirveän vaikea kuvitella, että kukaan voisi olla pitämättä Eurooppalaisista unista edes vähän. Ilahduttaa sekin, että blogeissa tämä teos on päässyt esiin, vaikka muualla maailmassa ei juurikaan ole tullut vastaan.

      Poista
  9. Kylläpäs alkoikin kiinnostaa, pidin nimittäin Atkinsonin Elämä elämältä -teoksesta kovasti, mutta kiehtoo ajatus siitä, että tässä lukija saa luoda syitä ja yhteyksiä itse mielessään. Kirja vaikuttaa myös sivumääränsä puolesta ytimekkäältä, joten lukulistalle menee varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tämä kommentti oli siis minulta, joka käytin vahingossa väärää tiliä!

      Poista
    2. Puikkosen kirja on erinomaista luettavaa myös kaikille, joita kiinnostaa kirjoittaminen. Tätä nyt hankala selittää, mutta huomaat kyllä, kun luet sitä. Sanoisin, että se on romaani, jota juuri myös kirjoittamismielessä kannattaa tutkia tarkemmin. Itse en valitettavasti omista Eurooppalaisia unia.

      Todellakin romaani minun makuuni ja sen ehdokkuus F-listalla sai ihan liikutuksen partaalle.

      Kiitos.

      Poista
  10. Kiitos, Omppu, kun tästä kirjoitit - ansiostasi tartuin kirjaan ja pidin todella paljon! Olen iloinen siitä, että Eurooppalaiset unet löytyy Finlandia-ehdokkaiden joukosta. Sen teos ansaitsee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna. Ihan huippua, että sinäkin innostuit Puikkosesta. Minuakin ilahduttaa, että Eurooppalaiset unet pääsi F-ehdokkaaksi. Se onkin oikeastaan ainoa ei-niin-perinteinen -valinta ko. listalla ottamatta nyt sinänsä kantaa ehdokasasetteluun.

      Poista
    2. Minäkin innostuin tästä nimenomaan sinun vinkkaamanasi, kiitos siitä. Luulen, että ostan tämän omaksi, koska haluaisin vielä palata joihinkin kohtiin uudelleen. Hieno kirja.

      Poista
    3. Mukava kuulla Hanna. Minullakaan ei ole Puikkosen romaania omana ja sama tilanne kuin sinulla, että haluaisin lukea tämän vielä uudestaan. On kyllä todella hieno teos.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän