Siirry pääsisältöön

Rachel Cusk: Outline

Outline on järkyttävän älykäs romaani, johon minä putosin kuin kaivoon, jonka pohja ei vieläkään ole tullut vastaan.  Sitä lukiessani tajusin myös yhtäkkiä, että sen lukeminen tuntui intensiteettinsä osalta juuri siltä kuin olin odottanut tuntuvan Elena Ferranten romaanin Loistava ystäväni lukeminen. 

Löydät kyllä muutakin luettavaa kuin juuri tämän romaanin

Outline ei ole kaikille. Ei, se ei ole edes useimmille, mutta niille joille se on, se on sitä harvinaisen paljon. Erityisen paljon se on kaikille niille, joissa asuu kirjoittamisen palo ja niille, jotka uskaltavat pysähtyä ja rapsutella omia niin sanottuja totuuksiaan. Se on sukellus vaatteet päällä ja nousu takaisin veden pinnalle alastomana. Se on yksi kertomus aiheesta 'miten kirjat syntyvät' ja miten ihmisen kyky pettää itseään on loputon.

Nyt tulee paukku. Uskokaa tai älkää, Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman  että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin. Jotain kertonee sekin, että tein Cuskin romaaniin useita alleviivauksia. 

Cusk vapahtaa minut juonesta ja henkilöhahmoista. Jälkimmäisiä tosin hänen romaanissaan on, mutta he itsessään eivät ole tärkeitä. On oikeastaan ihan sama mikä on heidän nimensä, ikänsä, sukupuolensa ja ammattinsa. Tosin useimmat heistä  ovat tekemisissä kirjoittamisen kanssa. Tärkeää on se, mitä he puhuvat ja miten elämästään kertovat. Voi miten toivonkaan, että heidän kaltaisiaan ihmisiä olisi oikeastikin olemassa ja että he vielä kuuluisivat tuttavapiiriini.

Tunnustusten tuottamista

Päähenkilö on englantilainen kirjailija, eronnut nainen ja äiti. Hänellä on ihmisiin sellainen vaikutus, että nämä alkavat hänen läsnäollessaan puhua asioistaan. Tavallaan kyse on ns. "Susanin vaikutuksesta", mutta toisella tavalla ei ollenkaan, koska Cusk on tosissaan, kun taas Peter Hoegin romaanissa Susanin erityiskyky on lähinnä juonen palveluksessa oleva tehokeino, joka sivumennen sanoen jäi muun tarina jalkoihin.

Outlinen naiselle ihmiset alkavat puhua hyvinkin intiimeistä asioistaan, suorastaan tunnustaa. Teoksen alussa nainen istuu lentokoneessa matkalla Ateenaan, jonne hän on menossa pitämään kirjoittajakurssia. Naisen vieressä istuva mies alkaa puhua hänelle elämästään ja avioliitoistaan. Naisen ja miehen väliset tapaamiset jatkuvat vielä Ateenassakin ja vähitellen miehen kertoessa elämästään yhä lisää hän tulee nostaneeksi pinnalle ihmissuhteiden yhä haisevampaa lietettä. Mies ja muutamat muut henkilöt tässä romaanissa saavat kysymään, onko totuus ihmissuhteissa ylipäätään mahdollista vai onko niiden elossapysymisen edellytys aina jonkinasteinen valehtelu, vaikeneminen, totuudesta pidättäytyminen? Kestävätkö ihmissuhteet totuuden?

Outline surffaa kirjoittamisen merellä. Tanskan prinssi on vihdoin päättänyt olla ja kysyä sen sijaan, että kirjoittaako vai eikö kirjoittaa? Monet ovat jo unohtaneet hänet, sillä on hienoa olla kansainvälisesti menestynyt painosten kuningas ja kuningatar. Asema, jonka saavuttaa parhaiten kirjoittamalla tiukkaotteisia thrillereitä. Vaikka ei olisikaan globaalisti menestynyt, on kuitenkin hienoa, että voi sanoa olevansa kirjailija tai ainakin se on tärkeämpää kuin se, mistä itse kirjoissa on kysymys. Katsokaa, tuossa hän menee, hän on Kirjailija. Voi laittaa kaikille sosiaalisen median tileille titteliksi Kirjailija ja olla suuri. Mikä ihmeen laatu? En ymmärrä mistä te puhutte. 

Oho, nyt taisi tulla muutamia lauseita tuossa edellä jossain tyylilajissa. 

Romaani, joka on romaani, joka on essee, joka on valheidenpaljastuskone

Vaikka Outline on romaani, luin sitä enemmänkin kuin esseetä.  Jos haluat pitää kiinni elämänvalheistasi, pysy kaukana Outlinesta.

[i]t is the very thing you don't see, the thing you take for granted, that deceives you. And how can you even know you have taken something for granted until it is no longer there?
[...]
The human capacity for self-delusion is apparently infinite - and if that is the case, how are we ever meant to know, except by existing in a state of absolute pessimism, that once again we are fooling ourselves?

Jos edelliset sitaatit eivät vielä karkoittaneet sinua, usko edes Henrik Ibseniä, joka Villisorsassa kirjoittaa, että jos vie keskitason ihmiseltä hänen elämänvalheensa, vie häneltä välittömästi myös hänen onnensa. Valheet suojelevat ihmistä. Ne pitävät kurissa kaiken sen epämukavan, jonka kohtaaminen on kivuliasta ja tuskallista. Outlinessa valheet paljastuvat. Se sattuu. Se on osin masokistinen nautinto, jota jää kaipaamaan. 

Outline saattaa aiheuttaa huomattavan intensiivisiä tuntemuksia. Olen varoittanut. Ratkaisu on tietysti sinun, enkä ota siitä mitään vastuuta. Sen sijaan jään miettimään, mitä valheitani tälläkin kirjoituksellani vahvistan.


Rachel Cusk: Outline (2014)
249 sivua
Kustantaja: Vintage






Kommentit

  1. No nyt! Cuskin The Bradshaw variations on ollut mulla odottamassa lukemista, mutta tämä kyllä kuulostaa vielä kiinnostavammalta! Kiitos vinkistä, Omppu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olitkin Maisku mielessä kun luin tätä. En ole lukenut Cuskia aiemmin, mutta tämän jälkeen pidän kyllä häntä tarkasti silmällä. Outline oli myös viime vuoden Baileys-listalla ja se oli pitkään lopussa Adlibriksestä. Kiitos!

      Poista
  2. Kuulostaa aivan täydelliseltä kirjalta. ELämänvalheet - olen niissä mestari. Ja niin kuin sanot, ei kaikkia valheitaan edes näe, ei ehkä koskaan, tai ehkä hetkittäin, syvimmän epätoivon hetkellä. Huh! Hieno aloitus naistenviikolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan Elina olla sun kanssa samalla elämänvalhemestaruusluokalla. Ei ole usein, jos koskaan, helppo edes itselleen tunnustaa, miten sitä on itseäänkin tullut huijanneeksi. Tätä kun oikein rupeaa miettimään, niin surina vaan päästä kuuluu. :D Kiitos!

      Poista
  3. Hienoa että löysit vaikuttavan ja puhuttelevan kirjan, vaikka minusta kuulostaa pelottavalta! Jos valheet poistetaan, saattaisiko tehdä muuta kuin mönkiä lähimmän ison kiven alle ja pysya siellä? Tai ravistella sairaalan lukittua ovea, sisältä päin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä sitten, mutta mua ahdistaa enempi se, jos sitä elää koko ikänsä erinäisten valheiden varassa Teen kyllä aina välillä itselleni tunnustuksia, mutta en varmastikaan riittävästi määrin. Itsensä pettäminen on hurjan helppoa kun vauhtiin pääsee. Kiitos!

      Poista
  4. Mielenkiintoinen postaus erittäin mielenkiintoisesta kirjasta. Ja nyt minun on ihan pakko kysyä: kenelle tai millaiselle lukijalle et tätä teosta suosittelisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D En suosittelisi esimerkiksi lukuromaanin ystäville tai ylipäänsä niille, jotka kaipaavat teokselta vetävää juonta ja henkilöhahmoja, joiden kohtaloihin voivat samaistua. En suosittelisi myöskään niille, jotka haluvat lukea kevyttä tai helppoa tai pääasiallisesti viihdyttävää. Enkä niille, jotka haluavat pitää kiinni elämänvalheistaan ja jotka haluavat uskoa, että heidän tapansa nähdä maailma on ainoa oikea.

      Sulle Kaisa Reetta luulisin uskaltavani suositella. :D Kiitos kommentista ja kysymyksestä.

      Poista
  5. Voi kun tätä ei varmankaan koskaan suomenneta! Tämä ON ihan VARMASTI mun kirjani. Olen kyllä istunut valheenpaljastuskoneessa aika kauankin aikoinani, mutta kauan sitten ja taatusti olen jo keksinyt kaikenmaailman sekalaisia selityksiä, satuja ja valheita tälle elämäni jatko-osaitselleni, vaikka kuinka olen yrittänyt ja yhä yritän nähdä petkutusteni läpi... Huh noita kopiomiasi pätkiä sekä sitä miten tästä kirjasta kirjoitat! Ja tämä: "… Henrik Ibseniä, joka Villisorsassa kirjoittaa, että jos vie keskitason ihmiseltä hänen elämänvalheensa, vie häneltä välittömästi myös hänen onnensa." - Tässä on jotakin hyvin surullista. Kuinka hauras ihmisen "onni" on! Kuinka hauras ihminen on! Entä jos ei pysty parempaan, ei vain pysty? Onko kysymys laiskuudesta vai ettei vain osaa tai ymmärrä edes kysyä fiksumpia kysymyksiä; edes “kuka minä olen?” (Mäkin vasta kysyn…) Juuri tällä hetkellä tunnen valtavaa hellyyttä ihmisolentoa kohtaan, joka on "heitetty maailmaan kuin lapsi yölliseen metsään"; olikohan Katri Vala? Kuka meistä tarrautuu sitten hätäpäissään mihin tahansa mikä käteen sattuu. Ja lisäksi vielä ne matkaeväät elämän taipaleelle! Kuka millaisetkin sai. Voi meitä. Voi meitä. Ps. On tämä kyllä aikamoista ylellisyyttä saada edes pohtia näitä asioita. Se, joka pakenee juuri nyt konekiväärin tulitusta jossakin, ei taida joutaa tällaisiin pohdiskeluihin.) Kiitos taas tästä upeasta kirjoituksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomentamattomuus on kyllä ikävä ongelma. Minäkin luulen, että tämä on sinun kirjasi. Tämä on trilogian aloitusosa ja olen jo lukenut seuraavankin (nimeltään Transit), mutta kolmannesta osasta en tiedä, onko se vielä ilmestynytkään.

      Onhan se aika sietämätöntä tarkastella omien tekemistensä perimmäisiä motiiveja, jotka välillä voivat olla jotain aivan muuta kuin mitä itsellemme kerromme. Tämäntapaiset kysymykset kiinnostaa mua ihan kamalasti. Tätä liippaavaa juttua on tulossa, kun julkaisen postauksen Clarice Lispectorin Passiosta osana klassikkohaastetta tämän kuun viimeisenä päivänä.

      Niin kauan kun ei jotain asiaa erityisemmin ajattele se on paljon selkeämpi kuin jos sitä alkaa ajatella ja mitä enemmän ajattelee sitä hanklammaksi käy. Em. huolimatta kaikki tällainen pohtiminen on suht parasta mitä tiedän.

      Poista
  6. Eräässä kirjassa todetaan näin: "Ei ne teot vaan ne motiivit tekojen takana." Se on kylmäävästi sanottu.

    Tuosta suomeksi kääntämisestä vielä. Olen kuitenkin useasti todennut, että joskus se suomennos tulee vuosien päästä. Auttaisikohan tähän, että tietyille tahoille (esim. Sammakko?) lähettäisi pyynnön suomentamisesta. Mietin tätä ainakin. Kiitos vastauksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin vielä Helmetistä ja en löytänyt, että Cuskilta olisi suomennettu mitään. Tuo on toki totta, että joskus suomennoksia voi ilmestyä vielä pitemmäkin ajan kuluttua. Teos esim. on ansiokkaasti tuonut suomeksi Clarice Lispectoria ja kuulin tänään, että juuri on ilmestynyt lisää Lispectoria suomeksi. Taidan nyt joka kommentissa melkein mainita Lispectorin, mutta olen hänestä todella innoissani. Tänään juuri kirjoitin postauksen valmiiksi hänen Passiostaan keskiviikon klassikkohaastetta varten.

      Poista
    2. PS. Se vielä, että tämäntyyppinen kirja tuskin tulee olemaan mikään valtaisa myyntihitti, joten ymmärrän kyllä kustantamojenkin puolta. Mutta silti. Olisi se mahtavaa saada tämä suomeksi.

      Poista
  7. Olen lukenut joitakin kertoja taas uudestaan kirjoituksesi Ääriviivoista, koska nyt on riittävän kauan sen lukemisesta (eläköön, se suomennettiin ♥!), ja tuntuu, että se on lopultakin loksahtanut jonnekin sisuksiini niin, että voin katsella tuntemuksiani, joita kirja sai aikaan, jotenkin rauhassa. Luin muitakin ao. kirjasta kirjoitettuja arviointeja tai blogeja, mutta vain muutama mielestäni toi esiin kirjasta olennaisen eli meidän pikku petoksemme itseämme ja toisiamme kohtaan. Olen jotenkin paljon tarkemmin seurannut kirjan luettuani ihmisten puheita, käyttäytymistä, eleitä jne. jättämättä itseänikään armahtamatta. Mutta ehkä tuo jo aiemmin mainitsemani pitkä valheenpaljastusaika elämässäni on antanut jonkinlaisen kyvyn olla jatkamatta itsepetoksiani loputtomiin. Saan kyllä itseni mielestäni aika kivasti kiinni milloin mistäkin kusetuksesta, mutta olen tietenkin itse aika huono näkemään koko totuutta ☺. Mutta joskus vain puhdas armeliaisuus on paikallaan ihan itsensäkin suhteen.

    Ääriviivat on kyllä kaiken hehkutuksen arvoinen kirja johon palaan varmasti aina uudelleen ja uudelleen. Se on hyvä muistutus hyllyssäni kun olo alkaa tuntua liian simppeliltä ☺. Ja vielä: ihan käsittämättömän hienon arvion teit siitä myös Nuoreen Voimaan. Olen sen joitakin keroja lukenut ja taas tänään. En kerta kaikkiaan pääse sanoistasi “itse on tiellä”.

    Ja nyt odottelen innolla Siirtymää, mutta luen uudelleen kirjoituksesi siitä kun olen itse kirjan lukenut.

    Nimimerkki Kellarin kummitus.

    Ps. Uskomatonta, että vuosi sitten melkein itkin sitä, ettei Cuskia ole suomennettu ja nyt jo odotan trilogian toista osaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on melkein liian hyvää ollakseen totta, että Cuskin trilogia saadaan suomeksi ja samoin se, että S&S:n kautta saadaan suomeksi myös Maggie Nelsonia.

      Olin skeptinen Cuskin suomentamista kohtaan ja on ollut hienoa huomata, että Ääriviivat on löytänyt omissa piireissäni ainakin paljon lukijoita ja vielä niin, että kirjasta on pidetty tosi paljon ja sitten vielä se, että Cusk on tulossa toukokuussa Helsinki Lit -tapahtumaan. Se jännittää ja kuumottaa jo etukäteen niin, että en uskalla niin pitkälle vielä edes ajatella.

      Varmasti eri ihmiset kiinnittää Cuskin kirjoissa huomiota hyvinkin eri asioihin. Minusta itsepetoksen tematiikka on aina kiinnostavaa ja vaikka, kuten sanoitkin, itseään saa kiinni, niin kokonaan se tuskin on edes mahdollista. Cuskin trilogia kuuluu ehdottomasti kirjoihin, jotka on pakko omistaa, jotta voi milloin tahansa käydä vierailulla niiden maailmassa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän