Siirry pääsisältöön

Hannele Mikaela Taivassalo: In transit

Kun olin nuori, minulla oli selvä käsitys siitä, mitä on vapaus. Kuvitelmassani kuljin lentokentällä ja ja roikotin huolimattomasti kädessäni puoliksi juotua Jack Daniels -pulloa ja jostakin syystä minulla oli aina jalassani ne vähän hassut hillittömän leveälahkeiset farkut, jotka olin ostanut Amsterdamista. Yhtä kaikki se oli vapauden täydellisin kuva, sillä olin jo matkalla, mutta en vielä läheskään perillä.

Hannele Mikaela Taivassalon romaanissa In transit ihmiset ovat liikkeessä tai ainakin liikkeelläolo on muuttanut heidän elämäänsä pysyvästi. Olla jossain, ei-vielä missään, mutta juuri nyt tässä, koska jossain on aina oltava, jos ylipäätään on hengissä. Välitila, jossa on jo lähtenyt, mutta jossa ei vielä ole saapunut on In transitin omin tila. Kaltaisilleni ihmisille, jotka rakastavat lentokenttiä ja juna-asemia ja niiden korvikkeena taksimatkoja tämä romaani on erityisen omiaan.



Veitsistä kieleen

Luin aikanaan Taivassalon romaanin Viisi veistä Andrei Kraplilla (Fem knivar hade Andrej Krapl, 2007) ja se on jäänyt mieleeni hienona, joskin hieman käsittämättömänä teoksena. Kun kuulin In transitista, tiesin heti teoksen nimen perusteella, että haluan lukea sen. Tosin luulin nimen viittaavaan sukupuolien välitilaan, siihen jossa ollaan matkalla miehestä naiseksi tai toisin päin. Alkudrinkiksi olin ajatellut lukea Taivassalon esikoisteoksen, novellikokoelman Kärlek kärlek - hurra hurra (2005), jonka työkaverini minulle ystävällisesti lainasi. Eipä tullut luettua. In transitiin sen sijaan tartuin heti, kun R-kioskin työntekijä oli sen minulle tiskin yli ojentanut. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämäpäs onkin paksu ja painava. Jotenkin ihastuttavan massiivisen kokoinen kerrassaan. Ja miten hieno kansi. Miten syntisen punainenkin vielä. Katsokaa kannen naista ja hänen ilmettään! Katsokaa karttaa, joka piirtyy hänen ruumiikseen! Sanna Manderin työtä oleva kansi on hienointa aikoihin.

On romaaneja, jotka kiertyvät juonen ympärille ja niitä, jotka saavat voimansa kuvaamistaan henkilöhahmoista. In transit sen sijaan edustaa melko harvinaista romaanityyppiä, jota kutsuisin kielivetoiseksi siinä merkityksessä kuin mitä minulle edustavat mm. Ali Smithin romaanit. In Transit syntyy ja elää kielestä. Se on virta, joka kulkee halun palatsin läpi ja vie mennessään kaiken, mikä irti lähtee ja paljon lähteekin. Kieli silittää minua ja se tuntuu hyvältä. Se saa minut lukiessani kierähtämään kyljelleni kissan nautinnollisin liikkein. Se saa haluamaan yhä lisää ja lisää. Se on rohkeaa ja hyvällä tavalla itsetietoista.


Jotkut talot ovat keltaisia

Eräässä keltaisessa talossa asuu Galadriel, joka päätyi sinne, koska ei ollut muutakaan paikkaa minne päätyä. Galadriel, jonka  nimeksi piti tulla Anna Karenina, mutta ei tullutkaan, koska nimisäännöt estivät aikeen. Galadriel, joka lapsena rakasti satuja, joissa käy huonosti lopussa. Galadriel, jonka koti on Bombay, Pariisi, Los Angeles, Lontoo ja niin edelleen, kunnes se äkkiä onkin keltainen talo kotiseudulla. Galadriel, joka on yksi In Transitin henkilöhahmoista, se keskeisin.

Keltaiseen taloon on päätynyt myös Vera, joka ei koskaan ole matkustanut siinä määrin kuin Galadriel, mutta viettänyt kuitenkin varhaisaikuisuutensa Helsingissä. Taloon saapuu myös Muukalainen, joka nimensä mukaisesti on vieras ja tuntematon. Toisessa talossa lähistöllä asuu Sem, joka nyt on jo vanha, mutta joka nuorena kulki itsevarmana pitkin Tukholmaa lantio röyhkeästi eteenpäin työnnettynä.

Keltaisessa talossa olen myös minä ja Galadriel kulkee lävitseni. Puhuu kulkiessaan.

En ole täällä, olen jo menossa. En ole siellä missä kukaan muu on, en ole paikka johon voisi pysähtyä, en kenellekään, en itselleni. En ole täällä, en koskaan, olen jatkamassa matkaa, lähdössä tieheni, eteenpäin ja pois täältä. Olen jollakin tapaa niin häilyvä, edelleen niin häilyvä, enkö olekin?

Taivassalon teksti kiertää, ympyröi ja päästää vapaaksi tavalla, joka tuo mieleen Monika Fagerholmin tavan kertoa samasta asiasta eri tavoilla ja näkökulmista. Paljastuu sitä ja paljastuu tätä. Paljastuu kaikenlaista, jota oli ennen ja jonka keskipiste oli toinen ihminen. Kieli noukkii sen, joka lähti ja kielen takana lähtenyt on jo tullut takaisin lähteäkseen uudestaan. Galadrielilla on ollut useita rakkauksia, mutta erityisin niistä on George Gordon Junior. Vera taas rakastui toisen omaan, vaalearipsiseen mieheen, josta hänen oli repäistävä itsensä irti. Sem löysi Tukholmasta rakkauden, joka kotiseudulla ei olisi ollut mahdollista, mutta kotitila vaati hänet takaisin pitämään huolta tiluksista ja korjaamaan rikkimenneitä työkoneita. Sukupolvien väliset erot tulevat esiin siinä, miten vahvasti kotiseutu ihmistä määrittää ja minkälaisia vaatimuksia sillä on kyky asettaa.


Haluan sinut

In transit on romaani ihmisten ja halujen kohtaamisesta. Kehoista, jotka haluavat toisensa ja tyytyvät siihen vähäänkin, mitä on tarjolla, koska mikä tahansa on parempi kuin ei mitään. Vaatteet lentelevät lattialle, navat liimaantuvat napoja vasten, suut ottavat omansa. Ruumis varastaa hetkiä elämältä. Se lainaa toisen ruumiin kuin kirjan, pitää hetken omanaan tietoisena siitä, että tiimalasissa hiekka valuu jo kovaa kyytiä kohti palautuksen hetkeä. Ruumis omistaa totuuden ja sanoo: haluan sinut, olen siis olemassa. Ruumis on halun kartta ja maantiede. Halu haluaa toisen sen jokaiseen kohtaan.

Jos In transitia pitäisi kuvata yhdellä sanalla käyttäisin sanaa rohkea. En siksi, että siinä kerrottaisiin erityistä rohkeutta vaativia asioita, vaan siksi, että Taivassalon kieli on syntaksillisesti rohkeaa ja halun kuvauksessaan antaumuksellista. Tämä ei ole romaani, joka pelkästään luetaan, vaan eletään ruumiin ja sen halujen läpi. Niiden, jotka olivat ja niiden, jotka ovat tulollaan.

In transit, matkalla tai kuljetusprosessissa oleminen kasvaa metaforaksi elämän väliaikaisuudelle. In transit on ihmisen perustila. Se lyhyt hetkien kirjo, joka sijoittuu elämän ja kuoleman väliin. Ne muutamat sekunnin sadasosat ennen kuin paiskaudun vasten rakastajaani.

Jestas sentään miten hieno romaani!




Hannele Mikaela Taivassalo: In transit (2016)
Suomentanut Raija Rintamäki
Kustantaja: Teos
Kiitos arvostelukappaleesta.

+++

Ruotsinkielinen alkuteos: In transit (2016)
Kustantaja: Förlaget







Kommentit

  1. Kiitos hienosta tekstistä, tähän kirjaan täytyy tarttua. Se pisti silmään jo kustantajan katalogissa, matkalla olo ja välitilat kun kiehtovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nellu, vaikuttaisi siltä, että tämä saattaisi hyvinkin olla sinun kirjasi. Taivassalon tapa kirjoittaa on hyvin kiinnostava. Kiitos paljon kommentistasi.

      Poista
  2. Parempi kun totean aloittaneeni tämän eilen. Katsotaan ajan kanssa. Ulkoasu on vaikuttava. Jokin tässä viehättää kovasti. Olen vasta keltaisessa talossa.

    VastaaPoista
  3. Uuuh, odottelen tätä lainaan, mutta nyt tuli sellainen olo, että pitäisikö ihan ostaa omaksi. Kuulostaa upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa on kyllä tämän vuoden uutuuksista kaunein kansi, joten se puoltaa ostopäätöstä. Niin ja sitten on vielä sisältö. :D Pidin tästä tavalla, jota en osaa edes ilmaista. Jos Alma! jätti hienoudestaan huolimatta kylmäksi, niin tämä sai veren villiksi. Kiitos Maisku!

      Poista
  4. Tulin kurkkaamaan, In transit on minulla puolivälissä. Uskomattoman vangitsevaa tekstiä. Odotan jännittyneenä mihin tarina päätyy.

    Hieno teksti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, tuo sinun käyttämäsi ilmaisu "vangitsevaa tekstiä" kuvaa In transitia erinomaisesti. Mulla ei nyt tunnu olevan mitään logiikkaa sen suhteen, mitä luen suomeksi mitä ruotsiksi. Laudaturin luin ruotsiksi ja tämän taas suomeksi. Haluaisin kyllä maistella In transitia myös ruotsiksi, sillä vaikka käännös onkin erinomainen, niin kiinnostaisi, miltä tämä tuntuisi alkuperäiskielellä. Kiitos ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Hei, kiitos todella hienosta tekstistä todella hienosta romaanista! Olen aivan tämän lumoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Taru. Ihanaa kuulla, että sinäkin lumouduit tästä romaanista. Kyllä on hieno ja komea, huh. Kylmiä väreitä menee, kun ajattelenkin, miten taitavasti In transit on kirjoitettu.

      Poista
  6. Taivassalo kirjoittaa todella ilmavasti ja tyylikkäästi. Minä jäin miettimään,jättääkö tämä veden lailla lävitseni solahtanut teos minuun pysyviä muistijälkiä. Aika näyttää... Tosin solahduskin riittää, jos se tehdään näin hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa-Reetta, jos sulla solahti veden lailla, niin mulla solahti veren lailla. Yhden kirjaimen ero vaan. :D Kyllä kuohui ja kohisi. Tämä osui minussa moneen kohtaan. Kiitos paljon kommentistasi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post