sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Peter Sandström: Laudatur

Kovin usein ei mies mene tapaamaan ex-naisystävänsä uutta miestä ja päädy ajelulle tämän kotipihalla seisovaan karuselliin. Näin kuitenkin tapahtuu Peter Sandströmin romaanissa Laudatur. Tämä kuva olkoon se kuva, joka heijastetaan tämän blogikirjoituksen seinälle. Nämä kaksi miestä karusellissa, joka pyörii toisen miehistä pihalla. Nämä kaksi miestä hevosten selässä. Nämä kaksi, joista kenellekään ei tule  mieleen cowboy.


Peter on Peter

Tässä on nyt seinä. Juuri tässä. Sen takana on Peterin elämä. Laudaturissa Peter Sandström astuu itsensä ulkopuolelle ja murtaa tämän seinän pala palalta ja näyttää lukijalle ihmisen elämän kuin se olisi museo, jossa on kuljettava hartaana vaaleansiniset muovisuojat jaloissa.

Laudatur kertoo keski-ikäisestä Peteristä, kuinkas muutenkaan, sillä Sandströmin kirjojen päähenkilöillä on tapana olla Peter, joka on kovasti tekijänsä oloinen. Joku jossakin sanoi, että Sandström on Suomen Knausgård. Jos nämä kaksi kirjailijaa on pakko niputtaa yhteen, sanon mieluummin niin, että Knausgård on Norjan Sandström. Kirjailija Sandström itse taas on sanonut, että hän kokisi vaikeaksi kirjoittaa aiheista, joilla ei ole yhtymäkohtia hänen omaan elämäänsä. Sandströmin kirjoitustapa on kiinnostava, joskin tietysti se saa lukiessa pohtimaan myös täysin epäolennaisia asioita, kuten vaikkapa sitä, että onko olemassa piha, jolla on hylätty karuselli ja jos on, niin missä se on. Haluaisin heti mennä ottamaan siitä valokuvan, jonka postaisin instagrammiin, sillä elämämme aikoja, joina arvokasta on vain se, joka soveltuu kuvattavaksi. Tämä asiaintila jättää jälkeensä kysymyksen, jonka Laudaturissa esittää professori Klas-Ingmar Tulijärv: 

Vilket värde har då sådant, som inte lämpar sig på bild?

Jokainen vastatkoon tähän kysymykseen parhaan kykynsä mukaan. Jos uskaltaa.


Raidallinen vaimo ja Tosi etsivä

Laudaturin juoni on yksinkertainen. Romaanin alussa eletään syyskuun 19. päivää vuonna 2014 ja Zebran kanssa naimisissa oleva Peter on menossa tapaamaan professori Tulijärveä. Vaimon nimi on lempinimi, jonka hän sai Peterin äidiltä jo nuorena raidallisen vaatetuksensa vuoksi. Pariskunnalla on kaksi lasta: Neo ja Bonnie ja kenties kolmas on tulollaan, sillä 49-vuotias Zebra on raskaana. Avioliitto on liikkuvassa tilassa ja Zebraa vetää puoleensa arvoituksellinen Mäkinen. Ajallisesti Laudatur liikkuu sekä romaanin nykytasolla että kesässä, jolloin Peter nuorena miehenä vietti aikaa vanhempiensa luona ja Zebra puolestaan oli kalahommissa Fär-saarilla.

Ensimmäisillä kymmenillä sivuilla en vielä ollut Laudaturista kovin tohkeissani. Mietin myös, olisiko sittenkin kannattanut lukea tämä kirja suomeksi, mutta mitä pitemmälle pääsin, sitä tyytyväisempi olin, että luin ruotsiksi, vaikka en onnistunutkaan samaan selville, mitä gräfta on sanatarkasti suomeksi. Päätin, että riittää, kun tiedän sen olevan jonkinlainen kuokka. Lukemiseni intensiteettikäyrä muistutti huomattavasi kokemustani Colm Toibinin Nora Websteristä. Näiden kummankin teoksen kohdalla ehdin miettiä, että onko minimalismissa menty jo liian pitkälle. 

Sekä Laudatur että Nora Webster purivat sieluani niin pikku hiljaa, että en ensin huomannut koko asiaa. Jossakin vaiheessa sitten tajusin langenneeni niin, että sydänparka oli ihan mytyssä ja lukemisen jälkeen uskalsin hengittää vain varovasti. Okei, sanotaan nyt suoraan, että Laudatur on helvetin hieno teos. Tässä yhteydessä tarvitaan nimenomaan tuo kyseinen kirosana, joka viittaa myös samannimiseen ikävään paikkaan, jonka maalliset ilmentymät tekevät Laudaturista niin erinomaisen hienon romaanin kuin mitä se on.

Olen huono katsomaan tv:tä, mutta pari vuotta sitten koukutuin TV-sarjaan True Detective eli ko. sarjan ensimmäiseen tuotantokauteen. Vähän nolosti taisin rakastua Matthew McConaugheyhin, mutta se ei ollut viehätykseni koko syy. Tuossa sarjassa nimittäin on ihan käsittämättömän intensiivinen tunnelma. Jotakin pohjimmiltaan samankaltaista intensiteettiä löysin Laudaturista, joka on kuin viehättävä spaniel, jolla on suuret ruskeat silmät, mutta jos niihin katsoo tarkemmin, näkee niiden pohjalla kauneuden ja surun takana helvetin heijastuman. Jos niihin silmiin katsoo vielä hetken kauemmin tajuaa, että ne ovat lasia.


Ken moottorisahaa käynnistelee?

Sandströmillä on lause ja tarkoitan nyt lause siinä merkityksessä kuin lause on esimerkiksi toisella suuresti ihailemallani kirjailijalla Raija Siekkisellä. Lause on näennäisen yksinkertainen, eikä sen vahvuutta voida purkaa osiin. Lause ei sisällä kohtaa, jota voisi osoittaa ja sanoa, että juuri tästä kohdasta johtuu, että lause on niin vahva. Jos tietäisin, miten tällainen lause kirjoitetaan, en todellakaan istuisi tässä bloggaamassa, vaan alkaisin itsekin kirjoittaa tuollaisia lauseita, jotka ovat moninkertaisesti enemmän kuin mitä ne varsinaisesti ilmaisevat. Joskus edelläkuvatun kaltainen lause voi saada aforismia lähestyvän muodon.

Det viktigaste är att hålla igång, inte att bli färdig.

Peterin ja hänen isänsä välinen suhde on kompleksinen. He ovat turisteja toinen toisilleen. Lasten ja vanhempien välillä vallitsee tuntematon alue, jolla vieraus viihtyy. Väkivaltaisuus kulkee ketjuna sukupolvesta toiseen kuin silmukat lapsen virkkauksessa. ”Sosiaaliset kromosomit” periytyvät nekin ja väkivalta on keino myös hänelle, josta sitä ei kukaan olisi etukäteen uskonut.

Laudatur on paljolti romaani vanhenemisesta. Muutoksista ja ajasta, joka kulkee ihmisen ohi pysähtymättä. Sandström ankkuroi Peterin aikaan ja siinä hän seistä törröttää maailman mennessä menojaan usein huomaamatta ollenkaan, että tässä nyt olisi tällainen Peter, joka odottaa ja toivoo, että maailma ymmärtäisi häntä. Tämä on tukala kohta, sillä kieltämättä samankaltainen toivomus on käynyt omassakin mielessäni. Vieläpä useasti.

Laudaturissa ihminen on puun kaltainen. Kasvattelee vuosirenkaitaan ja tajuaa virheensä liian myöhään, kuten senkin, että lahoaminen on ollut täydessä vauhdissa jo pitkään ja se vieras ääni, jota ihminen ei ole aiemmin tunnistanut kuuluu kuolemalle, joka jo käynnistelee moottorisahaansa.


Kunnia ja ylistys

Peter Sandström sai monet vuodet olla ihan rauhassa suomenkielisiltä lukijoilta. Asiaintila muuttui, kun hänen romaaninsa Transparente Blanche ilmestyi suomeksi nimellä Valkea kuulas, joka sittemmin oli Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon suomalaisena ehdokkaana ja joka juuri palkittiin myös Helmet-palkinnolla. Kuka sitten olikin, joka keksi, että Sandströmiä aletaan kääntää suomeksi, niin itseni ja muiden Sandströmin lukijoiden puolesta kiitos sinulle.

Romaanin nimi, Laudatur, herättänee jokaisessa lukijassa omat pohdintansa. Itse ajattelin aluksi, että kyse on ironiasta, jonka avulla Sandström hyväntahtoisesti naurahtelee sille, että kenenkään elämä ei ole Laudaturin arvoinen suoritus. Asiaa enemmän mietittyäni olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, että Laudatur viittaa kyseisen sanan merkityksiin, ylistykseen ja kunniaan. Se on ylistys elämälle itselleen, jota ihminen yrittää parhaan kykynsä mukaan elää usein varsin tietoisena siitä, että kovin putkeen ei mene.  Siitä huolimatta ja sen vuoksi. Gracias a la vida, sanoisi Violeta Parra ja hymyilisi absurdin hymyn.



Peter Sandström: Laudatur (2016)
224  sivua
Kustantaja: Schildts & Söderströms

Ilmestynyt suomeksi Outi Mennan käännöksenä, kustantaja S&S


25 kommenttia:

  1. 'Laudatur' on latinaa ja tarkoittaa ylistettävä, sanoo sanakirja. Sinä ylistät, minä ylistän Laudaturia. Ai kuin maukasta on tekstisi ja hykertelen vertaustasi True Detectiven tunnelmaan. Vaikka aika erilaisilla rämeillä vaellellaan, tunnistan tuttuuden. Syksyn hienoihin kuuluva kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivuhuomioni pitkän latinan lukeneena, minusta laudatur on passiivin preesens ja tarkoittaa siten ylistetään tai kiitetään.

      Poista
    2. Hupsista! En nyt yhtään tiedä, mistä tuon kunnian keksin. Kuten tekstin jatkosta näkyy, niin mielessäni on kyllä ollut kiitos, mutta jotenkin se on tuossa edellä muuttunut kunniaksi.

      Kiitos Tuija ja Deekoo huomion kiinnittämisestä asiaan. Pakko tässä myös sanoa, että ihailen sinua Deekoo, kun olet lukenut pitkän latinan. Innostuin latinan kielestä joskus itsekin, mutta kolmen kuukauden opiskelun jälkeen väsyin ja luovutin.

      Poista
  2. Minä sanon että Gracias a Omppu! Oli taas niin nautittava postaus että. Gräfta on perunannostossa käytettävä kuokka, pieni terä, hiukan pitempi varsi. Eikös tässä äiti huitaissut sillä isää? Onneksi ei kovin pahasti osunut.

    Omassa mielessäni Laudatur ja Valkea kuulas sekoittuvat, mutta ei haittaa. Laudatur Sandströmille! Peterin elämä oli niin hienon absurdista että ah ja voih. Se suomennettu novellikokoelma pitää talven mittaan lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Sandströmin tyyli on huikeaa. Tuntuu kuin hän kuokkisi (:D) jostain syvästä varastosta ja yllättäen iskisi multapaakun silmille. Kyselin tuosta kuokasta suomenruotsalaisilta ystäviltäni, mutta kukaan ei tiennyt sille sen tarkempaa nimeä kuin kuokka. Kuten mainitset, niin tuo absurdin läsnäolo on Laudaturin pippuri ja suola. Viime vuonna olisin nostanut Valkea Kuulaan Finlandia-listalle, mutta yksikään suom.ruots. teos ei ollut mukana. Jospa tänä vuonna.

      Poista
  3. Innostunut postaus. On olemassa joita ei saa valokuvaa kuten ystävyys, kiintynmys ja rakkaus, tai näitä pystyy vain toisinaan vangitsemaan kuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki mitä ei voi kuvata on nykymaailmassa turhaa. Tätäkin kun alkaa ajatella tarkemmin, niin huomaa, miten paljon tuohon yhteen Tulijärven suuhun laitettuun ajatukseen sisältyy, vaikka se ensin vaikuttaa ihan vain viattomalta kysymykseltä. Kiitos Jokke.

      Poista
  4. Vai että vertaisit intensiteetissään True Detectiven ekaan kauteen...pikkasen heikottaa. (Onko noloa, että ehkä ihastuin Matthew McConaugheyhin jo ennen kuin se teki vuosikausia niitä romanttisia hömppiä? Ei ole.)

    Tuo aluksi heijastamasi kuva on kiinnostava. Ja kirjat jotka hiipivät sieluun hitaasti ja salakavalasti on pirullisen hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On. Ehdottoman noloa. MM:n kuuluu rakastua vasta True Detectiven myötä.

      True Detectiven kaltaista löysin tosiaan Laudaturista ihan sellaisenaan parissa kohtauksessa. Tuo intensiteettipuoli riippunee lukijasta ja mitä kautta tarinaa lähestyy. Karusellijuttu on aivan huikea. Mun päässä ne miehet on siellä karusellissä yhä. Siis yleensäkin talot, jotka on jossain Jumalan selän takana ja niiden pihapiirit. Nyt kun kirjoitan tätä tulee mieleen elokuva Winter's Bone - jotakin sen tapaisia vahvoja kuvia ja tunnelmia Laudatur herättää, vaikka ne eivät siinä pääroolissa olekaan. Kiitos Sanna.

      Poista
  5. En ole Laudaturia ennen Sandströmiä lukenut, mutta voi vietävä miten tästä pidin. Ja se karuselli - voi että! Mainio kuva tekstisi alkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenkielessä karuselli on myös karu selli. Tätä en ollut tullut ennen Laudaturia ajatelleeksi ja toki vastaava yhteys ruosinkielisestä sanasta puuttuu, mutta sitä on siitä huolimatta kiinnostavaa tässä yhteydessä miettiä.

      Kun Jonna pidit tästä, niin aivan varmasti ihastut myös Valkea kuulaaseen. Suosittelen sitä todella. Kiitos!

      Poista
  6. Onpa ihanaa, että kirjaston varausjono ei ole enää kovin pitkä ja Laudatur saapuu luokseni lähiaikoina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Sulla on suuria hetkiä tiedossa, uskoisin. On kyllä ihan oma erityinen nautintonsa seurata, miten kirjastojonossa etenee kohti sitä, että saa kirjan lainaan. Kiitos Kaisa.

      Poista
  7. (Kuule, kyllä sinulla sitä lauseen vahvuutta riittää :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta Katja. Aika nihkeetä on, kun aika ei riitä mihinkään.

      Poista
  8. Ihan mahtava teksti taas - ja sellaisesta kirjasta, jossa on vaikka mitä kerroksia, merkityksiä, Peteriä. Olen nauttinut Sandströmin lukemisesta, ollut kirjailijan kanssa samaa ja eri mieltä, seurannut sivusta, uppoutunut. Hieno kirjailija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Kävin vielä lukemassa tekstisi uudestaan ja voi miten hieno kuvaus se onkaan Laudaturista. Minuun kyllä tämä Laudatur teki aikamoisen vaikutuksen, näin jopa unta Peter Sandströmistä, mutta en muista tarkemmin mitä siinä unessa tapahtui.

      Sandströmin kirjoissa on se toinen puoli, se raaka ja äkkiä iskevä, joka tekee niistä niin elämän oloisia ja kun siihen vielä yhdistyy sopivasti absurdia, niin ah!

      Poista
  9. Ah, rakastan tuota sun spanielivertausta! Lasia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja luulen, että sulla ja mulla on jotain hyvin samantapaista siinä, mista asioista vaikutumme. Ja ajatteles, tämäkin asia selvisi Peter Sandströmin kirjojen myötä. Muistan vieläkin sen fiiliksen kun luin sun kirjoituksen Valkea kuulaasta.

      Poista
  10. Hmm, vaikuttaa kirjalta, joka ei ole mun juttu. Vertaus Knausgärdiin pelottaa, vaikken Knasua ole edes lukenut. Mutta kirjoituksesi on niin mainio, että ihan vain siksi tekisi mieleni tätä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota Knusgård-juttua ei kannata mun mielestä ottaa kovin tosissaan. Joku oikea kriitikko jossai oikeassa lehdessä oli kirjoittanut, että Sandström on Suomen Knausgård ja Knausgårdia edes lukematta pidin vertausta vähän hassuna ja siksi sen tässä käänsin toisin päin.

      Sandströmillä on omanlaistaan uncannya, josta saattaisit viehättyä. Ainakin mulle se on just se osa hänen kirjoissaan, jotka ikään kuin markkeeraa muunkin tekstin. Kiitos Elegia!

      Poista
    2. Juu, myönnän että minulla on omituisia ongelmia joskus pelkkien sivulauseessa mainittujen asioiden suhteen. Knasu tuntuu olevan minulle punainen vaate eli olen ennakkoluuloinen, apua. :D Mutta on hyvä tiedostaa omat ennakkoasenteensa ja -luulonsa, niin niitä voi tietoisesti rikkoakin. :)

      Poista
    3. Mulla taas niin, että Knausgård ei herätä oikein mitään tunteita. Noin lähtökohtaisesti en ole kauhean innostunut hänen projektistaan, mutta kun en ole häneltä mitään lukenut, niin vaikea sanoa enempää. Sen perusteella, mitä Knausgårdin kirjoista tiedän, en kauheasti näe yhteyttä Sandströmiin, jolta nyt olen lukenut kaksi kirjaa ja kummastakin pitänyt aivan hurjasti. Ehkä uskaltaudut kokeilemaan? :D

      Poista
  11. Sain kuin sainkin Laudaturin luettua, vaikka meinasin jättää kesken. Ilman F-ehdokkuutta olisin jättänytkin, sillä ärsyynnyin eräästä pikkuseikasta - voisi sanoa, että olen pikkumainen lukija. Onneksi ehdokkuus tuli ja luin kirjan loppuun. Kirjan tragikomiikka hurmasi minut, kun tapahtumat lähtivät lapasesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro nyt hyvä ihminen, mikä se pikkuseikka on, kun menit mainitsemaan, että sellainen on!!!

      Luen parhaillaan Laudaturia uudestaan, koska haluan miettiä muutamia juttuja vähän tarkemmin. En ollut itsekään alusta lähtien huippuinnoissani. Tässä on sen luokan minimalismia mukana, että helposti saattaa kallistua puoleen tai toiseen. Ehkä jotain tragikoomista olisi voinut olla jo vähän aikaisemmin. Loppupuoli oli komeaa ja innostuin. Kiitos Elina.

      Poista