 |
| Pyramiden, Huippuvuoret kannen kuvassa |
"[U]rbaaniin löytöretkeilyyn kytkeytyneillä tutkijoilla ja kirjoittajilla on lähes kaikilla jokin lapsuusmuisto, joka liittyy hylättyihin paikkoihin. Useimmiten he ovat lapsena tai teininä vaellelleet hylätyillä teollisuusalueilla tai autiotaloissa."
En ole tutkija, en edes urbaaneista löytöretkistä kirjoittaja, mutta lapsuusmuisto minulla on. Parin kilometrin päässä lapsuudenkodistani oli nimittäin hylätty tiilitehdas, joka kuumotti minun ja kaverieni mieltä. Pakko sinne oli mennä ja astua myös sisäänjohtavaan käytävään, vaikka sortumavaara oli ilmeinen. Tiedä sitten, johtuuko juuri näistä kokemuksista, että olen aina ollut kiinnostunut raunioiden estetiikasta, ns. rappiopornosta.
Ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon, vaikka meillä ei ole yhtään sifonkihuivia
Johanna Vehkoo on toimittaja, journalismiasiantuntija ja tietokirjailija. Hän on myös yksi feministisen ajatushautomo Hatun sekä hitaaseen journalismiin keskittyvän Long play -julkaisun perustajista. Vehkoon viime aikaisiin kiinnostuksenkohteisiin kuuluvat erityisesti faktantarkastukset ja nettihuijaukset. Hän on aiemmin kirjoittanut teoksen Painokoneet seis! (Teos 2011). Tässä yhteydessä haluan myös käyttää hyväkseni "Kehu nainen päivässä" -korttia ja kehun Johanna Vehkoon, jonka kriittistä otetta ja työtä puhtaamman journalismin puolesta arvostan suuresti.
Autiopaikoilla on matkareportaasi paikkoihin ja alueille, jotka ovat autioituneet erinäisistä syistä. Syynä autioitumiseen voivat olla luonnonkatastrofit, ihmisen toiminnasta seuranneet onnettomuudet (esm. ydinvoimalaonnettomuudet), yhteiskunnalliset rakennemuutokset, teollistumiseen liittyvät muutokset ja toisinaan myös valtion tietoisesti harjoittama politiikka, josta näkyvimmän esimerkin tarjoaa Kiina, jossa ihmisiä on pakolla siirrelty paikasta toiseen uusien teollisuushankkeiden tieltä. Maailmanpankin arvion mukaan 15 miljoonaa ihmistä joutuu vuosittain jättämään kotinsa erilaisten taloudellisten projektien vuoksi.
Maantieteellinen jakautuma teoksessa on kiinnostava. Matka alkaa kaivostoiminnan ympärille rakentuneesta Otanmäestä, jossa kerrostalokolmio maksaa nykyisin 5000 euroa. Otanmäki on hyvä esimerkki paikkakunnasta, jonka nousu ja tuho on niin sidoksissa yhteen teollisuudenalaan, että sen romahtaessa romahtaa koko kylä. Otanmäen jälkeen vuorossa on Belgian Doel, joka kaikista Vehkoon esittelemistä paikoista teki minuun suurimman vaikutuksen. Doelin uhkana ovat olleet Antwerpenin sataman laajennustoimet ja sen asukkaille on maksettu, että he muuttaisivat pois uuden konttisataman tieltä. Sinnikkäimmät ovat kuitenkin jääneet, vaikka Doelin infrastruktuuri on pahasti rapautunut ja illan pimeyden turvin porukat tulevat sinne tekemään tuhojaan. Doel kiinnosti minua niin paljon, että etsin sen google mapsistä voidakseni todeta, että se todellakin on olemassa.
Neuvostoaikaista mallikaupunkia edustaa teoksessa Huippuvuorten Pyramiden, jota Vehkoo kutsuu venäläisen insinööritaidon voimannäytteeksi. 1970-luvulla kaupungissa vietettiin luxus-elämää verrattuna moniin venäläisiin kaupunkeihin yleensä. Pyramiden oli pitkälti omavarainen ja sieltä löytyi jopa uimahalli, jääkiekkokaukalo, ampumarata ja tanssilava sekä luonnollisesti mahtipontisen kokoinen kulttuuripalatsi sekä maailman pohjoisin Lenin-patsas. Kaupungin tyhjeneminen käynnistyi tuhoisan lento-onnettomuuden ja sitä seuranneen Pyramidenin naapurikaupungissa Barentsburgissa tapahtuneen kaivosräjähdyksen myötä. Samaan ajankohtaan osui lisäksi neuvostoliiton hajoaminen, jolloin Pyramidenia ei enää tuettu aiempaan malliin. Kaupunki oli täysin tyhjä kymmenisen vuotta, kunnes 2000-luvulle tultaessa se alkoi toimia turistikohteena.
Vehkoo tuo esiin, miten kaupungit ja paikat elävät omissa sykleissään ja miten niissä voi samanaikaisestikin olla useita toisistaan hyvin erilaisia alueita. Näin on esimerkiksi motownista ja autoteollisuudesta tunnetussa Detroitissa, jossa nykyisin on sekä täysin asumattomia alueita, että toisia alueita, joilla elämä on vilkasta ja kulttuuri monimuotoista. Vaikka Detroit on kärsinyt suunnattomasti sitä hallinneiden viranomaisten huonoista hallintotavoista, korruptiosta ja laiminlyönneistä, siellä ei kuitenkaan ole menetetty toivoa paremmasta ja monia uusia hankkeita on jatkuvasti vireillä kaupungin pelastamiseksi.
Kaupungit voivat lakata elämästä ja muuttua entisiin aikoihin jähmettyneiksi nähtävyyksiksi. Näin on käynyt Kalifornian Bodielle - aikansa kultakuumekaupungille, joka 1960-luvulta lähtien on toiminut historiallisena puistona. Se edustaa paikkaa, joka tarjoaa aikamatkan menneisyyteen. Ironista kyllä yksi Bodien vapaan pääsyn omaavista taloista julistaa seinällään: "Mikään ei ole pysyvää paitsi muutos."
Omanlaisensa ryhmän muodostavat Piilaakson teknologiakuplan ympärille rakentuneet kaupungit, kuten Palo Alto, Menlo Park ja Mountain View, jotka edustavat tulevaisuuden aavekaupunkeja. IT-kuplan kasvu ei voi jatkua loputtomiin, "dollaria voi myydä 75 sentillä vain tiettyyn pisteeseen asti." Tilastojen mukaan vuonna 2015 joka viikko kuoli keskimäärin yksi Piilaakson start up -yritys.
Autiopaikoilla-teoksen lopuksi Vehkoo vie minut internetin ihmemaailmoihin, joita edustavat mm. Worlds.comin vuonna 1998 lanseerattu Bowie World, joka on edelleen toiminnassa, vaikka siellä nykyisin hiljaista onkin. Vaikka internetyhteys on länsimaissa nykyisin itsestäänselvyys, on kyse historiallisesti ottaen hyvin uudesta asiasta. Itse sain kotiini internet-yhteyden juuri samaisena vuonna 1998. Yhteys oli kuitenkin niin hidas, että sillä ei ollut mitään mahdollisuutta päästä Bowie Worldin kaltaiseen visuaalisesti rikkaaseen nettimaailmaan.
Tässä kohtaa tekee mieli sanoa, että voi juma, miten hienoa, että Vehkoo on päässyt näkemään kaikki edellä mainitut paikat ja ilokseni kirjoittanut niistä tämän kirjan. Suosittelen teosta lämpimästi kaikille, joita kiinnostaa kaupunkien ja paikkojen elämänkaaret. Vehkoon kirjoitusote on kauttaaltaan kiihkoton ja journalistinen. Eri paikkojen herättämistä henkilökohtaisista ajatuksistaan hän ei juurikaan kerro.
Vaikka kaupunki autioituu, sinne jää jotakin. Jostakin syystä itselleni tulee ensimmäisenä mieleen hylätty keinu ja se, miten se heiluu tuulessa ja miten siihen on jäänyt pala keinujan unelmia, joista emme koskaan saa tietää, toteutuivatko ne vai eivät. Samalla tässä kuvassa on jotakin puistattavaa, ajan kulumisen jälkiä ja menetettyä, joista kasvaa nostalgia, joka tekee kipeää. Raunio ei koskaan ole pelkkä raunio, vaan pala elämää, joka on lähtenyt pois - kenties kukoistaakseen jossain muualla.
Johanna Vehkoo: Autiopaikoilla - Tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioille
214 sivua + kuvaliite
Kustantaja: Teos
Kiitos arvostelukappaleesta.
*
Johanna Vehkoo on perustanut yhdessä teoksen kuvaajan Kimmo Hokkasen kanssa blogin nimeltä autiopaikoilla.fi. Blogissa he kertovat, mitä Autiopaikoilla -teoksessa kuvatuille kohteille on myöhemmin tapahtunut.
Bloggauksessa käytetyt lähteet:
Johanna Vehkoon esittely Feministinen ajatushautomo Hatun nettisivulla
Johanna Vehkoon esittely Long Playn nettisivulla
Johanna Vehkoon blogikirjoitus Autiopaikoilla -teoksen ilmestymisestä
Sinä olitkin jo ehtinyt tämän lukea ja kirjoittaa. Minä luin kirjan loppuun eilen ja olen todella vaikuttunut ja vakuuttunut: sekä kirjasta itsestään että sen aiheesta, joka on hurmaavan kiehtova ja kammottavakin.
VastaaPoistaMinua kiehtoo suuresti paikkojen (niin hylättyjen kuin hylkäämättömien) historia – mitä kaikkea on tapahtunut ja miksi. Keitä on elänyt, kulkenut, ohittanut jonkin tietyn paikan. Onko joku jäänyt ja ketkä kaikki ovat lähteneet. Tuhansia tarinoita paikassa kuin paikassa, se on huikeaa!
Ehkä oleellista onkin juuri tuo, että autioituneissa paikoissa yhdistyy kiehtovuus ja jonkinasteinen kammottavuus. Kaikki rosoinen kiinnostaa, mutta ei sitten enää, kun siitä tehdään mukatrendikästä sisustusta.
PoistaAiemmin kun asuin hyvin vanhassa talossa mietin monesti, mitä kaikkea sen talon seinät ovatkaan nähneet ja kuulleet ja miten se niiden edellisten asukkaiden "henki" on siellä läsnä.
Tämä oli kyllä varsin kiehtova teos. Mukavaa, että sinäkin luit ja bloggaat tästä, että kirja saa lisää näkyvyyttä. Sen se todella ansaitsee. Kiitos.