Siirry pääsisältöön

Deborah Levy: Uiden kotiin


Srrr bzzz srrr bzzzz srrr. 

Mikäs se siinä lentää? No mutta hyvää päivää, sehän on surrealismin kärpänen. Eipäs lyödäkään sitä lätkällä, vaan kysytään, että mistäs mahdat olla tänne tullut. 

Ja kärpänen vastaa: tuoltahan minä André Bretonin taskusta. Pariisista lentelin aikojen takaa.

Henkilögalleria


Uiden kotiin on positiivisesti omintakeinen kuvaus muutaman ihmisen lomaviikosta vuokrahuvilassa. Koska henkilögalleria on niin mainio, esittelen heidät tähän alkuun:

Joe Jacobs (alunperin puolalainen), runoilija, tunnettu myös nimellä kusipäärunoilija
Isabelle Jacobs, Joen vaimo, toimittaja, erikoisalana reportaasit sota-alueilta
Nina Jacobs, edellisten tytär, 14-vuotias, ikä kertoo jo paljon
Kitty Finch, kasvitieteilijä, joka on kirjoittanut runon nimeltä Uiden kotiin, originelli, kaunis ja masennukseen taipuvainen, esiintyy usein alastomana ja käyttää vihreää kynsilakkaa. Henkilö, jota lähes kaikki palvovat
Madeleine Sheridan, kuutta päivää vaille 80-vuotias naapuri ja lääkäri, joka puuttuu  kärkkäästi muiden asioihin
Jurgen, Hessen Siddharthaa lukeva talonmies
Claude, komea ja köyhä yrittäjä
Laura, Jacobsien perheystävä, hyvin pitkä nainen
Mitchell, Jacobsien perheystävä, naimisissa hyvin pitkän naisen kanssa


Surrealismin surinaa

Deborah Levyn romaani on ollut lukulistallani jo hyvän aikaa. Itse asiassa en enää edes muista, mistä sen alunperin bongasin.  Onneksi uusi pirteä Fabriikki Kustannus on saattanut tämän teoksen suomeksi ja onneksi Maisku kehui tätä blogissaan, niin sain minäkin pistetyksi tuumasta luentaan, josta olenkin hyvin iloinen, sillä Uiden kotiin on juuri sellaista kirjallisuutta, joka minua kiinnostaa.

Levy kirjoittaa huolella valmisteltua tekstiä, jossa sanat hyppivät villisti kuin sadepisarat kananmunan kokoisia rakeita unohtamatta. Tämän vuoksi en suosittele hotkivaa lukuotetta, sillä näennäisestä helppoudestaan huolimatta Uiden kotiin sisältää paljon enemmän kuin mitä ensivaikutelma antaa ymmärtää. Levyn  hengenheimolaisena tulee mieleeni Amélie Nothomb siinä mielessä että sekä Levy että Nothomb kirjoittavat reikäistä realismia, jossa tapahtuu kaikenlaista vänkää, joka kääntää maailman sellaisena kuin sen tunnemme vähän vinompaan asentoon.

Levy lainaa romaaninsa moton surrealisteilta:

"Joka aamu kaikissa perheissä miehet, naiset ja lapset, jos heillä ei ole parempaakaan tekemistä, kertovat toisilleen unistaan. Olemme kaikki unen armoilla ja olemme itsellemme velkaa sen, että hyväksymme unen vallan hereilläkin." (La Révolution surréaliste, 1. numero, joulukuu 1924)

Tämä motto on sekä hyvä lukuohje Levyn romaanille että sen tiivistys.  Jacobsit ja Kitty Finch asuvat samassa vuokrahuvilassa ja Levy valaisee heitä odottamattomista kulmista. Tunnelma on keveä, mutta ei kevyt. Heti romaanin alussa tehdään selväksi, että Kittyn ja Joen välillä säkenöi ja että heidän romanssissaan on rupinen ryppy.

[h]e tiesivät, että menneisyys asui kivissä ja puissa ja he tiesivät, että himo teki heistä kömpelöitä, hulluja, salaperäisiä, sekavia. Hetket Kitty Finchin kanssa oliva olleet nautintoa ja kipua, järkyttävä koe, mutta ennen kaikkea ne olivat olleet virhe.

Uiden kotiin maistuu mysteeriltä. Se on kuin se kellarin hylly, jossa tietää jotain olevan, mutta ei ole ihan varma, mitä se olikaan. Tuntuu kuin Levyn teksti ei etenisi lineaarisesti vasemmalta oikealle, vaan pompahtelisi silmien eteen eri suunnilta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että teksti olisi sinänsä mitenkään erityisen vaikeaa.

"Jos on surullinen, sataa aina"

Henkilöhahmojen riemukkuus ihastuttaa. Vietetään kesäisiä päiviä vuokrahuvilan pihalla, kuljeskellaan Nizzan rantabulevardilla ja törmätään asioihin, joista ei aina ihan tiedä, mistä niissä oikein on kysymys. Kaiken yllä on jonkinlaista kohtalonomaisuutta ja salatun läsnäolo. 

Teoksen lopussa puseroni pullottaa jo kovasti, sillä suru on tehnyt pesänsä sen sisälle. Tarina kiepahtaa ja tekee sen tyylillä, johon en ollut yhtään valmis. Samalla kun kokoilen liikutustani mietin, että Uiden kotiin on tälle romaanille suorastaan ihan täydellinen nimi. Kun mietin sitä, väreilen kylmiä väreitä.

Kertaheitolla Levy ottaa paikkansa niiden kirjailijoiden joukosta, joita haluan lukea lisää. Tutkinkin jo, että hän on ennen Uiden kotiin -romaania kirjoittanut viisi muuta romaania ja tänä vuonna häneltä on ilmestynyt teos nimeltä Hot Milk. Kuulostaa nimensä perusteella oikein lupaavalta. Miltäköhän sen lukeminen tuntuu? Uiden kotiin nimittäin on kuin - Levyn sanoja lainatakseni - "ylittäisi tien silmät kiinni." 


Deborah Levy: Uiden kotiin (2016)
144 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Swimming Home (2011)
Suomentanut Laura Vesanto
Kustantaja: Fabriikki kustannus

Kommentit

  1. <3 <3 <3 Eli sanallistettuna: ihanaa, että pidit, viehätyit ja yllätyitkin. Tekstisi jälkeen mun tekisi mieli lukea tämä jo nyt uudelleen - olet nimittäin oikeassa siinä, että näennäinen helppous on pelkkää silmänlumetta ja tod. näk. paljon jäi ekalla lukukerralla tajuamattakin.

    Hot Milk saapui minulle juuri! Voi olla hyvinkin, että se kiilaa lukujonossani korkealle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä loistokasta, että tämä saatiin suomeksi. Mulla on tuo Hot Milk varauksessa kirjastosta, mutta ei sen kanssa ole kiire, kun ostin jo Dublinin matkalla Levyltä sekä Black Vodka (mainioita nämä kirjan nimet!) että Billy and Girl.

      Kiitos vielä, kun kirjoitit Uiden kotiin -romaanista niin sain lopullisen sysäyksen lukea sen.

      Poista
  2. Kiva kuulla, että tykkäsit! Kirja on kevääni kirjailostuttajia, ehdottomasti, sitä kovasti hehkuttelin. Pinnan alla poreilee sellaiset pohjavedet, että hukkua... Tai uida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan Tuija, Uiden kotiin on varsin mielenkiintoinen tapaus ja kuten yllä kerroin kommentissa Maiskulle ostin häneltä jo pari muutakin teosta. Että niin paljon ihastuin Levyn kirjoitustapaan. Sivullisesti pieni kirja, mutta paljon juttuja. Justa niitä väreitä. Kiitos.

      Poista
  3. Omppu, näitä arvioita lukiessasi ei niinkään ajattele kirjaa kuin sitä miten kirjoitat kirjasta. Ymmärrätkö yhtään miten kiehtova tapasi sanoa asioita on?! ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En. Välillä kirjoittaminen on helpompaa, välillä vaikeampaa. Yhtenä sunnuntaina kirjoitin neljä bloggausta putkeen (oma ennätykseni) ja tämä on yksi niistä. Yleensä on niin, että mitä suuremman vaikutuksen kirja on tehnyt, sitä helpompi siitä on kirjoittaa, mutta ei aina. Joskus menee myös ihan sanattomaksi ja joskus (eli usein eli melkein aina) käy niin, että en löydä sanallista muotoa sille, miten kirjan olen kokenut. Kiitos Tani, sanasi ilahduttavat minua sikamaisen paljon. <3 <3

      Minä kun aina sitten taas puolestani ihailen sun kirjoituksia. <3

      Poista
  4. Kirjan nimi houkuttelee mua lukemaan. Kirjan kansi ei. Sun kirjoitus taas puoltaa lukemista. Tarkastin heti, ja harmikseni tää on lainassa just nyt meijän kirjastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä välitä kannesta, välitä sisällöstä. Levy on todella kiinnostava. Luulen, että hyvinkin saattaisit tykätä. Avainsana on tuo "reikäinen realismi". Tämä on pieni kirja, mutta ei nopeasti luettava tai toki tämän voi nopeastikin lukea vähän niinkuin hyvän herkun voi hotkaista äkkiä ja siten menettää sen eri vivahteet.

      Mitäs jos tekisit tästä varauksen teidän kirjastoon? Olisi niin mukava kuulla mielipiteesi, kun olet tämän lukenut. Kiitos Sanna!

      Poista
    2. Oijoi joi. Mä en oikein osaa sanoa nyt mitään järkevää. Tai osaa sanoa mitään.
      Mä luultavasti luin tai koin tai jotain tämän vähän eri tavalla kuin sinä. Miten, en osaa selittää, ainakaan näin pian lukemisen jälkeen. Kerran yksi tuttu kertoi kuinka halusi tutustua tarkemmin kuvataiteisiin ja oli lukenut jostain netistä, että taiteilija X* oli surrealisti surrealismipiirien ulkopuolella tms. Minä hämmentyneenä, mutta tiukkana, että eihän toki X surrealisti ole. No, myöhemmin luin paristakin kirjasta, että kylläpäs, kylläpäs, kylläpäs. Voi olla että mun maailmassa on joku pieni vinksahdus. Ehkä mä olen kärpänen Bretonin taskusta. Kärpäsyydelleni saattaisikin olla perusteita, mutta se on jo toinen juttu. Mutta hei, munkin mielestä tämä on loistava kirja! Kärpäsen tai Ompun lukutapa, sama lopputulos; hieno teos. ;D

      * Taiteilija X ei ollut Dali.

      Poista
    3. Unohdin oijoitellessani: Tässähän on sama lähtökohta (vieras nainen tulee perheen loma-asuntoon, jostain syystä jää, vaikuttaa kaikkien elämään, kerrontaan usemmasta näkökulmasta) kuin Ali Smithin Satunnaisessa (taitaa olla englanniksi The Accidental). Aivan mahtava kirja sekin!

      Poista
    4. Voisimmepa hyvinkin käyttää muutaman tuokion puhuaksemme aiheeta surrealistinen tunnelma, joka ei liene taidesuuntaus sinänsä, vaikkakin saanut siltä "oikealta" surrealismilta innoituksensa. Ehkä surrealistinen on vähän samaa lajia kuin absurdi. Mikä sitä kenellekin on ja miten se pitäisi määritellä, jotta kaikki puhuisivat samasta asiasta.

      Niin ja korostan vielä, että olen aivan syytön :D :D :D tuohon surrealismiasiaan, koska Levy sen itse nosti esiin.

      Tuo vieras ihminen tulee yhteisöön on ikuinen perusteema. The Accidental on mulla hyllyssä ja olen lukenutkin, mutta en nyt oikein muista tarkalleen siitä kovinkaan paljoa. Se oli vähän hankala englanniksi muistelisin. Pitäisi lukea vielä suomeksi. Se onkin sitten ihan uusi juttu, koska aiemmin olen lukenut Ali Smithiä vaan englanniksi.

      Levyn uusin Hot Milk oli minusta vielä kiinnostavampi, mutta se johtuu siitä, että siinä oli niin paljon sellaista, jota tutkijaminäni haluaisi päästä kaivelemaan.

      Niin ja ihan pääasia sen rinnalla, että taiteilija ei ollut Dali on se, että sinutakin Uiden kotiin oli hieno. Kiitos Sanna!

      Poista
  5. Näitä kiintoisia kirjoja tipahtelee nyt taivaasta kuin rakeita. Mihin lukuväliin tämänkin kirjan laittaisin, mierun tässä kuumeisesti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat Kaisa Reetta tämän johonkin väliin mahdutettua, sillä Levy on hyvin kiinnostava kirjailija. Aivan mahtavaa, että häntä on nyt saatu myös suomeksi. Kiitos!

      Poista
  6. Luin tuon aivan heti kirjan ilmestyessä. Se on löytö. Tuo kirja yllätti minut täysillä. Ihastuin sen arvaamattomuuteen. Mieletön kirja. Olen yhä yhtä ihastunut siihen kuin blogatessa tuosta kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi Ulla, että en ole huomannut vastata kommenttiisi. Se oli jotenkin ihan mennyt multa ohi lomamelskeissä. Olen samaa mieltä joka sanastasi. Todellakin mieletön kirja ja ostinkin jo pari muutakin Levyn kirjaa ja uusimman eli Hot Milkin olen varannut kirjastossa. Sehän onkin nyt Man Bookerin pitkälistalla eli muutkin ovat huomanneet Levyn ansiot. :D Kiitos Ulla.

      Poista
  7. Minäkin ihastuin tähän ihan ikihyviksi. Levyn tyyli on ihan huippuhieno. Kaikki on kevyttä ja painavaa yhtä aikaa, henkilökuvat tosiaan aivan upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Mahtava tyyli. Tykkään suht lyhyistä kirjoista, koska ne pystyy paremmin hahmottamaan ja sanat usein saavat enemmän painoa ja merkitystä. Olin eilen KP97:n (Kirjallisuuspiiri 97, jonka perustimme opiskelukavereideni kanssa vuonna -97) tapaamisessa ja päätimme lukea ensi kerraksi juuri Uiden kotiin. Yksi piiriläisistämme oli sen lukenut ja oli niin vaikuttunut, että halusi ottaa sen keskusteluihimme mukaan. Elikkäs luen Uiden kotiin uudestaan tässä syksyn mittaan.

      Kiitos Erja kommentistasi ja hyvää sunnuntaita!

      Poista
  8. Luin juuri. Olipa hyvä, hyvä, hyvä! Janoan lisää! (pienen sulattelun jälkeen)
    Mutta miksi tuo kansi? Ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i. Uiden kotiin on mahtava ja kuten toisaalta mainitsin, luen juuri hänen uusintaan, Hot milkiä ja pari muuta Levyä ostin Irlannin reissulta. Pidän kovasti Levyn kirjoitustavasta. Onneksi Uiden kotiin saatiin suomeksi, sillä vaikka se oli ollut lukulistallani jo pidemmän aikaa, vasta suomennoksen myötä tutustuin Levyyn ja kyllä todellakin kannatti. Jään odottamaan postausta uintimatkastasi. Kiitos.

      Poista
  9. Oletpa kirjoittanut tästä ihanasti. Minusta tuntuu, että vaikutuin niin, etten saanut sanaa suustani. Tai no, näppäimistöltä.

    Minä luin kirjaa pätkissä useampana päivänä ja se oli tarpeen, että sain kirjasta irti edes osan siitä, mitä se tarjoaa. 144 sivuun mahtuu toden totta paljon. Tässä on upea teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduin kovin, kun huomasin blogitekstisi. En tiedä, miten paljon tämä on muutoin saanut suosiota osakseen, mutta blogeissa on ollut useampia kirjoituksia, joissa tästä on tykätty.

      Todella kiinnostava kirja, josta tosiaan Levy-huumani alkoi. Silmäilin vähän tota mun tekstiä ja näemmä olen jo tämän kirjan kohdalla maininnut reikäisyyden. En sitä edes muistanut, mutta tein saman havainnon Levyn novellien kohdalla.

      Luin itsekin tätä aika hitaasti, koska tässä on niin monenlaista juttua, että sitä ei yhtään halunnut kiirehtiä. Harmittaa, kun en omista tätä, mutta hankin, kun tulee vastaan.

      Mukavaa Katri, että tulit kommentoimaan.

      Poista
  10. TämäKIN kirja olisi jäänyt lukematta ilman sun blogisi löytämistä. Eli kiitos kiitos kiitos taas ☺! Muutamaa mielestäni vähän väkisin hauskaksi yritettyä kohtaa lukuun ottamatta (tai sitten en vain ymmärtänyt!) kirja oli aivan mahtava lukukokemus. Juuri sain sen loppuun. Aloitin sen neljä päivää sitten, mutta taukoa oli pidettävä jo kirjan itsensä takia kuin vähän muistakin syistä. Niin kuin olen sanonut hyvää kirjaa luen hitaasti saadakseni siitä mahdollisimman paljon irti, joihinkin kohtiin uudelleen palaillen.

    Luin kirjoituksesi nyt uudelleen ja eipähän siihen ole mitään lisättävää. Kirjan ostin itselleni kevään jostakin alesta muistaakseni ja olen onnellinen, että se on kohta hyllyssäni, jotta voin taas palata tähän helposti. Mutta ihan vielä en laita sitä hyllyyn. Se on tuossa vierellä aivan kuin toivoisin, että siitä itsestään imeytyisi vielä se kaikki, mikä ehkä meni ohi. Sitä paitsi huomenna (tänään kohta lähdettävä lastenlasten luo) tartun siihen, lueskelen vielä ja silittelen sitä vähän ennen kun työnnän sen toisten kirjojen joukkoon ☺. (Ja hellimmät paijaukset annan kyllä “kusipäärunoilijalle”.)

    Sivujen vähyys, mutta sisällön syvyys! Wau, jotkut osaavat! Enkä varmasti ekalla lukukerralla edes sukeltanut pohjaan asti! Mun sieluani syvästi koskettanut ja satuttanut, ja silmät märkinä niin ilosta ja naurusta kuin myös surusta luettu kirja ♥. Kiitos, Omppu ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Deborah Levy on aivan mahtava. Haluaisin lukea kaiken, mitä hän on kirjoittanut. Suomeksi ei valitettavasti taida olla muuta kuin tämä Uiden kotiin, mutta toivottavasti tilanne muuttuu. Haluaisin itsekin lukea tämän Uiden kotiin uudestaan, sillä se oli ensikosketukseni Levyn tuotantoon ja luulen, että saisin siitä vielä enemmän irti nyt, kun olen lukenut häneltä pari muutakin juttua.

      Ihanaa kuulla, että sinäkin ihastuit. Kuuntelin kerran myös jonkun podcastin, jossa Levy oli vieraana ja myös hänen tapansa puhua kirjoittamisestaan aiheutti mussa suurta ihailua

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän